Pähkähullu idea pubissa vei tamperelaiskolmikon jalkapallovalmentajiksi Namibiaan.
Käsi pystyyn jokainen, joka on joskus ollut pubissa niin, että yksi seurueen jäsenistä on saanut täysin hullun idean! Entä kuinka monella käsi pysyy ylhäällä, kun kysytään, onko idea tuntunut hyvältä vielä seuraavanakin aamuna? Näin sai käytännössä alkunsa kolmen Tampereella asustelevan sosionomiopiskelijan matka Afrikkaan.
Kolmikko oli keväällä 2018 istumassa iltaa tentin jälkeen. Siitä se ajatus sitten lähti.
”Otettiin siinä vähän kaljaa tentin jälkeen ja menin tupakalle tuohon pihalle. Aloin jostain syystä fiilistelemään siinä polttaessa, että Afrikka on varmasti hieno paikka. Menin takaisin pöytään istumaan ja heitin jätkille, että lähdetäänkö ensi vuonna Afrikkaan. Ei mennyt kauaa, kun läppäri oli jo kaivettu pöytään ja asiaa alettiin tutkia”, Esko Maijala muistelee 15 kuukautta myöhemmin samassa pubissa, mistä kaikki sai alkunsa.
”Sitten kävi pian ilmi, että Namibiassa olisi meidän koulutusalaan soveltuva projekti tiedossa. Sieltä löytyi järjestö, jolla oli alkamassa paikallisen koulun kanssa projektiluonteinen yhteistyö, jossa käytetään jalkapalloa elämäntaitojen koulutuksen välineenä”, Ossi Pärssinen kertoo.
Vajaata vuotta myöhemmin Esko Maijala, Ossi Pärssinen ja Eero Heinonen löysivät itsensä Namibian pääkaupungista Windhoekista osana paikallisen Windhoek Football Clubin valmennustiimiä. Suomalaiskolmikko toimi juniorijoukkueiden elämäntaitovalmentajana ja pyrki tuomaan joukkueisiin harjoitteita, joilla namibialaisnuoret oppivat yhteispeliä sekä ryhmässä toimimista.
”Eskolle ja Eerolle jalkapallo ei ollut lajina niin tuttu, kun taas itse näen elämän osana jalkapalloa”, avaa Ossi Pärssinen heidän lähtökohtia projektiin.
Rap-artistin majoittamana
Ennen matkaa oli hoidettavana paljon byrokratiaa, rokotuksia, vakuutusasioita yms. Kun miehet lopulta pääsivät liikkeelle, tiesi se puolentoista vuorokauden matkustamista. Ensimmäinen lento suuntautui Helsingistä Lontooseen, jossa oli yhdeksän tunnin vaihto. Lontoosta matka jatkui Johannesburgiin, jonka jälkeen herrat saivat nauttia afrikkalaisesta lentoliikenteestä Windhoekiin.
Perille päästyään kolmikkoa odotti majoitus perheessä, jonka isäntä oli projektissa mukana olevan koulun Eros Primary Schoolin toiminnassa osallisena ja omisti Windhoek Football Clubin. Isännän nimi oli Lownan Nangombe, joka tunnetaan myös rap-artisti Wambüseunina.
”Hän on ollut todella menestynyt räppäri Namibiassa ja rundannut pitkin Eurooppaa. Hänellä on näkyvyyttä ja julkisuuden tuomaa etuoikeutta. Hän on perustanut tämän jalkapallojoukkueen ja lisäksi adoptoinut kyseisen Eroksen koulun, joka on ehkä vähän enemmän köyhempien koulu. Hän on ihminen, joka haluaa antaa takaisin yhteisölle”, Esko Maijala kertoo isäntänsä taustoista.
Oman värinsä reissuun toi lähes välittömästi Namibiaa kiusannut kuivuus. Maassa oli ollut poikkeuksellisen kuivaa jo talvesta alkaen ja vettä säännösteltiin.
”Oli kuumaa ja kuivaa. Välillä tuli vettä muutaman tunnin kuuroissa, mutta muuten oli kovin kuivaa. Siellä oli käynnissä pahin kuivuuskriisi vuosiin, ja säännöstely oli alkanut jo joulukuussa. Meille se ei käytännön tasolla niin näkynyt, mutta kun näki köyhempien alueiden arkea, joiden vessa oli kuoppa takapihalla, niin olihan se karua ajatella, etteivät he saa vettä juuri mistään. Näistä olosuhteista tuli kuitenkin myös osa meidän futisleirin lapsista. Paikallista panimoteollisuutta säännöstely ei sitten koskenut.”, Eero Heinonen avaa olosuhteita Windhoekissa.
”Sen näki hyvin konkreettisesti, että jos sinulla on rahaa ja vaikutusvaltaa, niin samat säännöt eivät koske sinua kuin muita”, jatkaa Ossi Pärssinen.
Matkalaiset törmäsivätkin kevään aikana usein eriarvoisuuteen sekä rasismiin.
”Kahdeksan prosenttia kansasta oli valkoihoisia, mutta he saattoivat elää hyvin erillään muusta väestöstä. Esimerkiksi osa Eroksen koulun oppilaista ei ollut aiemmin nähnyt valkoihoista ihmistä, kun me mentiin sinne. Tämä oli tietysti heille, mutta myös meille melko hämmentävä kokemus”, taustoittaa Heinonen.
”Rasismi oli tosi voimakasta siellä. Ei pelkästään valkoisten ja mustien välillä, jotka eivät halua omien lastensa käyvän eri väristen kanssa samaa koulua, vaan myös mustien eri heimojen välillä. Namibia itsenäistyi Etelä-Afrikasta vuonna 1990 ja moni asia oli yhä vahvasti apartheidin jäljiltä läsnä”, Maijala lisää.
Kuivuuden ja luokkaerojen lisäksi totutella sai myös namibialaiseen aikakäsitykseen, joka poikkesi merkittävästi siihen mitä Suomessa oli totuttu.
”Namibiassa suunnitellaan hirveästi asioita, mitkä eivät sitten välttämättä konkretisoidu ikinä. Tähän kesti hetken tottua. Kuvasimme esimerkiksi materiaalia tällaiseen varainkeruuprojektiin, jolla olisimme täällä Suomessa keränneet lähinnä suomalaisilta futisfaneilta joukkorahoituksella rahaa Windhoek Football Clubin lisenssin saamiseksi paikalliseen Kakkoseen”, Heinonen kertoo.
Namibialainen sarjajärjestelmä poikkeaa merkittävästi suomalaisesta siten, että et voi vain ilmoittaa joukkuettasi alimpaan mahdolliseen sarjaan, vaan kaikki sarjatasot vaativat hyväksytyn lisenssin, jonka saa vain rahalla. Aktiivisia sarjatasoja on tällä hetkellä kaksi. Kakkosen järjestämisestä on ollut kovasti puhetta ja puolet lisenssistä oli jo kertaalleen maksettukin, mutta sarjataso jäi kuitenkin toteutumatta.
”Nämä lisenssit ovat siellä todella kalliita. Kuvasimme kyllä sitä materiaalia, mutta projekti ei siltä suunnalta sitten kauheasti kuitenkaan edennyt. Olemme miettineet tuon videon koostamista kasassa olevasta materiaalista nyt täältä Suomesta käsin”, jatkaa Heinonen.
”Se Kakkosen lisenssi maksaa noin 1500‒2200€, joka on Namibiassa aivan valtava raha. Lownan Nangombe oli maksanut tästä puolet yksin viime vuonna, mutta sitten vain oli ilmoitettu ettei Kakkosta järjestetä ja rahaa ei Namibian jalkapalloliitosta koskaan palautettu”, Heinonen lisää.
Namibiassa on suuri työttömyys ja ihmiset tekevät rahaa mitä ihmeellisimmillä keinoilla ja Nangombe oli joutunut nielemään pettymyksensä, mutta samalla hyväksynyt tilanteen osana maan tapaa toimia. Nyt joukkueita Kakkosen järjestämiseen olisi riittävästi, mutta Nangombella ei ole enää vain heittää uutta lisenssirahaa.
Edustusjoukkueen saaminen olisi erittäin tärkeää Windhoek Football Clubissa palloileville nuorille. Ei pelkästään paremman seuraidentifioitumisen takia, vaan että he pysyisivät kiinni jalkapallossa ja tavoitteellisessa elämässä myös juniorivuosiensa jälkeen.
Afrikkalaisen unelman tavoittelua
Kun harjoituskentille päästiin, niin siellä vastassa oli kolme juniorijoukkuetta, joiden pelaajien ikähaarukka oli 9–19 vuotta. Loppuvaiheessa mukaan tuli A-juniorijoukkue vanhimmasta ikäluokasta, johon liittyi vielä hieman yli 20-vuotiata pelimiehiä.
Monille näistä nuorista jalkapallo on ainoa tie parempiin oloihin ja se näkyi miesten mukaan todella selvästi.
”Kun puhuttiin lasten ja nuorten kanssa heidän unelmistaan, niin lähes jokaisella ne unelmat olivat jalkapallossa. Jalkapallo oli niin paljon enemmän heille kuin mitä oma puistopelailu on ollut itselle joskus”, Esko Maijala miettii.
”Monet vielä lisäsivät, että ne unelmat olivat nimenomaan Euroopan pelikentillä. Mitä nuorempi pelaaja oli, sitä totisemmin hän pelasi ja oli sitoutuneempi treenaamiseen, sekä siihen mitä me oltiin siellä tekemässä”, Eero Heinonen täydentää.
”Tämän huomasi myös siinä, että alle kymmenenvuotiaita treenautettiin kaikkein eniten. Heillä oli ihan FIFA:n A-lisenssin omaava valmentaja, jolla oli paikallisessa mittakaavassa aivan valtava futistietämys ja joka piti hurjaa kuria eikä sietänyt mitään perseilyä”, kertaa Ossi Pärssinen.
Kyseisen valmentajan kunnianhimo meni ajoittain myös yli. Maijala muistaa erityisen hyvin yhden pelissä sattuneen loukkaantumisen.
”Yhdeltä lapselta lähti käsi sijoiltaan ja kyynärpää muljahti pois paikaltaan. Viisi minuuttia myöhemmin tämän pelaajan isä oli yhdessä valmentajan kanssa kiskonut pojan käden takaisin paikalleen ja heittänyt hänet takaisin pelikentälle. Eero kävi meistä erityisen kuumana, että et voi laittaa poikaa kentälle vaan soitetaan nyt ambulanssi! Lopulta poika myös lähti sillä ambulanssilla.”
Pärssisen mukaan valmentajan jalkapallotietous oli namibialaiselle tasolle poikkeuksellisen kova, mutta käytännön elämän hahmottamisen kanssa oli välillä sitten enemmän vaikeuksia.
Heinosella on jäänyt mieleen valmentajan ajatus, jolla olisi voinut ratkaista kuivuusongelman, joka koski tietenkin myös joukkuetta.
”Sillä valmentajalla oli idea, että lennätettäisiin Etelämantereelta lentokoneilla kokonainen kaupungin kokoinen jääkimpale. Yritimme sitten selittää, että tällainen jään lennätys jonnekin aavikolle maksaa aivan helvetisti. Hänen mielestään se olisi lentoyhtiölle vain mainosta, kun ensinnäkin kehittävät tähän pystyvän koneen ja toteuttavat operaation. Niitä lentokoneita kuulemma pitäisi olla 6-100, jotka kiinnittävät sitten vaijerit tähän jääpalaan”, Heinonen pyörittelee yhä päätään koutsin vähintäänkin villistä ideasta.
Ajoittaisista erimielisyyksistä huolimatta aikaa viettiin yhdessä myös pelikenttien ulkopuolella ja keskinäinen kunnioitus oli suurta.
”Meillä oli heti kolmantena päivänä junnuturnaus, josta meille ei ollut kerrottu etukäteen mitään. Valmentaja ilmestyi aamuvarhaisella meidän kämpille ja repi meidät sinne koko päiväksi. Turnauksen jälkeen päätimme sitten mennä yksille ja nämä yhdet venyivätkin sitten kahdeksaksi”, Pärssinen muistelee ensimmäistä yhteistä pidempää illaa.
Junioriottelut tulivat tutuiksi ja näissäkin riitti kulttuurieroa ihmeteltäväksi. Pelit olivat ottelutapahtumia, joiden yhteydessä oli mm. anniskeluteltat, joista katsojat seurasivat ottelun kulkua ja huutelivat ronskeja juttuja.
HJK:n surkeus pelasti käärmeeltä
Miehillä riittäisi vaikka kuinka monta tarinaa kerrottavaksi, mutta yksi maininnan arvoinen on hieman yllättäen suomalaiseen jalkapalloon liittyvä.
Intohimoiseksi HJK:n kannattajaksi tunnustautuva Ossi Pärssinen seurasi makuuhuoneessa tarkkaavaisuudella HJK:n vierasottelua Vaasassa. Klubilla oli käynnissä hyvin vaikea jakso Veikkausliigassa ja joukkue oli kiinni tärkeissä vieraspisteissä. Kotijoukkueen Hindrek Ojamaa kuitenkin tasoitti pelin lisäajan viidennellä minuutilla.
”Nousin saman tien sängystä ja lähdin ulos tupakalle, kun vitutti niin uskomattoman paljon. Juuri kuin olin ehtinyt röökin sytyttää kuului talosta kauhea rääkäisy”, Pärssinen muistelee.
”Muistan Ossin poistuneen huoneesta ja jähmettyneeni kuin olin näkevinäni siellä käärmeen. Kysyin ääni väristen, että onko tuo käärme, ja kun sain isännältämme myöntävän vastauksen, lähti minulta hallitsematon kiljaisu”, Esko Maijala kertoo rääkäisyn alkuperän.
”Meitä oli tähän asti kutsuttu viikingeiksi, mutta ei enää sen jälkeen. Näytimme kuulemma oikean luontomme”, jatkaa Maijala yhä selvästi huvittuneena.
Pärssistä nauratti ensin Maijalan reaktio, mutta tilanne oli jälkikäteen laittanut hänet mietteliääksi.
”Todennäköisesti se käärme oli ollut seurassani koko sen pelin ajan enkä ollut intensiiviseltä katsomiseltani havainnut mitään”, Pärssinen arvioi.
”Meillä oli tämän jälkeen ohjeistus katsoa aina esimerkiksi tyynyn alle, kun mentiin nukkumaan ja varmistaa ettei siellä ole käärmettä. Se oli kuulemma sellainen paikka missä niitä voi olla. Yhdessä kodissa lasta oli esimerkiksi hiljattain käärme päässyt juurikin tyynyn alta puremaan silmään ja kyseinen lapsi oli lopulta menehtynyt päivien kitumisen jälkeen”, Eero Heinonen tietää kertoa.
Hurjista kokemuksista huolimatta miehet pitävät matkaa varsin antoisana ja uusi on jo suunnitteilla. Esko Maijala ja Eero Heinonen palaavat näillä näkymin Windhoekiin samaisen projektin pariin jälleen ensi keväänä. Yhteydenpito on ollut tiivistä myös paluun jälkeen. Ossi Pärssisen osallistuminen on puolestaan kiinni Huuhkajien menestyksestä.
”Katson nyt ensin, tuleeko sitä EM-kisapaikkaa näistä karsinnoista. Jos tulee, niin en ole jäämästä niistä kisoista pois ja budjetti ei kestä toista reissua samalle vuodelle”, Pärssinen priorisoi.
Ja niitä tarinoita tosiaan riittää ja miesten kokemuksia voi lukea vielä näin jälkikäteen heidän ylläpitämästään blogista.
Windhoek Football Club
Perustettu 2012
Lähiaikojen tavoitteena on saada lisenssi Namibian liigaan, mikä toisi lisämotivaatiota paikallisille nuorille. Seura pyrkii tuomaan iloa köyhille alueille vaikeiden aikojen keskelle. Toiminnan alkaessa kaikilla nuorisojoukkueilla oli yksi yhteinen pallo käytettävissä. Seuran slogan kuuluu ”We are who we are”, jolla pyritään viestittämään sitä, että joukkue on elämäntapa siihen kuuluville. Windhoek Football Club on kaikille rotuun, väriin, heimoon tai uskontoon katsomatta, jotka haluavat tunnustaa tai kantaa seuran värejä.
