Kokemäenjoki virtaa Satakunnan läpi mahtavana ja rauhallisena. Vajaat tuhat vuotta sitten sen varrelle perustettiin Teljä, keskiaikainen kauppapaikka joka sijaitsi nykyisen Kokemäen Ylistaron kylän kohdalla. Ylistaron kylässä hirsiaitassa yöpyi vuonna 1156 Piispa Henrik ennen kohtalokasta päiväänsä Köyliönjärven jäällä.
Teljä oli rannikolla sijaitsevan Ulvilan ohella keskiajan merkittävimpiä kauppapaikkoja, kunnes maankohoamisen vuoksi laivojen pääsy Ulvilan satamaan estyi. Kustaa Vaasa määräsikin vuonna 1550 ulvilalaiset muuttamaan Helsinkiin, jossa he eivät kuitenkaan viihtyneet.
Karhulinnan synty
Suomen herttua Juhana III määräsi ennen seuraavan vuosikymmenen alkua ulvilalaiset muuttamaan uudestaan; tällä kertaa lähemmäs merta perustettavaan kauppakaupunkiin, jonka nimeksi tuli Pori.
Karhu on Porin symboli. Karhu esiintyy Juhana Herttuan vaakunassa, ja sen ruotsin- ja latinankieliset nimet (Björneborg, Arctopolis) tarkoittavat kirjaimellisesti “Karhulinnaa” ja “Karhukaupunkia”.
Pori kasvoi nopeasti Suomen kolmanneksi suurimmaksi kaupungiksi ja jatkoi kukoistustaan vielä maailmansotienkin jälkeen, kunnes talouden rakennemuutos sai väkiluvun laskemaan 1970-luvulla.
Jalkapallon kehitys on Porissa pitkälti noudattanut talouden kehitystä.
Porin jalkapalloseurojen välillä on ollut läpi historian kiistoja ja kädenvääntöä paremmuudesta unohtamatta orastavaa yhteistyötä, mutta tilanne on tällä haavaa jäänyt sellaiseksi, että kaupungin isoimmat seurat tekevät mieluummin omilla ehdoillaan hommaansa.
Samanaikaisesti talousongelmat ovat varjostaneet porilaista futista läpi 1900-luvun.
Mistä tilanne johtuu? Näyttääkö tulevaisuus valoisammalta? Jatkuuko kilpailu paremmuudesta kaupungin sisällä? Näihin kysymyksiin oli tavoitteeni saada vastauksia, kun kävimme tutustumassa porilaiseen jalkapalloon kesällä 2024.
Porilaisen jalkapallon ensiaskeleet
Palloliiton Satakunnan piirin vuosikatsaus vuodelta 1936 toteaa “potkupallon” saapuneen Poriin vuonna 1906, kun Porin klassillisen lyseon voimistelunopettaja Kaarlo Pulkkinen sai koulun ostamaan sille oman pallon. Vaikka pallo ankaran pelaamisen jälkeen meni rikki, eikä koululla ollut varaa hankkia uutta, lajin suosio oli kerralla istutettu kaupunkiin.
Keskinäisen kilpailun alkutahdit saatiin ensimmäisissä virallisissa otteluissa, joita pelattiin 1910-luvulla. Siihen aikaan paremmuudesta kamppailivat kiivaimmin Pyrinnön, Tarmon ja Suomen Lyseoiden Urheilijoiden (SLU) joukkueet, jotka pelasivat Liisantorilla, jossa maalin virkaa toimitti kaksi lehmusta, joiden väliin oli pingotettu naru ylärimaksi.
Vuonna 1925 ensimmäinen palloilun erikoisseura Porin Palloilijat piti perustamiskokouksensa Teatterikahvilassa. Vuonna 1934 sen kirittäjäksi perustettiin työläistaustainen Porin Pallo-Toverit (PPT). Muun muassa kaupunginosaseurat Mäntyluodon Kiri ja Reposaaren Kunto oli perustettu samoihin aikoihin.
Porin jalkapallon sisäinen kilpailu nostatti crescendoaan 1960-luvulla, kun kaupungissa perustettiin kaksi uutta kaupunginosaseuraa: Musan Salama ja Toejoen Veikot. Yhdessä 1990-luvulla PPT:stä muodostetun FC Jazzin kanssa ne ovat nykyaikaisen porilaisen futikset kivijalat.
Erityisesti MuSa ja Jazz ovat nokitelleet toisiaan viime vuodet, mutta siitä enemmän myöhemmin.
Meri-Porin tutkintaa
Aloitetaan matka Meri-Porista.
Sää oli pilvinen ja sateinen, kun saavuimme Meri-Porin kruunuun eli Reposaareen. Reposaari on historiansa aikana ollut Suomen vilkkaimpia satamia, mistä johtuen sitä uskallettiin 1700-luvulla ehdottaa jopa uudeksi pääkaupungiksi.
Kahdenkymmenen kilometrin päässä Porin keskustasta Reposaaressa elää oma yhteisö, kylä, joka on tunnettu erikoisuuksistaan. Saaressa sijaitsi Suomen pienin Alko, joka suljettiin vuonna 1992 suuren vastustuksen saattelemana, ja siesta, jota saarella vietettiin vuoteen 1998 asti.
1980-luvulla Reposaari naamioitiin siperialaiseksi kyläksi Hollywood-elokuvassa Valkeat yöt.
Urheiluseura Reposaaren Kunto on kylän ainut seura, jonka tunnetuin kasvatti on ehdottomasti painin olympiavoittaja Kelpo Gröndahl.
Jalkapallollisista saavutuksista ReKu ei kuitenkaan ole tunnettu: vuonna 1932 perustettu seura on pelannut historiansa aikana vain Satakunnan ja myöhemmin Länsi-Suomen alasarjoja, eikä futista pelattu Reposaaressa ollenkaan sen viikon aikana, kun saarella vierailimme, koska ottelu Kankaanpään Palloa vastaan Reposaaren nurmikentällä siirrettiin myöhemmin pelattavaksi.
– Onhan tämä hassua, että peli asetellaan heinäkuun lopussa torstaille, kun jengi on yhä lomilla, eikä Kankaanpäästä ihan lyhyt matka Reposaareen ole, kommentoi porilainen jalkapalloikoni Tomi Leivo-Jokimäki.
Samankaltainen kohtalo koitti, kun yritimme päästä FC Ankkalinnan ja FC Eurajoen 2-joukkueen väliseen Kutosen kamppailuun. Ruosniemelle aseteltu ottelu oli siirretty Koivulan nurmikentälle, eikä viitteitä tapahtuneesta löytynyt vasta, kun selasimme Porin kaupungin urheilukenttien varauskalenteria.
Parista takaiskusta huolimatta syytä lannistua ei ollut, sillä kaupungin tärkeimmät tekijät olivat yhä jäljellä.
Jazzin ja samban liitto
Porin Pallo-Toverit oli vuonna 1934 perustettu perinteinen Työväen Urheiluliiton seura, jota tulivat vuonna 1989 vetämään ei-TUL-taustaiset ihmiset. Tämä tarkoitti ennen pitkää uutta aikakautta PPT:ssä.
PPT oli kohahduttanut aikaisempana vuonna 1988 hankkimalla entisen Neuvostoliiton maajoukkuemies Juri Gavrilovin ja toi seuraavana vuonna Poriin puolalaiset Marek Sadowskin ja Kazimierz Putekin ja unkarilaisen Laszlo Emmerin.
PPT nousi pääasiassa porilaisten pelaajien ja onnistuneiden hankintojen voimin Futisliigaan voitettuaan I-divisioonan 1991. Tästä alkoi huuman täyteiset vuodet ja aikakausi, jolloin Pori otti asemansa suomalaisella futiskartalla pysyvästi.
Silloin seuran johtokunta päätti näkyvimmästä muutoksesta: PPT jäi historiaan, ja uudeksi nimeksi tuli FC Jazz. Seuraavana vuonna Futisliiga nimettiin Veikkausliigaksi.
– Kaiken pitää uudistua, jopa seuran nimen. Uusi nimi auttaa meitä paremmin lähestymään yritysmaailmaa, kommentoi Jazzin johtokunnan jäsen Antti Heikkilä Helsingin Sanomille vuonna 1991.
Vuosina 1992-96 Jazz sijoittui jokaisella Veikkausliigan kaudella neljän parhaan joukkoon, otti mestaruudet vuosina 1993 ja 1996, oli Suomen Cupin finaalissa vuonna 1995 ja Liigacupin finaalissa vuotta aikaisemmin. FC Jazz oli 90-luvulla Suomen parhaimpia jalkapalloseuroja.
Suuri vaikutus menestykseen oli pelaajahankinnoilla, joissa katseet käännettiin valtameren toiselle puolelle.
Nakkilasta kotoisin oleva suomalaisen jalkapallovalokuvaamisen ikoni Juha Tamminen oli Brasilian-matkoillaan ryhtynyt FC Jazzin kykyjenetsijäksi. Hänen suosituksistaan vastamuodostettuun uusivanhaan joukkueeseen hankittiin brasilialaiset Luiz Antonio, Piracaia, Dionísio ja Rodrigo.
Vuonna 1993 edellä mainitut brassit hullaannuttivat porilaiskatsojat taidoillaan, 19-vuotias Antti Sumiala paukutti 20 maalia ja Jarmo Alatensiö ja Miika Juntunen dominoivat keskikenttää. Muun muassa nämä pelaajat olivat luomassa porilaista jalkapalloidentiteettiä, joka on yhä osa Jazz-mielikuvaa, vaikka mestaruusvuosista on jo parikymmentä vuotta.
Jazz pysyi Veikkausliigan kärkikahinoissa vuoteen 1998 saakka, jolloin tuloksista alkoi tulla epätasaisia ja valmentajavaihdoksista yleisiä.
Draamaltakaan ei vältytty: pitkän uran valmentajana tehnyt Jari Pyykölä tuli Poriin suhteellisen tuntemattomana nimenä ja johdatti Jazzin historian viimeiseen mestaruuteensa. Seuraavalla kaudella Pyykölä sai kuitenkin potkut ennen Mestareiden liigan karsintojen toisen kierroksen otteluita jouduttuaan erimielisyyksiin seurajohdon kanssa ja haukkui seurajohdon poistuessaan.
Jazz sinnitteli Veikkausliigassa kunnioitettavilla sijoituksilla vuoteen 2000 saakka, kun sen kohtalon sinetöivä veronkiertoskandaali paljastui. Tätä seurasi taloudellinen pakkolasku, muutaman vuoden veloissa kituminen ja lopulta konkurssi vuonna 2005.
Seurassa oli pidetty “pimeää kassaa”, jonne sijoitettiin osa lipputuloista, joilla maksettiin salaa pelaajien palkkoja.
Velkojen maksu käynnisti noidankehän, jossa europeleistä saaduilla tuloilla pystyttiin maksamaan vanhoja velkoja, mutta uutta velkaa muodostui vanhan päälle, minkä vuoksi pelaajien palkkoja jäi maksamatta.
Lopullinen kuolinisku oli tappio liigakarsinnassa IFK Mariehamnia vastaan kauden 2004 päätteeksi.
Entä seuran entinen TUL-tausta?
– Tuskin sillä oli suurta merkitystä. Talous oli surkeasti hoidettu, tiivistää Leivo-Jokimäki.
Jälkeenpäin voi ajatella tarinan olevan melko tavallinen suomifutiksessa: bisnesmiehet saivat aikaan suurtakin menestystä lyhyellä aikavälillä, mutta turhan nopeaa nousua seurasi romahdus.
Uusi aikakausi
Raunioista käynnistettiin Jazzin toinen tuleminen seuran juniorijaoston vetämänä nimellä FC Jazz-juniorit. Paluumatka Satakunnan Vitosesta yläsarjoihin kesti viisi vuotta; kauden 2008 päätteeksi FC Jazz-j nousi karsintasarjan kautta Kakkoseen.
Jazz luopui -juniorit-päätteestä vuonna 2010. Sen jälkeen Jazz on liikkunut Kakkosen ja Ykkösen välillä. Tällä hetkellä se pelaa Ykkösessä, joka on Suomen kolmanneksi korkein sarjataso uudistuksen jälkeen.
Menestyksen vuodet ovat takana, ja töitä tehdään nykyään realistisemmista lähtökohdista.
– 70-75% joukkueesta on omia kasvatteja, kertoi Jazzin hallituksen nykyinen puheenjohtaja Kari Kaivo-oja.
Pelaajiston suhteen on jatkettu työtä pääasiassa porilaisilla nimillä vahvistettuna ulkomaalaisilla täsmähankinnoilla.
“Ilmasilta” Brasiliaan on tavallaan yhä käytössä ja se on tuonut Poriin Ykkösen tähtipelaajiin kuuluvan Firminon. Alun perin koti-ikävästä kärsinyt hyökkääjä asettui uuteen kotiinsa ensimmäisen kauden jälkeen.
FC Jazz järjesti Firminolle asunnon, hänellä on perhe ja lapset käyvät koulua Porissa.
Marcelo Goncalves de Oliveira eli tuttavallisemmin Piracaia on jäänyt Poriin ja jatkaa uraansa reippaassa 53 vuoden iässä FC Ulvilan 5. divisioonan joukkueessa. Sivutoimisesti Piracaia on tällä hetkellä tärkeä linkki FC Jazzin kykyjenetsijänä ja brasilialaisten pelaajien kotouttajana.
Kuten aiemmin todettiin, Pori on ollut vahva paikallisten kykyjen tuottaja. Alatensiön ja Sumialan lisäksi mestari-Jazzin runkopelaajiin kuuluivat omat kasvatit Vesa Rantanen, Lasse Karjalainen sekä Niemisen veljekset Rami ja Marko. Tämän hetken joukkueen avainpelaajiin kuuluu edellä mainitun Firminon lisäksi porilainen Justus Lehto.
PPT:n ja Jazzin kotikenttä on Porin stadion. Vuonna 1966 avattua pyhättöä on vuosikymmenien aikana remontoitu ja uusittu toisinaan, mutta viimeisin perinpohjainen remontti on tehty vuosituhannen vaihteessa.
Vuoden 2027 Kalevan kisoja varten stadionille on suunnitteilla neljän miljoonan euron arvoinen remontti. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa huhti-toukokuussa, mikä tarkoittaa FC Jazzille evakkoa.
– Tavoittelemme pysyvää siirtoa viereiselle tekonurmelle. Sinne on tarkoitus hankkia siirrettävä katsomo, kommentoi edustusjoukkueen johtaja Rami Koskinen.
Harjoitustekonurmella on tällä hetkellä kymmeniä katsojia vetävä penkkikatsomo, mutta ei muita puitteita tai sosiaalitiloja, vaikka esimerkiksi samoja pukukoppeja voisi vielä käyttää, koska tekonurmikenttä sijaitsee stadioniin nähden niiden toisella puolella.
Siirtyminen tekonurmelle tarkoittaisi joka tapauksessa investointeja, jotta Ykkösen vaatimukset täytettäisiin. Samalla se tarkoittaisi pienempiä lipputuloja, köyhempää oheistoimintaa ja ylipäätään arkisempia puitteita.
Samalla se olisi askel menneisyydestä pois ja tilaisuus ottaa uusi askel pois turbulenteista vuosista.
Saavuttaako Jazzin uusi nousu kuitenkaan suomifutiksen korkeinta askelmaa? Musan kaupunginosassa on seura, joka on viimeisten 20 vuoden aikana noussut varteenotettavaksi haastajaksi.
Kaupunginosaseura MuSa
Salama iski Musan kaupunginosaan vuonna 1960, kun MuSa perustettiin. Pitkään maakuntasarjaa ja suomensarjaa pelannut kaupunginosaseura saattoi kokea hetkensä saapuneen, kun se kauden 2004 päätteeksi säilytti sarjapaikkansa Kakkosessa (3. korkein sarjataso), mutta joutui odottamaan kymmenen vuotta isomman vaihteen löytämistä.
Konkurssiin menneen Jazzin ja niukasti Kakkoseen karsintojen kautta nousseen PoPan kyntäessä hissijoukkueen maineen saanut MuSa oli hetkellisesti Porin ylin joukkue, mutta asema oli lyhytikäinen.
Seuraavan kauden päätteeksi MuSa putosi jälleen Kakkosesta PoPan hätyytellessä lohkon kärkisijoja. PoPassa pelasi tuohon aikaan sangen nimekkäitä pelaajia: Antti Sumiala, Rami Nieminen ja Aleksandr Kokko muutamia mainitakseni.
MuSaan vuonna 2004 Jazzista siirtyneen Timo Furuholmin siirtosaaga oli erikoinen ja kuvastaa omalla tavallaan senaikaista Pori-futiksen dynamiikkaa.
Aikaisemmalla kaudella Veikkausliigan kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana debyyttinsä tehnyt ToVen kasvatti oli valmis pelaamaan vaikka ilmaiseksi kauden 2004, mutta Jazz vaati kolmen vuoden sopimusta, eivätkä kompromissiehdotukset ilmeisesti myöskään kelvanneet.
– Keskustelimme liigahallituksessa paljon seuraan sitoutumisesta. Tästähän myös Furuholmin kohdalla on kysymys. Näin tekevät kaikki muutkin seurat. Kolmen vuoden sopimustavoite nuorten kanssa on ollut liigaseuroille jopa selkeä ohje. Ei tämä leikkiä ole, pikemminkin bisnestä, Matti Tuori totesi silloin STT:n haastattelussa.
Furuholm iski kaudella 2004 MuSan paidassa 17 maalia ja siirtyi seuraavaksi kaudeksi FC Interiin.
MuSa jatkoi hissijoukkueena olemista vuoteen 2015 saakka. Silloin se sijoittui tuoreena nousijana Kakkosen toiselle sijalle, jolloin PoPa oli jo ehditty saattaa konkurssiin vilppiepäilyjen – muun muassa sopupelien ja rahanpesun – vuoksi, ja Jazz oli palannut Kakkoseen.
MuSan ja Jazzin välinen kamppailu Porin herruudesta on tuonut kaupunkiin uutta sähköä. Porin derbyt ovat keränneet katsomoihin kiinteästi yli 2000 katsojaa; vuonna 2018 pelattu Kakkosen paikallispeli täytti Musan kentän ympäriinsä katsojista.
Joukkueet ovat nyrkkeilytermein vaihtaneet iskuja: MuSa pelasi historiallisesti Ykkösessä kaudet 2019-2021 Jazzin vielä hakiessa asemiaan sarjatasoa alempana. Tilanne kääntyi kuitenkin nopeasti, kun MuSa otti kaksi peräkkäistä putoamista ja joutui hakemaan uutta vauhtia Kolmosesta.
Yhteistyötä vai ei?
Korona-aika oli Ykkösessä pelanneelle MuSalle vaikea.
– Niinä vuosina oli paljon vaihtuvuutta. Se käynnisti “lumipalloefektin”, kommentoi MuSan toiminnanjohtaja Kari Löytökorpi.
Selvästi Jazzia pienemmillä resursseilla operoivassa MuSassa on totuttu käyttämään luovuutta maksimin saamiseksi irti siitä, mitä saatavilla on. Ainoastaan muutos on pysyvää, eikä Löytökorpi vähättele työmäärää, jota seurassa tehdään.
Samaan aikaan tunnelma Musassa on optimistinen ja vaativa. Uusille kuvioille ollaan avoimia, mutta niiden toteuttaminen vaatii kovaa työtä jopa ilman korvausta. Saavutuksilla ei ole totuttu leveilemään, vaan aina katse on seuraavassa askeleessa.
Siinä missä Jazz tarjoaa näyttävämmät puitteet ja ammattilaisorganisaation, ja sitä myötä isommat odotukset, MuSa elää enemmän hetkessä ja on avoin tulevaisuuden suhteen: yhteistyökuvioita on yritetty muun muassa FC Interin ja nyttemmin Pallo-Iirojen kanssa.
Yhteistyötä Jazzin ja MuSan edustusjoukkueiden välille ei kuitenkaan ole saatu. Ei vaikuta myöskään siltä, että maaperä olisi vielä hedelmällistä sille molempien seurojen keskittyessä omien asetelmiensa vahvistamiseen.
Pelaajaliikennettä miesten edustusjoukkueiden välillä on luonnollisesti niiden pelatessa eri sarjatasoilla, mutta Musassa suhtaudutaan Jazzin tarjoamiin mahdollisuuksiin varauksella.
MuSan tarjoamalle paketille on kuitenkin kiinnostusta pelaajamäärän kasvaessa koko ajan. Seuran kasvaessa herää kuitenkin kysymys, miten pieni Musan kenttä pitää palettia hallussaan. Uutta harjoituskenttää on kaavailtu nykyisen kotikentän viereen ja seurasta löytyy neljä UEFA A -luokituksen valmentajaa.
Hiljattain MuSa sai myös paikan Kakkosessa kaudelle 2025, kun sen nousukarsintavastustajat TP-T ja Ylöjärvi United ilmoittivat, etteivät ne osallistu karsintaan.
Uusista nousun tuulista huolimatta ilmassa on myös jonkinlainen turhautumisen ilmapiiri liittyen siihen, miten kasvu saadaan valjastettua näillä resursseilla.
– Kaikki kuviot on kokeiltu. Tarvitaan uusia ihmisiä, Löytökorpi puuskahtaa.
Kuten jutussa on käynyt ilmi, 2020-luku on ollut uusien tuulien aikaa. Vuonna 2021 luotu Pori Akatemia oli ToVen ja MuSan yhteinen junioriyhteistyö, johon Jazz seuraavana vuonna historiallisesti liittyi mukaan.
Yhteistyötä oli edeltänyt draama. MuSa julkaisi vuonna 2020 tiedotteen, jossa se kritisoi Jazzin tapaa värvätä MuSan junioripelaajia olemalla yhteydessä heidän vanhempiinsa ohi seuraorganisaation.
Jazz julkaisi vastatiedotteen, jossa se huomautti värväyspolitiikan olleen molemminsuuntaista ja korosti pelaajien mahdollisuutta valita itse joukkueensa. Molemmat seurat puhuivat silloin happamaan sävyyn yhteistyön tarpeesta ja mahdollisuuksista, joita toinen osapuoli on heikentänyt toiminnallaan.
Pori Akatemian tarkoitus oli oikoa porilaisten seurojen välistä jännitettä ja edellä mainittua toimintatapaa, jota molemmat pitävät ongelmallisena.
Onko tässä alku laajemmalle yhteistyölle?
– Tässä on enemmän ihmisten välisistä egoista kyse, Löytökorpi kommentoi.
Vain porilainen ymmärtää porilaista
Lähdin tekemään tätä juttua tietämättä porilaisesta jalkapallosta tai Porista ylipäätään juuri mitään.
Stereotypia on, että porilaiset ovat suorasukaisia, kotiseutuylpeitä ja omalaatuisia, eivätkä kaihda vastakkainasetteluja tai suoranaista vittuilua.
Kaupunki on joskus ollut yksi Suomen suurimpia ja aina tunnettu sellaisista asioista, joihin voi törmätä vain Porissa. Pori herättää mielikuvia.
Porilainen futis on vahvasti kytköksissä porilaiseen kulttuuriin ja elämänmenoon, jossa konflikteja ei väistellä ja omaa työtä tehdään ylpeydellä. Ylpeydellä näytetään muille, minkälainen Pori on, tai minkälainen MuSa, FC Jazz tai vaikka FC Ankkalinna on.
Pori ei ole ollut veikkausliigakaupunki sitten Jazzin huippuvuosien, mutta on kiistatonta, etteikö lahjoja siihen olisi. Totetutuuko se jonkinlaisen yhteistyökuvion tai fuusion kautta, on epävarmaa tai jopa epätodennäköistä tällä haavaa.
Porissa on sitä jotain. Se “jokin” voi olla ulkopuolelta asiaa tarkastelevalle vaikea hahmottaa tai pukea sanoiksi, mutta se jokin tekee Porista verrattoman jalkapallokaupungin, sellaisen jota ei muualla ole.
Tarina joka alkoi Liisanpuistosta saa seuraavan kappaleensa ensi keväänä.
Kiitos Tomi Leivo-Jokimäelle matkaoppaana toimimisesta ja värikkäästä porilaisen futiksen taustoituksesta, Jazzin Kari Kaivo-ojalle ja Rami Koskiselle ja MuSan Kari Löytökorvelle pitkistä haastatteluista ja Henrik Hyvöselle matkaseurasta ja ajatusten vaihtamisesta ja haastamisesta!
Kuvat: Henrik Hyvönen & Vertti Värekoski
