Riihimäen Palloseura on perustettu vuonna 1928, mikä tekee siitä Suomen mittakaavassa hyvin perinteikkään. Seura on kokenut historiansa aikana vuoristoradan lailla nousuja ja laskuja, mutta tunnistaa asemansa kasvattajaseurana ja pyrkii nyt pitkäjänteisellä työllä kehittämään toimintaansa vuosi kerrallaan.
Ensimmäinen nousukausi
Riihimäkeläinen jalkapallo koki ensimmäiset huippuvuotensa 1960- ja 70-luvulla. Viimeisin nousu tuli vuosituhannen vaihteessa. Molemmille nousuille – ja niistä seuranneille romahduksille – ovat ominaista ristiriitainen pelaajapolitiikka, niin sanottu vauhtisokeus ja kiireellä rakentaminen, jotka ovat suomalaisessa seurajalkapallossa aiheuttaneet monia surullisia tarinoita.
1960-luvun lopulla alkaneiden satsauksien tavoitteena oli nostaa RiPS silloiseen Mestaruussarjaan. Käytännössä tämä tarkoitti pelaajien hankkimista lähimmistä kunnista, mitä voi pitää ristiriitaisena ottaen huomioon riihimäkeläisen juniorityön, joka oli jo tähän aikaan erittäin laadukasta. Nousu Suomensarjaan – nykyistä Ykkösen ja Kakkosen välimuotoa vastaavaan alueittain lohkoihin jaettuun sarjaan – on RiPSin historian kovin saavutus.
RiPS nousi kolmessa vuodessa Suomensarjan keskikastista kärkikastiin ja teki muun muassa kotiotteluiden yleisöennätyksen Helsingin Ponnistusta vastaan, joka samana vuonna voitti itälohkon ja selvisi Mestaruussarjan karsintaan kutkuttavan pisteen erolla riihimäkeläisiin.
Rahallinen riski ja tiukka nousukarsinnasta putoaminen eivät kuitenkaan koskaan tapahdu ilman jälkiseuraamuksia. Epäonnistuttuaan nousussa RiPS lakkasi toistaiseksi olemasta ja sen raunioista kasattu Riihimäen Ilves aloitti alusta maakuntasarjasta, 4. divisioonasta.
10 vuoden uudelleenrakennus
Vuonna 1985 junioreille perustettiin oma seura Riihimäen Nappulaseura (RiNS), eikä RiPSillä ollut enää omia juniorijoukkueita kymmeniin vuosiin.
1990-luvun puolivälissä RiPS oli jälleen jalkeillaan ja valmiina nousemaan kohti suurempia kenttiä. 80-luvulla joukkue oli noussut takaisin Kolmoseen, jossa se on nykyisessä sarjajärjestyksessä suurimman osan ajasta pelannut. 1990-luvulla Riihimäellä tehtiin isoja satsauksia jalkapalloon pitkälti tutulla kaavalla: muualta hankituilla meritoituneilla pelaajilla pyrittiin saada edustusjoukkue uuteen nosteeseen ja kohti Veikkausliigaa.
Panostus johti nousuun Kakkoseen vuonna 1997. Sangen ylivoimaiseen joukkueeseen hankittiin muun muassa Antti Santamäki, joka valmentaa nykyään RiPSin edustusjoukkuetta. Haastattelin Santamäkeä kuullakseni hänen tarinoitaan vuosituhannen vaihteesta nykypäivään.
Santamäki on ammatiltaan vanginvartija. Hänen kanssaan RiPSin miesten edustusjoukkueen valmennusvastuun jakaa Jukka Vanninen, joka taas on Riihimäen oma kasvatti, joka RiPSin menestysvuosien jälkeen pelasi kattavan uran Veikkausliigassa käyden myös Englannin kentillä.
– Tulin Tampereelta Riihimäelle vuonna 1995. RiPSin valmentaja Marko Nieminen soitti ja sai minut vakuuttuneeksi, että Riihimäellä on nyt kova nousu tiedossa ja olosuhteet kunnossa, Santamäki muistelee.
Myös Santamäellä on liigakokemusta Ilveksestä “noin 40” pelin verran. Hän muistelee lämmöllä myös Sampdorian leiriä, jonne hänet kutsuttiin “vuonna 1993 tai 94”.
– Lämpimimpiä muistoja ovat Riihimäellä sarjanousut ja tiukat matsit. Vaihtuvuus RiPS-joukkueessa oli kovaa, mutta olosuhteet pelaamiselle olivat hyvät.
Vuoristoradan huipulle, alas ja hissiin
RiPS nousi vuonna 1998 Ykköseen. Joukkueen lento kuitenkin päättyi taas askeleen päähän Veikkausliigasta. Vuoden 1999 Ykkösessä sarjapaikka säilyi melko varmalla tavalla, mutta seuraavana vuonna talousongelmat ajoivat seuran taas konkurssiin.
Jälkipyykki oli aikaisempaa romahdusta likaisempaa, kun seuran rahoituksesta vastanneen Jeperos Oy:n kirjanpidosta löytyi valtavia epäselvyyksiä, joita puitiin oikeudessa ja joista yhtiö lopulta tuomittiin isoihin sakkoihin.
RiPSin toiminta loppui vuonna 2004. Sen toiminta siirtyi taas kokonaan RIlves-nimen alle, ja uusi kipuaminen ylöspäin 5. divisioonasta alkoi. Moni taustahenkilö lähti joko itse tai pakon sanelemana muualle. Santamäki lähti Hyvinkäälle pelaamaan.
– Jotkut sivulliset kärsivät syyttä ikäviä seurauksia, Santamäki sanoo.
RIlves sahasi Kolmosen ja Nelosen väliä, kunnes vuonna 2010 sen uusi johtokunta päätti RiPS-nimen takaisinotosta. Seuraavana vuonna RiNS yhdistettiin RiPSiin.
Uusi, pitkäjänteinen RiPS
Vuonna 2018 joukkue on tukevasti jaloillaan Kolmosessa. Seura vaikuttaa oppineensa vanhoista romahduksistaan ja pyrkii tekemään nyt pitkäjänteistä työtä kasvattajaseurana, joka tunnistaa roolinsa ja pyrkii kehittymään maltillisesti omien edellytystensä mukaisesti.
– Emme ole ostojoukkue, Santamäki vakuuttaa.
– Olemme menneet pari vuotta pelkästään paikallisilla ja lähiseudun nuorilla pelaajilla. Parin vuoden päästä voimme tavoitella paikkaa korkeammalla, mutta nyt pelaamme hyvästä sijoituksesta.
Esitettäessä hypoteettinen visio Veikkausliigasta tai muusta korkeammasta sarjatasosta Riihimäellä Santamäellä on selkeitä ajatuksia, miten sinne päästäisiin.
– Olosuhteet on saatava paremmiksi ja kenttien kunnossapitoon järkeä, Santamäki esittää.
– Joka vuosi talvella keskuskentän päälle tehdään jää ja kaukalo. Riihimäellä ei ole jalkapalloon sopivaa hallia, joten talviolosuhteissa on parannettavaa.
– Kolme vuotta sitten kaupunki toimeenpani uuden tekonurmen asennuksen, mikä on hyvä, koska pelkkä keskuskenttä ei kestä tällaista käyttöastetta.
Antti Santamäki pitää Kakkoseen nousua realistisena, kunhan toiminta jatkuu 2010-luvun malliin – maltillisena, joitakin huippuyksilöitä kasvattaen.
– Kun Paavo Ahola vuosina 2014-15 kutsuttiin treenaamaan FC Lahden mukaan, sanoin hänelle että menee ihmeessä, koska meillä ei ole tarjota samanlaisia puitteita, Santamäki mainitsee.
Ahola sai sopimuksen Lahteen. Hän on entinen Minihuuhkajien kapteeni ja pelaa nykyään HJS:ssä Hämeenlinnassa Kakkosta. Hän on viimeisin esimerkki Riihimäen laadukkaasta juniorityöstä.
Juhlavuosi ja Radanvarren derby
RiPSillä on 800 jäsentä, joista 760 on pelaajia. Juniorien ja perhefutiksen lisäksi RiPS on laajentanut toimintaansa muun muassa Kevari-ryhmään.
Vuonna 2018 RiPS täyttää 90 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi seura järjesti 30. kesäkuuta pelatun Radanvarren derbyn jälkeen vuosijuhlan Valio areenalla. Seuran pitkästä historiasta julkaistiin myös historiikki.
Riihimäen myönteinen suhtautuminen jalkapalloon pohjautuu pitkälti kilpailevien lajien puutteeseen: kaupunki on ennen kaikkea tunnettu käsipallon moninkertaisesta mestarista Cocksista, mutta käsipalloa pelataan vain talvisin. Kesäisin jalkapallolla on siis mahdollisuus olla kaupungin ykköslaji.
– Meillä on kotiotteluissa matsipäivä (lauantai), ja ottelusta tehdään tapahtuma, Santamäki kertoo.
– Pelaamme “oman kylän pojilla” ja yleisöä on yleensä paikalla paljon, kunhan sää on hyvä.
Radanvarren derby on perinteikäs kahden vierekkäisen kaupungin paikallisottelu, joka kuuluu molempien joukkueiden kauden tärkeimpiin otteluihin nyt, kun kumpikin ovat asettuneet tukevasti Uudenmaan Kolmoseen.
– Onneksi meidät on arvottu nyt monta vuotta putkeen samaan lohkoon. Minulla on vanhoja pelikavereita Hyvinkäällä, ja ottelussa on aina jotain erityistä, Santamäki hehkuttaa. Hän osoittaa myös pienen piikin naapurilleen.
– Tänä vuonna Hyvinkään peleissä on varmaan enemmän puhuttu englantia kuin suomea, mikä kertonee jotain heidän pelaajapolitiikastaan, hän virnistää.
Santamäellä on hyvät suhteet Hyvinkäälle, mutta kaupunkien välillä on aina ollut kilpailutilanne.
– Esitin joskus paikallislehdessä ajatuksen RiPSin ja HyPSin välisestä yhteistyöstä ja teilattiin oikopäätä. Sain täyslaidallisen tuollaisten ajatusten esittämisestä, Santamäki naurahtaa.
Artikkelin kuvassa Antti Santamäki.
