Vuonna 1990 perustetun Veikkausliigan mestaruutta on juhlinut yhteensä 11 eri seuraa. Näistä kuusi pelaa Veikkausliigassa myös kaudella 2022. Kaikkia muita seuroja yhdistää ajautuminen talousvaikeuksiin ja lopulta konkurssi tai fuusio.
Viidestä seurasta kaksi, TPV ja sittemmin FC Lahdeksi fuusioitunut FC Kuusysi, ovat kuitenkin jatkaneet toimintaansa Ykkösessä vielä Veikkausliigasta putoamisen jälkeen. FC Jazz, Myllykosken Pallo ja Tampere United sen sijaan ajautuivat konkurssiin veikkausliigaseuroina, mikä horjutti jokaisen seuran olemassaoloa.
Jazzin kohdalla konkurssin taustalta paljastui lopulta myös laittomia talousjärjestelyjä, ja myös TamUssa luisuttiin Palloliiton sääntöjen vastaiseen taloudenpitoon. Kummankin seuran kohdalla pääasiallinen syy oli vanha tuttu: omien varojensa yli eläminen.
Vuonna 2005 konkurssiin ajautuneen Jazzin talousvaikeudet pohjautuivat jo 1990-luvun hulluihin vuosiin. TamUn kohtaloksi taas koitui vuosien 2006 ja 2007 Suomen mestaruuksien aiheuttama mopon keuliminen. Ajankohta osoittautui pahimmaksi mahdolliseksi, ja seura ajautui pahoihin talousvaikeuksiin, joista selviytymiseksi turvauduttiin epätoivoisiin keinoihin.
”Nähdäkseni mestaruuksien jälkeen lähti vähän mopo käsistä, ja luovuttiin hyvistä taloudenhoidon perusteista”, kertoo TamUn nykyinen puheenjohtaja Antti Niemistö. ”Se ei ehkä yksistään olisi riittänyt, mutta sitten tuli maailmanlaajuinen finanssikriisistä lähtenyt lama.”
Konkurssi seurasi vuonna 2011, kun Palloliitto oli sulkenut TamUn kaikista sarjoista ja tulopuoli tyrehtyi. Myöhemmin myös konkurssin myötä nurin menneen Tampere United Oy:n entistä johtoa tuomittiin talousrikoksista.
Myllykoskella taivas taas tummui oikeastaan vain huonon tuurin myötä. Pienen paikkakunnan suurin työllistäjä ja MyPan suurin yksittäinen tukija, Myllykosken paperitehdas, lakkautettiin vuonna 2011, eikä seuran varainhankinta onnistunut paikkaamaan syntynyttä aukkoa. Konkurssiin MyPa ajautui vuoden 2015 alussa.
”Olihan se todella raskas isku. Myllykoskella on reilut 4000 asukasta, ja alla oli vielä raskaampi isku, eli tehtaan kaatuminen. Täällä vietettiin silloin henkisesti todella vaikeita aikoja”, MyPan puheenjohtaja Risto Oksanen sanoo.
Yksikään seurayhteisö ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Toiminta jatkui jollain tasolla välittömästi, ja edustusjoukkueen tasollakin hyvin pian konkurssin jälkeen. Katseet kohdistettiin ongelmien sijasta tulevaisuuteen.
TamUn soihtua kantoi erillinen, kannattajien perustama Tampere United Kannattajat ry, joka ilmoittautui kaudeksi 2012 Kutoseen. Neljä vuotta myöhemmin TamU-K sulautui emoseuraan ja TamU teki virallisen paluun. Porissa ja Myllykoskella junioritoiminta jatkui normaalisti koko ajan. FC Jazzin edustusjoukkue teki paluun Palloliiton sarjoihin 2016 ja MyPan 2017.
”Kun tehdas kaatui, MyPa jatkoi vielä jonkin aikaa. Mutta jo silloin oli päivänselvää, ettei resurssit tule riittämään. Täällä ei ole mesenaattia, joten suunta oli selvä. Sen jälkeen junioritoiminta jatkui välittömästi, ja siitä pidettiin huolta. Sen päälle alettiin pikkuhiljaa rakentaa”, Oksanen kertoo.
Realiteettien ymmärtämisen päälle löytyi vielä aimo annos sisukkuutta. Sen sijaan, että konkurssi olisi koettu kuoliniskuksi, se otettiin vastaan haasteena.
”Se oli monella tapaa haastavaa. Tosi paljon silloin otettiin energiaa tietynlaisesta katkeruudesta ja siitä, että halutaan näyttää, ettei meitä voi pyyhkiä kartalta. Se saatiin kanavoitua positiivisella tavalla”, Niemistö sanoo.
”Olihan se aika erikoista”, Niemistö nauraa kysymykselle siitä, millaista oli lähteä rakentamaan TamUn brändillä kuutosdivarin seuraa. ”Huomiota sai aivan suhteettomasti. Vaikka me lähdettiin aivan nollista. Yhdistyksellä ei ollut minkäänlaista varallisuutta ja kulut lähtivät heti laukkaamaan. Palloliiton jäseneksi liittyminen maksoi silloin reilun satasen, eikä seuralla ollut varaa maksaa edes sitä. Sen aikainen puheenjohtaja sitten lainasi sen omistaan.”
Niemistö uskoo, että vahva brändi ja uskollinen yhteisö auttoi toiminnan ensimmäisinä vuosina. Kannattajat olivat esimerkiksi valmiita maksamaan pelaajien pelipasseja omasta pussistaan. Lisäksi fanituotteiden myynti lähti vetämään heti alusta alkaen, mikä on aladivarien seuralle harvinaista. Sillä oli iso vaikutus seuran talouteen.
Ihmisten tuki ja kiinnostus näkyi myös katsojaluvuissa. Heti kauden ensimmäisessä pelissä paikalla oli muitakin kiinnostuneita kuin vain seuran faniryhmän ydinjoukkoa. Kauden huipentaneessa nousukarsintapelissä katsojia olikin sitten jo useita satoja.
Myös Myllykoskella seurayhteisö osoitti voimansa heti alusta alkaen. Kouvolalaisen Purhan paikan Kolmosesta kaudeksi 2017 saanut MyPa on paikallisesti kiinnostava seura, pelasi se millä sarjatasolla tahansa.
”Vaikka pelataan Kolmosta, niin ei se meidän yleisökeskiarvoissa merkittävästi näy. Tänä vuonna meidän keskiarvo oli noin 500 henkeä. Parhaimmillaan yhdessä ottelussa oli lähes tuhat katsojaa”, Oksanen kertoo.
Sekin tietysti auttoi, että urheilullinen puoli lähti heti toimimaan. ”Meillä oli oman kylän pelaajia ja Jukka Karjalainen teki todella ansiokkaan työn nostamalla joukkueen Kolmosesta aina Ykköseen asti. Samalla innostus kasvoi”, Oksanen sanoo. ”Oli hauska nähdä, että ne ihmiset, jotka liiga-aikaan istui tietyllä paikalla katsomossa, istui siellä myös Kolmosen peleissä.”
Myös Tampereella saatiin huomata, että sarjatasosta huolimatta urheilullinen menestys kiinnostaa ihmisiä. Heti ensimmäisellä kaudellaan TamU nousi Vitoseen, ja kolmen vuoden päästä joukkue pelasi jo Kolmosta.
Niemistö myöntää, että aluksi moni tuli naureskellen kyselemään, että mitä te oikein kuvittelette olevanne. Ajan myötä tilanne on kuitenkin muuttunut. ”Osa jopa pahoittelee sitä, että on tullut mukaan vasta myöhemmin. Niitä vanhoja TamUn liigapeleissä käyneitä ihmisiä on tullut mukaan myöhempinä vuosina, ja sehän on vain hieno asia.”
Seurarakkaus on asia, jota on vaikea kadottaa. Se voi ajan myötä voimistua, laantua tai muuttaa muotoaan, mutta on aina olemassa. Seurayhteisöillä olisi ollut täysi oikeus kääntää selkänsä konkurssiin ajautuneille seuroille. Näin ei kuitenkaan käynyt.
”Mypa tiedetään ja tunnetaan. Siinä mielessä arvostusta on. Tälle yhteisölle on edelleen ylpeyden aihe, että MyPa tiedetään jopa ulkomailla”, Oksanen sanoo.
Myös pelaajista näkee, että logo, jolla on voitettu Suomen mestaruuksia ja pelattu europelejä, merkitsee. Sekä Oksanen että Niemistö kokevat, että osa seurojen vetovoimasta pelaajarintamalla johtuu juuri historiasta ja yleisön kiinnostuksesta.
MyPan puheenjohtaja kuitenkin myöntää, että päivittäisessä tekemisessä historiasta ei juuri ole hyötyä. ”Varsinaisessa toiminnassa se ei kuitenkaan näy mitenkään. Rahan kairaaminen kumppanikentästä on meillekin raskasta työtä.”
Pahimmillaan historia voi jopa vaikeuttaa varainkeruuta. Niemistö sanoo, että osa yrityksistä ei periaatteesta lähde tukemaan seuraa, koska hävisivät konkurssissa niin paljon rahaa. FC Jazzin toiminnanjohtaja Tommi Pikkarainen on huomannut saman. ”Tässä välissä on ollut monta huonoa vuotta, ja sitä aikaa on kulunut niin paljon, ettei se nostalgia enää kanna. Se ei esimerkiksi meidän euroissa näy.”
Toisaalta rikas historia pitää sisällään potentiaalia ihan eri tavalla kuin monella muulla kakkos- tai kolmosdivarin seuralla. Niemistö ja Pikkarainen uskovat esimerkiksi molemmat, että vahva brändi voi olla avuksi siinä kohtaa, kun paikka Veikkausliigassa alkaa olla aidosti lähellä ja toimintaan täytyy saada lisäeuroja kumppanikentästä.
Perinteet näkyvät myös siinä, millaiset olosuhteet ja kannattajapotentiaali seuroilta löytyvät. ”Kyllä se historia näkyy. Meillä on hyvä kannatuspohja ja meidän omat olosuhteet on hyvät. Jos mietitään vaikka junioritasoa ja pelaajakehitystä, niin kyllähän me ollaan kaupungin vahvin seura”, Pikkarainen sanoo.
”Kun meillä on paikallisottelu, niin yhtäkkiä on yli 3000 ihmistä paikalla. Se osoittaa, että sitä potentiaalia on siellä pohjalla.”
Mihin asti se potentiaali sitten kantaa? Etenkin isoilla talousalueilla, Tampereella ja Porissa, uskotaan siihen, että nousu takaisin Suomen suurimpien jalkapalloseurojen joukkoon on mahdollista.
”Jo vuonna 2011 asetettiin tavoitteeksi palata Euroopan kentille. Silloin oltiin todella kaukana siitä, eikä se nytkään kovin lähellä ole. Mutta asetamme tavoitteet sinne, mihin uskomme mahdollisuuksien riittävän”, Niemistö lataa. Nähtävissä olevassa tulevaisuudessa TamUn tavoite on pelata jälleen Veikkausliigassa.
Pikkarainen näkee, että myös Kakkosta pelaavalla Jazzilla on potentiaalia nousta ainakin tasaisesti liiganoususta taistelevaksi Ykkösen seuraksi sekä merkittäväksi kasvattajaseuraksi. Vertailukohteeksi Pikkarainen ottaa täksi kaudeksi Veikkausliigaan palanneen VPS:n sekä Jaron, jotka molemmat tulevat Poria pienemmiltä talousalueilta.
Jazzin toiminnanjohtaja kuitenkin muistuttaa, että urheilullinen kasvu edellyttää myös taloudellista kasvua, mikä taas vaatii sen, että oman talousalueen sidosryhmät saadaan aktivoitua.
”Meidän pitää pystyä tuottamaan samanlaista merkityksellisyyttä, jota FC Jazz tuotti hyvinä aikoinaan”, Pikkarainen toteaa. ”Viime kädessä me ei päätetä, että mennäänkö me sinne, vaan porilaiset katsojat, porilaiset yritykset ja Porin kaupunki.”
Yksi tapa, jolla ihmiset saadaan sitoutumaan, on se, että asiat tehdään fiksusti. Kaikkien kolmen seuran kohdalla vaikuttaa siltä, että kokemuksista on otettu opiksi, eikä urheilullista menestystä lähdetä enää jahtaamaan riskillä. Niemistö esimerkiksi myöntää, että vaikka tavoitteet ovat korkealla, ei TamUlle olisi ollut hyväksi vielä tässä kohtaa nousta Ykköseen. Ensisijaisena tavoitteena on kehittää seuraa kokonaisvaltaisesti.
”Tyhmiä riskejä ei oteta. Jos urheilupuoli jostain syystä epäonnistuu, niin samalla ei saa mennä muukin toiminta retuperälle”, Niemistö sanoo.
MyPan Oksanen on pitkälti samoilla linjoilla. ”Olen aina sanonut, että MyPa on tappioita tavoittelematon seura. Sekä kentällä että taloudessa. Pienimuotoista tämä on, mutta pysymme pinnalla. Pidämme taloudesta sillain huolta, että velkarahalla emme lähde toimintaa pyörittämään.”
Myös Tampereella tunnutaan ymmärtäneen sen seurayhteisön arvo, jonka eteen päivittäistä työtä tehdään. Menestystä tärkeämpää on elinvoimainen seura, joka voi hyvin ja tuo iloa sidosryhmilleen vielä pitkään.
”Olen sanonut usein, että tehtäväni puheenjohtajana on varmistaa se, että ensi vuonnakin pelataan. Ja se pätee vuodesta toiseen. Meillä on seurana aika traumaattiset kokemukset. Nyt ollaan rakennettu seuraa muutenkin, eikä olla enää edustusjoukkueen varassa, kuten liigavuosina oltiin”, Niemistö kertoo.
Pikkarainen kuitenkin muistuttaa, etteivät varovaisuus ja menestys sulje toisiaan pois. Veikkausliigassa sekä pelaajana että valmentajana esiintynyt seurajohtaja kokee, että ilman miljonääriomistajan tukea talous- ja urheilupuolen kasvattaminen käsi kädessä on ainoa kestävä tapa menestyä. Tekemisen täytyy muutenkin olla vahvalla pohjalla, ja seuran mahdollisimman omavarainen sekä taloudellisesti että pelaajatuotannon osalta.
”Jos laadukasta juniorityötä jaksaa tehdä kymmenen vuotta, niin se kantaa aina hedelmää”, Pikkarainen sanoo. ”Ei talous- tai urheilupuolta voi vetää riskillä kuiviin. Orgaaninen kasvu tulee kyllä, jos jaksaa tehdä pitkäjänteistä työtä.”
Orgaanisen kasvun kautta myös seuran omat resurssit lisääntyvät. Hengitystä pidätellen menestystä ei kannata odottaa, mutta jos kaikki menee hyvin, voi olla, että lähivuosina Veikkausliigassa nähdään yhä useampi Suomen mestaruuden voittanut seura.
Se ei ole kuitenkaan enää itseisarvo. Jokainen vaikean polun läpikäynyt seura näyttää oppineen matkalla tärkeitä asioita suomalaisesta jalkapallokentästä. Vaikka menestyminen on kilpaurheilussa avainasemassa, luo elinvoimainen jalkapalloseura yhteisölleen merkitystä myös muun kuin vain voittojen kautta.
”Kyllä MyPan merkitys on muualla kuin mitaleissa”, Oksanen toteaa.
