’’Jalkapallo olen minä’’ ei tarjoa kummoista lukukokemusta, mutta näyttää upealta

Seitsemän vuoden takainen Minä, Zlatan Ibrahimović oli onnistunut omaelämäkerta yhdestä Ruotsin kaikkien aikojen jalkapalloilijasta. Kun kuulin toisesta elämäkerrasta, olin tietysti haltioissani. Kukapa ei haluaisi lukea lisää ylimielisen, vihaa ja rakkautta nostattavan supertähden elämästä? En ollut tutustunut ennakkoon Mats Olssonin teokseen, Jalkapallo olen minä, joten se pääsi yllättämään lukijan täysin – niin hyvässä kuin pahssa.

Kuvitettu elämäkerta

Expressenillä pitkään toimittajana ollut Mats Olsson on seurannut Zlatanin uraa nuoruusvuosista asti. Viime vuosien aikana Olsson on käynyt lukuisia keskusteluja Zlatanin kanssa kirjaprojektia varten. Näistä keskusteluista ja monista haastatteluista syntyi lopulta Jalkapallo olen minä -kirja. Suomessa WSOY:n julkaisema (2018) ja Kati Vallin suomentama laitos on yli 200 kuvaa sisältävä kuvitettu elämäkerta.

Zlatanin ura käydään kirjassa läpi aina Malmön ajoista Manchester Unitediin. Hieman uutta materiaalia kirjassa on, sillä edellinen elämäkerta päättyi ruotsalaisen pelatessa vielä AC Milanissa, jonka jälkeen mies on edustanut vielä PSG:tä ja Man Unitedia. LA Galaxyn siirtoa sivutaan ja kirjassa on myös viime tipassa lisätty maininta uran 500 maalista, mutta muuten aika Yhdysvalloissa jää vielä pimentoon.

Jokainen kirjan osio noudattelee samanlaista kaavaa. Ensiksi on pieni kertaus Zlatanin otteista kulloisessakin joukkueessa, sen jälkeen paljon kuvia, joita seuraa haastattelu jos toinenkin. Haastateltavina ovat Ibrahimovićin joukkuekaverit, valmentajat ja muut, miehen uraa läheltä seuranneet. Lopuksi on vuorossa Zlatanin oma näkemys ajastaan edustamassaan seurassa.

Kirjasta tulee mieleen Jari Litmasen urasta koottu Litmanen 10 -kirja. Molemmissa urheilija kyllä pääsee ääneen, mutta useimmat tarinat ovat kuultu jo moneen kertaan, ja paksuutta teokseen on saatu runsaalla kuvien käytöllä. Lähestymistapa on kevyt ja erinomainen, jos aiheeseen perehtymätön henkilö haluaa oppia tuntemaan tärkeimmät asiat urheilijan urasta. Valitettavasti lajifriikeille ja pelaajien tarinan tunteville nämä teokset eivät tarjoa juuri mitään uutta.

Pelaaja-agentti Mino Raiola on yksi Zlatanin uran tärkeimmistä henkilöistä.

Ura jatkuu vielä

Zlatan täytti viime kuussa 37 vuotta. Monen huippufutarin ura päättyy vuosia aiemmin, mutta Zlatan on osoittanut, loukkaantumisista huolimatta, olevansa vielä erinomaisessa kunnossa ikäisekseen. LA Galaxyn paidassa Ibra suorastaan dominoi MLS-liigaa välillä, eikä ihmekään, että miestä on huhuiltu takaisin Euroopan huippuseuroihin. Pelivuosia on jäljellä varmasti muutama, olivat ne sitten MLS:ssä, Allsvenskanissa tai vaihtomiehenä Euroopan huipulla.

Miten tämä sitten liittyy kirja-arvosteluun? Mielestäni tämän koko uran kattavan teoksen, tilastoineen päivineen, olisi voinut julkaista vasta muutaman vuoden päästä. Se olisi ollut täydellinen ja tyylikäs hakemisto hyökkääjän urasta. Nyt se jättää tilaa muutamalla lisäkappaleelle, jotka voidaan toki lisätä aikanaan uusintapainoksen myötä.

[pullquote]Hänen Ruotsissa saamaansa arvostelua on vaikeampi ymmärtää. En ole ikinä tavannut oikeasti Zlatanin tuntevaa ihmistä, joka olisi puhunut hänestä pahaa. Kaikki hänet tuntevat tietävät, että hänellä on suuri sydän, että hän on valmis tekemään mitä tahansa toisten puolesta. Hahmo, jonka näemme kentällä, ei ole todellinen Zlatan. – Maxwell[/pullquote]

Kirjaa voi suositella pukin konttiin, jos vastaanottaja on Zlatan-fani tai kiinnostunut futiksesta, mutta ei tavallisesti lue kirjoja. Kirjaa on leppoisa selata ja se näyttää satoine kuvineen erittäin hienolta, mutta ei pääse pintaa syvemmälle.