Vain yhdeksää päivää vajaa vuosi sitten Gianluigi Donnarumma torjui Bukayo Sakan rangaistuspotkun ja johti Italian EM-kultaan Wembleyn nurmella. Ja vain neljän viikon ja yhden päivän kuluttua samalla stadionilla kruunataan uusi Euroopan mestari.
Näillä kahdella turnauksella on kuitenkin yksi hyvin ilmeinen ero. Säännöt ovat kyllä samat, kuten on tarve selviytyä kisoihin karsintojen kauttakin. Pelikenttä on samankokoinen, pelivälineet samat ja nyt, ensimmäistä kertaa koskaan, finaalin stadionkin on sama. Lisäksi kumpikin turnaus on vielä saman kattojärjestön järjestämä.
Erona on kuitenkin se, että siinä, missä viime vuonna ympäri Eurooppaa pelattiin jalkapallon EM-kisoja, niin ensi keskiviikkona Englannissa käynnistyvät naisten EM-kisat. Uefa on kokenut tarpeelliseksi erottaa turnaukset toisistaan jo nimeämisvaiheessa.
Kun viime vuoden turnauksen nimi, jalkapallon EM-kisat (Uefa Euro) oikein alleviivasi sitä, että kyseessä on koko jalkapalloilevan Euroopan kliimaksi, on jo tämän vuoden turnauksen virallisessa nimessä tietty disclaimer: naisten EM-kisat – Women’s Uefa Euro.
Toinen on nimensä perusteella koko kansan urheilujuhla, toinen suunnattu vain tietylle ihmisryhmälle. Miksi turnaukset ovat lähtökohtaisesti jo nimensä perusteella eriarvoisia? Jos asiaa pysähtyy ajattelemaan rationaalisesti, tajuaa, ettei syitä ole.
Eroa todennäköisesti perustellaan lähinnä perinteiden kautta. Miesten EM-kisoja on pelattu jo vuodesta 1960, ja turnaus nyt vain satuttiin alun perin nimeämään jalkapallon EM-kisoiksi. Naisten turnaus perustettiin 1984, joten se sai myöhemmin syntyneenä nimeensä kisojen erottamiseen tarvittavan etuliitteen.
Se, että näin on ennenkin tehty, on kuitenkin huonoin mahdollinen syy olla muuttamatta asioita. Perinteisesti naiset ovat jääneet kotiin hoitamaan lapsia, kun miehet ovat käyneet töissä. Perinteisesti ihmisiä on pidetty eriarvoisina heidän ihonvärinsä perusteella. Perinteisesti mielenterveysongelmista ei ole ollut soveliasta puhua.
Yhteiskunta muuttuu, ja mielettömiksi osoittautuneet perinteet tuhotaan. Lienee sanomattakin selvää, ettei kukaan haluaisi sovittaa yllä mainittuja perinteisiä käyttäytymismalleja nyky-yhteiskuntaan.
Onkin jotenkin symbolista, että tämän vuoden EM-kisat pelataan juuri Englannissa, sillä perinteisesti naiset eivät ole Englannissa saaneet pelata jalkapalloa.
Jalkapallon pelaaminen kiellettiin naisilta Englannissa vuonna 1921, koska sen ei koettu olevan soveliasta. Kielto murrettiin käsittämättömästi vasta vuonna 1971. Ilman koronapandemiaa EM-kisat olisi pelattu Englannissa tasan 100 vuotta kiellon asettamisen ja 50 vuotta sen päättymisen jälkeen.
Kysyntään tai kiinnostukseen kielto ei liittynyt, sillä vuoden 1920 tapaninpäivänä 53 000 katsojaa ahtautui Evertonin Goodison Parkille katsomaan, kun Dick Kerr Ladies kohtasi St. Helen’s Ladiesin. Vielä 14 000 lisää kuunteli peliä stadionin parkkipaikalta, kun eivät olleet mahtuneet katsomoon. Seuraavana vuonna naisilta kiellettiin jalkapallon pelaaminen, koska sen ei koettu sopivan perinteiseen naisihanteeseen.
Jotkin perinteet ovat hyviä. Toiset eivät. Ei siis koskaan pidetä asioista kiinni vain sen takia, että niin on tehty ennenkin.
Toinen asia, joka nostetaan esiin aina jalkapalloilullisesta tasa-arvosta puhuttaessa, on raha. Keskustelu on vaikea, koska on totta, että miesten kilpailut generoivat enemmän kassavirtaa kuin naisten vastaavat. Suuremmasta purosta on helpompi jakaa suurempia osuuksia.
Asia on hankala, sillä siihen on kaksi näkökulmaa. Toinen on humaanimpi, jonka mukaan eri ihmisten tulisi saada samasta työstä sama korvaus. Toinen taas puhtaasti kaupallinen, jonka lähtökohtana on se, että pelaajille maksettavien korvausten tulee olla suhteessa siihen, kuinka paljon he tuovat rahaa työnantajalleen tai kilpailun ylläpitäjälle.
Omalla tavallaan kumpikin näkökulma on oikea. Nyky-yhteiskunnan arvojen valossa humaani lähestymistapa olisi sosiaalisesti hyväksyttävämpi ja se, johon lopulta toivottavasti päästään. Kaupallinen näkökulma taas huomioi tietyt realiteetit – jos seurat olisi pakotettu maksamaan samaa palkkaa sekä nais- että miespelaajilleen, olisi aito uhka, että naisten joukkueita lakkautettaisiin, koska seurapomot toteaisivat jäävänsä niiden osalta vielä tappiolle.
Siksi seurat katsovat asiaa enemmän kaupallisesta näkökulmasta, ja juuri siksi liittojen tehtävänä olisi ottaa asiaan humaanimpi lähestymistapa. Kansallisten ja kansainvälisten liittojen tulisi olla tässä asiassa edelläkävijöitä ja tuoda tasa-arvoisuutta eri turnausten palkintosummiin. Seurat ovat kaupallisia yrityksiä, mutta liittojen tehtävänä on viedä jalkapallokulttuuria eteenpäin joko omassa maassaan tai kansainvälisesti.
Näin ei kuitenkaan ole. Viime vuonna Englannin Jalkapalloliitto maksoi miesten FA Cupin voittajajoukkueelle 1,8 miljoonaa puntaa. Naisten FA Cupin voittaja sai mieltä ylentävät 25 000 puntaa. Tärkeämpää kuin näiden kahden kilpailun välinen ero on kuitenkin se, että FA Vase Cupin, joka on miesten 9.–11. sarjatasolla pelaaville seuroille suunnattu haastajakilpailu, voittaja sai noin 72 000 puntaa. FA Vase Cupin finaalia oli katsomassa 6000 henkeä, kun naisten FA Cupin finaali veti lehtereille 41 000 katsojaa.
Vuonna 2019 naisten MM-kultaa voittanut USA:n joukkue sai voitostaan palkintorahoina noin 3,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2018 miesten maailmanmestari Ranska puolestaan nettosi voitostaan noin 33 miljoonaa. Ero on lähes kymmenkertainen, vaikka naisten MM-kisoja seurasi TV:stä 1,12 miljardia ihmistä miesten kisojen 3,57 miljardia vastaan – siis noin kolmasosa.
Uefa odottaa tämän kesän EM-kisojen tuovan ruutujen ääreen noin 250 miljoonaa katsojaa. Viime kesänä pelattuja EM-kisoja puolestaan seurasi 1,9 miljardia ihmistä. Suhde on noin 1:13, mutta palkintorahoja Uefa jakaa silti naisille vain noin neljä prosenttia siitä, mitä se jakoi miehille.
Katsojamäärät eivät toki suoraan korreloi sen kanssa, kuinka paljon lajiliitot tekevät rahaa eri miesten tai naisten kilpailuilla. Otteluita katsovien silmäparien määrä kertoo kuitenkin jotain siitä, missä globaali kiinnostus naisten pelejä kohtaan menee.
Ennen pitkää kasvanut kiinnostus muuttuu myös rahaksi. Tässä asiassa Uefan, Fifan ja kansallisten liittojen ei kuitenkaan pitäisi pysyä reaktiivisina toimijoina, vaan ottaa proaktiivinen, tasa-arvoa edistävä asema, ja nostaa eri kilpailujen palkintosummat niiden ansaitsemalle tasolle.
Nykyisen ongelman ydin ei ole edes siinä, että pelaajat ja joukkueet eivät saisi ansaitsemaansa siivua, vaan siinä, että jalkapallon palkkiomalli on rakenteellisesti vinoutunut miesten hyväksi. Loppukädessä palkintosummat tulevat toivottavasti olemaan samat sekä naisille että miehille. Näin aluksi voitaisiin kuitenkin lähteä liikkeelle siitä, että palkintosummat olisivat sopivassa suhteessa pelejä seuraavaan yleisöön nähden. Olisiko se liikaa vaadittu?
Uefan ja Fifan kaltaiset lajiliitot puhuvat jatkuvasti tasa-arvosta, mutta toteuttavat mantraansa äärimmäisen huonosti. Juuri näiltä liitoilta on pystyttävä vaatimaan tasa-arvokehityksen vauhdittamista. Kilpailujen korkeammat palkintosummat saisivat kansalliset lajiliitot panostamaan enemmän niiden tavoitteluun, mikä parantaisi naisten maajoukkueiden asemaa. Tämä kehitys taas läikkyisi pitkässä juoksussa myös seuratoiminnan puolelle.
Kansallisten kilpailujen kanssa ollaan samassa tilanteessa. Suuremmat palkintosummat motivoivat seuroja panostamaan joukkueisiinsa enemmän. Tämä taas näkyisi lopulta palkkojen, fasiliteettien tason ja lopulta yleisömäärien kasvussa. Jalkapalloyhteisö on pyramidi, jossa raha valuu ylhäältä alas, minkä takia lajiliitoilla on tärkeä asema tasa-arvon edistäjinä.
Lopulta kysymys on myös siitä, että jokaiselle jalkapallon harrastajalle mahdollistetaan samat lähtökohdat. Palkintorahoista iso osa valuu lajiliittojen tai seurojen kautta suoraan juniorityöhön. Nostamalla palkintosummiensa kokoa Uefa, Fifa ja kansalliset lajiliitot tulisivat suoraan edistäneeksi myös tyttöjuniorien asemaa ja mahdollisuuksia.
Tämä kaikki palvelisi tasa-arvoisemman jalkapallohuomisen luomista. Kuten palvelisi myös turnausten tasa-arvoinen nimeäminen. Emme voi suoraan vaikuttaa siihen, miten Uefa palkintorahojaan jakaa tai miten se turnauksensa nimeää. Voimme kuitenkin osoittaa arvostuksemme maailman suosituinta ja tasa-arvoisinta peliä kohtaan.
Siksi on turha puhua ”jalkapallosta” ja ”naisten jalkapallosta” tai ”EM-kisoista” ja ”naisten EM-kisoista”, kun kyseessä on jalkapallo ja EM-kisat. Otetaan siis ensimmäinen askel kohti tasa-arvoista jalkapalloyhteiskuntaa ja unohdetaan turha erottelu.
Naisten ja miesten arvokisoja ei pelata samoina vuosina, joten periaatteessa jo pelkkä vuosiluku riittää erottamaan turnaukset toisistaan. ”EM-kisat 2024” ja ”EM-kisat 2025” tulisi olla se tapa, jolla Uefa kilpailunsa nimeää. Miesten kisat pelataan parillisina ja naisten parittomina vuosina, joten yhtälö on meille faneillekin melko helppo.
Ja jos tarkempaa erottelua jossain yhteydessä tarvitaan, puhuttakoon silloin tasa-arvoisesti miesten EM-kisoista ja naisten EM-kisoista. Sillä arvokisat ovat aina arvokisat.
Hyvää viikonloppua
Mikä tekee jalkapallosta viihdyttävää? Näyttävät syötöt? Pallonhallinta? Erikoistilanteet? Ei ole oikeaa tapaa pelata jalkapalloa, kuten ei ole oikeaa tapaa arvostaa jalkapalloa. Toiset meistä arvostavat erilaisia pelityylejä kuin toiset. Jotkut löytävät enemmän itseään miellyttäviä elementtejä naisten peleistä, jotkut taas miesten peleistä.
Vuonna 2021 tehdyn tutkimuksen mukaan voidaan kuitenkin faktana sanoa, että naisten peleissä on enemmän syöttöjä ja pallokosketuksia kuin miesten peleissä. Naisten arvokisoissa joukkueet myös pelaavat keskimäärin lyhyempiä syöttöjä kuin miesten turnauksissa ja pitävät palloa enemmän nurmen pinnassa. Rikkeitä, puolestaan, on naisten peleissä vähemmän. Joga bonito?
Haastankin kaikki katsomaan ainakin yhden ottelun keskiviikkona alkavia naisten EM-kisoja, ja arvioimaan itse, onko pelien viihdyttävyydessä sellainen ero kuin taloudelliset epäsuhdanteet antavat ymmärtää.
Tarinointi jalkapallosta jatkuu myös kisojen aikana. Jaa oma mielipiteesi sähköpostilla juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Viedään yhdessä keskustelua eteenpäin. Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajaksi pääset tästä.
Hyvää viikonloppua.
