Maalivahti, veräjänvartija, veskari, molari. Maalia suojelevalla pelaajalla on monta nimeä. Jalkapallomaalivahdit ovat ihastuttaneet maagisilla torjunnoillaan lajia seuraavia katsojia, mutta joutuneet myös sylkykupeiksi ja syntipukeiksi silloin kun oma joukkue ei ole niittänyt menestystä. Tolppien välissä –juttusarja valottaa lukijoille legendaarisimpien jalkapallokentillä esiintyneiden maalivahtien saavutuksia, taustoja ja nykytilanteita.
Juttusarjamme ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelemme maalivahtia, jolle fanit ovat antaneet lempinimen ”Pyhä Iker”. Espanjalainen Iker Casillas on eittämättä yksi kaikkien aikojen parhaimmista jalkapallomaalivahdeista ja useat hänen saavutuksista ja ennätyksistä hakevat yhä vertaistaan.
1.2 miljoonan euron arvoinen lapsus
Iker Casillas Fernández syntyi vuonna 1981 Espanjassa, Móstolesin kaupungissa, joka sijaitsee noin parinkymmenen kilometrin päässä metropoli Madridista. Ikerin isä José Luis Casillas toimi valtion virkamiehenä opetusministeriössä ja äiti puolestaan työskenteli kampaajana. Seitsemän vuotta myöhemmin perheeseen syntyi vielä pikkuveli Unai.
Isä José Luis oli innokas jalkapallon seuraaja ja myös innokas vedonlyöjä. José Luisilla oli tapana tehdä pitkävetolappu ja antaa nuoren Ikerin tehtäväksi viedä kuponki paikalliseen vedonlyöntitoimistoon. Eräänä lauantaina José Luis huomasi, että hänen veikkaamistaan peleistä kaikki 14 olivat osuneet oikein. Hetkeä myöhemmin kuitenkin selvisi, että Ikerille annettu vastuu pitkävetokupongin jättämisestä oli ollut liian suuri tehtävä hänelle – nuori Iker oli jostakin syystä unohtanut pitkävetolapun viemisen kokonaan. Tuo unohdus maksoi perheelle 1.2 miljoonaa euroa.
Real Madridin tuotekehityksen tulos
Iker Casillas aloitti pelaajauransa kaudella 1990/1991 Real Madridin nuorisoakatemiassa, joka tunnetaan nimellä La Fábrica, suomeksi ”Tehdas”. Tuo tehdas takoikin Casillasista hyvin nopeasti yksilön, joka nostettiin Los Blancosin edustusjoukkueeseen. Iker oli vasta 16-vuotias nuorukainen, kun hänet kutsuttiin suoraan koulunpenkiltä ykkösjoukkueen mukaan vaihtomieheksi Mestarien liigan otteluun Rosenborgia vastaan. Päivämäärällä 12. syyskuuta 1999, Casillasin ollessa kahdeksantoistavuotias, hänestä tuli kautta aikojen nuorin Realin edustusjoukkueessa debytoinut maalivahti. Kolmea päivää myöhemmin hän debytoi kautta aikojen nuorimpana maalivahtina Mestarien liigassa ottelussa Olympiakosia vastaan. Tuota ennätystä Casillas piti hallussaan lähes kaksikymmentä vuotta, kunnes 2017 Benfican Mile Svilar teki oman debyyttinsä.
Yhdeksän kuukautta ensiesiintymisensä jälkeen Iker pelasi nuorimpana maalivahtina Mestarien liigan finaalissa kautta aikojen. Real Madrid voitti finaalissa Valencian 3-0, ja Casillas piti maalinsa puhtaana. Tämä kaikki oli alkua Casillasin huikealle uralle, joka jatkuu vielä tänäkin päivänä.
Paras torjunta ikinä
4. lokakuuta 2009 suuri ja mahtava Real Madrid kohtasi Sevillan sen kotistadionilla Estadio Ramón Sánchez Pizjuánilla. Realin kokoonpano vilisi supertähtiä: Sergio Ramos, Xabi Alonso, Raúl, Kaká, Karim Benzema ja maalissa, tietenkin, Iker Casillas. Tuolloin La Ligaa johtanut Real ja kolmatta sijaa miehittänyt Sevilla pelasivat varsin vauhdikkaan ja tapahtumarikkaan ottelun, jota kuvailtiin ottelun jälkeisenä päivänä sevillalaislehdissä ”Kaikkien aikojen kamppailuksi”. Ottelusta on jäänyt mieleen ja tallentunut esimerkiksi videopalvelu YouTubeen muutama häikäisevä torjunta à la Iker Casillas.
Sevilla hallitsi lievästi ensimmäistä puoliaikaa. Hieman ennen puoliaikaa Sevillan Renato puski pallon vastustamattomasti täydellä voimalla kohti Realin maalia, mutta kuin tyhjästä pallon tielle tuli Casillasin jalka ja pallo viuhui maalin ohitse. Sevilla jatkoi kovaa painostamista heti toisen puoliajan alussa, ja 46. minuutilla nähtiin Iker Casillasin ”paras torjunta ikinä”.
Sevillan Alvaro Negredo nousi oikeaa laitaa pitkin ja pääsi aina Realin maalin läheisyyteen saakka, josta hän laittoi kovan, maata pitkin rullaavan keskityksen takatolpalle. Casillas ei jäänyt toiselle tolpalle ihmettelemään vaan syöksyi kohti takatolppaa, jonka luona Diego Perotti oli jo sijoittamassa palloa maaliin. Casillas loikkasi pallon tielle ja torjui kenties uskomattomimman torjuntansa ikinä. Kyseinen peli muistetaan erityisesti Casillasin huikeista torjunnoista, mutta myös Sevillan 2-1-voitosta maailmantähtiä pursunneesta Realista.
Palkintoja, ennätyksiä ja penkitystä
Mikä tekee Iker Casillasista yhden kautta aikojen legendaarisimmasta maalivahdeista? Vastauksen voi tiivistää yhteen lauseeseen: Iker Casillas on pelannut pitkän uran, rikkonut monia ennätyksiä ja voittanut kaiken.
Iker Casillas päätyi lopulta edustamaan Real Madridia yhteensä 25 vuoden ajan, pelasi seuran edustusjoukkueessa yhteensä 725 virallisessa ottelussa ja saavutti Realissa seurajoukkuetasolla kaiken saavutettavan, merkittävimpinä tietenkin Mestareiden Liigan voittaminen kolmesti. Hän on kaikkien aikojen toiseksi eniten otteluita Real Madridissa pelannut pelaaja, heti Raúlin jälkeen.
Vuonna 2015 Casillasin pitkä kausi Realissa tuli päätökseen. Iker siirtyi vapaalla siirrolla portugalaisseura Portoon suoralla kahden vuoden sopimuksella, jossa oli vielä optio yhdestä lisävuodesta. Huhut kertoivat, että Casillas olisi käytännössä pakotettu jättämään Real Madrid seuran presidentin Florentino Pérezin toimesta.
Portossakin ennätyksiä sittemmin rikkonut Casillas on joutunut kuluneella kaudella penkitetyksi useassa ottelussa, sillä Portugalin Primeira Ligan kahdestakymmenessä ottelussa Casillas on päässyt tolppien väliin vain kahdeksan kertaa. Portugalilaismediat kertovat, että penkitys on johtunut Casillasin toistuvasta sääntöjen rikkomisesta, mitä tulee puhelimen käyttöön joukkueen yhteisellä ajalla.
A-maajoukkueessa Casillas debytoi vuonna 2000 Ruotsia vastaan pelatussa ottelussa. Casillas pelasi yhteensä 167 ottelua Espanjan maajoukkueessa ja on näin ollen eniten maajoukkueotteluita Espanjan paidassa pelannut pelaaja. Iker on kaksinkertainen Euroopan mestari, ja vuonna 2010 hän saavutti La Rojan kanssa maailmanmestaruuden Etelä-Afrikan MM-lopputurnauksessa.
Maailman paras
Iker Casillasin vahvuuksiin maalivahtina lukeutuvat monet ominaisuudet, joista merkittävimpinä voitaneen pitää loistavaa reaktiokykyä, notkeutta, jalkatyöskentelyä sekä nopeita refleksejä. Myös Ikerin luonteella on ollut suuri rooli hänen menestyksessään. Rauhallisena, mutta voimakkaana johtajana tunnetuksi tullut Casillas on toiminut esimerkkinä muille jo nuoresta lähtien.
Iker Casillas on valittu maailman parhaaksi maalivahdiksi IHHFS:n toimesta yhteensä viidesti ja Fifan vuoden parhaaksi maalivahdiksi kerran. Kaiken glorian ja saavutusten lisäksi hänet on myös nimitetty Yhdistyneiden Kansakuntien hyväntahdon lähettilääksi, ja hänellä on myös oma hyväntekeväisyysjärjestö Fundación Iker Casillas, jonka tehtävä on edistää ja luoda muun muassa koulutusmahdollisuuksia vähävaraisille lapsille.
Jos nuoren Iker Casillasin vahvuuksiin ei lukeutunut isänsä vedonlyöntilapun jättäminen, niin myöhemmin hänestä tuli aikansa paras maalivahti samassa lajissa, jossa hänen isänsä veikkasi 14 oikein. Ehkäpä juuri tuo tapahtuma on ollut alkusysäys sille, että Iker Casillas on tähän mennessä saanut yhteensä 57 oikein – seurajoukkuepalkinnot ja henkilökohtaiset palkinnot yhteenlaskettuna. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan mitä kaikkea Pyhä Iker tulee vielä urallaan tekemään, sillä hän on todennut, että jos hänen kollegansa Gianluigi Buffon lopettaa uransa 40-vuotiaana, hän itse tulee pelaamaan ainakin 41-vuotiaaksi saakka.