Pieksämäkeläinen maisema tuo mieleen Aki Kaurismäen elokuvat. Hakattua metsää, kerrostaloja ja yleistä harmautta, vaikka kesä on lähes kauneimmillaan. Täällä operoi Savon Pallo, pieksämäkeläisen jalkapallon viimeinen vartiotorni.
SaPa on esimerkki niistä monista suomalaisseuroista, jotka joutuvat muuttotappioisissa tai muuten jalkapallolle haastavissa olosuhteissa toimimaan pienillä pelimerkeillä. Minkä nämä seurat häviävät glooriassa, ne voittavat yhteisöllisyydessä.
Oma rooli tunnistetaan
Pieksämäkeläisyys ja “sapalaisuus” linkittyy olennaisesti vaatimattomuuteen. Eteenpäin ei ole tarvetta puskea väkisin, koska ei ole realistista hakea pääsarjajoukkuetta pieneen kaupunkiin. Kakkosesta uskalletaan puhua ääneen, ja sinne onkin isojen rahallisten satsausten kautta yritetty. Parhaimmillaan 1980-luvun puolessavälissä hissi nousi Kakkoseen kahdesti, mutta visiitit eivät olleet kuin ranskalaisia.
SaPa ei enää pyri tavoittelemaan jotain, mihin sillä ei ole resursseja. Vaikka Pieksämäki ja Itä-Suomen Kolmonen eivät ajatuksina tuokaan mieleen mitään sexyfootballia etelän auringon alla, on SaPan rooli tärkeä oman ja viereisten kylien liikuttajana.
– Ympärillä on Rautalammin ja Hankasalmen kaltaisia kuntia, jotka tyhjenevät meitä paljon nopeammin. Meillä on Pieksämäellä tarjota laadukasta treeniä ja kaikille omantasoisia pelejä SaPassa, kertoo Heikki Sipinen, joka on nimitetty SaPan miesten edustusjoukkueen valmentajaksi monesti, nyt viime kerran kesken tämän kauden.
SaPalla on yhteistyösopimus kangasniemeläisen KaPa-51:n kanssa. Yhteistyön kautta seuroilla on edustus Itä-/Keski-Suomen Kolmosessa (SaPa) ja Itä-Suomen Nelosessa (KaPa) ja Vitosessa (SaPa/2).
Pelaajan näkökulmasta otollisinta on päästä pelaamaan mahdollisimman lähellä laadukkaissa olosuhteissa. Pieksämäellä tunnistetaan oma asema seudun kärkiseurana, josta erityislahjakkaita pelaajia kehotetaan siirtymään isompiin seuroihin. Kun Itä- ja Keski-Suomen kunnissa ja kaupungeissa on yleensä vain yksi seura, yhteistyö on niiden välillä elinehto.
SaPa on merkittävä liikuttaja Pohjois-Savon seudulla. Seuralla on juniorijoukkue P20 ja P17:ää lukuunottamatta kaikissa ikäluokissa ja yli 200 harrastajaa. SaPan vanhimmat juniorit pelaavatkin SaPa/2:ssa ja muodostavat suurimman osan joukkueen pelaajistosta.
– Naisten lentopallo oli joskus iso juttu täällä, kun Pieksämäki Volley pelasi lentopalloliigassa, mutta Pieksämäki on jalkapallokaupunki, toteaa Sipinen ylpeänä.
Pieksämäki Volleyn epäonni oli kohdata konkurssi, minkä vuoksi seuraa ei enää ole olemassa.
Savon Pallon tunnetuin kasvatti on puolestaan todennäköisesti Anna Auvinen, joka on Naisten Liigan historian parhaimpia maalintekijöitä.
Tuhopoltto, hyväntekeväisyysmaraton ja jälkipyykki
SaPalla ei ole virallisia työntekijöitä. Kaikki tehdään talkoilla ja rahoitetaan ottelupäivän tuotoilla. Ottelutapahtumiin panostetaan, sisäänpääsymaksu peritään portilla ja myynnissä on kosolti SaPa-tuotteita tavallisten virvokkeiden lisäksi.
Joukkueenjohtaja Ville Leppänen tuli joukkueenjohtajaksi alun perin sattuman kautta, mutta on nyt ollut täystyöllistetty.
– Kyllä täällä hommaa riittää. Sen tihutyön jälkeen on pitänyt olla järjestelemässä kaikkea. Esimerkiksi että pelaajat pääsevät pelin jälkeen suihkuun, juomapulloja täyttelevä Leppänen valittelee.
Tihutyöllä Leppänen tarkoittaa toukokuussa tapahtunutta SaPan huoltorakennuksen tuhopolttoa. Huoltorakennuksen kanssa paloivat seuran harjoitteluvarusteet, kioskitarvikkeet ja pukukopit.
Tuhopoltto oli valtava isku pienehkölle seuralle, ja se sai myös paljon huomiota kotimaan medioissa. SaPalle sateli tukijoita: yksityishenkilöitä, yrityksiä ja muita suomalaisia seuroja. Seura käynnisti sosiaalisessa mediassa kampanjan #SupportSavonPallo, jossa kausikortin ostamalla pystyi osoittamaan tukensa seuralle. Myös Byyri kantoi oman kortensa kekoon.
Hyväntekeväisyyskampanjan käynnisti entinen SaPa-valmentaja Mikko “Monska” Seppälä. Monska lupautui juoksemaan maratonpituisen lenkin SaPan peliasussa Varkaudesta Pieksämäelle, mikäli 700 kausikortin raja ylittyy.
Varkaudesta ex-valmentajan johtama kahden hengen retkikunta lähti matsipäivänä kohti keskuskenttää, jossa SaPa kohtasi Warkaus JK:n, rakkaan paikallisvastustajan. Matkan aikana muitakin juoksijoita liittyi pelottomaan ryhmään, jonka etenemisestä kuulutettiin keskuskentällä.
Kentällä varsinaista derbyottelua edelsi näytösottelu, jossa SaPan huippuvuosien pelaajat pelasivat paikallisia puulaakifutaajia vastaan.
Paikan päälle oli myös tuotu muun muassa paloauto esittelyyn ja pomppulinna leikkimiseen. Aistittavissa oli perinteistä karnevaalitunnelmaa. Ihmiset olivat saapuneet keskuskentälle SaPan väreihin pukeutuneina positiivisella mielellä. SaPa teki ottelussa yleisöennätyksensä (417), mutta lopputuloksena oli 1-4-tappio.
Hyväntekeväisyystapahtumaa ja koko kampanjaa voi kuitenkin pitää onnistuneena. Sympaattinen SaPa on vedonnut moniin tekijöihin jalkapallopiireissä ja onnistunut käyttämään sille osoitetut lahjoitukset hankkiakseen ne tavarat, joita se tarvitsee pyörittääkseen seuratoimintaa. Palon mukana tuhoutui kuitenkin sapalaisille mittaamattoman arvokkaita historiallisia perinnetavaroita.
Kelmit on saatu kiinni, ja heitä odottaa oikeuskäsittely. Kausi on Itä-Suomessa ohi ja käytännön järjestelyt ja Pieksämäen kaupungin kanssa neuvottelut vielä kesken, mutta seuratoimintaa jatketaan päättäväisesti.
Tapahtuma jätti jälkensä Pieksämäelle. Se osoitti, miten yhdessä tekemällä isoista vastoinkäymisistä noustaan takaisin jaloilleen – ei hetkessä, vaan pitkäjänteisellä työllä. Hallintokoneiston kautta tehtävät päätökset vievät Pieksämäelläkin aikansa, joten asiat kuten väliaikaiset kopit on hankittu seuran toimesta.
Sauna päälle ja kiitos sen päälle
Ottelun jälkeen Byyrin toimitus oli tervetullut edustusjoukkueen saunalle. Löylyissä päästiin tutustumaan pelaajistoon paremmin ja keskustelemaan sapalaisuudesta.
Joukkueesta paistoi kautta linjan läpi rakkaus kuningaslajia kohtaan. Jalkapalloseura on nippu erilaisia persoonia, jotka tekevät kaikkensa yhteisen edun eteen. Kaikki kulminoituu, kun 11 pelaajaa astelee kentälle ja yrittää 90 minuutissa saada pallon vastustajan maaliin.
Saunomisen jälkeen SaPa järjesti kannattajilleen tapahtuman Kauniissa Jormassa, Pieksämäen tärkeässä menomestassa. SaPan edustusjoukkueen kapteeni Teemu Laukkasen johdolla osoitti kiitosta niille, jotka ovat olleet seuran tukena näinä vaikeina aikoina. Paikalla oli myös vanhoja seuralegendoja kuten Walesistä Suomeen saapunut ja jäänyt alakerran metsuri.
Rhylistä Pieksämäelle lehti-ilmoituksella
1980- ja 1990-luvun taitteen kulta-aikoja Pieksämäellä muistellaan lämmöllä. Silloin pelannut joukkue oli täynnä paikallisia jalkapalloikoneita. Näihin lukeutuu walesilainen Mark Joseph, jonka matka Pieksämäelle alkoi lehti-ilmoituksesta.
Tuohon aikaan ei internettiä ollut, joten pelaajien houkuttelu tapahtui perinteisten medioiden kautta. Joseph pelasi Rhylissä Walesin liigaa, mutta nähtyään ilmoituksen brittiläisessä tabloidissa ei kulunut aikaakaan, kun mies saapui Etelä-Savoon. Kovaotteisesta topparista tuli kannattajien suosikki, ja hän viihtyi SaPassa kuusi vuotta.
Kun nousua ei enää 1990-luvulla tapahtunut, Joseph siirtyi suuremmille pelikentille ja teki uraa muun muassa Tampereen Ilveksessä ja TP-Seinäjoessa. Nyt hän kuitenkin oli saapunut Pieksämäelle pelaamaan hyväntekeväisyysotteluun.
Kaljupäisellä ja tanakalla topparilla on sanansa sanottavana muun muasta Suomen säästä, rahasta, naisista ja elämästä ylipäätään. Ulkonäkö, small-talk-kulttuuri ja suoruus ovat totutun brittiläisiä, vaikka hän määrittele itsensä walesiläiseksi. Suomikaan ei taitu täydellisesti, mutta Joseph on kiitollinen mahdollisuudesta, jonka SaPa tarjosi aikanaan ja joka sai hänet lopulta jäämään Suomeen.
Pieksämäki avasi ovensa vieraille vuonna 1985 ja tekee sen yhä: jokainen on tervetullut yhteisöön. SaPan kuten monen muun vastaavanlaisen seuran kulttuurille ominaista on keskiössä sykkivä ydinporukka, joka käy vuoden ympäri omia talkoitaan. Jalkapalloyhteisö ympäri Suomen osoitti #SupportSavonPallon kautta, että käsi ojennetaan apua tarvitsevalle.
Oi maamme on
Olen avannut silmäni matkoilla uudella tavalla. Täällä harjanteiden, metsien ja puhtaiden järvien keskellä voi todeta elämän Etelä-Savossa olevan erilaista kuin Vantaan lähiöissä. Mutta katsoi asiaa kummasta suunnasta tahansa, jalkapallo on se yhdistävä voima – kuningaslaji.
On aika mennä talvitauolle ja palata lehtereille taas kevään koittaessa.
P.S. Loppuun on esitettävä erityiskiitos puheenjohtaja Satu Oksaselle, joka auttoi merkittävästi Byyrin juttumatkan toteuttamisessa.
Artikkelikuva: Savon Pallo