Joulun ihme 1914: jalkapalloa rintamalla

Joulua vietettiin hieman yli vuosisata sitten kovin erilaisissa tunnelmissa. Maailma oli sodassa. Ympärysvallat olivat syksyllä onnistuneet pysäyttämään saksalaiset Marne-joen ihmeessä, mutta ensimmäinen maailmansota oli taistelun jälkeen edennyt ilkeään ja inhottavaan asemasotavaiheeseen. Sotilaat kärsivät liejuisissa juoksuhaudoissa rottien ja syöpäläisten seassa.

Sitten tapahtui joulun ihme. Sovittiin aselepoja.

Tapahtumat ovat kiistanalaisia, mutta historiankirjoitus tuntee lukuisia silminnäkijöiden kertomuksia siitä, että jouluna 1914 ranskalaiset, britit ja saksalaiset sotilaat pitivät aselepoja eri puolilla länsirintamaa. Epäinhimilliset taistelut ja väkivalta taukosivat, ja eri puolten rintamamiehet nousivat juoksuhaudoistaan tavatakseen toisiaan ei-kenenkään-maalla. Vaihdettiin lahjoja, mahdollisesti jopa laulettiin joululauluja.

Mitä ihmeen tekemistä tällä kaikella on jalkapallon kanssa?

No, jos saksalaiset ja britit tai ranskalaiset nuoret miehet kohtaavat toisiaan, lienee ilmiselvää, mitä on ohjelmassa. Jouluna 1914 pelattiin lukuisten silminnäkijätodisteiden mukaan hengeltään kenties maailmanhistorian kauneimpia jalkapallo-otteluita.

Ei mitään tiki-takaa

Silminnäkijäkertomuksia on etenkin saksalaisten puolelta. Luokanopettaja ja 134. jalkaväkirykmentin luutnantti Kurt Zehmisch kirjasi päiväkirjaansa seuraavasti:

Englantilaiset toivat jalkapallon juoksuhaudasta, ja vauhdikas peli alkoi pian. Kuinka ihmeellisen ihanaa ja silti outoa se olikaan. Joulu, rakkauden juhla, onnistui tekemään toisiaan tappavista vihamiehistä ystäviä hetkeksi.

Vaikuttaisi siltä, että ympäri rintamaa on pelattu useampia enemmän ja vähemmän sekavia otteluita. 133. jalkaväkirykmentin luutnantti Johannes Niemann puolestaan muisteli jouluaamua jälkeenpäin:

Skotlantilainen sotilas ilmestyi mistä lie löytyneen jalkapallon kanssa, ja muutamaa minuuttia myöhemmin alkoi oikea jalkapallo-ottelu. Skotit merkkasivat maalinsa oudoilla lakeillaan, ja me teimme samoin. Jäisellä maalla pelaaminen oli vaikeaa, mutta me jatkoimme noudattaen täsmällisesti sääntöjä, vaikkei meillä ollut tuomaria.

Moni syöttö ei löytänyt määränpäätänsä, mutta vaikka pelaajien on täytynyt olla erittäin väsyneitä, kaikki pelasivat valtavalla innostuksella.

Kertomukset otteluista vaihtelevat. Usein esiintyy kertomus, jossa saksalaisten väitetään voittaneen liittoutuneet 3-2. Toisaalta kersantti H. D. Bryan kirjoitti kotiinsa skottien voittaneen ”helposti 4-1” – tulos tosin kalskahtaa epärealistiselta ainakin kaikille Gary Linekerin lausahduksen tunteville.

Lienee selvää, ettei joulun ihme pitänyt sisällään Mestarien liigan tai edes Ykkösen nousukarsintojen tasoista jalkapallospektaakkelia. Useimpien kertomusten mukaan peli ei ole ollut kovinkaan järjestäytynyttä, ja eräs englantilaissotilas kuvasikin myöhemmin todistamaansa ottelua lähinnä painiksi.

Todellista joulun henkeä

Kuten sotamuistoja aina, on joulurauhan jalkapalloiluakin varmasti liioiteltu. Niin moni sotilas on kuitenkin maininnut jonkin ottelun – tai ainakin kuulleensa sellaisesta – että akateeminen historiankirjoituskin pääosin hyväksyy ajatuksen siitä, että ainakin jossain päin länsirintamaa joulunviettoon kuului kuningaslaji.

Tarina joulun ihmeestä on hieno, sillä se kertoo ihmisten halusta rauhaan ja veljeyteen kauheimmankin tappamisen keskellä. Jalkapallo osana tapahtumaa muistuttaa siitä, kuinka valtava yhdistävä voima lajilla on.

Vuosikausien ankarasta toivomisesta huolimatta täksikään jouluksi ei olla saamassa maailmanrauhaa. Kukaan tuskin kuitenkaan pistäisi vastaan, jos aseet päätettäisiin laskea jossain päin maailmaa edes yhden futismatsin ajaksi. Siinä olisi joulun henkeä.

 

Kirjoituksessa on käytetty lähteinä Terri Crockerin teosta The Christmas truce : myth, memory, and the First World War (University Press of Kentucky, 2015) sekä Smithsonian-lehdessä julkaistua Mike Dashin artikkelia The Story of the WWI Christmas Truce.