Kirjoittaja operoi Kakkosen A-lohkossa pelaavan PK-35:n keskikentällä ja haaveilee taloudellisesta riippumattomuudesta ja maailmanrauhasta.
Kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla Suomessa useimmat pelaajat juoksevat pallon perässä olemattomilla palkoilla. Sarjataso, jossa jäähdyttelevä konkari voi kohdata nuoren huippulupauksen. Sarja, jossa nousua tavoittelevat seurat usein kohtaavat noustessaan kauden jälkeen talouteen liittyviä haasteita, kun taas putoaminen voi aiheuttaa monen vuoden taistelun alemmalla tasolla ennen uutta nousua. Mitä pelaajan arki tässä romanttiseksikin kutsutussa sarjassa on?
Puoliammattilaisuus on sana mikä kuvaa hyvin suurinta osaa sarjan pelaajista. Päivätöitä tekeviä on paljon. Nuoret saattavat opiskella vielä pelaamisen ohella. Erittäin harva pelaaja pärjää vain jalkapallolla, pääkaupunkiseudulla tuskin kukaan.
Harjoituksia voi olla viikossa neljät ja viikonloppuna peli. Tapahtumia kertyy viisi viikossa. Harjoitukset kestävät tunnista kahteen. Matkat kotiovelta kentälle ja takaisin, ja tunnit ovat usein jo tuplaantunut. Tämän päälle kopissa vietetty aika ja viikonlopun mahdollinen pelireissu. Käytettyjä tunteja joukkueen eteen alkaa kertymään. Viikossa lukema tunteina voi olla kahdenkymmenen hujakoilla.
Haasteen arkeen tuo esimerkiksi puoliso, lapset, kaverit tai koulu. Näitä yhdistellessä monella loppuu tunnit päivästä. On siis tehtävä valintoja, niitähän elämä on täynnä. Jokainen valitsee mitä valitsee, mutta harva pelaaja jokaiseen joukkueen tapahtumaan saapuu hammasta purren. Usein kentälle saapuminen on pelaajalle muutaman tunnin pakomatka pois oravanpyörästä.
Saattaa kuulostaa toisen korvaan aika rankalta, mutta ei kukaan tähän pakota. Suurimmalla osalla sarjan pelaajista on pitkä ura jo alla, joten rytmiin on totuttu. Nuori pelaaja, joka tähtää korkeammille tasoille, on vielä matkan alussa. Tunteja lajin parissa tulee lisää ja paljon.
Se mikä ottaa, myös antaa. Mitä pelien sisällä tuntee, on jotenkin korvaamatonta. Moni pelaaja ei saa samanlaisia fiiliksiä mistään, kuin mitä esimerkiksi vierasvoitto parinsadan kilometrin päässä olevasta kilpailijasta tarjoaa.
Vanhempien pelaajien keskuudessa usein korkeassa arvossa on myös se kuuluisa koppielämä. Se yhteisöllisyys mitä joukkue tai koko seura antaa. Pukuhuone on siis usein kaiken keskiössä. On maagista olla huoneessa, jossa kännykät on unohdettu housujen taskuihin ja keskittyminen on kanssa pelaajissa, tai itse lajin taktisissa asioissa. Kaikillahan on ainakin yksi ja sama mielenkiinto, jalkapallo ja sen pelaaminen.
Kakkonen on sarjataso missä treenataan tavoitteellisesti ja täysillä, mutta usein pieni pilke silmäkulmassa. Pelipaikka on täällä harvoin työpaikka, joten pahoilta ylilyönneiltäkin usein vältytään. Harjoitukset ja pelit saattavat joskus mennä tunteisiin. Yleensä viimeistään pukuhuoneessa on jo rauhoituttu ja ollaan taas yhtä ja samaa joukkuetta. Viimeistään kierrokset laskevat kotona nukkumaan mentäessä ja seuraavana päivänä saavutaan kentälle taas hymy huulilla.
Rakkaudesta lajiin, sitä Suomen kolmanneksi ylin sarjataso on – olit sitten pelaaja, valmentaja tai muu seurahenkilö.
