Pelin sisällä: Urheilupsykologi Matti Jaakkola: ”Uran jälkeen urheilija voi pudota tyhjän päälle”

Nykyään urheiluvalmentaminen on mennyt lähes jokaisella osa-alueella tieteellisempään suuntaan. Tämän vuoksi etenkin urheilijan henkisten kykyjen suhde suorituskykyyn on tunnistettu, ja urheilupsykologiasta sekä henkisestä valmentamisesta on tullut tärkeä palanen jokaisen modernin valmentajan tiimiä. Päätin haastatella asian tiimoilta organisaatio- ja urheilupsykologi Matti Jaakkolaa, joka on tullut tunnetuksi etenkin olemalla mukana U19-projektissa.

Jaakkola on ollut myös kehittämässä Palloliitolle henkisen valmentamisen valmennuspolkua ja hän pyörittää omaa urheilupsykologiaan keskittyvää yritystään nimeltä Innergame.

Piikkiöstä Englantiin

Tavoitan Jaakkolan Sydneystä, jossa mies nykyään työskentelee organisaatiopsykologian parissa. Keskustelun aluksi Jaakkola avaa hieman omaa jalkapallotaustaansa ja tietään urheilupsykologiksi.

– Jalkapallo oli ykköslaji viisivuotiaasta lukion loppuun saakka, mikä ehkä johtuu siitä, että olen Piikkiöstä kotoisin ja Piikkiön palloseura oli jalkapalloseura. Kaikki kaverit pelasivat ja meillä oli ihan kohtuullisen hyvä vuosikerta siltä kylältä. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että ei minusta jalkapalloilijaa tule. Pelattiin parhaimmillaan kolmosdivarissa ja futsalin SM-sarjassa, mutta se johtui lähinnä siitä, että futsal oli niin uusi peli ja Piikkiössä sattui olemaan sopiva halli futsalin pelaamiseen.

Piikkiön Palloseura on edelleen Jaakkolalla lähellä sydäntä, ja jos Suomessa olisi tarkoitus mennä jalkapalloa katsomaan, niin tie veisi ehdottomasti PiPS:n matsiin.

Opiskellessaan Birminghamissa oli tulevan urheilupsykologin kuitenkin mahdollisuus päästä opintojen ohessa katsomaan myös Valioliigaa, kun alueelta peräti kolme joukkuetta pelasi pääsarjassa. Birmingham Cityn ja West Bromwich Albionin sijaan Jaakkola kävi eniten seuraamassa Aston Villan pelejä ja syykin oli selvä: joukkueessa pelasi maalivahtina Jaakkolan kaveri Peter Enckelman.

– Urheilupsykologian opiskelijana oli hienoa päästä näkemään sitä huippu-urheilun toista puolta, urheilijan kautta ja viereltä.

Jaakkola valitsi opiskelupaikakseen Englannin sen vuoksi, ettei urheilupsykologiaa ollut mahdollista opiskella samalla tavalla Suomessa kuin ulkomailla. Suomessa vastaavia opintoja tarjoaa Jyväskylän yliopisto, mutta Jaakkola ei halunnut valmistua liikuntatieteiden maisterina, vaan nimenomaan psykologina eikä liikunnanopettajana.

Englannissa opiskellessa urheilupsykologia kolahti täysillä, mutta siihen aikaan yliopistolla toiminut professori Joan Duda kehotti uran kannalta lukemaan urheilupsykologian sijasta maisteritutkintona organisaatiopsykologian. Molemmissa liikutaan lähes samoissa teemoissa sekä asioissa, ja yrityksillä on myös rahaa maksaa.

– Molemmissa on keskiössä ihminen ja suoriutuminen. Urheilussa, etenkin huippu-urheilussa täytyy olla parhaista parhain siinä suorituksessa. Työelämässä riittää, vaikka antaisi 40% parhaastaan, mutta mekanismit ovat samanlaisia. Täytyy motivoida ihmisiä ja saada heidät toimimaan yhdessä, ja saada yksilöstä paras suoritus ulos silloin, kun sillä on merkitystä. Intensiteetti ja mitattavuus on kuitenkin urheilussa eri luokkaa.

Urheilupsykologia

Urheilupsykologiassa tehdään töitä niin valmentajien, urheilijoiden kuin urheiluorganisaatioiden kanssa. Jaakkola on itse keskittynyt työskentelemään enemmän yksittäisten urheilijoiden sekä valmentajien kanssa, vaikka hän on tehnyt myös pientä yhteistyötä esimerkiksi Palloliiton kanssa.

Kaikkein tavallisimpia asioita, joita urheilupsykologit kehittävät ovat: kilpailuun valmistautuminen, oman suoriutumisen arviointi ja reflektointi sekä tavoitteiden selkeä miettiminen ja asettaminen. Yhtä tärkeää on myös miettiä ne asiat mitä olet valmis jättämään pois ja mistä olet valmis luopumaan, jotta yllät tavoitteisiisi.

– Esimerkiksi golfarin kanssa voidaan miettiä, että mitkä ovat ne harjoitteet, joilla voidaan kehittää vaikkapa puttivarmuutta siellä viheriöllä ja kuinka näitä harjoitteita voisi tehdä myös mielessä.

Urheilupsykologia voi siis kohdata urheilijan itse suorituspaikalla, mutta tavallisempaa on, että keskusteluja käydään pukukopissa, kahvilassa, kävelyllä tai kumpikin kotoaan käsin luurit päässä.

Jaakkolan asiakkaina on myös ollut yksittäisiä jalkapalloilijoita, jotka ovat tarvinneet apua yksittäisissä teemoissa tai ovat halunneet käyttää kaikki mahdolliset keinot, jotta he pääsevät urallaan mahdollisimman pitkälle. Jaakkolan mielestä urheilijat ja urheilulajit eivät ole kuitenkaan pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia.

U19-projekti

Jaakkola oli mukana U19-projektissa heti siitä lähtien, kun varmistui, että kisat pidetään Suomessa. Kyseisen projektin tiimoilta joukkueella oli henkisten kykyjen vahvistamiseen tähtäävinä tavoitteina aivan selkeä punainen lanka: peliin valmistautuminen, oman suoriutumisen arvioiminen ja tavoitteiden asettaminen.

– Mukana oli tietenkin myös yksittäisiä teemoja, kuten mitä tehdään rangaistuspotku tilanteessa tai mitä me tehdään, kun jossain pelissä jollain pelaajalla menee ”kuppi nurin”. Miten me sitten pystytään välttämään ne tilanteet ja miten ne käsitellään. Siitä voi syntyä paljon syyllisyyttä, jos peli hävitään, koska joku meni tyhmästi ottamaan punaisen kortin.

Homma loppui Jaakkolan kohdalta juuri ennen kisoja, kun töiden puolesta tuli lähtö toiselle puolelle maailmaa. Projekti oli kuitenkin hyvin mielenkiintoinen ja intensiivinen kokemus, vaikka porukka ympärillä vaihtuikin tiuhaan, mikä ei ollut kovinkaan optimaalista kokonaisuuden kannalta. Jaakkola oli kuitenkin mukana lähes jokaisella yhteisellä pelimatkalla, joissa tulokset eivät aina olleet kovinkaan ruusuisia:

– Meillä oli vastassa jykeviä vastustajia, jolloin matseissa tuli myös aika ikävästi nokkiin. Muistan etenkin sen kun Hollanti voitti meidät 9-0, niin olihan se todella ikävää. Siitä meinasi tulla sellainen hankala kierre. Mun mielestä valmentajat tekivät kuitenkin oikeita ratkaisuja pelaajien kehityksen suhteen pallonhallinnan kautta, eikä joukkueessa tehty sellaisia taktisia muutoksia, että olisi haettu esimerkiksi satunnaisia 1-0 tuloksia ja tasapelejä. Mun mielestä kuitenkin lopulta se tapa, jolla esimerkiksi kisoissa pelattiin, oli hyvin ennakkoluulotonta.

Vaikka karsinnat ja kisat olivat tulosten puolesta vahvasti mollivoittoisia, ei se kuitenkaan käynyt pelaajien itsetunnon päälle. Jaakkolan mukaan joidenkin yksittäisten pelaajien kohdalla käytiin itseluottamikseen liittyviä asioita läpi pelien jälkeen, mutta maajoukkueen pelit olivat kuitenkin vain yksittäisiä tapahtumia seurajoukkue arjen rinnalla. Seurajoukkueissa tilanne oli kuitenkin erilainen ja kisoissakin onnistuneista pelaajista osa nosti tasoaan projektin aikana, kuten esimerkiksi HJK:n Eetu Vertainen.

MM-kisat ja Englanti

Kysyttäessä joukkueista ja pelaajista, joiden henkisiä kykyjä Jaakkola itse arvostaa, tulee hänelle päällimmäisenä mieleen Englannin maajoukkueen suoriutuminen viime kesän maailmanmestaruuskisoissa.

Jaakkolan mielestä Gareth Southgaten joukkueen luotsaaminen oli esimerkillistä. Hän kuunteli asiantuntijoita ja käytti hyväkseen viimeisintä tietoa, eikä valmentanut tunteella, kokemuksella ja arvovallalla. Kaikki tämä tuli hyvin ilmi Harry Kanen vetäessä rankkaria. Southgate oli itse epäonnistunut vastaavassa tilanteessa vuoden 1996 kotikisoissa ja mennyt vielä kisojen jälkeen rahastamaan asialla Pizza Hutin mainokseen.

Southgate oli jälkeenpäin kertonut, että kyseisessä tilanteessa hän oli miettinyt vain sitä, että kunhan tämä olisi mahdollisimman nopeasti ohi. Kanen kohdalla asiaa oli selvästi mietitty jo ennalta ja Kanen suoritus oli selkeästi rutiininomainen:

– Kanen vetäessä hän selvästi odotti, että pilli soi ja veti sitten pallon maaliin. Siinä oli selvästi mietitty asioita ja sitä itse tilannetta.

Elämä urheilu-uran jälkeen

Yksi yleinen asia, joka urheilijoista puhuttaessa unohtuu, on elämä urheilu-uran jälkeen. Moni pelaaja lykkääkin uran lopettamista tahallisesti tai tahattomasti, koska usealla ei ole selkeää suunnitelmaa loppuelämälleen.

– Sähän käytännössä jäät eläkkeelle nelikymppisenä, vaikka useat niin sanotussa normaalissa elämässä paahtavat täysiä töissä ja perheen parissa. Lisäksi kun sinulta on viety vielä sinun viitekehys eli se joukkue, jossa on ollut sun parhaat kaverit, niin yhtäkkiä sä olet yksin ja sulla on käsillä kaikki se aika, joka on mennyt siellä harjoituksissa ja peleissä.

Juuri tästä syystä siirtymä tavalliseen elämään on vaikeata ja valitettavasti moni entinen pelaaja voi sortua esimerkiksi päihteisiin, koska elämä ei tarjoa enää samanlaisia tunteita, onnistumisia, iloa ja ”kicksejä”, kuin aiemmin peliuran aikana. Peliuran loppuminen voi kuitenkin tulla hyvinkin yllättäen esimerkiksi loukkaantumisen kautta, joten asiaa ei voi täysin painaa pimentoon.

– Pahimmassa tapauksessa sinulta viedään samaan aikaan työ ja sosiaalinen yhteisö ja jollain tapaa myös identiteetti, kun sä et olekaan enää se jalkapalloilija vaan joku tyyppi. Silloin voidaan olla todella isojen kriisien äärellä.

Juuri näitä asioita kuulemma pohdittiin myös U19-projektin yhteydessä, koska arkielämä on kuitenkin pelaajilla aina läsnä. Nuoret pelaajat ovat pohjimmiltaan kuitenkin aivan samanlaisia nuoria kuin muutkin ikäisensä ja esimerkiksi seuravalintoja on syytä pohtia sen suhteen, että mihin sitä joutuu muuttamaan ja kuinka koko elämä muuttuu.

Aikuisten urheilijoiden kohdallakin on tärkeää löytää urheilun ohelle muutakin sisältöä elämälleen, joten Jaakkola onkin vieraillut urheilijoiden kanssa niin musiikkikaupassa kuin kalastusliikkeessä. Lisäksi uran loppupuolella aletaan jo hiljalleen miettiä siirtymää arkielämän puolelle ja koetetaan löytää niitä muita kiinnostuksen kohteita töiden tai opiskelujen muodossa.

– Kova rannelaukaus tai tarkat sisäterän syötöt eivät kuitenkaan ole sellaisia asioita, joita työelämässä arvostetaan. Työhaastattelussa ei voi sanoa, että ”mulla on hyvät keskitykset” tai ”olen ihan pitelemätön yksi vastaan yksi haastoissa”.



Byyri.com