Kamat alkoivat olla pakattuina. Muistilistalta löytyi jigivehkeet, yöpymistarpeet, vaatteita, tulitikut, paistinpannu ja mausteita, sekä juuri Tokmannilta ostamani paristokäyttöinen radio. Radiossa oli hienoja valoja, se oli kompaktin kokoinen ja pahvipakkauksen kyljessä iloiset ihmiset kehuivat minua “viisaasta valinnasta”. Olin koko viikon puntaroinut sunnuntain tiukkaa tilannetta: samaan aikaan pelattavaa Suomi-Italia huippuottelua ja toisaalta itselleni lupaamaa vuorokautta luonnossa.
Olin tehnyt kompromissin ja heti ensitöikseni sunnuntai-aamuna hurautin Tokmannille ostamaan matkaradiota, josta aioin kuunnella illan ottelua luonnon helmassa. Iloisena lähetin ystävälleni kuvaviestin uunituoreesta retroradiostani. “SE ON MAAILMAN PASKIN”, kuului vastaus. Ystäväni oli aiemmin astunut samaan sudenkuoppaan ja langennut edulliseen retroradioon, jonka hän oli myöhemmin paiskannut palasiksi päin seinää. Olin kuitenkin päätökseni tehnyt ja lähdin venetraileri heiluen ajelemaan kohti tuttua laskupaikkaa. “Nyt äkkiä vene alle ja vapauteen!”
Pääsin perille saareen, joka toimisi leiripaikkanani. Edellisen illan ja yön 50-vuotiskekkerit (ei omat) alkoivat painaa pohkeissa, kun yritin tuskanhiki päällä kasata telttaa. Tuska ja hikoilu jatkui kun yritin selvittää Yle Puheen taajuutta keskellä Rautavettä ja samalla ruuvata Tokmannilta ostamaani helvetinkonetta kohdilleen. Kanavaa ei tietenkään löytynyt, ei mitään niistä vaihtoehdoista joita kokeilin. Miljöö oli kuitenkin upea – syksyinen tyyni järvimaisema.
Puhdas paistinpannu, syysmyrsky ja Huuhkajat
Kuhat olivat syvällä, joten aloin tavoitella niitä 6-8 metrin vedestä syvänteiden vierestä. Ensimmäisellä heitolla tärähtikin heti kiinni mittakuha, joka kuitenkin sylkäisi jigini pois veneen vieressä, minun hamutessani haavia ja kiristellessäni jarrua. Hieman se kaihersi mieltä, mutta Radio Suomi oli alkanut kuulua suhisten retroradiosta, joten heittely jatkui mukavissa merkeissä.
“Kadonneen levyn metsästäjät”- ohjelma tarjoili hyvää musaa aina Buddy Hollysta vanhaan jazziin. Kala söi nihkeästi ja paistinpannu näytti jäävän vain turhaksi painoksi repussa. Pitkän päivän jälkeen upeaa auringonlaskua katsellessani ahvenet alkoivat plutimaan pinnan tuntumassa, mutta totesin että nyt olisi viisainta lähteä nuotion sytyttämiseen – peli alkaisi pian.
Nuotio syttyi hitaasti, mutta varmasti ja radiokin alkoi toimia vähän paremmin kun katkaisin siitä vahingossa “feikkiantennin”. Yle Puhetta en lopultakaan saanut tuosta mööpelistä kuulumaan, joten kännykkä ja Yle Areena olivat pelastukseni.
“Onpa hienoa. Täällä ei ole ketään muita kuin minä ja linnut. Ratinassa on tupa täynnä ja Huuhkajat. Siellä on loistava uusi nurmimatto, siellä on mahtava tunnelma. Voisiko Suomi sittenkin voittaa? Pukki varmaan tekee maalin. Alkaako täällä sataa?” pohdin.
Virkistävä vesisade, pimenevä ilta ja lämmittävä nuotio, yhdessä Jarmo Lehtisen värikkään selostuksen kanssa loivat miellyttävät olosuhteet kisastudiolle. Italia painoi päälle ensimmäisellä jaksolla, mutta Lukas Hradeckýn maali pysyi vielä puhtaana. Puoliajalla aloin mittakuhat mielessäni paistamaan makkaraa ja avasin yhden Brooklyn Lagerin. 59. minuutilla Italia aloitti maalinteon, ja tunnelma koki kolauksen.
Mieli kuitenkin kirkastui ja seuraava lager aukesi pian, kun Teemu Pukki pamautti rangaistuspotkusta pallon maaliverkkoihin. Lehtisen selostusta kuunnellessa sai ottelusta sellaisen kuvan että Italian keskikenttämies Stefano Sensi oli illan hahmo, niin monesti miehen nimi kaikui Kuivaluodon kallioilla. Sitten tuli se Italian pilkku. “Väisänen perkele, mitä siellä nyt tapahtuu!?” raivosin leirissä. En tietenkään nähnyt tilannetta, joka myöhemmin paljastui täyden kympin tuomarifarssiksi.
Katkerasti kärsitty tappio toki kaiversi mieltä, mutta koko ilta oli ollut toisaalta poikkeuksellinen kokemus. Keskellä järveä, alkavan syysmyrskyn kourissa radioselostusta kuunnellessa, eivät paljoa arjen murheet ajatuksissa käväisseet. Ottelun jälkeen taistelun tauottua sammuttelin vielä nuotion ja kömmin lämpöiseen makuupussiini nukkumaan. Kolmen aikaan yöllä piti vielä kerran nousta otsalampun valossa kiinnittelemään myrskyn riepottelemia telttanaruja.
Selostuksesta jäi mieleen pari helmeä:
“Jotenkin vähän nolo tilanne. Tuntuu tylsältä”, selostaja Italian toisen maalin jälkeen.
“Rahaa on ja massia, millä ollaan sitten huipulla”, selostaja Italian toisen maalin jälkeen.
