Kokkolalainen KPV oli vuosien 1969-1975 välillä neljästi Mestaruussarjan mitaleilla, kirkkaimpana kruununa kauden 1969 mestaruus. Vihreäpaidat tavoittelivat 2010-luvulla pysyvää paluuta pääsarjaan, mutta seuran toistaiseksi ainoa visiitti Veikkausliigassa tapahtui vuonna 2019.
Merkittävä ajanjakso kokkolalaisessa seurajalkapalloilussa tuli viime syksynä päätökseen, kun KPV:n pääomistajana vuodesta 2013 toiminut Matti Laitinen jättäytyi pois seuran johdosta. Samalla seuran omistuspohja siirtyi KPV Juniorit ry:lle. Laitisen aikana KPV nousi maltillisella johtamisella Kakkosesta Ykkösen kautta aina Veikkausliigaan kaudeksi 2019. Paikallinen bisnesvaikuttaja Laitinen oli jo vetäytymässä seuran taustalta pettymykseen päättyneen kauden 2017 jälkeen, mutta pyörsi tuolloin päätöksensä.
KPV vakiinnutti näiden kahdeksan vuoden aikana asemansa vakaana Ykkösen seurana. Laitisen liittyessä mukaan Palloveikot virui Kakkosessa pahoissa talousvaikeuksissa. Maltillinen nousu oli mahdollista omistajatahon suurten taloudellisten satsausten johdosta. Vaikka seura ei kaudella 2019 pystynyt säilyttämään pääsarjapaikkaansa, jäi se viime syksynä taloudellisesti huomattavasti paremmalle tolalle kuin Laitisen ottaessa sen haltuunsa.
KPV on monen muun seuran tavoin kokenut historiansa varrella sekä kukoistuskausia että syöksykierteitä. Vihreiden toistaiseksi ainoasta Suomen mestaruudesta tuli Laitisen vetäytymisen aikaan kuluneeksi 52 vuotta.
Pallo-Veikkojen Onni
– Te olette kuluneen kesän aikana suorittaneet maamme eri pallokentillä loistavan kamppailujen sarjan ja korjanneet laakerit. Vuosien sitkeä uurastus ja peräänantamaton taistelumieli on näin kantanut kauniin hedelmän, oikein täysosuman, josta kannattaa iloita.
Näin sanaili vuoden KPV:n vuoden 1969 Pallo-Veikko-jäsenjulkaisussa kokkolalainen lääninrovasti ja sota-aikana meritoitunut sotilaspastori Johannes Sillanpää. Kaupungin suomenkielinen seura oli juuri varmistanut historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden, vastoin kauden alla esitettyjä ennakkoarvioita.
Yksikään Mestaruussarjan 12 joukkueen edustajista ei ollut nostanut Perämeren rannalta ponnistavaa KPV:ta mitaliehdokkaaksi. Myös joukkueen oma valmentaja Reino Sarlin suhtautui suojattiensa tulevaisuuden näkymiin maltillisesti tavoitteita asettaessaan.
– Vähintään viides sija, siis sama kuin vuosi sitten.
Sarjasijoitusten ennustaminen vastasi hyvin kuluvaa vuotta 2022, sillä suurimmat ennakkosuosikit olivat vastaajien mielestä tuolloinkin HJK ja KuPS.
Mustana hevosena mestaruuskilpaan laukannut KPV esiintyi kuitenkin koko kauden mittaan tasaisen varmasti ja varmisti mestaruuden toiseksi viimeisellä sarjakierroksella kaatamalla pronssille sijoittuneen HJK:n Helsingissä maalein 1–0. Joukkueiden väliin hopeamitaleille sijoittui juurikin KuPS. Viidenneksi sijoittuneen Mikkelin Palloilijoiden kausi sujui myös hyökkääjä Pentti Toivolan ennen kautta linjaaman ennusteen mukaisesti, “MP pärjää hienosti”.
Kaksinkertaisena pelatun sarjan jälkeen KPV kokosi komeat 17 voittoa 22 otteluun. Pääosin tasaiseen sarjaan mahtui kaksi heittopussia, kun tahoillaan kuuteen kerättyyn pisteeseen ylsivät KTP sekä jääkiekosta paremmin tunnettu Porin Ässät.
Vihreiden marssia kohti mestaruutta johti hyökkääjä Hannu Lamberg, joka voitti jaetun maalikuninkuuden yhdessä HJK:n Pekka Talaslahden kanssa 18 maalillaan.
Menestyksekäs kausi innoitti seuraa tilaamaan säveltäjä Unto Jutilalta ja sanoittaja Heikki Nopaselta KPV-humpan. Humppa sai ensiesityksensä syyskuun 28. päivänä, eli samana päivänä jolloin seuran mestaruus varmistui.
Menestys “Vänin” poikien leveillä harteilla
KPV:n menestyksen taustalla juniorifutiksen voimahahmon roolissa hääri Väinö “Väni” Paavolainen. Suurin osa vuoden 1969 mestarijoukkueen pelaajista oli kokkolalaisen juniorimyllyn tuotoksia. KPV perustettiin aikoinaan vuonna 1930 Kokkolan silloin vähemmistöasemassa olleiden suomenkielisten urheiluseuraksi. Ruotsinkielinen paikallisvastus GBK oli perustettu kuusi vuotta aiemmin.
Mestaruuskauden aikaan 60-vuotias Väni, entinen KPV-pelaaja itsekin, oli aikanaan perustanut Kokkolaan nappulaliigan, jossa eri kaupunginosajoukkueet ottivat mittaa toisistaan. Hiljalleen kaupungin junioritoiminta kehittyi siihen pisteeseen, että kaudelle 1967 pääsarjaan noussut joukkue saatiin kasattua menestyksekkäästi “omien poikien” harteille. Mukana joukkueessa oli myös Paavolaisen oma poika Juhani, joka oli nostamassa maalivahtina seuraa Mestaruussarjaan. Mestaruussesongin nuorempi Paavolainen toimi Gunnar Isosaaren varamaalivahtina.
Pallo-Veikon kertoman mukaan Paavolaisten koti tunnettiin jo vuosikymmenen ajalta KPV:n nuorten “toisena kotina”. Väinön Emma-puolison julkaisu arvelee keittäneen vuosien aikana useat sadat pullakahvit sekä pyykänneen satapäin myös nappulajoukkueiden pelipaitoja. Pitkään odotetun mestaruuden varmistuttua Vänin oli hankala pukea onneaan sanoiksi.
– Tunteet ovat sellaiset, ettei niitä sanoin voi kuvailla. On todella hyvä olla, Paavolainen lausui.
Hän intoutui myös muistelemaan vuosia aiemmin Helsingissä pelattua maaottelun esiottelua KPV-HPS.
Tuolloin mukana reissussa ollut nuori Ilkka Kangas ihasteli KPV:n johtomaalin ilmoittamista stadionin valotaululla kultaisin kirjaimin. Nyt samainen Kangas oli KPV:n edustusjoukkueen tuulennopea laitapelaaja. Mestaruuden ratkaisseen ottelun HJK-KPV jälkeen samaisen valotaulun kultaiset kirjaimet muodostivat sanat “KPV on voittanut Suomen mestaruuden”.
Paavolainen aikoi jatkaa mestaruudesta huolimatta seuran taustavoimana ja juniorijoukkueiden parissa toimimista. Jaksamisesta se ei ainakaan jäisi kiinni.
– No miksei sitä jaksa, minä luulen, että raittiissa ilmassa oleminen on hyvää lääkettä.
Menestyksen myötä Eurooppaan
KPV:n noste jatkui mestaruuden myötä tulevinakin kausina. Seuraavina vuosina Palloveikot sijoittui tasaisen varmasti mitaleille joka toinen kausi, kun palkintokaappiin kertyi yksi hopea (1973) ja kaksi pronssia (1971, 1975).
Mestaruuskauden bonuksiin kuului paikka Euroopan Cupin ensimmäiselle kierrokselle. Pallo-Veikko hekumoi tulevia eurohaasteita ennakoimalla koko sivun artikkelin voimin, voisiko KPV:n tuleva vastustaja olla suuri ja legendaarinen Real Madrid? Julkaisussa todetaan, että Realin tähti näytti jo olevan sammumaan päin vuosien 1956-60 Euroopan Cupin voittojen jälkeen. Johtopäätöksenä tähtipelaajat Alfredo Di Stefano ja José Santamaria olivat turhan vanhoina saaneet lähteä Miguel Muñozin miehistöstä. Kunnia ja Euroopan Cupin voitto oli palannut Madridiin keväällä 1966.
– Toivokaamme vain, että aina arvoituksellinen arpa heittäisi Realin tänne napapiirille.
Arpa kohtalon ei kuitenkaan osunut Real Madridiin. Vastus oli joka tapauksessa maailman kärkitasoa ja kyyti sen mukaista. Skotlantilainen Celtic lopetti vihreäpaitojen pyristelyt kahden ottelun yhteismaalein 0–14. Myös hopeakausi toi eurohuuman hetkellisesti Kokkolaan. Matka UEFA Cupin avauskierroksella päättyi sekin alkuunsa saksalaisen 1. FC Kölnin kyydissä. Kirkkokaupungin seura vei jatkopaikan yhteistuloksella 2–9.
Kokkolan keskuskentän yleisö sai tappioista huolimatta näinä vuosina nähdä joukkueita Euroopan huipulta vierailulla vanhassa Vaasan läänissä. Vuoden 1975 pronssi on toistaiseksi viimeisin mitali KPV:n kaapissa, seuran tähti oli näiden jälkeen hiipuva. Vuoden 2019 kausi pääsarjassa oli Kokkolassa ensimmäinen sitten vuoden 1990.
Vakiintunut Ykkösen seura
Nykyisellään KPV on sekä organisaationa että joukkueena vahvaa Ykkösen tasoa. Laitisen vetäytymisen myötä seuran nousu takaisin pääsarjatasolle vaatii maltillista seuran kehittämistä, sillä mesenaattimaista toimijaa ei taustalta tällä hetkellä löydy. Myöskään Ykkösen statusta ei voi pitää itsestäänselvyytenä. YLE:n haastattelussa syksyllä 2021 Laitinen toivoi seuraajiltaan bisnesajattelua seuran johtamisessa.
– Toivon, että vetovastuuseen löytyisi ihmisiä, jotka ajattelevat liike-elämämäisesti. Ykkösdivisioonassa ei pysty pelaamaan siten, että katsotaan mitä tulee. Sillä sieltä tullaan alas kuin kivi, Laitinen totesi tuolloin.
Tätä kirjoitettaessa KPV on tasaisessa Ykkösen sarjataulukossa juuri ylemmän loppusarjan ulkopuolella seitsemäntenä.
Eroa sarjan kolmantena olevaan Gnistaniin on kuitenkin vain neljä pistettä. KPV:n sarjapaikka näyttää tässä kohtaa turvatulta myös tulevalle kaudelle. Keskuskentän katsomoon saapuva yleisö voi loppukauden aikana pohtia, näyttäytyykö Palloveikkojen peli nurmella vuoden 1969 kausijulkaisussa kuvatun kaltaisten sanojen mukaisena vielä reilut 50 vuotta myöhemmin.
Loppuun ote tästä Omaleimainen joukkue-otsikolla kirjoitetusta kuvauksesta, jota nykyään voisi kuvailla seuran arvoiksi.
KPV ei ole kevyt jalkapallojoukkue. Se on omaleimainen, tyypillinen suomalainen. Sen mestaruus, jos se tulee, tulee ansiosta. Se tulee palkintona maaliahneudesta, kovasta kenttäpelistä, monista hyvistä yksilöpanoksista.
KPV pelaa länsisuomalaisesti, se on erilainen joukkue kuin itäsuomalainen joukkue. KPV suututtaa vieraskatsomon joskus tarpeettomasti otteillaan, mutta sittenkin KPV on mestaruuden tavoittelijan arvoinen joukkue.
Lähteet: KPV:n kausijulkaisu Palloveikko (1969), YLE, kpv.fi
Kuvat: KPV:n kausijulkaisu Palloveikko (1969)
