Tuijotat tyhjyyteen. Sieltä se taas tuli: se viheliäinen viime hetken voittomaali, jonka ei pitänyt olla mitenkään mahdollista. Miksi meille taas kävi näin?
Päivän aikana kerätty odottamisen ja jännityksen tuoma euforia huuhtoutuu yhdellä kertaa pois mielestä ja tilalla on vain ahdistava, tyhjä ja ehkä jopa katkeran haikea olo. Näin Suomen jalkapallojoukkuetta seuraavana kuvailemani kokemus toistuu vuodesta toiseen ja joskus tulee mietittyä koko kannattamisen mielekkyyttä.
Miksi ihmeessä edes vaivautua, jos kannattaminen tarjoaa enemmän negatiivisia kuin positiivisia tunteita?
Tutkimus
Asiaa on nyt jopa tutkittu. Sussexin yliopiston taloustieteen laitos keräsi 32000 vastaajalta yli miljoona vastausta käyttäen apunaan Mappiness-mobiilisovellusta, joka kysyy käyttäjältä säännöllisesti heidän tuntemuksiaan, kenen kanssa he ovat ja mitä he ovat tekemässä.
Yhdistämällä tiedot GPS:n tietoihin jalkapallostadioneiden sijainneista, sekä otteluiden ajankohdat ja tulokset, pystyivät tutkijat poimimaan massasta jalkapalloa seuraavat käyttäjät ja vertailemaan heidän antamiaan tuloksia ennen ja jälkeen otteluiden.
Tuloksien mukaan käyttäjät olivat 3.9 pistettä onnellisempia voitetun ottelun jälkeen ja lukema putosi vielä 1.1:een seuraavan kahden tunnin aikana. Tappion kokeneet kannattajat sen sijaan tunsivat onnellisuudessaan 7.8 pisteen pudotuksen ensimmäisen tunnin aikana ja 3.1 kahden seuraavan tunnin aikana.
Tuloksista vielä selvisi, että nousut ja pudotukset olivat volatiilimpia niillä käyttäjillä, jotka olivat seuraamassa ottelua itse stadionilla, sillä heidän tuloksensa olivat jopa kolme tai neljä kertaa korkeammat kuin niiden käyttäjien, jotka katsoivat ottelua kotonaan.
Toisaalta tappion todistaminen stadionilla pudotti vastaajien pisteitä 14 pisteen verran.
Pelkästään numeraalisesti mitattuna kannattamisen pitäisi siis olla irrationaalista toimintaa, jos on uskominen siihen, että ihmiset tekevät vain hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan parantavia rationaalisia päätöksiä. Miksi siis vaivautua todistamaan taas yhtä hulluuden partaalle ajavaa vihreän veran näytelmää?
Pyrin tässä nyt antamaan hyviä syitä sille, miksi moni (kuten kirjoittajakin) kuitenkin edelleen käy jalkapallo-otteluissa ja miksi kannattaminen tekee tuosta kokemuksesta vielä kokonaisuudessaan paremman.
Tunteet
Tunteiden kirjo on huomattavasti kattavampi kuin vain jako nautinnon tai kärsimyksen välillä. Jalkapallopelin seuraaminen sisältää huomattavan määrän sellaisia tunteita, joita on mahdoton määritellä yksinomaan negatiiviseksi tai positiiviseksi ilman asiaan kuuluvaa kontekstia.
Jännityksen kokeminen vilkkaalla moottoritiellä ei varmasti ole miellyttävää, mutta oman joukkueen puolesta hikoileminen on osa tunteiden kirjoa, mikä tekee jalkapallo-ottelusta arvoisensa näytelmän.
Kannattaja voi kokea ottelun aikana myös seuraavanlaisia tunteita:
- Innostus ja odotus, esimerkiksi ennen isoa peliä. Ilmassa on kirjaimellisesti suuren urheilujuhlan tuntua. Sussexin yliopiston tutkimuksenkin mukaan ottelua paikan päällä seuraavilta todettiin juuri ennen ottelun alkua 7.9 pisteen piikki onnellisuudessa, kun taas kotonaan ottelua seuraavilla tulos oli ennen avauspotkua vain 0.2 pistettä.
- Ilo
- Kauhu, ahdistus, paniikki. Mitä jos seuraavasta vastustaja rokottaakin?
- Ylpeys omien puolesta
Listaa voisi vielä jatkaa, mutta tässä asioita joita nyt ensimmäisenä tulee mieleen. Voikin siis sanoa, että se mikä tekee jalkapallopelistä jännittävän ja mielenkiintoisen kokemuksen, ei ole pelkästään yksittäisten tunteiden kumulatiivinen lisääminen, vaan vaihtelevien tunnekokemusten kokonaisvaltainen vaikutus.
Otteluita ei turhaan toisinaan kutsuta tunteiden vuoristoradaksi.
Yhteenkuuluvuuden tunne
Yhteenkuuluvuus ja kontaktit muiden ihmisten kanssa on melkein jokaisen ihmisen perustarve, ja jalkapallojoukkueen kannattaminen tarjoaa erinomaiset puitteet yhteenkuuluvuudelle. Saman toteaa myös urheilupsykologian professori Daniel Wann, joka on kirjoittanut aiheesta kirjan: Sport Fans: The Psychology And Social Impact Of Spectators.
Kirjassaan Wann toteaa Sussexin yliopiston tutkimusten vastaisesti, että urheilujoukkueen kannattaminen vahvistaa henkilön mielenterveyttä. Yhteenkuuluvuuden tunteen lisäksi Wann listaa muun muassa seuraavanlaisia hyötyjä:
- Yhteisö parantaa jäsentensä hyvinvointia. Yhdessä muiden kanssa jännittäminen poistaa yksinäisyyden tunnetta, mutta pelkästään tieto kuulumisesta johonkin itseään suurempaan yhteisöön vaikutti positiivisesti henkilöiden mielenterveyteen. Urheilujoukkueiden kannattajat tunsivat itsensä vähemmän yksinäisiksi verrokki vastaajiin nähden.
- Kannattaminen antaa yhteisen kielen. Professori Alan Pringle Nottinghamin yliopistosta on omissa tutkimuksissaan huomannut, että esimerkiksi Englannissa jalkapallo toimii yhdistävänä tekijänä yli kolmen sukupolven keskusteluissa. Harva ilmiö sitoo erilaisia ihmisiä ja ikäpolvia näin yhteen.
- Kannattajakatsomo on turvallinen tila esittää tunteitaan.
- Kannattaminen mahdollistaa myötäelämisen menestyksessä.
Ennalta-arvaamattomuus
Jokainen jalkapallo-ottelu on erilainen ja ennalta-arvaamaton. Ottelussa tapahtuu yleensä samoja asioita, kuin jokaisessa ottelussa: alkuvihellys, maaleja, vaihtoja, kulmapotkuja. Mikään näistä ei ole kuitenkaan ennakkoon sovittu.
Tämän takia esimerkiksi urheiluelokuvien käsikirjoitukset kompastuvat nokkeluudessaan ja sankaritarinoiden rakentelussa, koska katsoja voi jo miltei arvata, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.
Näin ei kuitenkaan aina välttämättä käy jalkapallo-otteluissa, koska mikään aiemmin tapahtunut harvoin antaa sen suuntaisia vihjeitä, mitä seuraavaksi voisi tapahtua. Pelitapahtumat ja tarinat luovat itsensä.
Sevillan noustessa Mestarien liigan lohkovaiheen pelissä 0-3 puoliaikatuloksen jälkeen häikäisevään 3-3 tasapeliin, alkoivat huhut kiertää.
Huhujen mukaan pelaajat olisivat pelanneet toisen puoliajan täydellä sydämellään valmentajalleen, joka juuri päiviä aiemmin oli ilmoittanut pelaajille sekä organisaatiolle sairastavansa syöpää. Elokuvana koko tarina olisi ollut päivänselvä, mutta hurmiollisen jalkapallo-ottelun jälkeen tarina ikään kuin kirjoitti itse itsensä. ”Ei tällaista pysty käsikirjoittamaan”, voisi urheilutoimittaja tai selostaja runoilla.
Ottelun seuraamiseen liittyy myös aina jännitys, koska oma joukkue voi aina myös hävitä, vaikka he olisivat olleet kuinka ylivoimaisia edelliset päivät tai jopa vuodet.
Kannattamiseen ja urheilun seuraamiseen kuuluu myös tappioiden kokeminen, koska se tekee voittamisesta vielä makeampaa. En usko, että kukaan vannoutunutkaan joukkueensa kannattaja haluaisi, että oma joukkue aina voittaa. Se olisi ristiriidassa koko kilpailemisen, ennalta-arvaamattomuuden ja voitosta saatavan mielihyvän kanssa.
Lopuksi
Mitä me voimme tästä siis oppia? Vaikka Sussexin yliopiston tutkimus pyrkii tilastollisesti esittämään, että urheilun seuraaminen ja joukkueiden kannattaminen aiheuttaa enemmän mielipahaa kuin mielihyvää, tilastollinen vastaus on silti hyvin vajavainen.
Miksi sitten jalkapallon seuraamisen ja kannattamisen vuoksi kannattajat ovat valmiita sietämään myös epävarmuutta ja suoranaista henkistä kärsimystäkin?
Nyt kun syksy lähestyy ja kotimaisissa sarjoissa pelataan ratkaisupelejä, jokainen voi mielessään muistella artikkelin alkupuolen lukuja. Tutkimuksessa kerrottiin, että stadionin sisällä olevilla todettiin 7.9 pisteen piikki onnellisuudessa, kun taas kotonaan ottelua seuranneilla nousu oli vain 0.2 pistettä.
Tästä asiasta voin olla myös tilastojen kanssa samaa mieltä. Jalkapallo on parasta paikan päällä!
Lähteet: Sussex.ac.uk, Huffington Post, Psychology Today
