Kun maailman paras tuli Hampurista

Kuva: HSV

Maailman parhaalle jalkapalloilijalle jaettava Kultainen pallo, eli Ballon d’Or-palkinto on viime vuosina laitettu jakoon ilman sen suurempaa hälinää valinnan ympärillä. Koko 2010-luvun arvostettua palkintoa dominoivat ansaitusti Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo. Edellisen kerran palkinnon saaja tuli muualta kuin Barcelonan ja Real Madridin riveistä vuonna 2008, Ronaldon pokatessa ensimmäisen pystinsä vielä Manchester Unitedin pelaajana. Kun käännetään kalenterin sivuja vuosien sijaan vuosikymmeniä taaksepäin alkaa palkinnon voittaneiden listalta löytyä hajontaa niin pelaajien, seurojen kuin liigojenkin välillä.

Liverpoolissa tähteyteen noussut Kevin Keegan oli päättänyt jättää seuran kauden 1976-77 jälkeen löytääkseen seuraavan tasonsa pelaajana. Mennyt kausi oli ollut täysosuma sekä Liverpoolille että maaliahneelle Keeganille itselleen. Liverpool vei 1. Divisioonan (silloinen korkein sarjataso) mestaruuden, eteni FA-Cupissa loppuotteluun ja voitti Euroopan Cupin finaalissa Borussia Mönchengladbachin. Keegan iski kaikissa kilpailuissa yhteensä 20 maalia ollen joukkueensa paras maalintekijä.

Scunthorpen kasvatilla oli aikomus mittauttaa sekä rahallinen että pelillinen arvonsa manner-Euroopan puolella. Keegan ei kuitenkaan ollut Espanjan suurseurojen mielestä tarpeeksi supertähtiainesta, eivätkä nämä näin ollen tarjonneet sopimusta englantilaiselle. Myöskään Italian jättiläisiltä ei odotettuja sopimustarjouksia kuulunut.

Tässä kohtaan mukaan astui Bundesliigaseura HSV. Seura oli juuri tehnyt merkittävän sponsorisopimuksen japanilaisen elektroniikkayhtiö Hitachin kanssa ja manageri Peter Krohnilla oli lompakossa pitoa. Itsetietoinen Keegan päätyi valitsemaan hampurilaisseuran puhtaasti sen tarjoaman palkkapussin takia, mutta seuran aidolla kiinnostuksella oli osansa päätöksessä. Hänen sopimuksensa mahdollisti myös lisätienestien hankkimisen muun muassa mainossopimusten kautta. Keegan oli eräänlainen edelläkävijä jalkapallon henkilöbrändi-bisneksessä, joka nykyään on arkipäivää huippupelaajien parissa.

HSV maksoi Keeganista Liverpoolille sopimukseen kirjatun ulosostohinnan 500 000 puntaa, joka oli tuohon aikaan merkittävä summa.

Pois mukavuusalueelta

Tuttuihin kuvioihin Anfield Roadilla juurtunut Keegan näki Saksan sopivana haasteena. Aikana, jolloin kansalliset liigat eivät olleet pullollaan ulkomaalaispelaajia oli siirto Pohjois-Saksaan siltäkin osin merkittävä ja sai paljon mediahuomiota. 

Alku Hampurissa oli vähintäänkin haastava, sillä englantilaispelaajan ensimmäinen majapaikka oli nuhjuinen hotellihuone kaupungin reunalla. Myös ensimmäiset askeleet joukkueen parissa olivat kivikkoiset. HSV:n joukkue oli itsetuntonsa huipulla voitettuaan Cup-voittajien Cupin edellisenä keväänä. Tunnelma seurassa oli kuitenkin kireä, koska pelaajien pyynnöstä huolimatta pidetty valmentaja Kudo Klotzer oli jättänyt seuran. Uuden tähtistatuksella saapuneen englantilaisen vastaanotto ei ollut lämpimin, koska tämä nähtiin sponsorisopimuksia haalineen manageri Krohnin hankintana. Klotzerin lähtö koettiin nimenomaan valmentajan ja Krohnin valtapelin lopputulokseksi.

Keegan pääsi lopulta muuttamaan kaupungin ulkopuolelle ja alkoi asettumaan hiljalleen uuteen kotikaupunkiinsa.

Surkea alku taittui kultaiseksi 

Keeganin debyytti Punashortseissa oli kammottava, kun HSV hävisi Super Cupin otteluparin hänen entiselle seuralleen Liverpoolille murskaavasti yhteismaalein 7–1. Bundesliigan puolella talvitauolle siirryttäessä HSV oli vasta 12. sijalla. Kevätkaudella Sport-Vereinin esitykset kohenivat hieman, mutta ennen kaikkea Keegan tuntui löytäneen Merseysideltä tutun vireen otteisiinsa. Joukkue sijoittui lopulta kymmenenneksi, mutta kevään otteet lupailivat hyvää seuraavalle sesongille.

Kun kausi 1978–79 pyörähti käyntiin, oli HSV:n vuoden takaiset sisäiset ristiriidat enää kaukainen muisto. Keegan oli hitsautunut osaksi lähes täysin saksalaista kokoonpanoa ja johti sen peliä kapellimestarin elkein. Joukkueen toinen ulkomaalaispelaaja oli jugoslavialainen puolustaja Ivan Buljan. Merkittävin muutos oli tapahtunut johtoportaassa, kun Krohn sai väistyä managerin paikalta karismaattisen ex-tähtipelaajan Günter Netzerin saavuttua Volksparkstadionille. Netzer toi joukkueeseen lisää tähtiloistetta Horst Hrubeschin muodossa. Valmentajaksi tuotiin särmikäs jugoslavialainen Branko Zebec

Keeganin ja Hrubeschin yhteispeli löysi uomansa jo syyskauden alussa ja kaksikon otteita verrattiinkin Liverpoolin aikaiseen Keegan-John Toshack -tutkapariin. Dinosauruksen kokonaisuuden huipensi varmoilla otteillaan kapteeni Felix Magath. Vuosi 1978 huipentui Keeganin osalta Kultaisen pallon voittoon.

Kevät vain kiihdytti HSV:n tahtia kohti seuran ensimmäistä Bundesliigan mestaruutta. Matkalla joukkue pelasi muun muassa lähes kolmen kuukauden tappiottoman sarjan, joka päättyi vasta viimeisellä kierroksella koettuun tappioon Bayern Münchenille. Keegan, jolle saksalaiskannattajat olivat antaneet lempinimen Mächtig Maus (Mighty Mouse, Mahtava Hiiri), viimeisteli kauden viimeisiin 12 otteluun 11 maalia. Suvereeni yorkshirelainen villitsi otteillaan ja palkintokaappiin napsahti myös vuoden 1979 Kultainen pallo, Ballon d’Or.

Joutsenlaulu ja uudet tuulet

Kaudelle 1979-80 HSV:lla oli vain yksi tavoite; menestys Euroopan Cupissa, johon se hallitsevana mestarina pääsi osallistumaan. Yhteispelinsä saumattomaksi hionut hampurilaisjoukkue etenikin kilpailussa aina loppuotteluun asti. Matkalla kaatui muun muassa Real Madrid, jonka HSV kaatoi semifinaalissa yhteismaalein 5–3. Santiago Bernabeulla valkopaidat olivat kaataneet vieraansa maalein 2–0, mutta Hampurissa isännät pistivät lähes 62 000-päisen kotiyleisön edessä mankelin päälle ja karkasivat voittoon osumin 5–1. Vaikka samaan aikaan myös Bundesliigassa peli kulki näyttävästi, karkasi mestaruus pohjoisesta etelään Bayern Münchenille.

Euroopan Cupin loppuottelun alla oli jo selvää, ettei Keegan jatkaisi Hampurissa neljättä kautta. Hän oli kieltäytynyt jatkosopimuksesta ja tähysi nyt uusiin haasteisiin. Kovimpina kilpakosijoina estradilla olivat mm. Juventus, Barcelona sekä tulevan loppuottelun vastustaja Nottingham Forest.

Keeganin aika Hampurissa ei saanut hänen toivomaansa unelmaloppua, sillä Brian Clough’n valmentama Nottingham nappasi himoitun pokaalin nimiinsä John Robertsonin osumalla. Ottelu pelattiin jo aiemmin HSV:lle vaikeaksi ympäristöksi osoittautuneella Santiago Bernabeulla. Kuten kolme vuotta aiemminkin, Keegan yllätti kaikki valitsemalla uudeksi osoitteekseen Southamptonin. 

Jo vuonna 1972 ensimmäistä kertaa musiikin saralla kunnostautunut Keegan julkaisi HSV-aikanaan singlen Head Over Heels In Love, joka saavutti yllättävänkin suurta suosiota nousten jopa Iso-Britannian singlelistalle asti. Palattuaan Saksasta Englantiin koitti uuden julkaisun aika, kun kappale England näki päivän valon. Se ei saavuttanut edeltäjänsä kaltaista suosiota, vaan jäi melko vähäiselle huomiolle. Sama oli suunta myös Keeganin jalkapallouralla. Southamptonissa vietetyn kahden kauden jälkeen uusi osoite löytyi toisen sarjaportaan Newcastle Unitedissa, jossa vierähti toiset kaksi vuotta. Ura kentän puolella päättyi kahteen esiintymiseen vierailevana tähtenä australialaisen Blacktown Cityn paidassa.

Värikäs manageri, värikäs asiantuntija

Peliuransa jälkeen Keegan tuli tunnetuksi managerina hänen johdettuaan vuosien 1992-2008 välillä muun muassa Newcastlea, Manchester Cityä sekä Englannin maajoukkuetta. Viime aikoina kyseenalaisista omistajakuvioistaan tapetilla ollut Newcastle United oli Keeganin alaisuudessa vuodet 1992–97. Kaudella 1995–96 Newcastle sijoittui Valioliigassa erinomaisesti toiseksi, jääden neljän pisteen päähän mestaruutta juhlineesta Manchester Unitedista.

Samalla kaudella aikansa seuratuin englantilaistähti Alan Shearer paukutti Blackburnille Valioliigassa huimat 31 maalia. Seuraavana kesänä Keeganin Newcastle päihitti muun muassa Real Madridin ja juuri Manchester Unitedin kilpajuoksussa maalitykin palveluksista. Siirtosumma oli aikansa maailmanennätys, 15 miljoonaa puntaa, nykyrahassa noin 33 miljoonaa euroa. Shearer kertoi halustaan pelata nimenomaan kotikaupunkinsa seurassa Keeganin alaisuudessa, olihan tämä ollut hänen lapsuutensa suuri esikuva.

Värikkäänä persoonana tunnettu Keegan on sittemmin toiminut TV-asiantuntijana. Hän jätti aikanaan lähtemättömän vaikutuksen saksalaisen jalkapalloilun historiaan sekä pelaajana että ihmisenä, eikä vähiten voittamiensa Kultaisten pallojen myötä.

Koskakohan näemme seuraavan Kultaisen pallon voittajan HSV:sta, Borussia Mönchengladbachista tai vaikkapa Newcastlesta? Entä iskeekö Newcastle uusine omistajineen pöytään jälleen uuden siirtosummien maailmanennätyksen ja onnistuvatko he tekemään myös sen, mihin Keegan ei seurassa kyennyt ja tuomaan sille sen ensimmäisen mestaruuden sitten kauden 1926–27?