Näkökulma: Tuleva vuosi on Palloliiton historian tärkein

Kirjoitin aiemmin siitä, mitä EM-kisojen siirto vuodella eteenpäin tarkoittaa Suomen maajoukkueen kannalta. Huuhkajien lisäksi käännän kysyvän katseeni Palloliittoon. Suomessa on päällä ennennäkemätön futisbuumi, jonka pitäminen kasassa koko tulevan kauden ei ole itsestäänselvyys. Palloliitto ei saakaan nojata Huuhkajien hyviin esityksiin, vaan sen on välittömästi ryhdyttävä toimiin, jotka takaavat buumin säilymisen, vaikka maajoukkueen tulokset kärsisivätkin notkahduksen.

Liitolle suuntautuva vajaan 10 miljoonan palkintopotti on uusimpien tietojen valossa edelleen tulossa ajallaan, vaikka turnaus siirtyikin. Arvioiden mukaan tästä noin viisi miljoonaa jää Palloliiton vapaaseen käyttöön. Turnauksen jälkeen jokaiselle maalle jaettava rahasumma sen sijaan pienenee, koska EM-kisojen siirtäminen maksoi jo satoja miljoonia euroja.

Palloliiton kokonaisbudjetti on 30 miljoonan euron luokkaa, joten tällä ylimääräisellä summalla on todella suuri merkitys seuraavien vuosien aikana Suomessa tehtävälle lajikehitykselle. 

Kuluva vuosi tuleekin olemaan Palloliiton historian tärkein. Kisoista saatavat rahat on pantava töihin välittömästi, ja niillä on mm. avustettava suomalaisia seuroja kasvatustyössä, panostettava junioreiden valmennukseen sekä parannettava harjoitusolosuhteita halki maan. Lisäksi seurojen tukeminen rahan lisäksi esimerkiksi kaupunkien päättäjiä lobbaamalla on nyt ensiarvoista, jotta buumista saadaan kaikki mahdollinen irti – esimerkiksi uusien stadionprojektien muodossa.

Lisäksi jostain pitäisi saada rahaa seurojen pelastamiseksi. Tässä kohtaa on kuitenkin luotettava siihen, että valtio ymmärtää jalkapallon yhteiskunnallisen merkityksen, ja tulee asiassa vastaan.

Huolimatta siitä, mitä päätöksiä tuoreen rahan ja yleisen positiivisuuden siivittämänä saadaan aikaan, kaiken keskiössä on onnistunut viestintä. Jos joskus niin nyt suuri yleisö tarvitsee jatkuvan jalkapalloannoksensa. Huuhkajat – ja isommassa kuvassa suomalainen jalkapallo – on pidettävä ihmisten mielessä kertomalla avoimesti ja jopa liioitellun korostetusti siitä, mitä hyvää historiallinen kisapaikka suomalaiseen yhteiskuntaan tuo.

Palloliiton on oltava aktiivinen somessa, näyttävä viikoittain uutisissa ja saatava merkittävä jalansija kansallisessa mediassa. Sen on järjestettävä tapahtumia, jotka pitävät ihmiset aktiivisina jalkapallon suhteen ja saavat palstatilaa verkkolehdistä ja foorumeilta. Jalkapallon on pysyttävä ihmisten huulilla, vaikka koronatilanne kaiken muuttikin, ja vastuu sen varmistamisesta kaatuu Palloliiton hartioille.

Riippuen siitä, kuinka Palloliitto asiansa hoitaa, Suomi sai vuoden lisäaikaa rakentaa koko maailman mittakaavassa harvinaislaatuista futisbuumia tai unohtaa kokonaan Huuhkajien urotyöt. Ja mikäli buumin ylläpitämisessä onnistutaan, saamme elää kesään 2021 asti jalkapalloyhteiskunnassa, jollaisesta emme Suomessa ole osanneet edes uneksia.