Julian Assangeen henkilöityvä WikiLeaks-sivusto on monelle tuttu ainakin etäisesti. Aiheesta on tehty elokuva ja dokumentti, ja se on ollut inspiraation lähteenä kymmenille kirjoillekin. Tässä artikkelissa ei kuitenkaan puida WikiLeaksia, vaan saman agendan omaavaa jalkapallosivustoa – Football Leaksia.
Kaiken takana yksi mies?
Football Leaks syntyi vastareaktiona ahneille toimijoille jalkapallon saralla. Laji nähtiin miljardeja takovana rahasampona, ja kulisseissa tapahtunut rahanlypsäminen tahri kuningaslajin kauneutta. Jotain oli tehtävä – jonkun täytyi kertoa totuus.
Euroopan suurin aikakauslehti, Der Spiegel, sai yhteydenoton keväällä 2016. Mies nimeltä John halusi luovuttaa keräämänsä arkaluontoisen datan Spiegelin tutkittavaksi. Johnin keräämissä tiedoissa oli muun muassa yksittäisiä pelaajasopimuksia sekä kyseenalaisia diilejä joukkueiden ja markkinointitoimistojen välillä. Spiegel tutki tätä yli 18 miljoonaa dokumenttia sisältänyttä pakettia viikkojen ajan, ja päätti lopulta ottaa yhteyttä EIC:hen.
EIC eli European Investigative Collaborations on tutkivan journalismin verkosto, joka toimii maarajojen yli. Julkaisut Der Spiegelistä Dagens Nyheteriin tekevät yhteistyötä tuodakseen päivänvaloon ”likaisia” tapauksia ympäri Eurooppaa.
EIC:n kuusikymmenpäinen työryhmä totesi datan kelvolliseksi, ja Football Leaks -projekti polkaistiin käyntiin. John oli jo reilu vuosi aiemmin julkistanut dokumentteja siellä täällä, mutta vasta yhteydenotto Spiegeliin toi ilmiantajan tiedoille uskottavuutta. Asiat etenivät vauhdilla, ja vuoden loppuun mennessä Football Leaksille oli järjestetty omat työtilat, jonne vain harvoilla oli pääsy. Der Spiegel jopa lanseerasi tietovuodoille kokonaan oman osion lehdestään.
John Portugalista
Peitenimellä esiintyvästä Johnista ei juuri löydy johtolankoja. Portugalissa syntynyttä Johnia kuvaillaan Der Spiegelin toimesta nuoreksi fiksuksi mieheksi, joka puhuu vähintään viittä kieltä. Mistään ei käy selville, onko Johnin takana naruja vetelevä koneisto vai onko mies toiminut alusta alkaen yksin. Dokumenttien keräystapa on nostattanut useamman kulmakarvat koholle, mutta John kieltää hakkeroineensa ikinä yhtään mitään.
Räjähdysherkän tilanteen johdosta moni taho olisi kuitenkin kiinnostunut vaihtamaan miehen kanssa sanan jos toisenkin. Spiegelin mukaan vuodetuista tiedoista käy ilmi muun muassa Venäjän ja Turkin mafioiden osuus hämärimpiin diileihin.
Miehen portugalilaistaustaa tukevat myös Football Leaks -sivuston ensimmäiset julkaisut, jotka oli kirjoitettu portugaliksi ja jotka käsittelivät pitkälti Johnin synnyinmaan pelaajakauppoja. Miehen mukaan Portugalin liigan siirtoja hallinnoi pahimmillaan vain muutama agentti, ja moni seurapresidenteistä oli läpeensä korruptoitunut.
John alkoi vuotaa tulenarkoja dokumentteja ja osui heti kättelyssä napakymppiin julkaistessaan tietoja FC Twenten ja maltalaisen pääomarahasto Doyen Groupin välisestä suhteesta. Se perustui kolmannen osapuolen omistusoikeuksiin eli TPO:hon.
John oli törmännyt TPO:hon (third-party ownership) Portugalin liigaa tutkiessaan ja todennut systeemin läpimädäksi. TPO:n myötä joukkueet pystyivät ulkopuolisten sijoittajien avulla ostamaan pelaajia, joihin heillä ei oikeasti ollut varaa. Sijoittavat pystyivät ostamaan pelaajista osuuksia, joiden toivottiin tuovan mojovan tuoton heidän siirtyessään myöhemmin suuremmalla summalla uuteen seuraan.
Doyen Group muun muassa lainasi Twentelle 5.5 miljoonaa dollaria, ja sai vastineena osuuksia viiden pelaajan ’’omistuksesta.’’ Vaikka Twente sittemmin kieltäytyisikin myymästä näitä pelaajia, se joutuisi silti maksamaan Doyen Groupille rahallisen korvauksen. Football Leaksin vuotojen ansiosta Twente tuomittiin sakkoihin, sen osallistuminen europeleihin evättiin kolmeksi vuodeksi ja lopulta Fifan oli pakko kieltää kolmansien osapuolten käyttö.
Samanaikaisesti Portugalin poliisi oli käynnistänyt tutkinnan Football Leaksista, joka sen mukaan oli kansainvälinen rikollisjärjestö.
Kovia paljastuksia
Football Leaks on lyhyen elinolonsa aikana tuonut ilmi lukuisia isoja paljastuksia. Johnin Spiegelille toimittama datamäärä, 1.9 teratavua, on kooltaan suurin tietovuoto urheilun historiassa – kaikki lajit huomioiden. Määrään mahtuu paljon täysin puhtaita dokumentteja, jotka voi ohittaa olankohautuksella, mutta myös turhan paljon hämyisempiä tapauksia.
Football Leaksin mielenkiintoisimpia paljastuksia
- Cristiano Ronaldon ja Jose Mourinhon veronkierto – kymmeniä miljoonia veroparatiisissa.
- Roberto Firminon ulosostohinta – 98 miljoonaa euroa kaikilta muilta paitsi Arsenalilta. Arsenaliin brasilialaista ei haluta myydä.
- Michael Laudrup hyväksyi Swansea-vuosinaan pelaajakauppoja, joissa hänen oma agenttinsa oli mukana. Agentti nettosi siinä sivussa 4.3 miljoonaa euroa.
- Doyen Group – Twente oli vain jäävuoren huippu. Ulkopuoliset tahot tekivät vuosien ajan rahaa pelaajien osuuksilla ja veronkierrolla. Myös Donald Trump teki Doyen Groupin kanssa vuosia yhteistyötä ennen valintaa USA:n presidentiksi.
- Lionel Messin hyväntekeväisyysturnee muutaman vuoden takaa keräsi kasaan 5.6 miljoonaa euroa. Messin hyväntekeväisyysjärjestölle tästä summasta meni 244 000 euroa. Tämän vuoden alussa Spiegel kirjoitti Messin tienaavan nykyisellä sopimuksellaan 100 miljoonaa euroa vuodessa.
Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä valtavan kokoisesta dokumenttipinosta. EIC:ssä mukana olevat tahot julkaisevat uusia paljastuksia tasaisin väliajoin, ja esimerkiksi veronkiertoon syyllistyneitä pelaajia, valmentajia ja agentteja nousee esiin kuin sieniä sateella.
WikiLeaksin mittapuulle Football Leaks ei vielä yllä. Jälkimmäisestäkin on kuitenkin jo julkaistu ensimmäinen kirja, joka on vähemmän yllättäen Der Spiegelin toimittajien työtä. Aiheesta kiinnostuneille teos on arvostelujen perusteella pakkoluettavaa. Saksankielinen painos on ollut myyntimenestys, ja samaa voi odottaa kesäkuussa ilmestyvältä englanninkieliseltä painokselta.
Football Leaks jakaa mielipiteitä siinä missä muutkin ilmiantajat. Tietojenkeruumenetelmä ei todennäköisesti ole ollut täysin eettinen, mutta suurimmat paljastukset kertovat karua kieltään astetta törkeämmistä teoista.
Lähteet: Der Spiegel, The New York Times
