Mika Aaltonen ei lupaa pikavoittoja

Palloliitto valitsee uuden puheenjohtajansa tänä lauantaina 20. tammikuuta. Byyri on tavannut ehdokkaat ja haastatellut heidät läpi. Tänään on Mika Aaltosen vuoro. Viimeinen esittely ilmestyy huomenna keskiviikkona.

Jalkapalloileva akateemikko. San Siron ihme. Liikejohdon konsultti. Mika Aaltosen tuntee moni suomalainen futisfani, mutta mitä annettavaa hänellä olisi Suomen Palloliiton johdolle?

Laaja jalkapallotausta

Aaltonen palloili koko lapsuutensa ja nuoruutensa Turun Palloseurassa. Pitkä TPS-ura huipentui lopulta UEFA Cupissa voittoon Internazionalesta San Sirolla 1987. Ottelun voittomaalista alkoikin hänen kansainvälinen pelaajauransa. Pelit päättyivät kuitenkin jo 28-vuotiaana Tampereen TPV:ssä, ja Aaltonen palasi jo uran aikana alkaneiden yliopisto-opintojen pariin.

Vaikka aktiiviurasta on jo aikaa, Aaltonen elää ja hengittää jalkapalloa myös vuonna 2018. Vapaa-aika kuluu nykyisin HJK:n junioreissa pelaavan pojan treeneissä ja peleissä. Viime vuoden huippuhetkekseen jalkapallon parissa hän toteaakin hetkeäkään empimättä poikansa maalin kansainvälisten seurajoukkueiden turnauksessa Tanskassa ja jopa esittelee sen videoklippinä kännykästään.

Maali on kieltämättä komea – ja mikä parasta, lähes identtinen kuin isä Aaltosen maali San Sirolla 1987.

Kohti uutta jalkapallokulttuuria

Sitten asiaan. Mitä hyötyä entisestä jalkapalloammattilaisesta ja nykyisestä liikejohdon konsultista, kauppatieteiden tohtori Mika Aaltosesta olisi Suomen Palloliiton johdossa?

Aaltonen on hyvin perillä suomalaisesta jalkapallokulttuurista ja siitä osana suomalaista yhteiskuntaa sekä näkee maan tavoissa paljon kehitettävää. Aaltonen myöntää, että hänen ihailemansa eurooppalaisen futiskulttuurin tavoittamiseen Suomessa on vielä todella pitkä matka.

Italialainen jalkapallokulttuuri on erityisen lähellä Aaltosen sydäntä, ja juuri italialainen sekä englantilainen tapa seurata jalkapalloa ja keskustella siitä olisi hänen mukaansa hieno tavoite Suomessakin.

“Suomi on viimeinen Euroopan maa, jossa ei ole tällaista jalkapallokulttuuria”, Aaltonen linjaa.

Aaltonen korostaa koko jalkapalloyhteisön yhteistyötä ottelutapahtumia suunniteltaessa ja olisi valmis rakentamaan avoimempaa keskustelukulttuuria eri osapuolten välille.

“Kannattajien ottaminen mukaan ottelutapahtumien suunnitteluun voisi olla hyvinkin suomalainen tapa hoitaa asioita.”

Esimerkiksi Norjassa kokeillut “lailliset pyrot” saavat Aaltosen kannatuksen, kun lähtökohtana on nimenomaan yhteistyö jalkapalloyhteisön eri tahojen välillä.

“Kun asioista keskustellaan, myös tapa toimia muuttuu.”

Myös viime aikoina esimerkiksi Stadin derbyjen yhteydessä esiintyneet orastavat lieveilmiöt kuuluvat Aaltosen mukaan asiaan matkalla kohti jalkapalloyhteiskuntaa.

“Jos on sydämellään mukana, välillä voi tulla myös ylilyöntejä”, toteaa Aaltonen kannattajakulttuurin vähittäisestä murroksesta.

Rehellisyyden nimeen

Aaltosen vision ja vaalikampanjan voisi tiivistää hänen tavoitteeseensa saada jalkapallo entistä isommaksi osaksi avointa ja keskustelevaa yhteiskuntaa. Aaltonen muuttaisi Suomen Palloliittoa ennen kaikkea koko jalkapallokansan yhteisöksi: esimerkiksi fanien kritisoimasta hyväveli-verkoston ja salailukulttuurin vaikutelmasta pitäisi pyrkiä eroon.

Filosofiaa riittää niin paljon, että jatkokysymyksiä herää väistämättäkin. Kansanomaisen ytimekkäitä vastauksia häneltä on kuitenkin turha odottaa. Mika Aaltonen on ensisijaisesti isoja linjoja vetävä ajattelija, ei konkretiaa tykittävä duunari.

Mika Aaltonen on työssään tulevaisuuden visionäärinä tottunut ajattelemaan isoissa mittakaavoissa ja pitkillä aikaväleillä. Eurooppalaisen jalkapallokulttuurin tuominen Suomeen käynnistyy Aaltosen mukaan vuosia vievän projektin avulla, läpinäkyvyyttä edistämällä ja puhetapojen muutoksen kautta.

Tulevaisuudentutkijalla ei ole tarjottavanaan yksinkertaisia ja populistisia vaalilupauksia, vaan hänen kaksi pääteemaansa ovat jalkapallon nostaminen keskeisemmäksi osaksi yhteiskunnan arkea (vaalislogan “Enemmän kuin jalkapalloa”) sekä avoimen keskustelukulttuurin tuominen Suomen Palloliittoon. Muiden puheenjohtajaehdokkaiden tavoin myös Aaltonen lupaa, että puheenjohtajana kertoisi, ketä äänestäisi FIFA:n puheenjohtajavaaleissa.

Aaltosen puheenjohtajakaudella Palloliitossa otettaisiin tavoitteeksi myös jalkapallokeskustelun “intellektuaalisen tason” nostaminen, mitä ikinä se tulisikaan käytännössä tarkoittamaan.

Onko Palloliitto valmis korjausliikkeeseen?

Miten niin Thomas Lockea kuin Kalevalaakin mielellään siteeraava tohtori lopulta saisi suomalaisen jalkapallokulttuurin uuteen ja pysyvään nousuun?

Suurten kokonaisuuksien hahmottaminen ja valmius itsekritiikkiin ovat kenties Mika Aaltosen suurimmat vahvuudet puheenjohtajakilvassa. Samalla kuitenkin arkipäivän pienten, mutta sitäkin tärkeämpien asioiden hoito saattaa jäädä sivummalle. Aaltosesta ei meinaa saada mitään konkreettista irti, kun lähes kaikkea suunnitellaan pitkällä aikavälillä koko 5.5-miljoonaisen yhteiskunnan tasolla.

Futislegendalla on suuri visio ja paljon puheita, mutta kuka olisi valmis kuuntelemaan? Onko suunnitelma sittenkään aukoton? Ja ennen kaikkea, haluavatko Palloliiton päättäjät muutosta?

Aaltonen on ennen kaikkea mietiskelevä ja realistinen idealisti, joka tietää, että isot muutokset eivät tapahdu käden käänteessä. Jos Mika Aaltonen valitaan puheenjohtajaksi, on luvassa lockemaisesti “läpinäkyvyyttä, rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta” – ei taloudellisia pikavoittoja.

 

Kuva: Jetro Valtonen



Byyri.com