Kirja-arvio: Perparim Hetemaj – Selviytyjä on viiden tähden kasvutarina

Erkko Meri & Gert Remmel, Perparim Hetemaj – Selviytyjä. 2024. Otava. 335 s.

Tehdään aluksi yksi asia selväksi: Perparim Hetemaj, tuttavallisemmin ”Perpa”, on yksi kaikkien aikojen suomalaisjalkapalloilijoista. Sellainen pelaaja ja henkilö, jonka tarina suorastaan huutaa tulla kerrotuksi. Odotukset ja lähtökohdat kirjan lukemiselle olivat näin verrattain korkealla ja yksi asia pyöri mielessä – toivottavasti Meri ja Remmel ovat menneet pintaa syvemmälle, eivätkä ole tyytyneet luettelemaan pelkästään kausitilastoja.

Kirja etenee lähes kronologisessa järjestyksessä lapsuuden ensimmäisistä pallotatseista uran ehtoopuolelle välillä piipahtaen tarkemmin tietyissä päivämäärissä ja uran tärkeissä hetkissä sekä henkilöissä. Jo ensimmäisistä kappaleista käy ilmi teoksen ominaispiirre, joka ansaitsee isot kehut. Perpan tarinan lisäksi Meri & Remmel korostavat tutkittua tietoa ja nostavat esiin tärkeitä teemoja liittyen niin lapsuusvaiheen jalkapalloon kuin myös pelikentän ulkopuolella tapahtuvaan ihmisenä sekä urheilijana kasvamiseen.

Harjoituksissa ja peleissä he pääsivät purkamaan murheitaan ja levottomuuttaan. Valmentajat eivät olleet pelkästään valmentajia vaan myös kasvattajia.

Tutkittu tieto rytmittää hyvin kirjaa, joka on myös täynnä elämänmakuisia tarinoita. Tasapaino asiapitoisuuden ja draaman sekä viihteen välillä on hyvä. Ei tarvitse olla jalkapalloromantikko saadakseen Perpan tarinasta jotain irti.

Perparim Hetemaj lähti Ateenaan AEK:n riveihin kesällä 2006. Paluu Suomeen, HJK:hon, tapahtui lähes 16 vuotta myöhemmin. Perpa pelasi siis leijonanosan ammattilaisvuosistaan ulkomailla ja muokkasi itsestään, tai omaksui, vakavan loukkaantumisen jälkeen eliittipelaajan keskikentän kovana vääntäjänä. Nämä ammattilaisvuodet maajoukkuetta unohtamatta ylä- ja alamäkineen on dokumentoitu ansiokkaasti teokseen. Kaiken pohjalla on kysymys siitä, mitä ja keitä kaikkia tämän saavuttaminen on vaatinut – ja millainen selviytyjä Perpan on pitänytkään olla, ettei ole antanut periksi kovista takaiskuista huolimatta.

Perparim Hetemaj – Selviytyjä on enemmän kuin pelkkä urheilukirja. Se on kertomus periksiantamattomuudesta ja siitä, millainen vaikutus omilla valinnoilla urapolkuun ja elämään voi olla. Se on kirja, jonka toivoisin jokaisen nuoren (jalkapalloilijan) lukevan.