Italialaismiehellä on huima kokoelma Suomen pelipaitoja – ‘’Haaveena oma näyttely’’

Pelipaitojen keräily on aina ollut mielenkiintoinen ilmiö niin futiksen kuin myös muiden urheilulajien osalta. Viime vuonna Byyri matkasi Otavaan tapaamaan yhtä Suomen tunnetuinta keräilijää, Tapio Rautiaista, mutta tällä kertaa juttuidea tuli vielä Savoa kauempaa – nimittäin Italiasta.

Mattia Italiasta

Italialainen Mattia Fontana saattaa kuulostaa etäisesti tutulta, sillä onhan miehestä suomalaisessa mediassa kirjoitettu muutama vuosi sitten. Sekä Faneille.com, että Ilta-Sanomat julkaisivat Fontanasta artikkelin ennen Veronassa pelattua harjoitusottelua Italian ja Suomen välillä.

Italia vei ottelun nimiinsä 2-0 ja Mattia sai epävirallisen tittelin Italian kovimpana suomifutis-fanina.

Koko elämänsä Italiassa elänyt keräilijä on Juventuksen kannattaja, joka kasvoi pelaten koripalloa. Jalkapallokin oli mukana kuvioissa, mutta vain hetken verran.

– Lapsena pelasin futista oikeastaan vain vuoden verran maalivahtina, mutta koripalloa sitäkin enemmän. Jalkapallo on lajina kiehtonut kuitenkin aina, niin katsomosta kuin tv:stä käsin. Pohjois-Italian ja lähimaiden stadionit ovat tulleet tutuiksi, ja edesmenneelle Stadio delle Alpille minulla oli Juventuksen kausikortti usean vuoden ajan.

Juventus-faneilla on edessään erittäin mielenkiintoinen kausi Cristiano Ronaldon siirron myötä. Kesällä Mattia on seurannut Veikkausliigan tuloksia ja erityisesti FC Lahden esityksiä, mutta odottaa ymmärrettävästi toden teolla Juventuksen kautta.

– Olemme voittaneet Italian mestaruuden jo seitsemän kertaa perättäin, joten Mestarien liigan voitto on jälleen kerran suurin unelmamme. Cristianon tulon myötä olemme lähempänä tuon unelman toteutumista.

Mestarien liigasta Mattia saikin 90-luvulla ensimmäiset kosketukset suomifutikseen.

– Ennen internet-aikaa Italian maksukanavilta tuli lähinnä Englannin, Espanjan ja Saksan pääsarjojen lähetyksiä. Mestarien liiga kuului myös tv-ohjelmistoon, ja Jari Litmasen peliesitykset Juventusta vastaan jäivät erityisesti mieleeni.

Suomi-rakkaus roihahti kirjaimellisesti Mattian tavattua suomalaisen vaimonsa.

Suomi

Pohjois-Italiasta kotoisin oleva Fontana innostui toden teolla suomifutiksesta tavattuaan puolisonsa. He käyvät Suomessa loma-aikoina ja Fontana pyrkii reissuillaan katsomaan FC Lahden otteluita ja tapaamaan nykyisiä, sekä entisiä pelaajia pelipaitojen toivossa.

– Heinäkuussa kävin Suomen Jalkapallomuseossa Valkeakoskella. Museossa oli muutamia kiinnostavia esineitä, mutta odotin kyllä useampia pelipaitoja suomalaisilta seurajoukkueilta ja myös Suomen maajoukkueelta.

Yhteen tiettyyn pelipaitaan Fontana museossa kuitenkin ihastui.

– Katseeni kiinnittyi erityisesti Aulis Rytkösen signeeraamaan 60-luvun siniseen paitaan. Sama paitamalli oli nimittäin käytössä Suomen kohdatessa Italian vuonna 1965. Eräs tunnettu italialainen kerääjä omistaa kyseisen mallin kymppipaidan, jonka hän sai entiseltä Italian maajoukkuepelaajalta. Tämä pelaaja oli vaihtanut ottelun jälkeen paitoja Kai Pahlmanin kanssa.

Lomat Suomessa eivät ole pyhitetty pelkästään jalkapallolle, vaan tarjoavat hektiselle Italian arjelle täydellisen vastakohdan.

– Suomessa käydessäni nautin kalastuksesta ja suomalaisesta luonnosta niin kesällä kuin talvellakin. Italiassa kotimme lähikujat ovat täynnä liikennettä ja melua, joten akkujen lataamiseen Suomi on täydellinen paikka! Ihmettelen yhä Suomessa käydessäni kuinka hiljaisia kaupungit ovat iltaisin.

Suomessa vietetyt lomat ovat auttaneet luonnollisesti pelipaitojen keräilyssä, mutta kokoelman ensimmäinen paita löytyi eBay-verkkokaupasta. Paita oli ollut käytössä Suomen ja Italian kohdatessa Messinan Stadio San Filippolla vuonna 2004, joka vahvistaa Fontanan ideologiaa – miehellä on erityinen paikka kokoelmassaan Suomen ja Italian keskinäisissä kamppailuissa käytetyille paidoille.

Kokoelma

Mattialle vuosien saatossa kertynyt kokoelma ei ole täydellinen, mutta siitä saisi aikaan jo nyt komean näyttelyn. Suomen pelipaitoja on kertynyt yli 70 ja lisää on tulossa.

– Haluaisin ehdottomasti saada kokoelmani näytille Suomessa. Minulla on miltei kaikki koti- ja vieraspaidat 60-luvun lopulta tähän päivään saakka kerättynä, joten suuri osa suomalaista jalkapallohistoriaa on hyvässä tallessa.

Muutamia paitoja keräilijä edelleen metsästää, sillä se on yksi keräilyharrastuksen hienoimmista piirteistä. Harvinaisten ja vielä kokoelmasta puuttuvien paitojen löytäminen kannustaa harrastustoiminnan jatkamiseen, ja nostattaa lapsenomaisen jännityksen paidan saapuessa.

– Yksi unelmani on saada Jari Litmasen paita hänen maajoukkueuransa loppuvaiheilta. Erityisesti EM-2008, MM-2010 ja EM-2012 -kisojen karsintavaiheessa käytetty paita on hakusessa. Vielä harvinaisempi toive on Brasilian ja Suomen vuonna 1992 pelatussa ystävyysottelussa käytetty pelipaita – ilmeisesti kenelläkään ei ole sitä tallessa!

Keräilyharrastus on vienyt Mattian myös lähemmäksi suomalaisia jalkapalloilijoita, sillä mies lähestyy rohkeasti pelaajia keräilyurakkansa tiimoilta.

– Kaikki paitani ovat peleissä käytettyjä paitoja ja peleihin tarkoitettuja varapaitoja. Näitä ei saa ostettua kaupoista, ja siksi suora kontakti on ollut netin huutokauppojen lisäksi yksi tapa kartuttaa kokoelmaa. Viime kuukausien aikana olen ollut yhteydessä mm. Jukka Raitalan, Joona Toivion, Kari Arkivuon, Simon Skrabbin ja entisen maajoukkuepelaajan, Raimo Saviomaan, kanssa. Isoin kiitos kuuluu siis pelaajille; ilman heidän apuaan, kokoelmani ei olisi ikinä kasvanut näin kattavaksi!

 

Mattia Fontanan matkaa peliasujen maailmassa voit seurata:

http://www.finlandmatchworn.com/

https://www.facebook.com/finlandmatchwornshirts

https://www.instagram.com/finlandfootballmuseum/

Kuvat – Mattia Fontanan arkisto



Byyri.com