Sallisen sivukatsomo: Voisiko joskus ennakoida?

Dimitri Payet myönsi Ranskan poliisille marraskuussa, että pelkää antaa kulmapotkuja vierasotteluissa.

On vaikea päättää, kumpi on tilanteessa huolestuttavampaa: se, että yksi Ligue 1:n valovoimaisimmista tähdistä pelkää sitä, miksi hänet on seuraansa hankittu – antaa erikoistilanteita – vai se, että Payet ylipäätään oli poliisin kuultavana jalkapallokentällä tapahtuneiden seikkojen vuoksi.

Tapaus oli seurausta marraskuisesta Lyonin ja Marseillen välisestä ottelusta, jossa Payet sai, kulmalipulla ollessaan, päähänsä osuman katsomosta heitetystä vesipullosta. Ottelu keskeytettiin, jotta tilanteesta syntynyt kärhämä saatiin rauhoitettua ja loukkaantunut Payet hoidettua. Lopulta koko ottelu oli pakko perua, koska pelaajien turvallisuutta ei voitu taata.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Payet oli katsomosta lähtöisin olevan vihamielisyyden kohteena. Elokuussa keskikenttäpelaajaa heitettiin niin ikään vesipullolla Marseillen vierasottelussa OGC Nicen vieraana.

Ranskalainen reagoi, jokseenkin typerästi, heittämällä vesipullon takaisin katsomoon. Nicen fanit huipensivat typeryytensä ryntäämällä kentälle ja yrittäen yhtään kursailematta tapella Marseillen pelaajien kanssa. Lopulta Payet poistui pukukoppiin vertavuotavana. Myös sekä Matteo Guendouzi että Luan Peres joutuivat jättämään kentän selvästi pahoinpideltyinä.  

Idioottimaiset fanit eivät rauhoittuneet edes silloin, kun Nicen omat pelaajat yrittivät tulla tilanteeseen väliin ja saada kärhämän loppumaan.

Marseille on muutenkin saanut oman merkittävän osansa katsomo-ongelmista tällä kaudella. Viikko Nice-ottelun jälkeen kentän laidalla lämmittelemässä olleen Valentin Rongierin huuli halkesi, kun häntä heitettiin vesipullolla.

Vaikka yksi seura tuntuu vahvasti olevan kaiken keskiössä, ei ongelma silti ole Marseillen, vaan ranskalaisen fanikulttuurin ja Ranskan jalkapalloilun. Huliganismi on ongelma, joka on levinnyt ympäri Ligue 1:a kulovalkean tavoin.

Lionel Messiä on heitetty laturilla. Jo kaksi viikkoa ennen Marseillen ja Nicen kohtaamista niin kutsutut fanit ryntäsivät kentälle riehumaan Lensin ja Lillen välisessä derby-ottelussa. Kotijoukkueen kannattajat reagoivat Lillen fanien vahingolliseen huuteluun ja provosointiin keskeyttämällä koko pelin 90 minuutiksi, kun eivät ilmeisesti muuta osanneet.

Ongelma ei kuitenkaan ole yksin Ranskan. Kaikki muistavat, millainen sekasorto Lontoossa vallitsi ennen ja jälkeen viime kesän EM-finaalin. Kaaoksella ja fanien vahingollisella toiminnalla saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia. Englanti ja Irlanti haluavat yhdessä järjestää vuoden 2030 MM-kisat, mutta jalkapallon arvokisoja ei tulisi myöntää yhdellekään maalle, jolla on todettu ongelmia huliganismin kanssa.

Englantilaiset ovat toki myös kärsijöitä. Joukkueen pelaajat ovat joutuneet kuuntelemaan rasistista huutelua lukemattomilla paikkakunnilla viimeisten vuosien aikana. Lokakuisessa kotiottelussa paikalliset järjestyksenvalvojat joutuivat todellisiin ongelmiin aggressiivisten ja vihamielisten unkarilaisfanien kanssa.

Arvokisahakemusten potentiaalinen hylkäys ei ole ainoa seuraus, joka katsomo-ongelmista seuraa. Ranskassa Nice on joutunut pelaamaan otteluita tyhjille katsomoille, kun taas Marseillen fanit eivät saa matkustaa ollenkaan vieraspeleihin.

Sen jälkeen, kun katsomot ovat olleet pandemian vuoksi pitkään tyhjillään, on yleisön pitäminen pois stadioneilta viimeinen asia, mitä kansalliset jalkapalloliitot tahtovat. Niillä ei ole kuitenkaan vaihtoehtoja, jos kannattajat eivät osaa käyttäytyä, eikä pelaajien – tai muiden ottelussa paikalla olevien – turvallisuutta voida taata.

Eurooppa on keskellä huliganismiongelmaa, jonka se luuli jo selättäneensä. Aikana, jolloin yhteiskunnan arvot alkavat pehmentyä ja päättäjät voivat keskittyä uusien ongelmien, kuten pääiskujen, minimoimiseen, jalkapallo joutuu kohtaamaan uudestaan vanhimman ja pahamaineisimman vihollisensa, joka on tahrannut lajin mainetta jo pitkään.

Ranskassa on tällä hetkellä meneillään ajanjakso, jota Englannissa muistellaan edelleen peläten. Kyse ei ole vahingollisista yksittäistapauksista, vaan epidemiasta, joka on vallannut koko maan hyvin tuntemamme viruksen tavoin.

Osa syystä voidaan myös juontaa koronaan. Pandemia ei ole huliganismin syy, mutta se on kärjistänyt ongelman entistä vakavammaksi. Aggressiivisuus, vihamielisyys ja turhautuminen ovat nostaneet päitänsä, kun ihmiset on lukittu sisätiloihin, rajoitettu rajoituksin ja peloteltu media huudattamin otsikoin.

Jalkapallo-ottelut, kuten muutkin normaalit tapahtumat, ovat olleet säpissä pitkään, ja nyt apinanraivolla itsensä varustaneiden ja aggressiivisuuteen taipuvaisten epävarmojen yksilöiden turhautuminen purkautuu aivan väärin tavoin. Maskuliinisuus – huonolaatuinen sellainen – haisee tästä joukosta pitkälle.

Yleensä tällaiset ongelmat nousevat pinnalle silloin, kun yhteiskunta seilaa muutenkin vastatuulessa. Tavallaan pelaajien heittäminen vesipulloilla ja kentälle ryntääminen kertoo juurikin tämänhetkisen yhteiskunnan epätasapainosta.

Katsojat, jotka tekevät jotain sellaista, eivät välitä muiden hyvinvoinnista, yhteisistä pelisäännöistä tai oikeastaan edes jalkapallon jatkuvuudesta. He kuvittelet, että maailma pyörii heidän ympärillään, ja että kaikkien tulisi tukea heidän narsistista maailmankuvaansa. Eivät he ymmärrä aidosti jalkapalloa tai jalkapalloyhteisön jäseniä, vaan ainoastaan omia harhaisia kuvitelmiaan siitä, millainen maailman tulisi olla. Kuten muuallakin yhteiskunnassa, myös jalkapallomaailmassa tämä joukko on harvalukuinen, mutta äänekäs.

Etenkin ranskalaisten seurojen ultras-kannattajat kokevat, että heillä on oikeus käyttäytyä miten haluavat. He näkevät, että ovat seurojensa tärkeintä kannattajakuntaa, ja saavat siksi sanella säännöt sille, miten jalkapalloa pelataan. Tai, tässä tapauksessa, ei pelata.

Koronan luomat olosuhteet ja tyhjät katsomot ovat kärjistäneet ongelmaa, mutta huliganismi nosti päätään jo ennen pandemian alkua. Nämä kannattajat ajattelevat, että jalkapalloa yritetään siistiä liikaa ja viedä pois heidän ulottuviltaan. Joissain asioissa he voivat olla oikeassa, joissain väärässä, mutta mielipiteen ilmaiseminen väkivaltaisilla tavoilla on aina ja poikkeuksetta väärin.

Tilanne on ajanut myös ranskalaisseurat ongelmiin, sillä kukaan ei oikein tiedä, kenen tulisi ottaa tilanteesta vastuu.

Ranskan jalkapalloliitto tai Ligue 1:n seurat eivät uskalla viheltää peliä poikki ja tehdä rajuja ratkaisuja huliganismin kitkemiseksi, koska pelkäävät, että suututtavat kannattajansa. Koronan heikentämän taloustilanteen myötä seurat eivät uskalla riitautua faniensa kanssa, saati pakottaa ihmisiä pysymään poissa stadioneilta.

Tämän vuoksi seurat ovat pyytäneet Ranskan hallitusta toimimaan tilanteen parantamiseksi. Hallitus ei puolestaan uskalla tehdä liian kovia linjauksi, ettei se rajoita seurojen toimintaa muutenkin vaikean ajanjakson jälkeen liikaa. Loppukädessä kukaan ei ota vastuuta tilanteesta, eikä kukaan uskalla yrittää sitä ratkaista.

Lisäksi monet Ligue 1:n seurat ovat menettäneet kaikki ammattimaiset järjestyksenvalvojansa, kun nämä ovat lähteneet pahimpaan pandemia-aikaan etsimään töitä muualta. Moni ongelmista siis nivoutuu koronakriisiin ja sen välillisiin ja välittömiin seurauksiin. Juurisyyt ovat kuitenkin paljon syvemmälle. Pandemia on vain luonut olosuhteet niiden nousemiselle esiin.

Juuri ennen joulua Ranskan hallitus linjasi, että jos pelaaja tai tuomari loukkaantuu kesken ottelun katsojista riippuvasta syystä, keskeytetään peli välittömästi. Samalla seurat määrättiin parantamaan turvajärjestelyjään nykyisestä ennen ensi kautta.

Hyviä uudistuksia, mutta liian vähän, liian myöhään, joku voisi sanoa. Koska ongelma on nyt tunnistettu, olisi myös oiva aika istua alas ja keksiä keinot sen poiskitkemiseksi, ennen kuin koko Eurooppa rypee keskelle huliganismikriisiä.

Tässä kohtaa katseet eivät käänny yksittäisiin seuroihin, liigoihin tai edes maiden hallituksiin. Katseet kääntyvät kohti Uefaa, jonka toimivalta ylittää jalkapallomaailmassa nämä kaikki.

Euroopan jalkapalloliiton on luotava selkeät pelisäännöt sille, miten erilaisissa huliganismitilanteissa reagoidaan ja millaisia sanktioita kustakin rikkeestä jaetaan. Kun pelisäännöt ovat kaikille samat, ei yksikään seura joudu pakoilemaan vastuuta, eikä kukaan voi välttää ennalta määrättyjen rankaisujen antamista. Myöskään nämä niin kutsutut kannattajat eivät voi mennä sen taakse, etteivät olisi tienneet, mitä heidän törkytempuistaan seuraa.

Joskus haava kannattaa paikata ennen kuin se tulehtuu.

Hyvää viikonloppua

Uusi vuosi, sama tuttu virsi. Kehotan teitä edelleen liittymään Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajiksi. Luvassa on korkealentoista ja filosofista tekstiä jalkapallosta – mikä on kauniisti puettu lupaus siitä, että esittelen omat mielipiteeni edelleen jatkossa ainoina oikeina.

Kritiikkiä tai kehuja voi antaa, tai mielipiteitään muuten vain jakaa, sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Pitäkäämme keskustelua jalkapallosta yllä myös silloin, kun se ei maajoukkueen tai kansallisten sarjojen vuoksi ole tapetilla.

Sallisen sivukatsomo ilmestyy taas normaalisti viikon välein. Tervetuloa mukaan.

Hyvää viikonloppua.