Maalivahti, veräjänvartija, veskari, molari. Maalia suojelevalla pelaajalla on monta nimeä. Jalkapallomaalivahdit ovat ihastuttaneet maagisilla torjunnoillaan lajia seuraavia katsojia, mutta joutuneet myös sylkykupeiksi ja syntipukeiksi silloin kun oma joukkue ei ole niittänyt menestystä. Tolppien välissä –juttusarja valottaa lukijoille legendaarisimpien jalkapallokentillä esiintyneiden maalivahtien saavutuksia, taustoja ja nykytilanteita.
On aika nostaa esille maalivahti, joka on jäänyt mieliin ehkä parhaiten esiintymisistään Brasilian maajoukkueen maalinsuulla sekä erityisesti vuoden 1994 USA:n MM-lopputurnauksesta. Kyseinen Seleçãon portinvartija oli turnauksessa joukkueensa selkeä ykkösmaalivahti ja pelasi kaikki ottelut lopputurnauksessa pitäen maalinsa puhtaana viidessä ottelussa seitsemästä. Kuten Byyrin ”Kohti MM-kisoja” –juttusarjan ensimmäisessä osassa ”Roberto Baggion epäonnistunut rankkari” kerroimme, kisojen loppuhuipennukseksi käytiin rangaistuspotkukilpailu, jolla maailmanmestaruus ratkaistiin. Herra nimeltä Claudio Taffarel oli yksi tuon loppunäytöksen pääosien esittäjistä.
Maanviljelijästä jalkapalloilijaksi
Mitä yhteistä on Claudio Taffarelilla ja soijapavuilla? Vastaus: kaupunki nimeltä Santa Rosa. Claudio Taffarel on syntynyt kyseisessä kaupungissa, joka sijaitsee Rio Granden osavaltiossa Brasiliassa. Santa Rosa tunnetaan myös soijapavuista, joita alueella on viljelty jo ensimmäisten siirtolaisten muutettua sinne 1900-luvun alkupuolella. Santa Rosa perustettiinkin alun perin lähinnä saksalaisten, venäläisten ja italialaisten maahanmuuttajien siirtokunnaksi.
Claudio Taffarel syntyi vuonna 1966 maanviljelijäperheeseen. Nuorena poikana Taffarel oli erittäin kiinnostunut lentopallosta, jota myös hänen ystävänsä ja sukulaiset harrastivat aktiivisesti. Hän oli lentopallossa vieläpä varsin hyvä, mutta ollessaan noin kymmenen vanha, päätti Claudio keskittyä toiseen lajiin: jalkapalloon. Hieman myöhemmin hän liittyi paikalliseen Crissiumalin joukkueeseen, jossa hän pelasi kahdessa eri joukkueessa, toisessa joko keskikenttäpelaajana tai hyökkääjänä ja toisessa maalivahtina. Kun Taffarel oli kahdeksantoista vuotta vanha, koitti päivä, jolloin Crissiumalin joukkueenjohtaja vei hänet Porto Allegreen paikallisen suurseura Sport Club Internacionalin testijaksolle. Sport Club Internacional on yksi koko Brasilian tärkeimmistä urheiluseuroista.
Claudion isä Ivar Taffarel ei ollut innoissaan poikansa jalkapalloharrastuksesta, eikä uskonut tämän mahdollisuuksiin tulla ammattilaiseksi. Hänen äitinsä Lurdi Taffarel oli kuitenkin tukensa ja uskonsa kanssa toisessa ääripäässä, ja Claudio onkin myöhemmin urallaan todennut olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa äidilleen siitä, että hänestä kuoriutui jalkapalloammattilainen. Internacionalin testijakso kesti lopulta kolme päivää. Nuori Claudio oli päättänyt, että hän ei halua tehdä maatilan töitä lopun elämäänsä ja haluaa tulla jalkapalloilijaksi. Niinpä jo testijakson ensimmäisen päivän päätteeksi Claudio sai ilokseen kuulla, että hän saisi liittyä Internacionalin organisaatioon. Kun Taffarel palasi testijakson päätyttyä kotikaupunkiinsa Santa Rosaan, kaikki kaupunkilaiset tulivat onnittelemaan häntä ja juhlivat häntä sankarina.
Taffarel oli päässyt toteuttamaan unelmaansa jalkapalloammattilaisena, ja jo kauden 1988-1989 päätteeksi hän pääsi pokkaamaan parhaan pelaajan palkinnon Bola de Ouron, suomeksi Kultaisen pallon.
Seuraavaksi Taffarelin tie vei hänet Italiaan ja juuri kaudeksi 1990 Seria A:han nousseeseen Parmaan. Ensimmäisellä kaudellaan Italiassa Taffarel oli joukkueensa kokoonpanossa kaikissa 33 liigaottelussa, kun joukkue sijoittui kauden päätteeksi sarjassa kuudenneksi. Tuo sija oikeutti Parman pääsyn UEFA Cupiin seuraavaksi kaudeksi. Tuolla toisella kaudellaan Parmassa Taffarel voitti joukkueessa muun muassa Italian cupin sekä Euroopan Cup-voittajien Cupin. Tuon kauden jälkeen Taffarel kuitenkin oli enää varavaihtoehto Parman maalinsuulle Luca Buccin sekä Marco Ballottan kiilatessa hänen edelleen peliaikahierarkiassa, ja niinpä hän vaihtoi toiseen Seria A -seuraan, Reggianaan. Menestys antoi silti odottaa itseään, sillä Reggiana vältti nipin napin putoamisen Serie B:hen päätyen sijalle 14 kauden lopuksi.
Seleçãon portinvartija
Taffarelin maajoukkueura alkoi vuonna 1988, kun hän debytoi Australiassa järjestetyssä Bicentennial Gold Cupissa. Debyytti sujui hienosti; Taffarel päästi vain kaksi maalia selkänsä taakse neljässä ottelussa ja johdatti Brasilian turnauksen voittoon. Taffarel pääsi myös pelaamaan seuraavan vuoden Copa América -turnauksessa, jonka Brasilia lopulta voitti neljännen kerran.
Taffarel oli Seleçãon ykköstorjuja jo vuoden 1990 MM-lopputurnauksessa Italiassa. Turnaus alkoi Brasilian joukkueelta varsin hyvin, sillä joukkue voitti oman alkulohkonsa puhtaalla pelillä. Tie nousi kuitenkin pudotuspeleissä nopeasti vastaan, ja Brasilia hävisi heti ensimmäisellä kierroksella Argentiinalle 0-1. Taffarel pelasi kaikki neljä ottelua ja keräsi arvokasta kokemusta pitämällä muun muassa maalinsa puhtaana kahdessa alkusarjan ottelussa.
Palataan sitten alussa mainittuun vuoden 1994 MM-lopputurnaukseen Yhdysvaltoihin. FIFA oli myöntänyt kisat pidettäväksi Yhdysvalloissa, sillä se halusi tällä tavoin ”vallata” lajille uuden mantereen. Kädenojennus keräsi laajasti kritiikkiä ja epäilyä kisaisäntää kohtaan, mutta turnaus päätyi kuitenkin olemaan siihen mennessä yleisömäärältään MM-kisahistorian suurin.
Brasilian maajoukkue oli rakennettu keskikentän moottorin Dungan ympärille, ja joukkue oli yksi ennakkosuosikeista maailmanmestariksi. Seleção aloitti turnauksen jälleen vahvasti voittamalla oman alkulohkonsa. Taffarel piti jälleen maalinsa puhtaana kahdessa lohkon kolmesta ottelusta. Pudotuspeleissä Brasilia lakaisi tieltään kisaisännän Yhdysvallat, ”totaalisen jalkapallon” Hollannin sekä välierissä Ruotsin. Finaalissa vastaan tuli edellisten kisojen isäntämaa Italia. Finaali eteni maalittomana aina rangaistuspotkukilpailuun, jossa Taffarel torjui Daniele Massaron yrityksen. Tämän jälkeen Dunga onnistui yrityksessään ja kun Italian Roberto Baggion lähettämä pallo löynsi tiensä maata kiertävälle radalle, pääsivät Seleção ja Taffarel juhlimaan maailmanmestaruutta.
On kerrottu, että finaalin jälkeisenä päivänä paikallinen taksikuski Juan Blanco sai maailmanmestari Taffarelin kyytiinsä. Juan Blanco ei tuolloin tiennyt, kuka Taffarel on. Myöhemmin päivällä Juan Blanco huomasi taksin takapenkillä lojuvan kassin. Hän koki elämänsä yllätyksen, kun kassin sisältä paljastui Taffarelin passi, noin kuusikymmentätuhatta dollaria käteistä sekä kultamitali. Samoihin aikoihin Taffarel oli huomannut unohduksensa ja oli ilmoittanut taksin tarkat tuntomerkit paikalliselle poliisille. Kun tieto kadonneesta Taffarelin omaisuudesta saapui taksiyritykseen, oli Juan Blanco jo matkalla Taffarelin hotellille palauttamaan laukkua ja sen sisältöä. Blanco oli luovuttanut laukun hotellin omalle poliisivirkailijalle, mutta Taffarel oli vaatinut tavata Blancon. Kiitollisuuden osoituksena Taffarel antoi rehelliselle taksikuljettaja Blancolle muun muassa tuhat dollaria käteistä sekä pelipaidan omalla nimikirjoituksellaan.
Taffarel toimi vielä seuraavat neljä vuotta Seleçãon ykkösmaalivahtina ja johdatti joukkueen vuoden 1998 MM-lopputurnauksessa hopealle.
Jumalallinen väliintulo
Claudio Taffarelin sanotaan olevan henkisesti uudelleen syntynyt kristitty. Vuosi 1994 oli ollut Brasilian kansalle raskas, sillä maan talous sakkasi ja kaiken kukkuraksi kansan ihannoima, brasilialainen kolminkertainen F1-maailmanmestari Ayrton Senna oli menehtynyt vain jotain kuukausia ennen Yhdysvaltojen MM-lopputurnausta. Muun muassa näiden tapahtumien jälkeen moni Brasilian maajoukkueen pelaajista tuli uskoon. Entinen F1-kuljettaja Alex Ribeiro oli värvätty Brasilian jalkapallomaajoukkueen mukaan vuoden 1994 MM-lopputurnaukseen. Hänen tehtävänään oli johtaa joukkueen uskossa olevien pelaajien rukoushetkiä. Ribeiro on kertonut joukkueen hyökkääjän Bebeton kertoneen: ”Välillä rukoilimme yhdessä Paulo Sergion, Taffarelin, Jorginhon ja muiden kanssa ennen pelejä. Minä uskon, että sillä oli suuri merkitys meidän joukkueelle ja uskon, että kristityt pelaajamme todella auttoivat meitä voittamaan. Rukoushetkillämme oli todella suuri merkitys koko ryhmällemme”
Vuoden 1994 maailmanmestaruuden jälkeen Taffarel joutui paitsioon Regginassa ja oli ilman seuraa seitsemän kuukautta. Tuona aikana hän pelasi kirkkonsa harrastejoukkueessa hyökkääjänä, kunnes palasi kotimaahansa ja Clube Atlético Mineiroon, jossa Taffarel viihtyi vuoteen 1998 saakka. Kaudeksi 1998-1999 hän siirtyi Turkkiin, Galatasarayn joukkueeseen, jossa hän voitti yhteensä kuusi merkittävää kilpailua – tärkeimmät saavutukset olivat lopulta kaksi Turkin liigamestaruutta sekä UEFA Cupin voitto kaudella 1999-2000.
Taffarel palasi Parmaan kaudeksi 2001-2002. Lopulta hän päätti pelaajauransa 37-vuotiaana vuonna 2003 oltuaan Parman kakkosmaalivahtina puolentoista kauden ajan.
Taffarelin pelaajauran lopettamiseen liittyy kuitenkin ”Jumalallinen väliintulo”. Taffarelin oli nimittäin tarkoitus jatkaa vielä uraansa. Hän oli siirtymässä toiseen Seria A -seuraan, Empoliin. Hän oli ajamassa BMW-merkkisellä autollaan A1-moottoritietä kohti Empolia tarkoituksenaan mennä allekirjoittamaan sopimus uuden seuran kanssa. Taffarelin BMW kuitenkin hyytyi kesken matkanteon, ja siihen loppui niin Taffarelin matka kohti Empolia kuin myös hänen pelaajauransa. Taffarel tiesi siinä hetkessä mitä Jumala tahtoi hänelle kertoa: oli aika laittaa hanskat naulaan.
Aamen
Mitkä ominaisuudet tekivät Taffarelista yhden maailman parhaimmista maalivahdeista? Taffarel oli pelityylillisesti johdonmukainen maalivahti, joka vältti tekemästä hätiköityjä ratkaisuita. Hänen tärkeimpiin ominaisuuksiin lukeutuivat hyvät refleksit, järkevä sijoittuminen, päättäväisyys pelitilanteissa sekä kyky torjua rangaistuspotkuja. Hänen ominaispiirteisiin lukeutui myös nopeus, varsinkin niissä tilanteissa, joissa hänen täytyi tulla ulos maaliltaan. Taffarel oli myös taitava käsittelemään palloa jaloillaan.
Yksityiselämän puolella Taffarel on suurperheen pää, sillä hänellä on yhteensä 17 lasta, joista kaksi hänen omaa ja viisitoista adoptoituja. Taffarel on sanonut nauttivansa eniten ajasta vaimonsa Andrea Taffarelin sekä hänen lapsiensa kanssa. Uskonnollinen Taffarel on myös kova kalamies ja viettääkin omien sanojensa mukaan mahdollisimman paljon aikaa veden äärellä.
Claudio Taffarel ei suinkaan jättänyt jalkapalloa peliuransa lopettamisen jälkeen. Hän perusti yhdessä Atlético Mineiron aikaisen pelikaverinsa Paolo Roberton kanssa pelaaja-agentuuritoimiston, joka keskittyy lähinnä nuoriin, kehittyviin pelaajiin. Tämän lisäksi Taffarel liittyi uudelleen Galatasarayn organisaatioon vuonna 2004 – tällä kertaa maalivahtivalmentajaksi. Vuodesta 2014 alkaen Taffarel on toiminut myös Brasilian maajoukkueen maalivahtivalmentajana ja myöhemmin myös Brasilian jalkapalloliiton maalivahtivalmentajana.
Voimmekin nyt siis mielenkiinnolla odotella, millaisia lahjakkuuksia Taffarel saa kaivettua esiin Seleçãon tuleviksi portinvartijoiksi. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kesän MM-lopputurnauksessa ensimmäinen vaihtoehto Brasilian maalinsuulle on Seria A:ssa Romaa edustava Alisson Becker. Yhdistävä tekijä Beckerin ja Taffarelin välillä on se, että molemmat ovat Sport Club Internacionalin kasvatteja. Saako Taffarel ulosmitattua oppinsa Beckerin kohdalla, vai joutuuko Brasilian joukkue jälleen turvautumaan ylempiin voimiin?
