Viikoittaisessa juttusarjassa nostamme yhden seuran ja sen tunnussävelen esille, kerromme sen taustat, ja miksi se koskettaa kyseistä kannattajakuntaa.
Jokaiselle hiemankin tarkemmin jalkapallokulttuuriin perehtyneelle West Ham Unitedin I’m Forever Blowing Bubbles on vähintäänkin tuttu kappale. Osalla se nostaa jopa ihokarvat pystyyn. Käytännössä kaikki jalkapalloromantikot yhdistävät I’m Forever Blowing Bubblesin vain ja ainoastaan Lontooseen ja Hammersiin, mutta harvempi tietää, että West Hamin hymnillä on jo yli satavuotinen historia ja sen juuret ovat syvällä Koillis-Amerikassa.
Aivan kuten aiemmin esitellyllä You’ll Never Walk Alonella, on myös I’m Forever Blowing Bubblesin takana musikaali. Vuosi oli 1917 kun Massaschusettsista kotoisin ollut lauluntekijä John Kellette otti työn alle kappaleen Broadway-musikaaliin nimeltä The Passing Show of 1918. Lopulta I’m Forever Blowing Bubbles erottautui Smiles-nimisen kappaleen lisäksi hiteiksi musikaalin ulkopuolella.
I’m Forever Blowing Bubbles nousi ensimmäisen kerran urheilun yhteydessä esiin baseball-joukkue Chicago White Soxin, sittemmin kutsutussa Black Sox -skandaalissa vuonna 1919. Ring Lardner niminen kynäniekka parodioi tunnetun musikaalisävelmän uusiksi ja se kulki nimellä I’m Forever Blowing Ballgames.
Musikaalin kautta Lontooseen
Musikaali oli lopulta myös se tie, kuinka I’m Forever Blowing Bubbles päätyi valtameren toiselle puolelle. 1920-luvulla lukuisat artisti alkoivat levyttämään kyseistä kappaletta erikseen. Näyttelijätär Dorothy Wardilla oli erityisen suuri rooli sävelmän brittiläiseen kansakuntaan juurruttamisessa.
Kertoman mukaan West Ham Unitedin kannattajat ottivat kappaleen omakseen jo tuolloin. Ensimmäiset äänitallenteet Unitedin kannattajien I’m Forever Blowing Bubblesin laulamisesta ovat 1940-luvulta, mutta yleisesti on kerrottu, että laulua on laulettu jo paria vuosikymmentä aikaisemmin.
Eikä West Ham ollut yksin. Englannissa massasuosiota 1920-luvulla nauttinut kappale kuului kyseisen vuosikymmenen aikana myös ainakin Swansean sekä niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, niin myös West Ham Unitedin arkkivihollisen, Millwallin peleissä. Mutta Boleyn Groundille I’m Forever Blowing Bubbles lopulta ajan myötä juurtui ja kasvoi keskeiseksi osaksi koko West Ham Unitedin jalkapalloseuran identiteettiä.
I’m Forever Blowing Bubblesin sanoma on kuin tehty West Ham Unitedille. Joukkue on tunnettu intohimoisesta kannattajakunnastaan, joka on tottunut siihen, että pöytähopeat ja kirkkaimmat pokaalit kiertävät sen kaukaa. Sitä menestystä odotellessa voit rikastuttaa elämääsi taianomaisilla hieman yksinkertaisemmilla asioilla, kuten vaikkapa puhallella saippuakuplia ilmaan ja lumoutua niistä yhä uudelleen ja uudelleen.
I’m forever blowing bubbles,
Pretty bubbles in the air,
They fly so high,
Nearly reach the sky,
Then like my dreams,
They fade and die.
Fortune’s always hiding,
I’ve looked everywhere,
I’m forever blowing bubbles,
Pretty bubbles in the air.
Saippuakuplat saattavatkin nykyisellään joukkueet pelaajatunnelista ulos West Ham Unitedin kotiotteluissa I’m Forever Blowing Bubblesin soidessa. Vuonna 1999 ottelussa Middlesbroughta vastaan Unitedin kannattajat tekivät saippuakuplien yhtäaikaisen puhaltamisen maailmanennätyksen. Tuolloin Boleyn Groundilla leijaili samaan aikaan 23 680 saippuakuplaa.
I’m Forever Blowing Bubbles Boleyn Groundin jäähyväisottelussa toukokuussa 2016.
