Sallisen sivukatsomo: Rohkeus ennen kaikkea

Euroopan pohjoisosassa on maa, jossa asuu hieman yli viisi ja puoli miljoonaa asukasta. Se on maa, jonka suurimmassa kaupungissa elää vain jossain määrin yli puoli miljoonaa ihmistä, mutta jonka pääkaupunkia ympäröivä seutu kattaa yli neljänneksen koko valtion väestöstä. Maan ilmasto ei ole kovin lämmin tai jalkapalloystävällinen, mutta se on silti kaikkien mahdollisten mittausten perusteella maailman onnellisimpia ja hyvinvoivimpia maita.

Kuulostaako tutulta? Kyseinen maa myös pelasi tällä viikolla jalkapallon EM-kisojen välierissä.

Tanskasta on tullut kuin vaivihkaa yksi Euroopan varteenotettavimpia jalkapallomaita. EM-välieräpaikka ei ollut suinkaan sattumaa – joukkue on pelannut mahtavaa jalkapalloa jo useamman vuoden. EM-karsinnat Tanska selvitti ilman tappioita, ja Kansojen liigassa juutit jättivät Englannin taakseen A-sarjan alkulohkossa. Vuoden 2018 MM-kisoissa Tanska putosi pudotuspeleissä tulevalle finalistille, Kroatialle, vasta rankkarikisan jälkeen.

Juuttien Fifa-ranking, joka antaa kyllä suuntaa joukkueen tasosta, vaikka virheellinen mittari onkin, on 10. Se on parempi kuin esimerkiksi Saksalla, Hollannilla tai Kroatialla. Jotain Skandinavian eteläosissa siis selvästi tehdään oikein.

Kaiken lisäksi joukkue pelaa uskomattoman hienoa futista. Tanskan hyökkäysvoittoinen ja aktiiviseen prässiin perustuva jalkapallo on viihdyttävää ja omiaan herättämään kateutta suuremmassakin jalkapallomaassa. Maan jalkapalloliitto teki viime kesänä kovan ratkaisun korvaamalla hienoa työtä tehneen Åge Hareiden nykyisellä päävalmentajalla, Kasper Hjulmandilla, mutta tänä kesänä päätös on kantanut hedelmää.

Laaja pelaajamateriaali toki auttaa asiaa. Tanskan avauskokoonpanossa Englantia vastaan oli vain Euroopan top 5 -liigoissa elantonsa tienaavia pelaajia. Maasta on viime vuosien aikana tullut yksi Euroopan suurliigojen päärekrytointikohteista. Tämä on seurausta siitä järkevästä ja pieniä marginaaleja edukseen kääntävästä työstä, mitä tanskalaisseurat harjoittavat.

Olisi turha väittää, että Tanskan maajoukkue olisi nykyisessä asemassaan ilman FC Nordsjællandia. Farumista, vain 20 000 hengen kaupungista, ponnistava seura on ollut tärkeässä roolissa rakentamassa tanskalaisen jalkapalloilun uutta tulemista, ja seuran vaikutus näkyy olennaisesti maajoukkueen taustajoukoissa.

Hjulmand aloitti valmennusuransa pääsarjatasolla juuri Nordsjællandista, jonka hän luotsasi seuran historian ensimmäiseen Tanskan mestaruuteen keväällä 2012. Kaikkiaan Hjulmand ehti marinoitua seurassa jopa kuusi vuotta, ennen kuin otti ohjat maajoukkueen peräsimessä.

Myös maajoukkueen nykyinen apuvalmentaja, Morten Wieghorst, aloitti valmennusuransa Nordsjællandissa, jossa hän itse asiassa toimi päävalmentaja Hjulmandin noustessa seuran valmennusryhmään. Lisäksi Christian Nørkjær, Tanskan maajoukkueen joukkueenjohtaja, toimi Nordsjællandissa erinäisissä rooleissa lähes kymmenen vuotta.

EM-kisajoukkueen pelaajista Jens Stryger Larsen ja Anders Christiansen ovat pelanneet Nordsjællandissa, ja Mathias Jensen, Andreas Skov Olsen ja Mikkel Damsgaard ovat raivanneet tiensä seuran akatemian läpi ennen siirtymistään isompiin ympyröihin.

Vaikka Nordsjællandin ajatus panostaa nuoriin, uransa alkuvaiheessa oleviin, pelaajiin ja valmentajiin ei ole uusi, on seura silti pystynyt repimään pesäeroa muihin tekemällä asiat muita fiksummin – ja rohkeammin.

Farumissa ei olla pelätty tehdä asioita eri tavalla kuin muut. Nordsjællandin edustusjoukkue on useaan otteeseen rankattu koko Euroopan nuorimmaksi, minkä lisäksi akatemiatoiminta on koodattu seuran DNA:han. Omistaahan seuran Right to Dream, yritys, jonka yksinkertaisena tavoitteena on pystyttää maailman parasta akatemiatoimintaa pyörittäviä akatemioita ympäri maailmaa.

Seurassa ei myöskään elätellä toiveunia siitä, että Tanskan Superliiga olisi nuorille pelaajille uran päätepiste. Nordsjællandin puheenjohtaja Jan Laursen kertoi New York Timesille ajattelevansa seuraansa jalkapalloyliopistona: hän haluaa, että se on paras mahdollinen paikka opetella jalkapalloa, ennen kuin suuri maailma ja kansainväliset ympyrät houkuttelevat nuoret muualle.

Rohkeus kulkea omaa tietään ja tehdä asioita eri tavalla kuin muut tuottaa nyt hedelmää, sillä Nordsjællandin akatemia on maan ainoa, joka on saanut Tanskan jalkapalloliitolta viiden tähden laatustatuksen. Noista hedelmistä nautitaan nyt Farumin lisäksi myös Tanskan maajoukkueessa, johon Hjulmand on istuttanut Nordsjællandilaisen rohkean peli-identiteetin.

Rohkeus on avainsana myös Herningissä, missä FC Midtjylland tekee monia asioita paremmin kuin yksikään toinen seura maailmassa. Jyllannin niemimaallakaan ei kuitenkaan juhlita resurssien ylivertaisuudella, vaan yksinkertaisesti tekemällä asioita fiksummin ja ovelammin kuin muut.

Siinä missä Nordsjælland panostaa nuoriin, suuntaa Midtjylland silmänsä analytiikkaan ja dataan. Jos Hjulmandin esikuvia ovat Pep Guardiola ja Johan Cruyff, ollaan Herningissä huomattavasti ”tanskalaisempia”, ja luotetaan hurjan prässin, korkean intensiteetin ja erikoistilanteiden voimaan.

Myös tämä lähestymistapa toimii, sillä Midtjylland on voittanut kaksi neljästä edellisestä Tanskan mestaruudesta. Seurassa on luotu voittava tie olemalla riittävän rohkeita uskomaan asioihin, joihin ei muualla vielä uskota, ja valmiita investoimaan niihin.

Midtjylland muun muassa palkkasi erikoistilannevalmentajakseen Mads Buttgeiretin, jonka alaisuudessa joukkueesta tuli koko Euroopan paras erikoistilannejoukkue. Nyt Buttgeiret työskentelee Tanskan maajoukkueelle, ja antaa juuteille kilpailuetua muihin Euroopan kärkimaihin nähden.

Analytiikan ja datan käytön osalta Midtjyllandista tuli edelläkävijä koko maailmassa, ja samalla Euroopan huippuseurojen kopioinnin kohde. Se oli ensimmäisiä seuroja, jotka alkoivat hyödyntää dataa rekrytoinnissa sekä harjoitusten ja pelien analysoinnissa.

Maaseutuseurasta tuli urheiluevoluution lihansyöjä, jonka asemaan muut halusivat. Se ei päässyt sinne käyttämällä enemmän rahaa kuin muut, vaan tekemällä asioita muita fiksummin ja rohkeammin. Olisi helppo nostaa Midtjylland tikun nokkaan ja kehujen keskipisteeseen, mutta totuus on, että tuo sama rohkeus kuvastaa koko tanskalaista jalkapallokulttuuria.

Tämä olisi mahdollista myös Suomessa. Superliiga on toki Veikkausliigaa rahakkaampi sarja, mutta lainalaisuudet ovat silti samat. Äärikilpaillussa ammattilaisjalkapallossakin löytyy vielä kiviä käännettäväksi, rajoja ylitettäviksi ja ideoita louhittaviksi. Täytyy vain olla riittävästi ymmärrystä valita oikeat ideat, ja riittävästi rohkeutta lähteä toteuttamaan jotain, mitä muut pitävät outona.

Tässä on Suomessa perinteisesti oltu heikkoja. On kyllä osattu hakea oppeja maailmalta ja muuttaa parhaita toimintatapoja omiin resursseihin sopiviksi, mutta lähtökohta on usein ollut se, että tehdään sitä, minkä tiedetään jo toimivan. Jos halutaan kuitenkin luoda aitoa kilpailuetua vähillä resursseilla, on tehtävä sitä, minkä muut eivät vielä tiedä toimivan.

Tanskan nykyisen menestyksen kannalta kaikkein oleellisinta on se, että maassa vallitsee kulttuuri, jonka sisällä tanskalaiset uskaltavat innovoida ja kokeilla uusia asioita. ”Itsenäinen ajattelu on tärkeä osa tanskalaista kulttuuria” totesi Rasmus Ankersen, Midtjyllandin puheenjohtaja, taannoin New York Timesin haastattelussa. Tämän ovat osoittaneet myös tanskalaiset jalkapalloseurat.

Tämä näkyy myös koko maan jalkapallokehityksessä. Kun tuloksia ei kansainvälisesti tullut, uskallettiin nuorten kehittämiseen puuttua kovalla kädellä. Sören Berg, Midtjyllandin analytiikkaosaston johtaja, kertoi New York Timesille, että Tanskassa tehtiin joitakin vuosia takaperin suuri muutos siihen, miten nuorten jalkapallokoulutukseen kansallisesti panostetaan. Ensimmäinen ikäryhmä, joka on tuosta muutoksesta päässyt nauttimaan, on 90-luvun puolivälissä syntyneet – siis nykyisen maajoukkueen rungon muodostavat – pelaajat.

Myös Sveitsissä valittiin samanlainen tie 90-luvun puolivälissä. Maan jalkapalloilu makasi kenties historiansa syvimmässä alakulossa. Maajoukkue ei ollut selvinnyt arvokisoihin lähes 30 vuoteen, eikä kansainvälisen tason huippupelaajia juuri löytynyt. Sitten Sveitsi selvisi, melko yllättävästikin, vuoden 1994 MM-kisoihin, ja päätti laittaa hihat heilumaan.

Kisoista saadut varat sijoitettiin jalkapallon kehitystyöhön ja juniorijalkapallon uudistamiseen. Valmentajakoulutukseen panostettiin ja kilpa- ja harrasteseurat erotettiin toisistaan. Ennen kaikkea uskallettiin lähteä kokeilemaan uutta, pienen maan omille rakenteille sopivaa, järjestelmää, sen sijaan, että oltaisiin kopioitu Euroopan suuria jalkapallomaita.

Muutokset ovat alkaneet tuottaa tulosta tämän vuosituhannen puolella. Vuoden 2002 jälkeen Sveitsi on selviytynyt yhtä lukuun ottamatta kaikkiin miesten jalkapallon arvokisoihin, ja maan Fifa-ranking on noussut sijalta 83 sijalle 13. Vuonna 2009 Sveitsi voitti alle 17-vuotiaiden poikien maailmanmestaruuden. Tuon joukkueen pelaajat muodostivat rungon maajoukkueelle, joka eteni tänä kesänä EM-kisojen puolivälieriin.  

Innovointi vaatii rohkeutta, mutta on perusedellytys, jos Suomen kaltainen pieni maa haluaa nousta eurooppalaisen jalkapallon huipulle. Nyt olisi mitä parhain aika kurkottaa kuuseen, sillä lähtökohdat eivät koskaan suomalaisen jalkapallon historiassa ole olleet näin hyvät.

Markku Kanerva on jo alkanut rakentaa voittamiseen vaadittavaa kulttuuria Suomeen. Maajoukkueessa on opittu kääntämään pieniä marginaaleja joukkueen eduksi ja voittamaan todennäköisyyksiä – ei lisäämällä resursseja, vaan tekemällä asioita muita fiksummin. Nyt tuo sama kulttuurillinen muutos pitää juurruttaa koko suomalaiseen jalkapalloon.

Kun resursseiltaan pienemmät seurat pystyvät vuodesta toiseen haastamaan HJK:n sillä, että tekevät jotain täysin eri tavalla, tai kun Suomen juniorikoulutusta tullaan ihailemaan ulkomailta, ollaan oikealla tiellä.

Palloliitto ei voi olla yksin vastuussa tästä muutoksesta, sillä se vaatii myös suurten ja pienten seurojen panosta. Liiton pitää kuitenkin olla suunnannäyttäjä ja kulttuurillisen murroksen aloittaja, jotta halu innovoida voi juurtua alemmille portaille. EM-kisojen tuomien taloudellisten voittojen investoiminen siihen, että nuorten pelaajien kehityspolkua lähdetään kriittisesti uusimaan, voisi olla alku.

”Uskon, että Suomi on paljon paremmassa tilanteessa nyt kuin missä me olimme 25 vuotta sitten”, Hansruedi Hasler, sveitsiläisen jalkapallomurroksen pääarkkitehti, sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa.

Suomalaisella jalkapallolla on avaimet kädessään. Se, onko sillä halua löytää niihin sopiva ovi, on vielä kysymysmerkki.

Hyvää kesää

Eurooppalainen jalkapallokausi huipentuu huomenna, kun Englanti ja Italia kohtaavat miesten EM-kisojen finaalissa. Otteluparia voi pitää jokseenkin oikeutettuna, sillä – huolimatta siitä, että Tanska on näiden kisojen kuuluisa moraalinen voittaja – finaalissa kohtaavat kisojen kaksi parasta joukkuetta. Tätä ei kyseenalainen välierätuomio muuta.

Finaali on mielenkiintoinen myös siksi, että siinä kohtaa kaksi täysi eri tavalla valmennettua joukkuetta. Roberto Mancini ja Gareth Southgate ovat molemmat mahtavia valmentajia, mutta jalkapalloajattelussaan saman janan täysin eri päissä. Pelaajien osaamisen lisäksi huomisessa koitoksessa tullaankin mittaamaan erityisesti valmentajien henkistä kanttia.

EM-kisojen jälkeenkin pelataan vielä jalkapalloa. Kotimainen sarjakausi on kiihkeimmillään, ja suomalaisseurat ovat vasta aloittaneet taipaleensa Euroopan kentillä. Kun edellinen kausi vasta toisaalla päättyy, on seuraava muualla jo täydessä vauhdissa. Tuetaan siis myös suomalaista jalkapalloa, nyt kun se mahdollista on.

Sallisen sivukatsomo kuitenkin hiljenee tämän tekstin myötä lyhyellä kesälomalle. Palaamme asiaan jälleen elokuun alussa. Jos haluat varmistaa, että saat sivukatsomon tuoreimmat kuulumiset tuoreeltaan inboxiisi, rekisteröidy viikkokirjeen tilaajaksi tästä. Palautetta, kommentteja ja keskustelunavauksia saa toki lähettää lomankin aikana sähköpostitse juuso@teravinkyna.com, tai Twitterissä.

Palaamme elokuussa. Siihen asti: pysykää terveinä.

Hyvää kesää.