Miltä näyttävät kotimaisen futiksen yleisömäärät, kun kausi on yli puolenvälin? Tarkastelussa Veikkausliiga, Ykkönen, Kakkonen ja Naisten Liiga

Kotimaiset jalkapallosarjat ovat ohittaneet puolenvälin tämän kauden osalta ja onkin oivallinen aika tutkia, mihin suuntaan yleisömäärät ovat menossa. Huuhkajien menestys ja Ylen lähettämät naisten MM-kisat ovat nostattaneet futiksen ihmisten huulille Suomessa ja somessa, mutta onko yleisömäärien nousua ollut havaittavissa sarjapeleissä? Kaikki Huuhkajien syksyn pelit ovat jo hetken olleet loppuunvarattuja, mutta katsotaan miltä näyttävät Veikkausliigan, Ykkösen, Kakkosen ja Naisten Liigan yleisökeskiarvot tällä hetkellä.

Veikkausliiga

Veikkausliigan yleisökeskiarvo on parhaillaan 2582 katsojaa, mikä tarkoittaa 11,9% kasvua viime kauteen. Lukema elää vielä loppukauden ajan, mutta ennusmerkkejä vahvaan tulokseen leijuu ilmassa ihan jo äärimmäisen mielenkiintoisen mestaruustaiston vuoksi.

Lähimenneisyydestä vuodet 2004–2008 olivat eräänlaista kulta-aikaa yleisökeskiarvoa mitattaessa, ja vuonna 2007 keskiarvo oli peräti 2975 silmäparia. Tuolloin liigassa kiinnosti mm. HJK:n ja Hongan, TPS:n ja Interin sekä Hakan ja TamUn keskinäiset ottelut. Mestaruussarjan ennätys yleisökeskiarvossa on puolestaan vuodelta 1967, jolloin lehtereillä vieraili ottelua kohden keskimäärin 3071 katsojaa.

Jos yleisökeskiarvo pysyy vähintään tämän hetkisessä lukemassaan, on se kotimaisen futiksen pääsarjassa kovin tulos kymmeneen vuoteen. Evakkopelejä sisältäneeseen kevääseen peilattuna suuntausta ja lukua voi pitää kelvollisena – paremmilla olosuhteilla keskiarvo voisi nousta entisestään.

Ykkönen

Ykkösen yleisökeskiarvo on 1203 katsojaa, kun sarjaa on pelattu 15 kierrosta. Viime kaudella yleisökeskiarvo oli 1040 eli tällä hetkellä kasvua on 15,7%. HIFK:n noustua Veikkausliigaan täksi kaudeksi saattoi osa odottaa Ykkösen keskiarvon tippuvan, mutta nousijoista MuSa ja MyPa ovat vetäneet komeasti yli tuhannen katsojan keskiarvolla. Ykkösen tilanne näyttääkin erinomaiselta, jos tavoitteena pidetään tuhannen katsojan keskiarvon säilyttämistä.

Yksittäisistä otteluista mainittakoon 22.7. pelattu Kymenlaakson derby KTP:n ja MyPan välillä. Aurinkoiselle Arto Tolsa -areenalle oli nimittäin saapunut 3575 futiksen ystävää!

Kakkonen

Miesten kolmanneksi korkeimman sarjatason lohkoissa olevat joukkueet tuppaavat vaihtumaan kausien välissä. Syynä eivät ole pelkästään sarjanousut ja -putoamiset, vaan myös maantieteellinen jakautuminen. Siksi edellisen kauden yleisömäärät eivät aina kerro kaikkea, jos muutama yleisömagneetti on noussut tai vaihtanut lohkosta toiseen. Koko sarjan yleisökeskiarvo on juuri nyt 298 (-6,0%), mutta viime kauden lopullinen keskiarvo, 317, on vielä saavutettavissa.

A-lohko

”Itälohkossa” yleisökeskiarvo on 407 (-4,2%), kun kaikki joukkueet ovat pelanneet 12 ottelua. Viime kauden päätteeksi päädyttiin lukemaan 425, joten A-lohkolaisilla riittää vielä hieman kirittävää.

Yksittäisistä otteluista nostetaan esiin 4.7. pelattu Mikkelin paikallispeli MP:n ja MiPK:n välillä. Mikkelin Palloilijoiden 1–0-voittoa oli seuraamassa 2726 katsojaa, mikä on erinomainen lukema kakkosdivarin matsiin.

B-lohko

Viime kaudella Porin paikallispelit toivat kovia yleisömääriä B-lohkoon, jonka yleisökeskiarvo oli lopulta 259. Samanlaisia yleisömagneetteja ei ole kuluvalla kaudella vielä ollut, mutta yleisömäärät ovat silti nousussa ja keskiarvona loistaa luku 292 (12,7%).

C-lohko

Pohjoislohko menetti viime kauteen verrattuna Tampereen derbyt ja on muutenkin niin sanottu reservilohko. Tämä on näkynyt myös yleisömäärissä, ja pudotus on ollut rajuinta Kakkosen lohkoista. C-lohkon yleisökeskiarvo on kuluvalla kaudella 194 (-27,6%), kun se viime kauden päätteeksi oli 268.

 

Naisten Liiga

Naisten Liigan yleisökeskiarvo on tällä hetkellä 281 katsojaa. Viime kauden päätteeksi keskiarvo oli 209, joten kasvua on tapahtunut myös naisten puolella (34,4%). Lukua selittää ehkä pieneltä osin kesän MM-kisat, mutta ennen kaikkea alaveteliläinen IK Myran, joka nousi liigaan viime kauden päätteeksi. Heinäkuun ottelussa HJK:ta vastaan paikalla oli peräti 1549 katsojaa, mutta myös muissa otteluissa pienen pitäjän seura on kerännyt hyviä yleisömääriä.

Aika näyttää tuovatko MM-kisat uusia ja pysyviä katsojia Naisten Liigan otteluihin, ja saako laji yleisömäärässä ikinä kiinni esimerkiksi pesäpalloa, jossa naisten pelejä on kauden aikana käynyt katsomassa noin 500 katsojaa per ottelu.

 

Artikkelikuva – Arno Hämäläinen

Lähteet:

Palloliitto

Kuntopuntari

Ainoa mittari