Kilpisjärvi laskee vetensä Könkämäeno-jokeen ja aloittaa siitä matkansa Perämerelle saakka. Muonionjoki yhdistää sen puolessa välissä Tornionjokeen sulkien sisäänsä Kolarinsaaren.
Kolarissa, tuhannen kilometrin päässä pääkaupungista, pelaa Suomen toiseksi pohjoisin miesten edustusjoukkue. Matkustin yöjunalla sen perimmäiselle asemalle tutustuakseni seuran toimintaan.
50 vuotta Kontio-jalkapalloa
Kolarin Kontio on perustettu vuonna 1932 yleisseurana, jonka lajeihin kuuluivat muun muassa yleisurheilu, polkupyöräily ja porokilpailut. 70-luvulta lähtien Kontion ainoa urheilulaji on ollut jalkapallo.
– Harrastepesistä olemme toisinaan pelanneet keskuskentällä, kun halukkaita pelaajia on löytynyt, kertoo suurimman osan matkasta autoa ajanut Tony Tolonen, Kolarin Kontion ex-pelaaja, ex-joukkueenjohtaja, valmentaja, toiminnanjohtaja, ex-somevastaava ja tilastoija.
Tolonen on syntyperäinen kolarilainen, joka ei koskaan ole asunut Rovaniemen alapuolella. Yhdeksänvuotiaana poikana hän muistaa vetäneensä nappulakengät jalkaan ensimmäisen kerran ja katselleensa Sieppijärven kentän laidalla kylien välisiä pelejä.
Parikymmentä vuotta myöhemmin Tolonen oli suihkuttamassa shampanjaa, kun Kontio nousi Kolmoseen voitettuaan Keminmaan Pallon. Oma peliura päättyi akillesjänteen katkeamiseen vuonna 2011, minkä jälkeen hän on ollut aktivoimassa seuran toimintaa tehden Kontion alueen tärkeimmäksi liikuttajaksi.
– Kontiossa pelaa noin 200 junioria, mikä tarkoittaa yhtä kolmasosaa kaikista kunnan kouluikäisistä lapsista, Tolonen tiivistää.
Kolarin kirkonkylän urheiluseurat ovat Kontio ja jääkiekkoseura KoTU. Vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet Luoteis-Lapin metsissä, ja Ylläksen tuntureilla, ovat laajat ja liikuntapainotteiset. Alueella toimii mm. suunnistusseura Ylläksen Rasti.
Lapin sota on jättänyt jälkensä kylälle: vuosina 1944–45 saksalaiset polttivat muutamaa torppaa ja vanhaa puukirkkoa lukuunottamatta kaikki rakennukset Kolarista. Vuonna 1969 Kontio osallistui ensimmäistä kertaa piirisarjoihin, 1972 tuli nousu 4-divisioonaan.
Tolosen merkitystä Kontion elämänkaareen ja nousuun ei voi vähätellä. Kymmenen vuotta sitten hänen peliuransa päättyessä Kontiolla ei ollut lainkaan junioreita.
Nyt Kontio on Vuoden lappilainen urheiluseura, ja Tolonen on työstään ansainnut sekä Palloliiton pohjoisen piirin Vuoden seuratoimijan palkinnon että Palloliiton hopeisen ansiomerkin.
Kolarin edustusjoukkueen lähes kaikki pelaajat ovat syntyperäisiä kolarilaisia. Kontion edustusjoukkue on pelannut kahta vuotta lukuunottamatta miesten sarjoissa 49 vuotta peräkkäin. Onpa kerran myös yhdistetty voimat Pasmajärven kylän kanssa joukkueella PaPa/Kontio.
Kyläseuroista keskitettyyn jalkapallotoimintaan
Suomen jalkapallon historiassa tunnusomaisia ovat olleet kyläseurat, joiden perään moni “vanhan liiton mies” vielä haikailee. Sodankylässä vieraillessani Keke Vattulainen muisteli aikoja, jolloin jokaisessa kylässä oli oma jengi, jotka pelasivat vastakkain kuumiksi yltyneissä vihreän veran voimainkoitoksissa.
Myös Kolarissa kylien välisillä peleillä on pitkät perinteet. Siikajoen hiekkakentällä Tony Tolonenkin sai ensimmäisen maistiaisen miesten peleistä.
– Kuumia paikallispelejä. Katsomassa oli satoja kyläläisiä, tunnelma oli todella hyvä ja otteet jälkipelejä myöten sen mukaisia, muistelee Tolonen 25 vuoden takaisia Pasmajärven ja pääkylän välisiä kohtaamisia.
Aiemmin Kolarissa oli kolme jalkapalloseuraa: Kontio, Pasmajärven Pallo ja Sieppijärven Pallo. Vaikka joukkueiden välisissä kohtaamisissa kentän laidat ovat pullottaneet katsojista, realiteetit pyörittää useaa seuraa pienessä kunnassa ovat iskeneet. SiPalla pelitoimintaa ei ole ollut kahteenkymmeneen vuoteen, eikä PaPakaan ole sitten kolarilaisten yhteisjoukkueen ollut seurakartalla.
– Vuosi oli joko 2013 tai 14, kun Nuottavaaran kentän laidalle sytytettiin sääskien takia nuotio keskiviivan tuntumaan, josta savu levisi kentälle, Tolonen jatkaa muisteloa auton ratissa.
Kylien välisellä vihanpidolla on pitkät perinteet, mikä viivästytti yhteistyötä vuoteen 2015 asti, jolloin pelaajakadon vuoksi koottiin PaPa/Kontio. Tätä ennen Pohjois-Suomen sarjoja pelattiin omilla joukkueilla tai – PaPan tapauksessa – ei ollenkaan. Kolarin Kontio palasi omana joukkueenaan kaudelle 2018.
– Kolarilla oli aiemmin hieman erikoisempi puheenjohtaja. Muistan kun meillä oli peli PaPaa vastaan, ja hän soitti parhaimpiin pelaajiin kuuluvalle Mikael Kylmämaalle, joka oli silloin Helsingissä. Mikael lensi Rovaniemelle, josta hänet haettiin Kolariin pelaamaan, Tolonen kertoo hymynkare suullaan.
Kylien väliset sotakirveet on yhteisjoukkueen myötä haudattu. Jalkapalloa pelataan Kolarissa nykyään pelkästään Kontio-nimen alla. Kansalliselle kärkitasolle Kolarista ovat nousseet Tarmo Koivuranta (TP-47, ex-Haka, AC Oulu), Marko Harju (TPS, FC Oulu) ja Mikko Laitinen (RoPS).
Pieniä puroja ja suuria kaivoksia
Suurimman loven lappilaisen jalkapallojoukkueen lompakkoon lyövät matkakustannukset, jotka kattavat kaksi kolmasosaa edustusjoukkueen kausibudjetista. Tukijoiden määrästä ei työ jää Kolarissa kuitenkaan kiinni.
– Paikalliset ovat aina olleet myötämielisiä jalkapallon suhteen, Tolonen hehkuttaa ja kertoo paikallisten tukijoiden määrän olevan noin 50.
Esimerkiksi Suomen tunnetuimman kyläkaupan eli Jounin kaupan Sampo Kaulanen järjesti vuonna 2017 Hullunpolkasu-nimisen pyöräilytempauksen, jonka tuotoilla hän tuki Kolarin Kontion toimintaa.
Talkoiden mahdollisuuksia Kolarissa on runsaasti ja yhteistyötä tehdään muiden seurojen kanssa sen verran, kuin pystytään. Etenkin junioreille talkoot ovat tärkeitä ja niitä on tarjolla ympäri vuoden.
– Jengi saattaa tienata kausibudjetin verran pudottamalla talvella lumia talojen katoilta, arvioi Kontion edustusjoukkueessa jo ikonin asemaan noussut Petteri Pellikka, toisen polven kontiolainen. Myös isä Lauri Pellikka on yksi kaikkien aikojen Kontio-pelaajista.
Lauri Pellikka, Kontio-legenda, tunnetaan myös ensimmäisenä ammattilaispelaajana, jolle maksettiin Kolarissa pelaamisesta, kun häntä ei 16-vuotiaana poikana haluttu päästää viereiseen kylään pelaamaan.
Kolarin Kontion suurin tukija on kaivosyhtiö Hannukainen, jonka asema Kolarissa on kiistelty. Vaikka kaivos tuottaa työpaikkoja ja tuloja alueelle, Kuusamon tapaan yksityishenkilöt ja matkailuala ovat huolissaan sen vaikutuksista ympäristöön.
Kaivokset eivät ole uusi kiistakapula Kolarissa. Kaivosala oli kunnan tärkein elinkeino 1980-luvulle saakka, kunnes kaivokset suljettiin. Vaikutukset olivat dramaattiset: Kolarin väkimäärä lähes puolittui, ja matkailuala nousi tärkeimmäksi elinkeinoksi.
Väärään suuntaan kääntyvä ikäpyramidi on saatu Kolarissa kuitenkin oikaistua.
– Kun aloitin työt Äkäslompolossa, koulussa oli 36 oppilasta. Nyt oppilaita on 80, kertoo Tolonen, joka on päivätyöltään luokanopettaja.
Yhteistyötä rajan molemmin puolin
Lapin lakeuksilla yhteistyö on elinehto. Kukaan ei selviä yksin tukeutumatta naapuriinsa jossain vaiheessa. Rovaniemi on Lapissa toiminnan a ja o, joka ojentaa yhteistyöseuroilleen auttavan käden ja jossa kehitys huipentuu ottaakseen seuraavan askeleen.
RoPS järjestää valmentajakoulutusta myös kolarilaisille, ja Santa Clausissa pelaa toistakymmentä Kontion junioria piirinsarjoissa.
– Tytöillä on Santa Clausin kanssa yj-jengi, johon kutsutaan pelaamaan tarpeen mukaan, kertoo Tolonen, jonka tytär pelaa samassa joukkueessa.
Paras osoitus pohjoislappilaisen kollektiivin työstä on Kolarin, Kittilän, Sodankylän ja Pajalan kuntien perustama yhteinen junioriturnaus Revontuli-cup, joka pelattiin viime vuonna suurimpana koskaan: turnaukseen osallistui satoja nuoria jalkapalloilijoita, kun alkuperäisten järjestäjien lisäksi myös RoPS, Ivalon Palloseura ja Pellon Ponsi olivat mukana monien muiden vierailevien seurojen lisäksi.
Muoniossa Kontio on käynnistänyt Pohjoinen-harjoitusryhmät, jotka pelaavat ottelunsa kolarilaisten joukkuetoveriensa kanssa, koska muoniolaisia junioreita ei ole tarpeeksi.
Kolarissa ei ollut lainkaan miesten edustusjoukkuetta vuosina 2018-19. Silloin pelaajat etsivät haasteita rajan takaa, jotta kotiseudulta ei tarvitsisi lähteä kauaksi pelaamaan.
Pellikan ja Petri Ritatörmän kauden 2020 piti mennä Pajalassa Ohtana/Aapua FF:n riveissä, jossa he viime kaudella pelasivat Ruotsin viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla 3. divisioonassa kulkien rajan yli Kolarista treeneihin ja peleihin.
– Taso vastaa täällä suunnilleen Kolmosta. Saimme kilometrikorvauksia ja yhdet nappikset seuralta kauden aikana, kertoo Petteri Pellikka järjestelyistä. 36-vuotias “Pärre” on urallaan pelannut TP-47:ssä Ykköstä ja Kakkosta, ja on joukkueen meritoituneimpia pelaajia.
Koronavirus sekoitti Ruotsissa monen muun asian ohella jalkapallokauden täydellisesti.
– Ensin tulimme Kontioon takaisin alkukaudeksi, kun kausi saatiin Suomessa nopeasti käyntiin. Meidän oli tarkoitus palata heinä-elokuun vaihteessa Ruotsiin, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei siellä pelata tänä vuonna ollenkaan, Ritatörmä arvioi.
Ritatörmä on harvinainen 20–30-vuotias pelaaja Kontion edustusjoukkueessa, jonka pelaajisto asettuu tämän ikähaarukan ulkopuolelle, mikä on tavanomaista, kun kunnalla ei ole tarjota korkeampaa koulutusmahdollisuutta.
Lahjakkaalle pelaajalle on tarjolla eri polkuja kehittymiseen: Torniossa ja Kemissä pelataan liiton alempia sarjoja, Rovaniemellä on UEFA:n tukema jalkapalloakatemia.
Kolariin perustettiin Euroopan pakolaiskriisin aikana vastaanottokeskus, jonka asukkaat olivat intohimoisia pelaajia. Keskuksen pelaajista koottiin sunnien ja shiiojen omat puulaakijoukkueet. Pelejä järjestettiin sekä keskenään että Kontiota vastaan.
– Vokin sisäisiin otteluihin oli pakko ottaa Vokin johtaja tuomariksi, koska tunteet kuumenivat niissä tappeluksi asti, Tolonen muistelee naurahtaen.
Vastaanottokeskus suljettiin 2016, eikä turvapaikanhakijoita jäänyt Kolariin.
Matsipäivä
Pohjois-Suomen Vitosen ottelu Oulun Jalkapalloklubia vastaan pelattiin 18.7. Auto pysähtyi Nuottavaaran kentälle Pasmajärven kylässä, 60 kilometrin päässä kirkonkylältä. Kyläyhdistyksen pystyttämä kioski palveli paikalle saapunutta satapäistä yleisöä.
Hieman alimittainen ja talven koiravaljakkokisojen jäljiltä kuoppainen nurmikenttä oli alustana, koska vuonna 2017 uusitulle Kolarin keskuskentälle alettiin asentaa uusia juoksuratoja heinäkuun alussa.
– Kyllähän se vähän yllätti, vaikka ajankohdasta on ollut keskustelua, myöntää Tony Tolonen ennen ottelua.
Alun perin kenttäremontti oli suunniteltu juhannuksen aikoihin siten, että kentällä voisi välillä pelata, mutta lopulta remontti aloitettiin yksisuuntaisella ilmoituksella ja virkamiehet jäivät kesälomalle.
– Asiaan tietty vaikuttaa täällä se, milloin urakoitsija pääsee paikalle, Tolonen tähdentää.
Ottelun siirtäminen ei ollut vaihtoehto, koska valottomalla keskuskentällä pelataan viimeiset pelit syyskuun lopussa.
Matsissa Kontio meni salaman lailla heti alussa 2–0-johtoon, mutta OuJK vei lopulta voiton viime hetken eurogoal-henkisellä maalilla 2–3.
Kentällä suihkuja ei ole, mutta isännät lämmittävät vierailleen saunan Sointulan kylätalolla matsien jälkeen. Kotijoukkue kokoontuu puimaan matsia Meän Paikkaan, jossa sauna on myös lämpimänä.
Tappiosta huolimatta Byyri kutsuttiin saunalle keskustelemaan siitä, mikä Kontion merkitys on Kolarille.
– Parasta täällä on yhteisöllisyys! Ja kun kaikki tuntee kaikki. Täällä on mahdollisuuksia ja talkoohenkeä, tiivistää saunan lauteilla tuntonsa “Pärre” Pellikka.
Kontio on onnistunut pitkäjänteisellä työllään tuottamaan sellaista arvoa, jota ei rahalla pysty mittaamaan. Se on kunnan suurin liikuttaja ja erottamaton osa Kolarin identiteettiä. Pitkän historiansa päällä sillä on tukeva jalkapalloyhteisö ja tuoreeltaan kunnioitettavia saavutuksia, jotka ovat mahdollisia vain paikassa, jossa kaikki toimivat yhteisen tavoitteen eteen.
– Vanhemmat ihmiset tykkäävät tulla juttelemaan ja kyselevät, milloin seuraava peli on, Tolonen kuvailee.
Kontion kaikkien aikojen tilastot ovat nähtävillä seuran nettisivuilla. Yleismies Tolonen on jatkanut tilastojen pitämistä, kun viestikapula siirrettiin hänen käteensä.
– Eero Koivumaa aloitti tilastojen keräämisen vanhoista lehtileikkeistä. Hän näki hirveän vaivan selaillessa vuosia Rovaniemen kirjaston vanhoja arkistoja, toteaa Tolonen kunnioittavasti.
Kontion voimalla eteenpäin
– Me ei olla tehty tätä koskaan liian vakavasti. Tärkeintä että ollaan yhtä porukkaa ja pelataan yhdessä, Tolonen tiivistää.
Oli kyse nuotion sytyttämisestä kentän laidalle, autojen ajamisesta Kolarin keskuskentän laidalle etuvalot päällä, jotta pelaajat näkevät pelata, tai Mikael Kylmämaan lennättämisestä Helsingistä Kolariin, jalkapallon merkitystä Kolarissa ei sovi väheksyä.
Auto alkaa lähestyä Kemin rautatieasemaa. Edessä on paluumatka pääkaupunkiin, ja reissu Lapin rajajoella on lopussaan.
On todettava, että vaikka Kontion edustusjoukkueella pelillisiä tavoitteita ei ole muuten, on yhtä lailla tärkeää olla esikuva nuorille ja säilyttää hauskaa pitävä ja tosissaan pelaava joukkue.
Tony Tolonen päättää: “Että junnut pääsisivät kattoo kentän laialle, kun oman kylän pojat pelaa ja aattelee, että joku päivä minäkin oon tuolla”.
