Ottelun kulku EM-kisojen neljännesvälierässä Englannin ja Saksan välillä oli kovin tuttu Gareth Southgaten aikakaudelta. Peli oli, ainakin periaatteessa, täysin Englannin kontrollissa. Ottelu eteni riskittömästi, ja objektiivisesti katsottuna tylsästi, kohti vääjäämätöntä loppuaan ilman, että kumpikaan joukkue onnistui luomaan todellista maaliuhkaa. Jälleen kerran Southgate oli onnistunut hyydyttämään vastustajansa pelisuunnitelman. Samalla hän oli kuitenkin joutunut uhraamaan oman joukkueensa hyökkäyspelin.
Tällä kertaa ilmassa leijui kuitenkin pelon katkera haju. Kotiyleisö tiesi, mitä rankkarikisa Saksaa vastaan tarkoittaisi. Eikä se halunnut nähdä sitä. Siksi yleisö pikemminkin pakotti kuin kannusti Southgaten hakemaan voittoa, jopa pienellä riskillä, jo varsinaisen peliajan puitteissa.
Englannilla oli penkillä hyökkäysvoimaa Valioliigan mestarien, Mestarien liigan voittajien ja kansakunnan lempilapsen Marcus Rashfordin muodossa. Wembleylle saapuneet kannattajat eivät kuitenkaan halunneet ketään heistä ratkomaan turnauksen siihen asti tärkeintä peliä. He halusivat pelaajan, jolla ei ollut vyöllään yhtään peliä Mestarien liigassa ja vain yhdeksän maaottelua. He halusivat Jack Grealishin.
Kun Grealish tällä viikolla epäonnistui johtamaan Manchester Cityn voittoon PSG:stä, tuomitsivat samat englantilaisfanit hänet suurten pelien alisuorittajaksi. Huolimatta siitä, että Grealish oli tilastollisesti yksi joukkueensa parhaita, oli hän muuttunut kolmessa kuukaudessa kansakunnan lemmikistä epäonnistujaksi.
Syynä on tietysti romantiikan puute. Aston Villassa Grealish oli joukkueensa tähti, johtaja, sielu ja kasvot. Kaikki, mitä birminghamilaisseura teki, henkilöityi seuran omaan kasvattiin. Asemansa takia pelaajasta kasvoi jopa tarunhohtoinen hahmo; myytti, joka oli enemmän supersankari kuin jalkapalloilija.
Erittäin harva Grealishia Saksaa vastaan kentälle vaatineista faneista oli todella nähnyt hänen pelejään. Aston Villan saama mediahuomio ei ole Manchester Cityn tasolla, eikä seuran otteluita ole Englannissa edes mahdollista katsoa TV:stä samalla volyymillä kuin Cityn. Grealish välttyi Villa-vuosinaan suuren yleisön kritiikiltä, koska suuri yleisö ei yksinkertaisesti seurannut hänen otteitaan viikosta toiseen.
Kun Villa voitti, vuotivat kiitokset yleensä Grealishin niskaan. Kun joukkue hävisi, ei kritiikkiä tullut, koska häviäminen oli Villan materiaalilla luonnollista. Niissä otteluissa, jotka ihmiset katsoivat, pelintekijä oli poikkeuksetta joukkueensa paras pelaaja. Ei ollut tiistaisia ohipelejä Bayern Münchenia vastaan eikä pakonomaista tarvetta johtaa joukkue voittoon jokaisessa pelissä. Oli vain highlightit, liian pienet säärisuojat ja kasvattiseuran edustamisesta syntynyt romantiikka.
Nyt Grealish pelaa hallitsevassa Englannin mestarissa, kenties maailman parhaan valmentajan alaisuudessa, mutta osa myytistä on silti murentunut. Grealish ei ole nyt sen huonompi pelaaja kuin Aston Villa -aikoinaan. Hän on, itse asiassa, yksi maailman parhaita jalkapalloilijoita. Mutta nyt hän edustaa seuraa, joka ei tarjoa samanlaista pakomahdollisuutta romantiikan savuverhon taakse. Nyt miehen otteet, niin hyvät kuin huonotkin, ovat koko kansakunnan korostetun huomion kohteena.
Englantilaisyleisö oli toki oikeassa vaatiessaan Grealishia kentälle Saksaa vastaan: Birminghamilainen auttoi Englannin voittoon rakentamalla joukkueen kummankin maalin. Todellisuudessa Wembleyn yleisö kuitenkin halusi jotain muuta kuin voitollisiin ratkaisuihin kykenevän pelaajan – se halusi romantiikkaa.
Suurin osa jalkapallomaailman hienoimmista tarinoista rakentuu mystiikan ja epävarmuuden ympärille. Sama, mikä päti Grealishiin, pätee jalkapallon MM-kisoihin. Ei MM-kisat ole maailman suurin urheilutapahtuma siksi, että niihin osallistuvat maailman parhaat maajoukkueet. Ne ovat sitä siksi, että ne pelataan niin harvoin.
Romantiikan arvo on sen harvinaisuudessa. Eivät imelät romanttiset komediat menesty vuodesta toiseen siksi, että ne kuvastaisivat ihmiskunnan todellista elämää, vaan siksi, että suurempi osa ihmisistä epätoivoisesti etsii samanlaista romantiikkaa sitä kuitenkaan löytämättä.
Jokainen suomalainen osaa verrata jalkapallon MM-kisojen arvostusta jääkiekon MM-kisojen vastaavaan. Kyllä, lajit painivat globaalisti täysin eri sarjoissa, mutta jopa oikeaan kontekstiin laitettuna ero on silmiinpistävä. Vuosittain pelattavat MM-kisat eivät merkitse kyseisen lajin kahdelle suurimmalle maalle käytännössä mitään.
Neljä vuotta on urheilumaailmassa ikuisuus. Kaikki tuon syklin sisällä tapahtuva – niin kansalliset sarjakaudet kuin kunkin maanosan omat mestaruusturnaukset – on kuin yhtä pitkää esileikkiä, joka saavuttaa kliimaksinsa kerran neljässä vuodessa. Siksi jokainen peli on katsottava ja jokainen tunnelmahiukkanen hengitettävä.
Harvinaisuus on se liekki, joka kerran neljässä vuodessa sytyttää roihun jalkapalloyhteisön rintaan. Harvinaisuus on se motivaattori, joka saa aikuiset ja lapset sulkeutumaan kuukauden mittaiseen jalkapallokuplaan ja unohtamaan koko muun elämän.
Jalkapallon MM-kisat ovat kaltaiselleni elämäntapafanille neljän vuoden välein toistuva maailman paras kuukausi. Katson jokaisen ottelun ja annan itseni hautautua täysin ja anteeksipyytelemättä lopputurnauksen maailmaan. Kyseessä on maailman paras kuukausi, joka vain sattuu toistumaan taas neljän vuoden kuluttua.
Mutta kuten kaikki intohimoasiat, myös MM-kisat ovat uuvuttavat. Kaikki viikonloppureissut, jotka jäävät tekemättä, sekä kaikki juhannukset, jotka jäävät juhlimatta pelien takia, jättävät jäljen. Jalkapallon MM-kisat vahingoittavat niin sosiaalista elämääni, ammatillista kehittymistäni kuin harrastuksianikin. Mutta perustelen päätökseni muille – ja ehkä ennen kaikkea itselleni – sillä, että kisat pelataan vain joka neljäs vuosi.
Jos Fifan ajama muutos joka toinen vuosi pelattavista MM-kisoista menee läpi, muuttuu ainakin oma tapani seurata MM-kisoja täysin. Ei enää jokaisen ottelun katsomista, ei enää kuukauden kestävää jalkapallokuplaa. Muun elämän lukitseminen pieneen peltirasiaan kisojen ajaksi on haastavaa neljän vuoden välein, mutta mahdotonta joka toinen vuosi.
Teoriassa Fifa saisi minut katsomaan jalkapalloa useammin, koska virittäytyisin TV:n ääreen MM-kisojen takia joka toinen vuosi. Käytännössä katsomani pelimäärä ei kuitenkaan lisääntyisi, koska minun olisi pakko jättää puolet otteluista katsomatta. Joukkuemäärän nostaminen 48:aan ja MM-kisojen pelaaminen kahden vuoden välein on yhtälö, joka ei mahdollista samanlaista jalkapallojuhlaa kuin nykyinen neljän vuoden sykli. Ja se olisi isku turnauksen arvostukselle.
Myös pelaajat tarvitsevat taukoa. Aina ei voi olla fyysisesti, eikä varsinkaan henkisesti, viritetty maailman tärkeimpään otteluun. Kahden vuoden välein pelattavat MM-kisat tuplaisivat pelaajien mahdollisuudet niin osallistumiseen kuin voittamiseen, mutta vähentäisivät MM-kisojen merkitystä. Lopputuloksena pelaajat alkaisivat jättää MM-kisoja, tai oman maanosansa arvoturnauksia, väliin palautuakseen ja pitkittääkseen omaa uraansa. Kakkoskokoonpanoilla pelatuilla EM-kisoilla saattaa olla oma arvonsa, mutta minä en ainakaan osaa sitä nähdä.
Teoriassa Fifan ehdotus toki näyttää järkeenkäyvältä. Joka toinen vuosi pelattavat MM-kisat olisivat kaikin puolin nykyistä reilumpi ratkaisu. Useammin järjestettävä lopputurnaus antaisi pelaajille mahdollisuuden osallistua MM-kisoihin useammin. Enää ei yksi epäonninen loukkaantuminen veisi uran ainoaa mahdollisuutta osallistua MM-kisoihin, eikä yksi huonosti sujunut turnaus vesittäisi huippupelaajan kenties viimeistä mahdollisuutta voittaa maailmanmestaruutta.
Myös pienille maille useammin pelattavat MM-kisat olisivat reilumpi malli, sillä mahdollisuudet lopputurnaukseen pääsemiselle käytännössä tuplaantuisivat. Jos tämän vuoden MM-karsinnoissa ei irronnut paikkaa, niin ei hätää: ensi vuonna on jo uusi yritys.
Jossain määrin ratkaisu olisi reilumpi myös faneja kohtaan, jotka eivät joutuisi odottamaan neljää vuotta uutta mahdollisuutta päästä paikan päälle MM-kisoihin, jos esimerkiksi elämäntilanne tai välimatka ei sitä yhdellä kertaa mahdollista.
Loppukädessä useammin järjestettävien MM-kisojen ainoa tavoite on kuitenkin tehdä Fifalle nykyistä enemmän rahaa. Ahneudellekin on toki järkiperäinen selitys. Liiton ainoa tehtävä on ajaa sen jäsenmaiden etuja ja auttaa rakentamaan jalkapallokulttuuria myös sinne, missä sitä ei vielä tällä hetkellä ole. Koska MM-kisat ovat käytännössä Fifan ainoa tulonlähde, pystyisi liitto tämän muutoksen myötä rahoittamaan pienten maiden jalkapalloliittoja huomattavasti nykyistä enemmän.
Aina se, mikä paperilla näyttää hyvältä, ei kuitenkaan käytännössä toimi. Grealishista tuli kesällä historian kallein englantilaispelaaja. Hän on EM-kisojen jälkeen debytoinut Mestarien liigassa ja pelaa hallitsevan Englannin mestarin riveissä. Englantilaisfanien häntä kohtaan tuntema rakkaus ja arvostus ei silti ole yhtä varauksetonta kuin kolme kuukautta sitten.
Joka toinen vuosi pelattaville MM-kisoille kävisi kuten Grealishille. Turnauksen faktuaalinen arvo ei muuttuisi, koska onhan maailmanmestaruus aina maailmanmestaruus. Mutta arvostus laskisi, koska harvinaisuus ei olisi enää valttikortti, jolla turnaus voisi asemansa oikeuttaa. Kuten Grealishia, myös MM-kisoja seuraisi muutoksen myötä karu arki ja sen mukanaan tuoma todellisuus.
Neljän vuoden välein pelattavat MM-kisat ovat niin täynnä romantiikkaa, etteivät ne joudu kohtaamaan arkielämän ongelmia. Kun odotusaika on niin pitkä, riittää vaaleanpunaista pumpulipölyä koko kuukaudeksi. Odotusajan lyhentyessä myös tuo verho hälvenisi.
Hyvää viikonloppua
Fifa ei ole asiaa juuri mainostanut, koska se tuskin todellisuudessa haluaa kuulla, mitä mieltä fanit joka toinen vuosi pelattavista MM-kisoista ovat, mutta liitto kerää fanien mielipiteitä kansainvälisestä ottelukalenterista. Käythän antamassa oman mielipiteesi MM-kisasyklin tiuhenemisesta. Sinulla on siihen viisi minuuttia tänä lauantaina aikaa.
Jos haluat jakaa mielipiteesi aiheesta muuallekin, voit ottaa yhteyttä sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Sallisen sivukatsomon uutiskirjeen taas voit tilata tästä.
MM-kisojen arvostukseen liittyy toki arvostuksen lisäksi epävarmuus, joka myös perustuu neljän vuoden syklille, mutta siihen palataan ensi viikolla.
Hyvää viikonloppua.
