Mersey-joen rannalta: Egyptin prinssi

Taisin aikaisemmin luvata, että Mohamed Salah saa vielä oman tekstinsä tämän kauden kolumnisarjassa. No, lupauksista on pidettävä kiinni, joten tässä sitä tulee. Samalla tehdään katsausta Liverpoolin menneeseen kauteen, ja mikä olisikaan parempi tapa se tehdä, kuin katsoa kokonaisuutta ennätyksiä rikkoneen kaikkien aikojen egyptiläisen läpi.

Mo Salah todellakin tuli, näki ja voitti. Yksilötasolla oikeastaan kaiken mahdollisen, vaikka joukkueen pokaalit jäivätkin vielä nostamatta kohti taivasta. Kukaan, ja toistan, kukaan, ei voi rehellisesti sanoa osanneensa odottaa, millainen kausi egyptiläisellä on edessään Liverpoolin julkaistessa siirron heinäkuun ensimmäinen päivä.

AS Romasta tiedettiin saapuvan tuulennopean laiturin, joka edellisen Valioliiga-visiittinsä jälkeen oli pelaajana mennyt huomattavasti eteenpäin ja kehittynyt merkittävästi monipuolisemmaksi pelaajaksi.

Salahista odotettiin laitaviilettäjää, joka nopeutensa turvin luo tukun maalipaikkoja itselleen ja joukkueelleen, mutta puutteellisen viimeistelykyvyn vuoksi tuhlaa paikkoja enemmän kuin lottovoittaja dollareita, päätyen kuitenkin jonnekin lähellä kahtakymmentä täysosumaa.

Ja paikkojahan punanuttuinen kikkarapää toki ehtikin tuhlata täysosumien lisäksi. Kukaan ei vain voinut aavistaakaan, että mies rakentaa itselleen paikkoja niin julmetun määrän, että niitä on varaa tuhlata ja silti rikkoa maaliennätyksiä.

Egyptiläisen kaudesta kertoo kaiken olennaisen se, että mikäli mies pystyy jatkamaan samaa tahtia myös syyskauden 2019, on hänet otettava keskusteluun Ballon d’Or -voittajasta, täysin tasavertaisena kandidaattina Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon kanssa.

Nimi lehteen

Egyptiläisen kuninkaan, kuten punaisten fanit Salahia tituleeraavat, luvut kuluneelta kaudelta ovat todella kovaa valuuttaa.

Valioliigassa 32 maalia 36 otteluun ja Mestarien liigassa 10 maalia 13 otteluun. Miehen vahvempaakin mieltä järkyttävien maalimäärien lisäksi syöttösarake karttui 16 syötön verran kaikissa kilpailuissa. Kaiken kukkuraksi Liverpool-laiturin maalimäärä oikeutti koko Euroopan toiseksi kovimman maalintekijän titteliin Lionel Messin jälkeen, ja miehen 32 liigamaalia ovat uusi Valioliigan ennätys.

Hyvästi sellaiset pikkutekijät kuin Cristiano Ronaldo, Alan Shearer ja Luis Suarez, uusi hallitsija on saapunut valtakuntaan.

Valioliigan vuoden pelaajan -pystin kotiin pokannut maantiekiitäjä asetti lisäksi ennätyksen joukkueiden määrässä, joita vastaan yksi pelaaja on kauden aikana osunut. Samaten miehen 22 ottelua, joissa verkko heilui, on liigan uusi ennätys. Unohtamatta tietenkään kolmea valintaa Englannin korkeimman sarjatason kuukauden pelaajaksi – ennätys sekin. Näiden lisäksi palkintokaappiin kertyi luonnollisesti kasa Liverpoolin sisäisiä ennätyksiä.

Joten voisi jopa todeta, että aina iloinen Afrikan vuoden pelaaja jätti nimensä lehtien otsikoihin ja historiankirjoihin lähtemättömästi.

We’ve got Salah…

Kaiken sen jälkeen, mitä Salah sai kauden aikana aikaan ja kuinka integraalinen tekijä hän oli the Redsin menestykselle sekä Englannin että Euroopan kentillä, ei olekaan ihme, että fanit ovat yltyneet jumaloimaan egyptiläistä kuningasta lauluin ympäri maailmaa.

Kaikkein eniten katsomoissa kuultu ja myös helposti vähän niukkasanaisemmankin fanin suuhun taipuva ”Mo Salah, the Egyptian King” on raikunut kenties eniten katsomon lehtereiltä kuluneen kauden aikana. Sen sijaan ”Mohamed Salah, a Gift from Allah” on rytmiltään jopa ahdistavan koukuttava, ja aiheuttaa käpälissä tahatonta yhteen hakkaamisen vimmaa ja intoa tanssia pyöreän pöydän ympärillä.

Omaksi ehdottomaksi suosikiksi on kuitenkin tunnustettava se laulu, joka aloitti tämän kaiken. We’ve got Salah räjäytti niin sosiaalisen median pankin kuin myös monien punaisten fanien nauruhermot.

Lähes myötähäpeällisestä kulustaan huolimatta tämä kappale herättää sellaista puhdasta nuoruuden intoa, jota voin kuvitella puolen vuoden kuuman ja sateettoman paahteen jälkeen villisti vedessä kirmaavan elefanttitaaperon tuntevan, kun se kaiken kuumuuden, lyhytjalkaisuuden ja omien eläimellisten kasvukipujensa jälkeen lopulta ymmärtää, että tätä hengittämisen ja syömisen apuvälineeksi tarkoitettua pitkää ja letkumaista nokkaa voikin hyödyntää myös snorkkelina, tuntien itsensä kaikkien seitsemän meren suurruhtinaaksi pienessä lätäkössään.

Osaatte varmasti samaistua.

Viimeksi mainittu kappale yltyy mainitsemaan myös Liverpoolin muita kullanarvoisia vihreän veran viilettäjiä, ottaen myös kantaa tammikuussa lopulta toteutuneeseen Phillippe Coutinhon myyntiin. Coutinhon myynnin, ja näiden muiden pelaajien hankintojen myötä, pääsemmekin fanien väsäämistä ylistyslauluista Poolin siirtopolitiikkaan kiinni sellaisella aasinsillalla, että aasikin hukkui matkalla ja sillan tilalle rakennettiin pato.

Mohamed Salah on hintaansa ja nykyjalkapallon inflatoituneisiin markkinoihin nähden jalkapallohistorian paras ostos.

Tämä kuvaa täydellisesti täyskäännöksen tehnyttä siirtopolitiikka Merseysidella. Kun vielä Brendan Rodgersin Poolin ostoksille oli helppo nauraa, eikä iso osa hankituista pelaajista sopinut millään Rodgersin palettiin, on Jürgen Kloppin aikana tämä osasto kokenut kaikkein suurimman muodonmuutoksen.

Tällä hetkellä Pool ostaa määrän sijasta ensisijaisesti laatua, ja ennen kaikkea Kloppon palapeliin sopivia yksilöitä.

Viime kesän hankintoihin kuuluvat Salahin lisäksi Dominic Solanke, Alex Oxlade-Chamberlain, Andrew Robertson sekä Naby Keita. Näistä Solanke on ainoa, joka ei ole vielä lunastanut asemaansa Anfieldillä, mutta on laajalti kehuttu yhdeksi Englannin lupaavimmista hyökkääjistä. Oxlade-Chamberlain oli puolestaan Arsenalissa sivuraiteille ajautunut entinen lupaus, joka ei löytänyt oikeaa pelipaikkaa tai roolia.

Kloppin asetettua miehen keskikentälle hän pelasi uransa ylivoimaisesti parhaan kauden, ja olisi pelannut itsensä suoraan Englannin maajoukkueen avaukseen ilman loukkaantumista ennen kesän MM-kisoja.

Robertson puolestaan saapui täysin tuntemattomana kykynä jälkeenpäin naurettavaan kahdeksan miljoonan punnan korvausta vastaan, ja kehittyi vajaassa kaudessa tuntemattomasta lupauksesta Mestarien liigan finaalipaikan lunastaneen joukkueen tärkeäksi avauskokoonpanon pelaajaksi.

Ensi kesänä saapuva Keita taas on omalta osaltaan hypännyt otsikoihin jälleen yhden nappikauden jälkeen Bundesligassa, ja hänen perässään olikin myös moni muu Euroopan huippusarjoista.

Lisäksi Klopp näytti Virgil van Dijkin kohdalla, ettei Liverpool enää osta vain ostamisen ilosta ja hätäillen.

Kun saksalaismanageri ei kesällä saanut haluamaansa pelaajaa, ei hätäiltyä ja helposti pieleen menevää varasuunnitelmaa lähdetty rakentamaan, vaan mies ennemmin odotti puoli vuotta saadakseen haluamansa pelaajan, jonka hän tiesi täydellisesti istuvan omaan pelitapaansa. Kauden jälkeen on helppo sanoa, että ratkaisu ei ollut mitään muuta kuin täydellisen oikea.

Kun Kloppon hankkimien pelaajien listaan lisätään vielä Sadio Manen, Giorgio Wijnaldumin ja Loris Kariuksen kaltaiset nimet, voi siirtojen sanoa osuneen tarkemmin kohteeseensa kuin Wilhelm Tellin nuolen.

Syytä optimismiin

Kaikesta tästä huolimatta Klopp on siirtokassansa kanssa lähes plus miinus nolla -tilanteessa ennen kuluvaa kesää – vain noin 20 miljoonaa enemmän kuluttaneena kuin myyneenä.

Siirrot on siis myös taloudellisella rintamalla tehty järkevästi ja harkiten.

Fakta, joka saa luottamaan toiminnan pitkäjänteisyyteen. Jotain, mistä ei Merseysiden punaisten voi sanoa olleen tunnettuja 2000-luvulla. Ei olekaan mitään syytä, miksi siirtojen positiivinen kierre ei jatkuisi myös pitkälle tulevaisuuteen seuraavien kausien ajan. Tähän kannustaa myös se, ettei stuttgartilainen manageri pelkää toimia korjatakseen puutteita kentällä. Kauan kaivatun topparin jälkeen jokainen näki, että Liverpool tarvitsee keskikentälle puolustuslinjaa tukemaan pystyvän pelaajan.

Ja tuskin oli siirtoikkuna edes ehtinyt alkaa, kun seura julkaisi Fabinhon hankinnan AS Monacosta. Setä-Jürgen osaa selvästi ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Liverpool-fanit voivat siis elää täysin luottavaisina siihen, että sekä jo hankittu brasilialainen että muut kesän aikana koukkuun tarttuvat ahvenat sopivat nykymuotoiseen Liverpooliin kuin hiekanjyvät Saharaan. Ne ovat täysin omassa elementissään, muiden kaltaistensa seurassa, viihtyvät hyvin yhdessä mutta ovat silti vierailijalle niin kovin ärsyttäviä.

En tiedä, onko lähes historiallinen, myyttinen siirtokomitea historiaa. En myöskään tiedä, onko Jürgen Kloppilla täysi valta siirtojen suhteen. Mutta se on faktaa, että saksalaisen Anfieldille saapumisen jälkeen siirtopolitiikkaan on tullut järkyttävissä määrin enemmän ryhtiä ja järkeä. Ja se jos joku kääntää suupielet kohti taivasta tulevaa ajatellessa.

Hätäily ja paniikkiostot ovat nyt historiaa ja me voimme lopulta luottaa toimiston puolella tehtyjen peliliikkeiden järkevyyteen. Ja se, toki nykymanagerimme taktisen osaamisen lisäksi, on suurin syy seuran menestykseen menneellä kaudella – sekä tulevaisuudessa.

Nyt on hieno aika olla punainen.

Mersey-joen rannalta -kolumnisarja jää nyt reilun kuukauden mittaiselle kesätauolle jalkapallomaailman keskittyessä maailman suurimpaan ja kauneimpaan urheilutapahtumaan, jalkapallon MM-kisoihin.

Tauon jälkeen palataan haistelemaan kesän kuulumisia, tulevan kauden odotuksia sekä the Redsin pelaajien edesottamuksia MM-viheriöillä. Tässä vaiheessa kirjoittaja haluaa kuitenkin kiittää kaikkia sarja neitsytkaudesta ja toivottaa kaikille hyvää kesää – luojan kiitos sekin kuluu jalkapallon parissa!

Muistakaahan seurata Byyrin kanavia kisoihin liittyen. Kisafiilistä nostatetaan niin Suomesta käsin kuin paikan päältä. Nyt kaikki nauttimaan todellisesta urheilujuhlasta!



Byyri.com