Katsomotaide vaatii aikaa, rahaa ja tiimityötä – ”Varastossa on koko ajan materiaalit vähintään yhteen isompaan tifoon”

Sana tifo tarkoittaa italian kielessä muun muassa urheilufanatismia. Tässä tekstissä ja arkipuheessa tifolla tarkoitetaan katsomokoreografiaa, kuten suurta maalattua lakanaa tai konfettisadetta, lippuja, soihtuja yms. Voidaan puhua katsomotaiteesta. Mutta mitä kaikkea yhden tifon eteen kannattajat oikein tekevät?

Jeesusteippiä, pensseleitä ja kaljaa

– FC Interin kannattajien tifoista vastaa kahdeksan hengen suunnitteluryhmä, Sami Viklund taustoittaa haastattelun aluksi.

FC Interin Armada-kannattajaporukkaan kuuluva Viklund on yksi tiforyhmän jäsenistä. Alun perin FC Interin toisen kannattajaryhmän, Ultraboyzin, jäsenenä ollut Viklund oli perustamassa Armadaa vuonna 2009. Tiforyhmässä jokaisella on yhtä paljon sananvaltaa lopullisissa päätöksissä, mutta selkeitä roolejakin on.

– Suunnitteluvaiheessa toisilla on aina enemmän ideoita, kun taas graafisesta ilmeestä vastaa meillä yksi henkilö. Valmista ideaa ja kuvaa tulee sitten toteuttamaan niin monta ihmistä kuin tarvitaan tai saadaan haalittua mukaan. Varastossa on koko ajan materiaalit vähintään yhteen isompaan tifoon, jos tarvitsee suunnitella ja toimia nopeasti.

Suunnitteluvaiheesta toteutukseen siirryttäessä alkaa todellinen urakka. Tässä tapauksessa esimerkkinä laskelmissa toimii viime kesän FC Inter – Brøndby IF -ottelussa nähty Armadan kymmenvuotisjuhlan kunniaksi tehty tifo.

Kuva: Tero Wester

– Graafiseen suunnitteluun menee muutama päivä, riippuen siviilityön kiireellisyydestä ja tifokuvan vaativuudesta. Brøndby-matsin tifon piirtämiseen ja maalaamiseen meni viitisen päivää. Materiaalikulut tuon kokoisen tifoon ovat noin 500€, jos asiat menevät suunnitelmien mukaan, Viklund avaa.

Suunnittelusta tifon toteuttamiseen itse ottelussa menee siis helposti viikkoja. Noin viidensadan euron summasta materiaalit syövät tietysti leijonanosan.

– Ns. overhead tifoon vaaditaan useampi sata metriä paloturvallista muovia ja kymmeniä litroja maaleja. Tämän lisäksi tarvitaan printtejä kuvasta, maalitusseja, jeesusteippiä liuskojen yhteenkiinnittämiseen, pensseleitä ja kaljaa janojuomaksi.

Mitä kautta saatte rahat tifoihin?

– Pääasiallisesti rahoitus tulee vieraspeleihin järjestettävien reissujen voitoista. Joskus rahaa kerätään kolehtinomaisesti kotipeleissä ja viimeisenä keinona laitamme vetoomuksen omiin ryhmiimme, jotta tarvittavat varat tifoa varten saataisiin kasaan.

Katseet kohti derbyä

Huhtikuussa alkavalla kaudella kalentereihin kannattaa myös muiden kuin turkulaisten alleviivata päivämäärät 20.5. ja 10.8. Tuolloin pelataan Interin ja TPS:n väliset Turun derbyt, joissa on totuttu näkemään hienoja katsomokoreografioita molemmin puolin. Paikallis- ja klassikkotaistot ovatkin Veikkausliigan saralla niitä otteluita, joissa on paras mahdollisuus bongata tifoja.

– Tulevan kauden tifojen suunnittelu on aloitettu jo viime vuoden puolella. Ideat niihin ja muihin tifoihin tulevat milloin mistäkin. Joskus vastustaja on antanut aiheen tifoon ja joskus pöytälaatikosta kaivetaan vanha idea ja päivitetään se tähän päivään.

Kuva: Tero Wester

Brøndby-ottelun tifon idea oli lopulta hyvin selkeä. Sotalaiva seilaa läpi Euroopan ja tienviittaan on kirjattu FC Interin europelien vastustajien kotikaupunkeja, joihin Armada on kannattajareissun tehnyt.

Ikimuistoisemmasta tifosta kysyessä Viklundilla nousee kolme muistoa mieleen.

– Kyllä se Armadan kymmenvuotisjuhlatifo ja viime kauden huipentaneen KuPS-ottelun shakkilautatifo nousevat suosikkien joukkoon.

– Sitten on yksi murheenkryyni, jota en haluaisi edes muistella. Omalla tavallaan se voisi jopa olla ikimuistoisin, Viklund pohtii.

Lämmittely liigakauden derbyille tapahtuu tulevana lauantaina karkauspäivän derbyssä, kun FC Inter isännöi TPS:ää Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa. Hallipeleissä tifoja ei kuitenkaan yleisesti ottaen nähdä.

– Emme ole koskaan edes harkinneet hallipeleihin tifoa. Kai sinnekin jonkinlaisen saisi, mutta en tiedä miten hyvin se näkyisi verkkojen läpi, Viklund päättää.