Englantilainen perinne: jalkapalloa läpi joulun

Britit ovat hulluna jalkapalloon. Viikonlopun liigakierroksella on yhtä vankka perinne brittiläisessä yhteiskunnassa kuin kello viiden teellä, monarkialla ja pistäytymisellä pubissa töiden jälkeen. Kun muissa maissa pidetään selkeää taukoa otteluohjelmassa, tahkoavat perinteisiin juuttuneet britit liigakierroksia myös joulun välipäivinä.

Ennen pelattiin joulupäivänä

Tapaninpäivän eli Boxing Dayn ottelut ovat jo muodostuneet omaksi perinteekseen, mutta joulupäivä on sentään pyhitetty vapaapäiväksi, jolloin saarilla ei vihelletä yhtään peliä alkaneeksi. Kuten arvata kuitenkin saattaa, on aikoinaan myös joulupäivänä totuttu pelaamaan.

Monet managerit ovat nykyään asettuneet joulun kiivasta ottelutahtia vastaan, mutta nykyinen ottelutahti ei ole mitään verrattuna ”entisiin hyviin aikoihin”, jolloin joukkueilla oli tapana pelata myös joulupäivänä, ja usein vielä kaksi peliä saman päivän aikana!

Esimerkiksi Everton pelasi 1888 kaksi peliä joulupäivänä ja yhden vielä tapaninpäivänä. Todennäköisesti 1800-luvun lopun urheilulliset vaatimukset eivät olleet samalla tasolla kuin nykyisillä Valioliiga-joukkueilla, mutta ajatus kahdesta täydestä jalkapallo-ottelusta erittäin huonoissa keliolosuhteissa ei kuulosta mitenkään erityisen helpolta tehtävältä.

Syy joulupäivänä pelaamiseen oli kuitenkin selvä.

Joulupäivä sattui olemaan yksi harvoja vapaapäiviä koko vuoden kalenterissa, jolloin ystävät, perheet ja yhteisöt pystyivät kokoontumaan yhteen kannustamaan omiaan. Myöskään kotona maleksiminen kalsareissa ja komediasarjojen joulun erikoisjaksojen katsominen ei tullut kysymykseenkään, joten tie vei – minne muuallekaan – kuin paikallisen joukkueen stadionille.

Pelien suosiosta kertoo esimerkiksi se, että vuonna 1949 jalkapallon sodanjälkeinen suosio oli huipussaan ja joulupäivän otteluissa kävi 3,5 miljoonaa katsojaa. On myös otettava huomioon, että lähes millään stadionilla ei ollut toimivaa iltavalaistusta, jolloin arkipäivien iltapelit eivät olleet mahdollisia. Koko otteluohjelma oli siis mahdutettava vuoden ainoille vapaille päiville.

Surkea sää, kännisiä lainapelaajia ja murskalukemia

Kolmen ottelun pelaaminen kahden päivän sisään ei ollut pelaajille mitenkään erityisen mieleistä, mutta seuroille täydet katsomot ja pyhien huuruinen tunnelma oli mieleen. Ottelut olivat faneille erityisen lämpimiä. Koti- sekä vieraskannattajien oli tapana laulaa yhdessä joululauluja ja poltella tupakkaa pullon kiertäessä suusta suuhun.

Pelaajat eivät kuitenkaan olleet tuohon aikaan vielä täysin ammattilaisia, joille terveelliset elämäntavat ja urheilijan elämä olisi ollut jotenkin tärkeä osa otteluihin valmistautumista. Joulun vapaapäivät, surkea sää ja arvatenkin duunaritaustaisuus tarkoitti, että viina maistui lähes jokaiselle pelaajalle. Säädyllisen viikkopalkan sijaan seuroilla oli vielä tapana maksaa joulubonuksia pelaajille nestemäisessä muodossa.

Esimerkiksi Clapton Orientin kärkimies Ted Crawford on muistellut koko joukkueen pelanneen joulupäivänä Bournemouthia vastaan änkyräkännissä. Kuten odotettua, Clapton Orient hävisi ottelun 2-1, mutta onnistuivat kuitenkin krapulassa seuraavana päivänä voittamaan tapaninpäivän matsinsa 1-0.

Jouluaattona 1937 huuruisen ja epäselvän ottelun tarjosi haastavat sääolosuhteet. Lähes koko Britteinsaarten ylle oli laskeutunut tiheä sumuverho, jonka vuoksi melkein jokainen liigapeli täytyi perua. Chelsean ja Charltonin välinen ottelu Lontoossa päätettiin kuitenkin pelata, humoristisin seurauksin.

Toisen puoliajan aikana sumu laskeutui entistä tiheämmin myös Lontoon ylle. Liigan piikkipaikkaa pitävän Charltonin maalivahti Sam Bartram oli varmasti tyytyväinen joukkueensa pitäessä palloa sumuisen kentän toisessa päässä. Bartram yritti pitää itsensä lämpimänä ja valppaana juoksemalla edestakaisin maalinsa suulla, kunnes vihdoin sumusta lähestyi yksinäinen hahmo.

Vastustajan kärkipelaajan sijasta sumusta astui esiin paikallinen poliisi, joka tuli ilmoittamaan Bartramille, että ottelu oli keskeytetty jo varttitunti sitten. Poloinen maalivahti oli unohdettu maalinsa suulle yksin ihmettelemään ja Bartramin päästessä suihkutiloihin olivat muut jo siviilivaatteet yllään, valmiina lähtemään kotiin.

Ensimmäisen maailmansodan aikana englantilaiset veivät rakkautensa jalkapalloa kohtaan myös rintamalle, mutta toisen maailmansodan aikana vastaavia tapahtumia ei nähty. Pelejä pelattiin kuitenkin kotirintamalla vaihtelevalla menestyksellä.

Joulupäivänä 1940, Norwichin ja Brighton & Hove Albionin ottelu oli hyvin lähellä peruuntumista. Vierasjoukkue ei ollut saanut jalkeille kuin viisi omaa pelaajaansa, joista kolme oli seuran junioripelaajia ja yksi lainapelaaja. Ottelun peruminen ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään. Lokit pystyivät houkuttelemaan harrastesarjojen tyyliin kentän laidalta viisi vapaaehtoista pelaamaan, ja peli saatiin käyntiin. Matsissa ei kuitenkaan nähty joulun ihmettä, vaan Brighton hävisi ottelun murskalukemin 18-0.

Pikkuhiljaa joulupäivänä pelatut matsit alkoivat kuitenkin kadota ottelukalenterista. Viimeinen joulupäivänä pelattu liigamatsi pelattiin vuonna 1959 Blackpoolin ja Blackburnin välillä.

Muiden maiden joulutauot

Muissa Euroopan suurissa sarjoissa ollaan hieman lempeämpiä pelaajia kohtaan kuin Englannissa. Esimerkiksi Espanjassa syyspuolen viimeinen matsi pelataan 23.12. ja sarja jatkuu 3.1. Saksassa tauko alkaa myös 23.12., mutta verrattuna espanjalaisiin kollegoihinsa, Bundesliigan joukkueet ja fanit saavat odotella sarjan jatkumista pitkälle tammikuuhun.

Onkin hieman kummallista, että ainoa maa Britteinsaarten ulkopuolelta (Wales, Pohjois-Irlanti, Skotlanti, Englanti, Irlanti), jossa ei pidetä edes jonkinlaista talvitaukoa, on Israel.

Ei siis ole mikään ihme, että esimerkiksi muutama vuosi sitten Louis Van Gaal kommentoi, että englantilainen tapa olla pitämättä talvitaukoa, on julmaa. Toisaalta heti Van Gaalin kommentin jälkeen Arsene Wenger vastasi Gaalin kritiikkiin julistamalla, että hän itkisi, jos Valioliigassa pidettäisiin muiden eurooppalaisten sarjojen tapaan joulutauko. Wengerin mielestä tapaninpäivän pelit ja joulun hektinen otteluohjelma on nimenomaan englantilainen erikoisuus, joka on osa Valioliigan viehätystä.

Mutta pitäisikö asiaa miettiä myös pelaajien kannalta? Varmasti monelle pelaajallekin kelpaisi pieni joululoma rakkaiden ystävien ja perheen parissa raskaan kauden keskellä. Tutkimuksissa onkin tullut ilmi, että joulun välipäivinä pelattu erittäin tiukka otteluohjelma altistaa pelaajat talvisissa olosuhteissa äärimmäiselle rasitukselle, joka näkyy selvästi kasvavana riskinä loukkaantua.

Jose Mourinho ja Alan Pardew mainitsivat vuonna 2017, että välipäivien epätasainen otteluohjelma mahdollistaa toisille joukkueille huomattavasti enemmän lepopäiviä, jotka ovat elintärkeitä todella hektisen ja tiukan otteluohjelman keskellä.

Joulun välipäivien peleillä on todellakin tapana mitata joukkueiden materiaalin syvyyttä ja kestävyyttä, ja härkäviikoista parhaiten selviytynyt asettaa itselleen hyvät asetelmat kevättä kohden.

Muutosta on kuitenkin ilmassa ja FA on päättänyt, että kaudella 2019-20 pidetään kymmenen päivän ”talvitauko”, joka ei kuitenkaan virallisesti ole tauko, vaan ottelut järjestetään helmikuussa niin, että pelaajat saavat pidemmän lepotauon. Wengerin ei siis vielä tarvitse kaivaa nenäliinoja taskustaan.

Lopuksi

Tulisiko jalkapalloa siis pelata myös jouluisin, eli pitäisikö muiden eurooppalaisten sarjojen seurata englantilaisten esimerkkiä vai pitäisikö englantilaisten luopua joulun välipäivien perinteestä, kuten he luopuivat aikoinaan myös joulupäivän otteluista?

Mielestäni joulu saisi olla koko kauden puoliaika, joka jakaa kauden selvästi syyskauteen ja kevätkauteen. Jouluna ja joulun välipäivinä sekä fanit, valmentajat, ja pelaajat voisivat vetää hieman happea ja rentoutua ennen ratkaisevaa kevätkautta.

Tulevaa helmikuun taukoa lukuun ottamatta asiaan ei ole kuitenkaan lähitulevaisuudessa tulossa muutosta, joten joulun välipäivien otteluruuhka tulee vastaisuudessakin olemaan osa englantilaista jalkapallokulttuuria. Siitä pääsevät nauttimaan myös miljoonat sukulaisten seuraan ja jouluruokiin kyllästyneet katsojat ympäri maailman.

 

Boxing Dayn otteluohjelma:

14:30 Fulham – Wolverhampton Wanderers

17:00 Burnley – Everton

17:00 Crystal Palace – Cardiff City

17:00 Leicester City – Manchester City

17:00 Liverpool – Newcastle United

17:00 Manchester United – Huddersfield Town

17:00 Tottenham Hotspur – AFC Bournemouth

19:15 Brighton & Hove Albion – Arsenal

21:30 Watford – Chelsea

 

Lähteet:

https://www.fourfourtwo.com/features/what-happened-football-christmas-day-lost-history-a-victorian-tradition

https://www.bbc.com/sport/football/42556968

https://www.theguardian.com/football/2018/jun/08/winter-break-to-come-into-force-in-premier-league-england

https://www.telegraph.co.uk/sport/football/managers/arsene-wenger/11952185/Arsenal-manager-Arsene-Wenger-says-I-would-cry-if-winter-break-was-introduced.html

Artikkelikuva – Popperfoto