Yhdysvaltalainen jalkapalloilu on ollut pitkään lajin suuri kuriositeetti. Soccer on maassa erittäin harrastettu laji lasten ja nuorten keskuudessa, mutta ammattilaisurheilun luvattu maa suhtautuu eurooppalaislähtöiseen pikkuveljeensä ylenkatseisesti. Lajilla on ollut maassa omat kukoistuskautensa, kuten vuoden 1994 MM-kotiturnaus ja samoihin aikoihin käynnistelty MLS. Ensimmäinen yritys lajin juurruttamiseksi Pohjois-Amerikkaan oli ammattilaissarja NASL, jonka lakkauttamisesta tulee keväällä kuluneeksi 35 vuotta.
Vuonna 1996 käynnistynyt MLS (Major League Soccer) kipuili pitkään olemassaolonsa kanssa, mutta selvisi yli kriittisen pisteen vakiinnuttaen toimintansa. Viimein 2010-luvulla sarjan tulevaisuuden näkymät alkoivat vaikuttaa positiivisemmilta. Uusia vakaita seuraorganisaatioita on syntynyt ja ennen kaikkea lajin merkittäviä tähtipelaajia on saatu houkuteltua mukaan, toki uriensa ehtoopuolella. David Beckham aloitti esimerkillään pioneerityön ja myöhemmin perässä ovat seuranneet muun muassa Thierry Henry, Kaká ja Zlatan Ibrahimovic.
Sarja on pikku hiljaa kasvanut kattamaan 24 joukkuetta ja lisää on tulossa. Sarjan mielenkiinto myös Suomessa on kasvanut kovaa vauhtia, kun maajoukkuepelaajia Alex Ringin, Jukka Raitalan ja Rasmus Schüllerin johdolla on viime vuosina siirtynyt pelaamaan Atlantin taakse. Ennen MLS:n perustamista Pohjois-Amerikassa ei oltu nähty mantereenlaajuista sarjaa yli kymmeneen vuoteen.
NASL – tuote jota amerikkalaiset eivät tienneet halunneensa
Vuoden 1966 MM-kisat Englannissa kiinnostivat ennätyksellisen paljon yhdysvaltalaisia, mikä sai joukon bisnesmiehiä vainuamaan rahan. Iso pyörä pyörähti nopeasti ja joulukuussa 1967 perustettiin NASL, North American Soccer League. Seuraavana vuonna käynnistyväksi suunniteltuun liigaan liittyivät joukkueet kahdesta epäonnistuneesta sarjasta, jotka oli kyhätty pystyyn vielä NASL:aa nopeammin. Vain yhden kauden jälkeen sortuneet United Soccer Association ja National Professional Soccer League tulisivat muodostamaan yhden, mantereen laajuisen sarjan. Ottelut potkaistiin käyntiin 17 joukkueen voimin keväällä 1968.
Joukkueet luottivat pelaajistonsa suhteen etenkin ulkomaisiin hankintoihin. Sama trendi tulisi ohjaamaan seurojen toimintaa aina liigan sulkemiseen vuonna 1985 asti. Myrkyllinen kulurakenne ja TV-yleisön nuiva asenne yllättivät sikariportaan ja olivat johtaa NASL:n edeltäjiensä tapaan suohon jo kaudella 1969, jolloin sarjassa pelattiin vain kahdeksan ottelua.
Rimpuillen se kuitenkin piti itsensä hengissä ja nosti päänsä pinnalle lisäten mukaan uusia seuroja tulevina vuosina. Näistä 1971 mukaan liittynyt New York Cosmos osoittautui NASL:n suurimmaksi helmeksi, nousten myöhemmin sarjan menestyneimmäksi joukkueeksi viidellä mestaruudellaan.
Nihkeän alun jälkeen liigan suosio kasvoi hiljalleen. Vuonna 1974 joukkuemäärää nostettiin ja loppuottelu Los Angeles Aztecsin ja Miami Torosin välillä jopa televisioitiin maanlaajuisesti CBS-kanavalla. Televisionäkyvyys oli avainasemassa NASL:n saavuttaessa kukoistuksensa huippua. Muutakin näkyvyyttä lajille oli siunaantunut; Philadelphia Atomsin maalivahti Bob Rigby esiintyi arvostetun Sports Illustratedin kannessa vuonna 1973.
Myös sääntömuutokset, joilla pyrittiin herättämään kuluttajien mielenkiinto, toivat oman mausteensa liigaan. Esimerkiksi pelikello käännettiin kulkemaan kohti nollaa, tasapelit puolestaan ratkaistiin jääkiekosta inspiroidulla rangaistuskuljetuskilpailulla. Samaa, eittämättä erikoista sääntöä sovellettiin myös MLS:n alkuaikoina.
Muualla amerikkalaisten ”hölynpöly-säännöille” naurettiin, mutta hiljalleen sarjan suosio alkoi kasvaa.
Cosmoksen, Pelén ja tähtiloisteen vastapainona talkoohenkeä
NASL tunnetaan erityisesti tähdistään. Lajin kaikkien aikojen suurimpia tähtiä saapui sarjaan uransa loppumetreillä. Nimet Pelé, Franz Beckenbauer, Johann Cruyff ja Eusebio eivät jättäneet innokasta yleisö kylmäksi saapuessaan liigaan ja nimilistaa voisi jatkaa pitkään.
Kun New York Cosmos hankki Pelén riveihinsä vuonna 1975, pidettiin brasilialaistähteä kiistatta kaikkien aikojen pelaajana. Samassa sekä seuran että koko liigan kiinnostavuus moninkertaistui. Cosmoksesta tuli sarjan halutuin joukkue jossa pelata ja se vastustaja, jonka muut halusivat kaataa.
Cosmos takoi huimia yleisömääriä Giants Stadiumilla ja voitti Pelén viimeisellä kaudella 1977 mestaruuden eli Soccer Bowlin. Brasilialaisen lähdön jälkeen seuran menestysvuodet jatkuivat ja palkintokaappiin nostettiin vielä kolme mestaruuspokaalia. Kaiken kaikkiaan NASL:n 17 kauden aikana nähtiin peräti 12 eri mestaria. Cosmoksen lisäksi vain Chicago Sting onnistui voittamaan mestaruuden useammin kuin kerran.
Tähtiloisteen takana toinen ääripää edusti talkoohenkeä ja karua arkea. Olosuhteet olivat etenkin liigan alkutaipaleella joidenkin seurojen osalta vähintäänkin kyseenalaiset. Useat joukkueet pelasivat ottelunsa baseball-stadioneilla eikä varsinaisia jalkapallokäyttöön suunniteltuja areenoita juuri ollut. Myöskään kaikkien pelaajien tilipussi ei näyttänyt tähtipelaajien kanssa samaa summaa. Vuoden 1976 mestarijoukkueen Toronto Metros-Croatian pelaajien palkkoja kasattiin tarinan mukaan kannattajien avulla, kierrättämällä hattua kolehtina.
Seuraruletti pyörii
Yhdysvaltalaiseen ammattilaisurheiluun kuuluu olennaisesti kannattamattomien seurojen siirtäminen uuteen kaupunkiin, uuteen omistukseen.
Hyvästä esimerkistä käy Baltimore Cometsina taipaleensa aloittanut organisaatio, joka siirtyi kahden kauden jälkeen mantereen halki länteen San Diegoon samalla vaihtaen nimekseen Jaws. Seuraavalle kaudelle sama franchise vaihtoi jälleen paikkaa, juosten kentällä kaudella 1977 nimellä Las Vegas Quicksilvers. Vuodet 1978-84 kuluivat jälleen San Diegossa, tällä kertaa nimellä Sockers. Kaupungissa oli lisäksi sarjan avauskaudella yhden vuoden toiminut Toros.
Useassa kaupungissa ehti 17 kauden aikana pelata useampi seura, usealla eri nimellä. Neljää eri nimistä joukkuetta sai kunnian isännöidä Toronto (Falcons, Metros, Metros-Croatia, Blizzard), kolmea San Diegon lisäksi Washington (Whips, Darts, Diplomats) sekä Atlanta (Chiefs, Apollos, Chiefs uudelleen). Paikallisten fanien kannatti varoa kiintymästä omaan seuraansa liiaksi tai tuhlaamasta omaisuutta fanituotteisiin.
Myös suomalaisväriä nähtiin sarjassa. Lahtelaislähtöinen Kai Haaskivi pelasi Dallas Tornadon, Houston Hurricanen sekä Edmonton Drillersin paidassa yhteensä 135 ottelua iskien 30 maalia. Haaskivi pelasi samalla myös hallijalkapalloa Major Indoor Soccer Leaguessa aina vuoteen 1992 asti. Vähemmän tunnettua lajia pelataan kaukalotyyppisellä kentällä, useimmiten kuudella kenttäpelaajalla sekä maalivahdilla.
Väistämätön loppu ja pitkäkestoinen perintö
Pelén lähdön jälkeen osa liigan johtoportaasta halusi hyödyntää hypeä ja lisätä sarjan joukkuemäärää 18:sta 24:ään. Vaikka maltillisimpien mielestä silloisesta määrästä olisi ennemminkin tullut karsia heikoimpia organisaatioita, toisin kävi.
Lopulta kauden 1980 jälkeen kolme organisaatiota vetäytyi sarjasta ja koko sarjan lähtölaskenta oli alkanut. Seuraavan kauden jälkeen seuroja lähti seitsemän ja lopulta viimeiseksi jääneellä kaudella 1984 joukkueita oli jäljellä enää yhdeksän. Seuraavana keväänä toimistolla lyötiin lappu luukulle, NASL:n taru oli päättynyt.
Vaikka Pohjois-Amerikassa ei nähty ammattilaissarjaa kymmeneen vuoteen, on NASL:n merkitys alueen lajikulttuurille suuri. NASL oli osaltaan myötävaikuttamassa siihen, että Yhdysvalloille myönnettiin vuoden 1994 MM-kilpailut. Isännyyden ehtona oli oman ammattilaissarjan käynnistäminen. MLS jatkoi vuonna 1996 siitä, mihin NALS oli jäänyt viimeisillä täysillä kausillaan.
Useampi MLS:n seura oli suoraan perillisiä NASL:n edeltäjilleen, vaikka yhteistä menneeseen olivat vain nimet. Niin Portland Timbers, Seattle Sounders, Vancouver Whitecaps kuin San Jose Earthquakes jatkavat edelleen edeltäjiensä perintöä MLS:ssä.
Nykyään joukkueet pelaavat jalkapalloon suunnitelluilla stadioneilla, palkkakatto auttaa pitämään seurojen kulut aisoissa ja erikoisista sääntömuunnoksista on luovuttu.
Yhdysvaltalaispelaajien kehitys ei ole ollut kuitenkaan toivottua, josta myös maajoukkue on saanut kärsiä. USA jäi rannalle edellisistä MM-kisoista, ja viimeisimpänä iskuna vyön alle joukkue hävisi lokakuussa Kanadalle maaottelun, ensimmäisen kerran 34 vuoteen. Miesten maajoukkue on valovuoden päässä naisten vastaavasta, joka on lajinsa johtotähti ja hallitseva maailmanmestari.
MLS kiinnostaa jatkuvasti enemmän myös vanhalla mantereella ja eurooppalaiset seurat haluavat hyödyntää valtavaa markkina-aluetta. Useat suurseurat tekevät kesäkiertueita Yhdysvalloissa ja La Liga yritti jopa saada Barcelonan ja Athleticin välistä sarjaottelua pelattavaksi Miamiin. Floridan auringon alle on tulossa myös uusi MLS-seura, juurikin David Beckhamin masinoima FC Inter Miami, joka on yksi viidestä uudesta liigaan liittyvästä organisaatiosta.
NASL-niminen liiga herätettiin uudelleen eloon keväällä 2011, jolloin uusi liiga lanseerattiin MLS:n alaiseksi sarjatasoksi. Ilman mitään yhteyksiä alkuperäiseen nimikaimaansa edennyt liiga näki loppunsa kauden 2017 päätteeksi. Haaveita ja puuhamiehiä soccerin taustalla riittää, mutta tie lajin kansainväliselle huipulle on vielä pitkä ja kivinen.
MLS:n kauden 2019 finaali pelataan 10.11. Seattle Soundersin ja Toronto FC:n välillä. Sunnuntaina kello 22.00 alkava ottelu on katsottavissa Suomessa CMore-palvelusta.
Lähteet: The Guardian, Justsportsstats.com, Usscoccerplayers.com