Alastaro on 3000 asukkaan kunta Varsinais-Suomessa ja nykyisin osa Loimaata. Loimaalla pääsarjapalloiluun on totuttu Hurrikaanin (lentopallo), Bisonsin (koripallo) ja aikoinaan Loimaan Palloilijoiden (pesäpallo) myötä, mutta Futsal-Liigassa ei ole ennen ollut joukkuetta. AU:n manageri Jesse Happonen kertoo, miten nousu tehtiin.
Yhdeksän kautta, viisi sarjanousua
Alastaron Urheilijat on vuonna 1946 perustettu monilajiseura, jonka ykköslaji tänä päivänä on futsal.
– AU:ssa on harrrastettu yleisurheilua, hiihtoa, salibandya, jalkapalloa ja mahdollisesti lentopalloa. Futsal on tänä päivänä ehdoton ykköslaji, jonka parista löytyy eniten harrastajia ja on muutenkin se näkyvin laji seuran tarjonnassa, 7-vuotiaasta asti AU:ssa mukana ollut Jesse Happonen taustoittaa.
Jalkapallon puolella AU on pelannut viime vuodet Kutosta ja Vitosta. Futsal ja hiihto ovat tällä hetkellä seuran tärkeimmät lajit, joista futsal ehdoton ykköslaji.
– Futsal on tosiaan hiipinyt ykköslajiksi. Jalkapallo oli pitkään ykkösjuttu Alastarolla, mutta siihen ei ole enää riittänyt pelaajia. Futsal on helpompi laji harrastaa pienellä paikkakunnalla pelkästään jo pelaajamäärän takia (viisi pelaajaa vs. yksitoista pelaajaa).
– Miesten joukkue on kitkutellut futissarjoissa mukana, mutta esimerkiksi ilman vaihtomiehiä pelaaminen on ihan arkipäiväistä, kun pelaajat eivät meinaa riittää.
Syksyllä 2012 Alastaron Urheilijat tai kuten joukkueen Turtlesista lainattu lempinimi kuuluu, Purppuralohikäärmeet, aloitti nousu-urakkansa Futsal-Vitosesta eli sille alimmalta mahdolliselta sarjatasolta. Futsal-Kutosta on lähtökohtaisesti pelattu vain Helsingin piirissä.
– Kärjistetysti tämä on kolmen veljeksen pyörittämä juttu. Isoveli Sami toimii pelaajavalmentajana, pikkuveli Tuomas takoo kentällä tehopisteitä ja minä toimin managerina eli hoidan seuran hallinnollisia asioita, kuten mediaa ja varainkeruuta.
Mennyt kausi oli AU:lle vasta toinen Ykkösessä, joten nousu tuli täytenä yllätyksenä. Joukkue sijoittui sarjassa TPK:n jälkeen toiseksi ja lunasti näin paikkansa neljän joukkueen liigakarsintaan. TPK ja AU myös nousivat karsinnasta liigaan, kun puolestaan pirkanmaalaiset PJK ja Ilves FS tippuivat Ykköseen. PP-70 ja HIFK tippuivat jo aiemmin suoraan Ykköseen.
– Oli symbolisesti hienoa pudottaa juuri Ilves alas. He olivat koko historiansa pelanneet liigaa ja ovat sarjan menestynein seura kahdeksalla mestaruudellaan. Ehkä nyt oli Ilveksen aika tehdä tilaa uusille, Happonen sanoo pilke silmäkulmassa.
Vuosi sitten keväällä koronan takia keskeytetystä liigasta ei pudonnut yhtään seuraa, mutta ensi kaudella liiga palaa 12 joukkueen sarjaksi.
– Kun sarjanousu varmistui, kolme yhteistyökumppania oli heti ovella kolkuttamassa. Alastarolla noususta oltiin erityisen ylpeitä ja kyllä se helpottaa tekemistä, kun joukkueesta on jäänyt ihmisille positiivinen kuva.
Alastarosta välittyy näin ulkopuoliselle kuva paikkana, jossa on totuttu tekemään asioita yhdessä ja yhteisen hyvän eteen.
– Bisons ja Hurrikaani ovat meihin nähden todella isoja organisaatioita ja yksi haaste tulee olemaankin pelin ulkopuolisten asioiden kehittäminen. Näkyvyyttä on eri tavalla tarjolla liigassa ja ottelutapahtumaakin pitäisi viedä eteenpäin, Happonen pohtii tulevia haasteita.
Alastaron noususta iloittiin myös Loimaalla, jossa AU pelaa kotiottelunsa ja jossa toimii yhteistyöseura LoPS. Muuten vuoden 2009 kuntaliitoksella ei ole ollut vaikutuksia.
– Mieluusti pelattaisiin Alastarolla, mutta halli ei täytä vaatimuksia (on liian pieni). Silloin kun Alastaro oli oma kuntansa, niin harrastusmahdollisuudet olivat ihan yhtä hyvät eli olosuhteet eivät ole muuttuneet maagisesti paremmiksi kuntaliitoksen myötä. Alastaron aikaan harjoitusvuorot olivat jopa maksuttomia, mutta eivät nykyisetkään maksut korkeat ole missään nimessä.
Loimaalla harrastamisen hankala puoli on kunnan monet pääsarjaseurat. Harjoitusvuorot ovat kiven alla eivätkä hyvin perheellisille tai työssä käyville.
– Jostain syystä meille on sattunut mm. klo 20.30 alkavia vuoroja. Valtaosa AU:n joukkueesta ajelee vielä Turun suunnalta treeneihin eli ovat takaisin kotona puolen yön aikoihin.
AU-manageri Happonen toivoo treeniaikoihin vähän joustoa lähempää treenaamaan tulevilta seuroilta. Heille ”lepakkovuoron” ei luulisi olevan niin paha kuin Alastaron Urheilijoille, joista moni ajaa treeneihin kauempaa.
– Uskon liigastatuksen helpottavan treenivuoroista neuvottelua. Nykyinen tilanne on kestämätön ja pakkohan tässä on saada oma ääni kuuluviin, Happonen painottaa.
Samalta alueelta, samoilta pihoilta
AU:n joukkueen runko koostuu omista kasvateista ja FC Interissä Veikkausliiga-porteille pelanneista pelaajista. Joukkueessa on vielä viisi alkuperäistä pelaajaa, jotka ovat pelanneet Vitosesta Futsal-Liigaan asti. Pelaajat ovat edenneet samalta alueelta ja samoilta pihoilta aina liigaan asti.
Joukkueen nousu oli pitkän työn tulos. Aladivareissa ei käytännössä saanut hävitä peliäkään, jotta nousu ylempään divisioonaan olisi mahdollista. Joukkueita on paljon ja kilpailu Länsi-Suomessa on kovempaa kuin monessa muussa paikassa Suomessa, joissa sarjatasoja voi olla vähemmän.
– Yksi nousun mahdollistanut tekijä oli kliseisesti sanottuna yhteen hiileen puhaltaminen. Nousu oli sen ansiota, että pelatiin koko joukkuueella hyvin yhteen.
Mitä tämä tarkemmin sanottuna tarkoittaa?
– Opittiin puolustuspelistä todella paljon ja sopeuduimme siihen, millä Ykkösessä pärjää.
Pelimuodostelmaa AU oli hionut jo aiemmin.
– Tähän liittyy hauska tarina Ykkösen ensimmäisestä matsista. Pelasimme ns. ’’neliöllä’’ eli 2-2-muodostelmalla, jota kukaan ei enää käytä kahden ylimmän sarjatason joukkueista muuta kuin mahdollisissa alivoima- ja ylivoimatilanteissa. Olimme ensimmäisen puoliajan jälkeen 3-0-tappiolla ja kopissa todettiin yhteen ääneen, että eihän tämä hemmetti enää toimi.
– Vaihdoimme taktiikkaa timanttimaisempaan muotoon, ja sitä olemme hioneet siitä lähtien. ’’Neliöllä’’ nousimme alasarjoista ja sen me osasimme hyvin, mutta isolla Loimaan kentällä neliö jätettiin puoliajalla pukukoppiin eikä ole siihen enää palattu.
Nykymuoto on ominaisempi futsaliin ja Ykkösen kaudet ovat olleet opettavaisia aina erikoistilanteista lähtien.
– Olemme havainnoineet muiden joukkueiden kuvioita, mutta myös miettineet niitä ihan itse. Seuraavan vastustajan skouttaaminen on ollut läsnä, ja siitä saatu hyöty on ollut myös nousun tukena.
Vaikka Happonen korostaa joukkuepeliä ja yhteen hiileen puhaltamista, niin kyllä muutama nimi pelaajistosta nousee esiin. Tuomas Happonen ja Jani Luoma ovat olleet avainasemassa kaikki nämä vuodet. Kumpikin on voittanut kertaalleen Kakkosen pistepörssin ja tilastoihin on saatu kirjata satoja tehopisteitä AU:lle.
Kuusamosta lähtöisin olevan Mikke Louhelan (FC Inter, KaaPo, SalPa) kanssa kolmikko valtasi Ykkösen pistepörssin kärkisijat nousukaudella ja vaikka kyse on joukkuepelistä, niin trion 141 paukuttamaa pistettä on kunnioitusta herättävä lukema.
– Happosen ja Luoman kohdalla hienointa on vielä se, että molemmat ovat AU-kasvatteja, ja molempien jalkapalloura vei aina FC Interiin ja junioreiden SM-mitaleille asti. Happonen pääsi kokeilemaan siipiään myös Veikkausliigan viheriöillä yhden kauden ajan, mutta minuutit jäivät vähiksi ja uusi sopimustarjous jäi allekirjoittamatta.
Happosen ja Luoman tarinat ovat hieno esimerkki siitä, että AU:stakin voi nousta korkealle.
Joitakin vuosia sitten mukana oli myös Ilari Mettälä, jonka voi nykyisin bongata Veikkausliigasta Ilveksen paidasta. Lahjakkaita pelaajia on siunaantunut useita pieneen ’’kyläjoukkueeseen’’.
Yksikään joukkue ei kaadu yhteen mieheen, mutta kyllä tämän kolmikon onnistuminen vaikuttaa merkittävästi AU:n pärjäämiseen myös liigatasolla.
– Joukkueen vahvuuksista haluan mainita myös maalivahtipelin. Teemu Kulmala oli aluksi veskari, johon pystyimme luottamaan ja nyt viitisen vuotta ykköstorjujan viittaa on kantanut Henri Saarinen (mm. Pallo-Iirot). Aivan loistava maalivahti, eikä keskinkertaisella maalivahdilla liigaan olisi noustukaan.
Mainitsemisen arvoinen nimi on myös joulukuussa AU:hun palannut Ville Seppä. Muun muassa Ykkösestä ja Ruotsin kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta kokemusta omaava maalivahti on yksi useammasta paluumuuttajasta, joita Happonen paljastaa AU:n halajavan. AU:ssa Seppä on nähty kenttäpelaajana.
– Liigaan lähdetään tosissaan taistelemaan sarjapaikasta ja vielä haussa on ainakin kolmesta neljään pelaajaa, sillä muuten rinki uhkaa olla liian kapea.
Yhteisöllisyyden ja avainpelaajien lisäksi Happonen nostaa AU:n taitotason avaintekijäksi liigaan nousulle. Monella on nuorten SM-tasolta futiksesta taustaa, mikä auttoi sopeutumaan futsalkentille. Noin puolet AU:n futsalista omaa Inter-taustan ja omia kasvatteja mukana on vielä seitsemän. Yksi pelaaja on puolestaan Loimaan Palloseuran kasvatti.
Siinä missä Suomen futsalmaajoukkue eteni historiallisesti ensi vuoden EM-lopputurnaukseen, on laji mennyt seuratasollakin eteenpäin isoin harppauksin. Yksi merkittävä kysymys AU:lle ensi kautta kohden koskeekin pelaajavalmentajan käyttöä. Onko ongelmia tiedossa ja pärjääkö pelaajavalmentajalla?
– Tätä pitää miettiä tarkasti ja vastuuta jakaa oikein. Kun pelaajavalmentaja Sami Happonen pelaa, niin silloin peluutusvastuu ja tietyt pelilliset ratkaisut siirtyvät managerin hoiviin. Tuomaksen vastuulla on paljon vastustajan skouttaamista ja ainakaan tällä hetkellä ei ole tarkoitus lähteä tätä palettia muuttamaan, Jesse Happonen paljastaa.
Kun ottaa huomioon muiden seurojen vaikeudet pelaajavalmentajien kanssa, voi AU:llekin povata vaikeuksia Futsal-Liigassa. Tähän päälle perhe- ja työasiat, niin veljeksillä riittää todella paljon hommia liigakauteen valmistautuessa ja paletin kasassa pitämisessä läpi kauden.
Kävi Futsal-Liigassa lopulta miten tahansa, ei kukaan vie Alastaron Urheilijoilta jo saavutettua pois. Yhdeksässä kaudessa vitosdivarista liigaan on tuhkimotarina, jota kerrataan kylällä vielä moneen otteeseen – ja josta saa olla aivan hemmetin ylpeä.
Miksi futsalissa nähdään AU:n kaltaisia nousuja?
AU:n kaltainen nousu olisi käytännössä mahdotonta miesten puolella Suomi-futiksessa. Pasi Rautiainen johdatti 90-luvulla PK-35:n aina Kolmosesta liigaan ja europeleihin asti, ja Antti Muurinen nosti KontUn Nelosesta liigakarsintaan KePSiä vastaan 80-luvulla. KePS ja neljä maalia kahdessa ottelussa viimeistellyt Keith Armstrong olivat kuitenkin lopulta vahvempia.
Peimari United puolestaan nousi Kutosesta Kakkoseen muutama vuosi sitten, mutta kukin saavutus on erittäin harvinainen ja liki mahdoton toistaa. Vitosesta tai Kutosesta liigaan asti nousu vaatisi rikkaan namusedän, eikä se siltikään tapahtuisi yhdessä yössä.
– Futsal on Suomessa siinä mielessä erikoinen laji, että urheilullisuudella ja kelvollisella jalkapallotaustalla (noin Kakkosen taso) on mahdollisuus nousta alasarjoista aina Ykköseen asti, kertoo Mikko “Monska” Seppälä.
Monska on futsalin ja jalkapallon moniottelija, jolla on kokemusta niin pelaamisesta, selostamisesta, kuvaamisesta, kannattamisesta, valmentamisesta kuin myös tuomaroinnista.
– Futsalissa on useampi tarina, jossa joukkue on noussut suht lyhyessä ajassa monta sarjatasoa ylöspäin. Kaikkiin näihin joukkueisiin liittyy koheesio eli nämä joukkueet ovat olleet tietyn yhteisön tuotteita, Monska avaa.
– Tampereen Peli-Pojat-70 vetäisi muutamia vuosia sitten jopa AU:ta nopeamman nousurupeaman. PP-70 voitti ensin nuorten Suomen mestaruuden futsalissa ja samalla joukkueella lähtivät pelaamaan alinta sarjaa ja nousivat viidessä vuodessa liigaan.
– Tuossa PeePeen porukassa oli poikkeuksellisen taitavia jätkiä, joista on tälläkin hetkellä maajoukkueessa neljä pelaajaa.
– Korsunov, Intala, Intala ja Hovi ovat näitä, jotka ovat leirityksissä mukana. Näistä Korsunov ja Tero Intala ovat ihan majun vakiokasvoja.
Muita vahvasti tiettyyn yhteisöön yhdistettäviä joukkueita löytyy Jyväskylästä.
– Kampuksen Dynamo eli KaDy on puolestaan yliopiston jengi, joka rupesi pelaamaan futsalia tosissaan, nousi liigaan ja eteni mestaruuksiin ja europeleihin asti.
– Taustalla näkyi Jyväksylän rooli vanhana futsalkaupunkina, jossa oli pelattu opiskelijoiden kisoja jo 90-luvulla. Tämä rooli korostui myös toisen jyväskyläläisen seuran, Liikunnan Riemun, kohdalla, joka nousi alasarjoista liigaan muutamassa vuodessa.
Muista nopeasti liigaan nousseista joukkueista Monska nostaa esiin vielä Tornion Palloveikot. Heidänkin kohdallansa toistuvat samat asiat eli urheilullisuus ja korkea taitotaso.
– Liiga on sitten aivan oma maailmansa. Siellä ei enää hyvä meininki ja ’’rock ‘n’ roll -futsal’’ riitä. Liigassa futsaljoukkueen organisaation täytyy olla huomattavasti parempi kuin Ykkösessä. Pelaajavalmentajalla voit vielä Ykkösen voittaa, mutta liigaa et.
Lopulta se, miksi kaikki tämä on futsalissa mahdollista, alkaa käydä järkeen.
Lajiin satsaavia joukkueita on vähän, mutta Suomessa on paljon taitavia jalkapalloilijoita, jotka ovat hieman jäähdyttelemässä futisuransa suhteen. Kaveriporukassa pelit maistuvat ja futsal lajina sopii monelle heistä. Täydellinen yhtälö tuhkimotarinoille.
Manageri-Happonen kertoi oman näkemyksensä AU:n noususta. Miten sen näki otteluita toisesta perspektiivistä seuraava henkilö?
– AU:n noususta voi löytää samoja elementtejä, mitä on Liikunnan Riemulla ja Peli-Pojilla. Liikunnan Riemun kanssa yhteistä on urheilullisuus ja näyttävä sekä hyökkäysvoittoinen pelityyli. PP-70:n kanssa AU:lla on taas yhdistävänä tekijänä pitkään yhdessä ollut tiivis porukka, Monska vakuuttaa.
Hyökkäyspelin kanssa AU:n vastustajat olivatkin vaikeuksissa läpi kauden. Joukkue mätti maaleja keskimäärin 6,1 ottelua kohden.
– AU:ta vastaan on vaikea puolustaa. Heidän pelinsä muistuttaa koulun pihalla pelattavaa futsalia. Silloin peli perustuu korkeaan taitotasoon ja siihen, miten hyvin pelaajat tuntevat toisensa. Taustalla on vahva koheesio. AU:n ydinporukka on pysynyt pitkään yhdessä ja haluaa pysyä yhdessä.
Samalla se, mikä on AU:n suurin vahvuus, on myös heidän suurin heikkoutensa.
– AU:n futsal on parhaimmillaan kuin balettia pallon kanssa. Jotain sellaista, johon suunnitelmallisesti olisi lähes mahdoton pystyä. Siksi heitä vastaan puolustaminen on vaikeaa ja siksi he ovat kaataneet kovia joukkueita vuosien mittaan. Kun AU:lta saa tuon ’’zen-tilan’’ tukahdutettua, on vahvoilla.
Alastarolla on aihetta nyt juhlaan, mutta pian alkaa armoton työnteko, ettei liigavisiitistä tule mallia ranskalainen.
– Tämä ei koske pelkästään AU:ta, vaan yleisesti Suomi-futsalissa on helpohko nousta parrasvaloihin, mutta siellä pysyminen on paljon vaikeampaa, Monska päättää.
Kuvat: AU futsal, Wikipedia
Videot: MNR
