Itäsaksalaisjoukkueet hyppäsivät mukaan Euroopan cup-kilpailuihin kaudesta 1957-1958 lähtien. Wismut Karl-Marx-Stadt eteni 50-luvulla kaksi kertaa Euroopan cupin puolivälieriin, mutta varsinainen kulta-aika seurasi vasta myöhemmin.
Magdeburg voitti UEFA:n Cup-voittajien cupin vuonna 1974 ja Carl Zeiss Jena & Lokomotive Leipzig olivat samaisessa kilpailussa kakkossijalla 80-luvulla. 1980-luvulla myös DDR-Oberligaa dominoinut Berliner FC Dynamo oli vakiovieras erinäisten eurooppalaisten cup-kilpailujen jatkopeleissä ja Dynamo Dresden eteni vuonna 1989 upeasti UEFA Cupin välieriin.
Kylmän sodan jälkeen Saksa jaettiin neljään osaan liittoutuneiden kesken. Jo pian länsimaat yhdistivät omat alueensa BRD:ksi ja Neuvostoliiton hallintoalueesta tuli puolestaan DDR.
Syvällä Itä-Saksan puolella sijainneeseen Berliiniin tehtiin samanlainen jako. Aluksi Berliinissä sai kulkea valloitusvyöhykkeiden välillä vapaasti, mutta tämä muodosti DDR:lle ongelman: länsisaksalainen elämäntaso oli itäsaksalaista todella paljon korkeampi, ja useat päättivät jäädä Länsi-Berliiniin.
Erinäisten kriisien jälkeen DDR päätti, Neuvostoliiton kanssa yhteistyössä, pystyttää muurin Neuvostoliiton hallinnoiman alueen rajalle. Muuri ilmestyi seisomaan sinnikkäästi vuonna 1961, kun rajalle asetettiin piikkilanka-aita, ja useat itäsaksalaiset joutuivat murhatuksi yrittäessään laitonta rajanylitystä. Berliinin muuria pidettiin ja pidetään Euroopassa tyypillisesti kylmän sodan symbolina.
Muuri murtui, ihmiset iloitsivat
Kaikki kuitenkin muuttui 9. marraskuuta 1989.
Eurooppa eli vahvassa murroksessa, ja itäblokin maissa järjestettiin ensimmäistä kertaa kylmän sodan aikana vapaat vaalit. Vaikka Itä-Saksaa johdettiin vielä hyvin autoritäärisesti, epähuomiossa annettiin ohjeistus, että rajanylittäjiä ei enää ammuttaisi. Tämä käsky aloitti massiivisen joukkopaon idästä länteen, ja yhteistuumin saksalaiset alkoivat purkaa muuria – molemmilta puolilta.
Berliinin muurin murtuminen symbolisoi kylmän sodan loppumista. Kun itäsaksalaiset saivat, epävirallisesti tosin, ylittää muurin ilman sanktioita, heitä odotti iloinen joukko länsiberliiniläisiä, jotka tervehtivät itäberliiniläisiä iloisesti halaten.
Virallisesti Saksat yhdistyivät 3. lokakuuta 1990.
Itä-Saksan huippujoukkueet jäivät jalkoihin
Miten tämä vaikutti saksalaiseen jalkapalloon? Ensimmäinen, välitön, vaikutus oli luonnollisesti kahden liigajärjestelmän yhdistäminen. Jo tässä näkyi Länsi-Saksan väheksyntä itäsaksalaista jalkapalloa kohtaan: kylmän sodan aikana Bundesligassa oli 16 joukkuetta, jotka kaikki saivat pitää paikkansa yhdistyneessä sarjassa.
Itä-Saksasta ainoastaan kaksi seuraa saivat kunnian osallistua yhdistyneen Saksan pääsarjaan. Nämä kaksi seuraa olivat Dynamo Dresden ja FC Hansa Rostock.
Itä-Saksan jalkapalloa 1980-luvulla suorastaan dominoinut Berliner FC Dynamo ”tuomittiin” aloittamaan 3. korkeimmalta sarjatasolta. Tämä johtui varmasti seuran statuksesta Itä-Saksan tiedustelupoliisin, Stasin, tukemana seurana. Paetakseen tätä mainetta seura nimesi itsensä uudelleen FC Berliniksi, joskin seura vaihtoi nimensä takaisin alkuperäiseksi vuonna 1999.
DDR-Oberligan 14 Saksan yhdistymisen aikaisesta joukkueesta yksikään ei pelaa tällä hetkellä Bundesligassa.
Elintasoerot Itä-Saksan ja länsimaiden välillä aiheuttivat myös massiivisen pelaajapaon. Steffen Freund, joka pelasi myöhemmin urallaan 21 maaottelua Saksan paidassa, kertoi saaneensa upeaa kohtelua siirryttyän Schalkeen 1991: hänen mukaansa seura tarjosi hänelle kattohuoneiston, josta nuori itäsaksalainen oli ihmeissään. Yksi parhaimmista pelaajista, joka ei saanut kutsua Die Mannschaftiin, Uwe Rösler, loi puolestaan mittavan uran Manchester Cityssä.
Millä mielin kohti tulevaa?
Valoa tunnelin päässä kuitenkin on. Paljon kritisoitu RB Leipzig on vakiinnuttanut paikkansa Bundesligan kärkijoukkueena, ja Itä-Berliinin ylpeys Union Berlin nousi täksi kaudeksi pääsarjaan ensimmäistä kertaa historiansa aikana.
Itä-Saksa on tuottanut myös saksalaisen jalkapallon huippupelaajia. Jo mainitut Freund ja Rösler saivat seuraajakseen kenties 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen parhaan saksalaisjalkapalloilijan, Görlitzissä syntyneen Michael Ballackin, jonka saavutukset eivät kaipaa esittelyjä. Vuoden 2014 MM-voittajajoukkueessa pelasi vain yksi itäsaksalaislähtöinen pelaaja, mutta hän oli nähdäkseni koko joukkueen paras pelaaja, nykyään Real Madridia edustava Toni Kroos.
Miltä itäsaksalaisen jalkapallon tulevaisuus näyttää?
Tilanne on edelleen heikko, sillä 2. Bundesligassa pelaa vain kaksi itäsaksalaisseuraa. 3. Ligassa sentään joukkueita on useampia.
Näin historiafriikkinä itse toivoisin, että Itä-Saksan jalkapallo saataisiin uudelleen nousuun. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että ensi kaudella Bundesligassa pelaa maksimissaan kaksi joukkuetta entiseltä DDR:n alueelta.
