Oman tiensä kulkija
Dalkurdin nousu huipulle on satumainen – sitä ei kukaan pysty kiistämään. Seura perustettiin vuonna 2004 Taalainmaan Borlängessä yhteiskuntaprojektina kurdilaispakolaisille, mistä seuran nimi on myös saanut syntynsä. Joukkueen logo symbolisoi vahvasti seuran taustaa – Kurdistanin lipun päälle on leimattu kaksi taalainmaanhevosta.
Yrityksistä huolimatta Dalkurd ei koskaan onnistunut kasvattamaan sen suurempaa paikalliskulttuuria. Seura nousi rakettimaisesti joka kausi sarjaporrasta ylemmäs, kunnes kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla oli aika hengähtää. Nousun aikana Dalkurd oli saanut suurta seurantaa kurdilaiselta diasporalta ympäri maailmaa. Yli miljoona tykkääjää epävirallisella Facebook-sivustolla herätti huomiota kansallisissa medioissa.
Dalkurdista oli muodostunut Kurdistanin epävirallinen maajoukkue. Borlängestä löytyi jo vuonna 1925 perustettu IK Brage, joka nautti paikallisväestön kannatusta ja oli pitkään ollut Taalainmaan suurin seura. Dalkurdin noustua Norrettaniin pelasi Brage vielä Superettania. Kurdilaisseurassa satsattiin siitä huolimatta kovasti nousuun, mikä söi myös Bragen resursseja.
2013 Brage putosi Superettanista, ja yhtäkkiä Borlängessä oli kaksi joukkuetta tavoittelemassa nousua Superettaniin.
Kohti parrasvaloja
Noin 50 000 asukkaan Borlängessä alkoi kova taistelu noususta. Ensimmäinen kahden borlängeläisseuran Division 1 -kausi päättyi Dalkurdin 3. ja Bragen 4. sijaan. Resurssit olivat vielä tasaisesti jaettu, mutta seuraavalla kaudella Dalkurd lähti karkumatkalle. Se voitti sarjan ylivoimaisesti 13 pisteen marginaalilla.
Nousu eliittitasolle kasvatti kiinnostuksen seuraavalle tasolle. Kaksi kuukautta ennen debyyttikautta Superettanissa kurdilaistaustaiset miljonääriveljekset Kawa ja Sarkat Junad ostivat 49% seuran osakkeista. Ruotsalaisurheilussa on lajista riippumaton sääntö, joka estää yksityisten osakeomistajien enemmistön. Samalla tavalla kuin Saksassa, ovat Ruotsissa seurat jäseniensä omistamia. Junad-veljesten miljoonat ovat siis poikkeuksellinen rahalähde nuorelle seuralle.
Kilpavarustus Superettaniin oli muiden kärkijengien tasolla ellei jopa niitä kovempi. Kurdi-ikoni Rawez Lawanin muutto Borlängeen ei olisi ollut mahdollinen ilman veljesten investointeja, vaikka Lawanin palkka todennäköisesti putosikin IFK Norrköpingissä tienatusta.
Satsauksista huolimatta nousu debyyttikaudella jäi haaveeksi. Dalkurd jäi neljänneksi eli juuri karsintasijan ulkopuolelle. Nousu-uhoon ei tullut silti loppua, vaan seura jatkoi Allsvenskaniin panostamista. Seuraavalla kaudella 2017 joukkue vihdoin nousikin. Dalkurdin matka alimmalta sarjatasolta Allsvenskaniin ei kuitenkaan ole ollut täysin viaton.
Kesällä 2014 kaksi seuran hallituksen jäsentä, Halil Karkas sekä Mehmet Abic, joiden yritys toimi seuran pääsponsorina, tuomittiin veronkierrosta vankilaan. Myös seuran perustaja Elvan Cicen tuomittiin ehdonalaiseen.
Ennen nousun varmistumista päävalmentaja Andreas Brännström alkoi Twitterissä syyttämään Superettanin jumbojoukkue Syrianskaa sopupeleistä. Brännström likasi oman ja osittain myös seuransa nimen.
Brännström oli myös neuvotteluissa valmentamisesta IFK Göteborgissa, mistä hän kertoi avoimesti medioissa. Dalkurd antoi valmentajalleen potkut, ja Göteborgin pestin vei Brännströmin entinen apuvalmentaja Poya Asbaghi.
Evakko
Nousun varmistuttua Dalkurd aloitti saman tien mediasodan Borlängen kuntaa vastaan. Seuran hallitus viestitti, ettei kunta ollut yhteistyöhalukas. Kunnanvaltuusto kielsi heidän olevan konfliktissa seuran kanssa, mutta Dalkurd pysyi linjansa takana. Heidän mukaan kunta ei ollut halukas remontoimaan Domnarvsvallenia Allsvenskan-kuntoon, vaikka valtuusto väittikin olevansa valmis stadionin kunnostukseen.
Seuran hallitus äänestikin pian muutosta Uppsalaan, jonka kanssa se oli ollut yhteydessä muutosta.
Muutto ei aluksi mennyt SvFF:ssä läpi, sillä seuran omien pykälien mukaan muutosta piti äänestää vuosikokouksessa. Seuran järjestettyä ylimääräinen vuosikokous muutto pystyttiin demokraattisesti hyväksymään.
Perustelut muutolle Uppsalaan ovat sinänsä ristiriitaiset. Borlängen valtuusto oli valmis kunnostamaan Dalkurdin kotistadionin, mutta tämä ei jostain syystä kelvannut seuralle. Uppsalassa puolestaan oli jo nuijittu läpi Studenternas IP -stadionin remontti. Kunnostusprojekti on jo alkanut, mutta valmistuu vasta kaudelle 2020. Lisäksi uppsalaisseura Sirius pelaa stadionilla jo Allsvenskania, eikä luonnonnurmi kestäisi kahden Allsvenskan-seuran käyttöä. Ratkaisuna oli evakko Gävleen, missä perinteikäs Gefle IF pelaa Superettania Gavlevallenilla.
Seura elää siis ei-kenenkään-maalla, mikä näkyy myös mediaseurannassa. Borlängen paikallismedia on kommentoinut, ettei se aio uutisoida Dalkurdista kuten se teki seuran pelatessa vielä Taalainmaalla. Uppsalan UNT ei sekään aio raportoida Dalkurdista samaan tahtiin kuin Siriuksesta, seura kun ei vielä edes pelaa Uppsalassa.
Myös Gävlen paikallismedia kohauttaa olkiaan evakkoseuran suhteen. Gävlessä Dalkurd ei paikallisia kiinnosta, vaan siellä seurataan edelleen Gefleä.
Kirsikkana kakun päälle Uppsalan valtuusto ilmoitti, ettei Dalkurdilla ole seuraavallakaan kaudella asiaa Uppsalaan. DFF saa siis pelata kaksi kautta Gävlessä evakossa. Kuinka menestyksekäs muutosta Uppsaalaan lopulta tulee, jää nähtäväksi.
