Kirja-arvostelussa Rakas jalkapallo

Suomen ykköskategorian jalkapallotoimittajat ovat lyöneet terävät sulkakynänsä yhteen mustepulloon ja julkaisseet vuonna 2007 teoksen, jota hyvällä syyllä voi kutsua suomalaisen jalkapallon betonisokkeliksi. Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa on historiapainotteinen tietokirja, joka kertoo 1900-luvun taitteesta julkaisupäivään saakka sen kaiken pohjatiedon, joka itseään jalkapalloihmiseksi kutsuvan tulisi ehdottomasti omaksua.

Lähtökohdat

Kirja ensimmäisessä virkkeessään toteaa: “…suomalaisen jalkapallon historian laatiminen on ollut juhlavuoden 2007 tärkeimpiä hankkeita. On selvää, että jalkapallomme tarvitsee ja ansaitsee korkeatasoisen juhlakirjan.” Tilausta kirjalle oli siis ollut, mutta Rakas jalkapallo on syntynyt Yrjö Lautelan ja Göran Wallénin omasta aloitteesta Suomen Palloliiton rahoittamana.

Suomella on aina ollut omalaatuinen suhde jalkapalloon verrattuna naapurimaihin. Vaikka Suomi on ollut liittotasolla Euroopan edelläkävijöitä jalkapallotoiminnan organisoinnissa, lajin kehityksessä olemme olleet aina jäljessä naapurimaitamme ja usein puhutaan tietynlaisesta identiteettikriisistä suomalaisen jalkapallon suhteen. Millaista suomalainen jalkapallo on?

Lautela on toimittaja, kirjailija ja kääntäjä, jonka 70-luvulta alkanut urheilutoimittajan ura on aina ollut kallellaan jalkapallon suuntaan. Joulukuussa menehtynyt Göran Wallén oli Lautelan lailla Suomen meritoituneimpia urheilutoimittajia. Heidän mukanaan kirjaa olivat tekemässä toimittajat Juha Kanerva, Kenth Sjöblom, Vesa Tikander, Maria Virolainen ja Sari Tuunainen.

Rakenne

Kirjassa on mukana viihdyttäviä tarinoita ja tietoiskuja matkan varrelta, jotka elävöittävät faktapainotteista tekstiä. Haastatteluja on oikeassa suhteessa, eikä lukeminen käy tylsäksi, vaikka kyse on yli 500-sivuisesta järkäleestä. Kirjan suuren koon vuoksi se ei sovi esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa luettavaksi, mutta tekstiin syventyy parhaiten kotioloissa.

Luvut on jaettu teemoittain ja jokainen kappale etenee kronologisesti. Koska käsitellään satavuotista historiakokonaisuutta, jossa on useita eri näkökulmia (esimerkiksi liitto, maajoukkue, seurat, liiga ja pelaajat), tulevat jotkut seikat esiin useamman kerran, mutta kirja ei tunnu missään tapauksessa junnaavalta kuin ehkä loppupään henkilölistauksessa. Erilaisia listauksia kirjassa riittää.

Esitellyt ilmiöt ja haastateltavat oli tyylikkäästi valittu. Kirjassa mentiin pintaa syvemmälle henkilöön tai ilmiöön keskittyvissä kappaleissa, mikä on elinehto tällaista eeposta tehdessä.

Yksittäisestä Ferdinand Fabran voimisteluharjoitteet -kaskusta pitkään haastatteluun Juha Tammisesta ja hänen roolistaan kansainvälisisten jalkapallosuhteiden luomisessa piti kirja otteessaan ja houkutteli lukemaan kerralla pitkiä pätkiä. Suomen jalkapallohistoriaan on koko sen historian aikana liittynyt varsin uskomattomia tarinoita, joista osa heijastelee tähän päivään.

Tekijät pääosassa, tukijat sivuosassa

Kirja osuu niihin kipukohtiin, jotka kotimaisen jalkapallofanin on helppo tunnistaa. Lukijan on helppo samaistua siihen, miten jalkapallon ensimmäiset vuodet Suomessa koettiin, vaikka yhteiskunta aivan toisenlainen olikin. Itse pystyin tunnistamaan yli sata vuotta vanhat murheet liittotasolla, koska osa niistä on osa tätä päivää.

Hyvä esimerkki on 1900-luvun alusta, jolloin Palloliitolla oli käytössään 300 metriä pitkä kenttää ympäröivä lakana, jota vuokrattiin muun muassa muille lajiliitoille ja seuroille, kun otteluiden kaltaisten urheilutapahtumien järjestäminen alkoi yleistyä.

Jäi epäselväksi, oliko tämän lakanan tarkoitus vain helpottaa mainosten ja sloganeiden esillepanoa, vai yritettiinkö sillä myös estää maksamattomia katsojia katsomasta harvoja pelejä aidan takaa. Niin tai näin, rahastuksella on liitossa ollut pitkät perinteet, ja monessa asiassa vieläkin katsotaan katsomoiden sijaan kirjanpitoa.

Eittämättä joistakin näkökulmista Suomen jalkapallokulttuuri “on vielä ohutta ja nuorta”, kuten Jari Litmanen toteaa. Pelaajan kehityksestä ja pelaajakeskeisestä ajattelusta on puhuttu pitkään, mutta jalkapallon alhainen asema muun muassa jääkiekkoon on estänyt yhtäjaksoisen lahjakkuuksien kehittymisen. Useista lajeista saa kuitenkin tukea jalkapalloon, ja esimerkiksi futiksen ja jääpallon läheinen suhde on ollut alkuajoista erittäin kiinnostava.

Kirjassa tuodaan esille monia tarinoita päättäjistä, pelaajista ja valmentajista, mutta suomalaista fanikulttuuria olisi voitu käsitellä syvemmin, koska nyt se esiintyi lähinnä irrallisina kappaleina ja heittoina. Tuntuu että keskusteluyhteys fanien ja jalkapallopäättäjien kesken on pitkään ollut käytännössä olematonta ja että fanikulttuuri on kehittynyt omana ilmiönään ulkomaisin vaikuttein.

Fanikulttuuri on muusta takapajuisuudesta huolimatta tarjonnut lukuisia hienoja hetkiä sekä kotimaan kentillä että Suomen Maajoukkueen Kannattajien matkassa. SMJK on tärkeä Palloliiton yhteistyökumppani, ja heidän toimintansa vetää vertoja minkä tahansa muun maajoukkueen kannattajiin. Tämä yhteistyö olisi voinut olla kokonaan oma lukunsa.

Suomella on omituinen rooli jalkapallokulttuurin näkökulmasta. Kun jalkapallo vielä Skandinaviassa otti ensimmäisiä askeleitaan, olimme hetkellisesti jopa pohjolan paras. Kuitenkin vatuloinnit, virhearviot, TUL:n ja Palloliiton vastakkainasettelu ja hankala suhde ammattilaisuuteen hidastivat jalkapallon kehitystä montakymmentä vuotta. Huippuyksilöitä on koko historian aikana tullut vain kourallinen, eikä Suomessa ole ollut järjestelmää, joka tukisi tarpeeksi näiden huippujen kehitystä. Suunta on kuitenkin nykyään ylöspäin.

Lättänä lopetus

Suomenkielisen osan loppu lässähtää vähän Palloliiton puheenjohtajien ja sihteerien listauksessa. Sinänsä ihan mielenkiintoinen yhteenveto eri merkkihenkilöistä ja heidän saavutuksistaan liitossa olisi toiminut paremmin, jos se olisi kirjassa yksi keltapohjaisista luvuista, jotka esiintyvät kirjassa syventävinä lisätietolaatikkoina.

Kaiken kaikkiaan kirja oli kuitenkin rikas katsaus suomalaisen jalkapalloperheen kasvuun sen yli satavuotisen historian aikana. Monta hienoa tarinaa kerrottiin hyvin valittujen haastattelujen pohjalta ja kerronta oli varsin sujuvaa huolimatta siitä, kuka vuorollaan oli kynän varressa.

Oma luku-urakkani kesti noin kolme kuukautta, ja suomenkielisen osan viimeinen kappale oli helposti kirjan unohdettavin osa, jonka puursin läpi lähinnä silmäillen. Loppuhuipennus jäi puuttumaan, mutta se ei alenna kirjan arvoa. Rakas jalkapallo on merkkiteos, joka on ansainnut paikkansa suomalaisen jalkapallon kivijalkana.