Sallisen sivukatsomo: Kuka olisi Veikkausliigan Sima?

Joskus jalkapallo yllättää positiivisesti. Välillä kaiken politikoinnin, seurat omistavien kroisosten ja sisäpiirisotkujen takaa nousee esiin tarinoita, jotka lumoavat kauneudellaan ja osoittavat, mistä lajissa on todella kysymys. Yksi tällainen tarina on Abdallah Siman tarina.

Vielä 13 kuukautta sitten senegalilainen Sima edusti Thonon Éviania Ranskan viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla. Ranskasta hyökkääjä siirtyi viime vuoden keväällä Tšekin kolmanneksi ylimmälle sarjatasolle, koska ei pandemian valtaamassa Euroopassa löytänyt itselleen muualta pelipaikkaa.

Nyt Sima on tuore Tšekin mestari, Slavia Prahan avauskokoonpanon pelaaja ja Tšekin liigan malipörssin seitsemäs, jota huhutaan muun muassa Manchester Unitediin, Arsenaliin ja Juventukseen.

Senegalilaisen nousu yhdeksi koko Euroopan kuumimmista pelaajista on ollut tarunhohtoinen. Kauden Slavia Prahan kakkosmiehistössä aloittanut Sima on iskenyt tällä kaudella 19 maalia ja antanut kahdeksan maaliin johtanutta syöttöä vain 36 ottelussa. Tšekin pääsarjassa hyökkääjä on tehnyt tai alustanut 0,84 maalia ottelua kohden.

Senegalin maajoukkueeseenkin jo noussut Sima on kuin nykyaikaisen hyökkääjän prototyyppi. Hän liikkuu fiksusti ja räjähtävästi, jaksaa ja osaa prässätä oikeaoppisesti ja tekee jatkuvasti fiksuja ratkaisuja niin pallottomana kuin pallollisenakin. Sima osaa myös käyttää isoa kokoaan hyväkseen ja pystyy pelaamaan oivana linkkipelaajana muiden hyökkääjien välillä. Kaiken lisäksi 19-vuotias nuorukainen pystyy pelaamaan niin kärjessä kuin laidallakin.

Miehen nousu jalkapallon huipulle on ollut niin rakettimainen, ettei kukaan edes Siman kotimaassa Senegalissa tiedä, kuka hän on, kertoi senegalilainen journalisti Demba Varore taannoin Goalille.

Siman tarina on esimerkki sellaisesta pelaajakehityksestä, joita olisi mukava päästä todistamaan Veikkausliigassakin. Ranskan vitosdivisioona – paikallista kieltä lukuun ottamatta – tai Tšekin kolmosdivisioona eivät ensi alkuun kuulosta merkittävästi kotimaista pääsarjaa kovatasoisemmilta tai houkuttelevimmilta vaihtoehdoilta nuorelle, urallaan eteenpäin pyrkivälle pelaajalle.

Silti Siman kaltaisia piilotettuja timantteja nousee suurseurojen siirtohuhujen kohteiksi yleensä juuri eri eurosarjojen alasarjoista tai niin sanottujen keskikokoisten maiden pääsarjoista, ei Veikkausliigasta.

Veikkausliigan kokoisen sarjan tulisi eurooppalaisella jalkapallokartalla olla nimenomaan kasvattajasarja, jotta sillä olisi minkäänlainen mahdollisuus saada puolelleen edes jonkinlaista kilpailuetua ja pysyä mukana kansainvälisessä kilpailussa. Juuri kasvattajasarjaksi Veikkausliiga Euroopan liigakartalla mielletäänkin. Tällä hetkellä vain tuntuu siltä, etteivät suomalaiset itse ymmärrä tätä.

Nykymallisesta Veikkausliigasta on todella haastavaa ponkaista urallaan eteenpäin. Sarjan suurimmat myynnit koskevat lähinnä kotimaisia huippulupauksia, jotka ovat nousseet pinnalle Veikkausliigan kansainvälisestä asemasta huolimatta, eivät sen takia. Nuoret, urallaan eteenpäin pyrkivät ulkomaalaiset tuntuvat loistavan poissaolollaan.  

Syytä tähän voidaan hakea monesta suunnasta, mutta todellisuudessa yksi suurimmista syyllisistä ovat veikkausliigaseurat itse.

Kaudella 2019 Veikkausliigassa sai minuutteja yhteensä 306 pelaajaa. Näistä 117, eli noin 38%, oli ulkomaalaisia. Kun tarkastellaan sarjassa eniten pelanneita pelaajia, nousee lukema vieläkin korkeammaksi: 50 eniten pelanneesta pelaajasta puolet oli ulkomailta hankittuja vahvistuksia.

Tällä hetkellä Veikkausliigaan hankitaan ulkomaalaisia pelaajia vain täsmävahvistuksiksi. Nuoret lupaukset sivuutetaan täysin, kun haetaan vain sellaisia pelaajia, jotka pystyvät tuottamaan tulosta ensimmäistä ottelustaan lähtien.

Ulkomaalaishankintojen ikäjakauma kertoo kaunistelematonta kieltään siitä, millaisiin hankintoihin paukut Veikkausliigassa laitetaan. Kaudella 2019 sarjan kaikkien 117 ulkomaalaisen keski-ikä oli 27,2 vuotta, kun taas 50 eniten minuutteja pelanneen ulkomaalaisvahvistuksen keski-ikä oli jopa 28,9 vuotta.

Veikkausliiga muistuttaakin ulkomaalaispelaajien hankintastrategialtaan Korisliigaa, jossa ulkomaalaisvahvistuksia hankintaan vain välitöntä tulosta tekeviksi tähtipelaajiksi. Samalla unohdetaan täysin se taloudellinen potentiaali, mikä nuorten ulkomaalaispelaajien kehittämisessä piilisi.

Tällä hetkellä seurat polttavat poskettomia summia avainrooleihin hankittaviin ulkomaalaisvahvistuksiin, jotka tulevat Suomeen pelaamaan uransa viimeisiä hyviä vuosia ja nostamaan korkeaa korvausta. Tällaisilla pelaajilla on harvoin enää tähtäimessä uran seuraava askel, eikä heillä ole juuri minkäänlaista jälleenmyyntiarvoa.

On toki ymmärrettävää, että anteeksiantamattomassa urheilumaailmassa paukut laitetaan tuloksen tavoitteluun ja välittömien voittojen etsintään. Veikkausliiga ei ehkä ole Euroopan mittakaavassa huippusarja, mutta se on silti kivenkova ammattilaisliiga, jossa varaa kauden mittaisiin ohivetoihin ei ole kuin kahdella tai kolmella seuralla. Muiden on oltava jatkuvasti terävimmillään, jotta ne pysyvät kilpailussa mukana.

Samaan aikaan seurat elävät taloudellisesti veitsen terällä. Kun budjetit eivät ole suuria, ei puskuria vahinkojen paikkaamiseen ole. Putoaminen Ykköseen voi olla monelle seuralle täydellisen stopin paikka, kun alempi sarjaporras ei pysty enää kannattelemaan veikkausliiganmenestyksen ehdoilla rakennettua taloutta.

Se, että suurin osa veikkausliigaseuroista ei makaa pohjattoman kirstun päällä, pakottaa kuitenkin ihmettelemään, miksi seurat laiminlyövät potentiaalisesti parhaimman ansaintamallin, joka niille on tarjolla. On jotenkin nurinkurista, että jo valmiiksi kuilun reunalla elävät seurat keskittyvät epävarmojen pikavoittojen hakemiseen sen sijaan, että ne tekisivät strategisesti fiksua työtä oman taloutensa elvyttämiseksi ja pitkäaikaisen sekä kestävän menestyspohjan rakentamiseksi.

Jos suomalaisseuran talousmalli pohjautuisi nuorten ulkomaalaislupausten hankinnalle, kehittämiselle ja myynnille, ei yksi välikausi ajaisi seuraa hätätilaan, eikä yksi epäonnistunut hankinta olisi kuin hidastetöyssy muuten tasaisella tiellä. Pitkässä juoksussa tämä kohentaisi myös seuran menestysmahdollisuuksia. Rahaa virtaisi sisään pelaajamyyntien kautta joka kausi, mikä mahdollistaisi toiminnan kehittämisen muilla osa-alueilla.

Kaiken lisäksi väliaikainen tulosnotkahdus ei välttämättä olisi niin mittava kuin seurat pelkäävät. Myös nuorilla pelaajilla on mahdollista tehdä hyvää tulosta, jos seuran rakenteet ovat kunnossa ja valittu linja johdonmukainen, kuten esimerkiksi Ilves on meille osoittanut.

Samalla myös sarjan kiinnostavuus nousisi aivan uudelle tasolle. Yksi Abdallah Sima vetäisi katsomoihin enemmän satunnaiskatsojia kuin kukaan liigan nykypelaajista. Ja jos Veikkausliiga onnistuisi luomaan itselleen maineen kasvattajasarjana, josta on hyvät mahdollisuudet ponkaista urallaan eteenpäin, ei tänne saapuvien huippulupausten määrä jäisi vain yhteen.

Pelaajien siirtyminen veikkausliigaseuroista maailmalle nostaisi sarjan kansainvälistä profiilia, mikä vetäisi sarjan peleihin enemmän kykyjenetsijöitä, mikä taas nostaisi myös kotimaisten nuorten mahdollisuuksia päästä urallaan eteenpäin. Samalla myös pelaaja-agentit panisivat sarjan merkille ja alkaisivat aktiivisesti tarjota omia nuoria pelaajiaan veikkausliigaseuroille.

On tietysti helppo ajatella, etteivät suomalaisseurat pärjää kilpailussa keskieurooppalaisille kilpakumppaneilleen, mutta tämä olisi turhaa suomalaisen yhteiskunnan ja jalkapallo-osaamisen aliarviointia.

Todellisuudessa Veikkausliigaa olisi yllättävän helppo mainostaa ulkomaalaisystävällisenä sarjana nuorille lupauksille. Suomessa seurojen puitteet ovat kunnossa, kuten on myös valmennusosaaminen. Joukkueiden taustalla ei toimi hämäräperäisiä liikemiehiä, palkat maksetaan ajallaan ja pelaajista pidetään huolta myös kentän ulkopuolella. Kielitaidoksi riittää mainiosti englanti. Loppujen lopuksi Suomi on jopa yllättävän helppo paikka ihmiselle, joka muuttaa elämässään ensimmäistä kertaa vieraaseen maahan.

Kilpailu on toki kovaa, mutta kuten Siman esimerkki osoittaa, huippulupauksia löytyy myös sieltä, minne suurseurat eivät osaa katsoa. Kansainvälinen kykyjenetsintä ei ole halpaa, mutta kun ajatellaan niitä euromääriä, mitä yksikin Euroopan top-sarjoihin siirtyvä nuori voi seuralleen tuoda, voi sen argumentoida olevan sen arvoista. Yhden uransa kalleimpia vuosia vuolevan ulkomaalaispelaajan hinnalla tekee kykyjenetsintämarkkinoilla jo ihmeitä.

Maailmalla pelaajat nähdään yhtä paljon sijoituskohteina kuin pelaajinakin. Toimintamallin moraalista voi olla montaa mieltä, mutta ne, jotka haluavat kansainvälisessä kilpailussa pysyä mukana, tulee se hyväksyä. On sitä paitsi vaikea väittää, etteikö Veikkausliigan astinlautana käyttäminen hyödyttäisi lopulta niin pelaajaa itseään, seuraa kuin fanejakin.

Siman ensimmäinen seura Euroopassa, Thonon Évian, on yleisesti käytetty ensipysähdys Afrikasta Eurooppaan muuttavien pelaajien keskuudessa. Yhtä hyvin myös Veikkausliiga voisi toimia yleisenä välipysäkkinä Euroopan ulkopuolelta tuleville tulevaisuuden jalkapallotoivoille.

Tällä hetkellä käytössä olevat toimintamallit eivät mahdollista veikkausliigaseurojen pärjäämistä kansainvälisillä siirtomarkkinoilla. Ei ole kuitenkaan syytä, miksei seuraava Abdallah Sima voisi ponnistaa pinnalle Veikkausliigasta.  

Muut kuin tekstissä mainitut lähteet: Elmo, 90min

Hyvää viikonloppua

Linnut rakentavat pesiään, aurinko alkaa lämmittää terassikansaa ja kotimainen jalkapallokausi on täydessä vauhdissa – on hyvin mahdollista, että käsillä on paras aika koko vuodesta. Silti suomalaiset jalkapallokatsomot ammottavat tyhjyyttään ilman järkiperäistä selitystä. Toivotaan, että myös tähän asiaan saadaan pian muutos.

Sitä odotellessa voit jättää risuja, ruusuja tai turhia toiveita jutun kirjoittajalle sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajaksi pääsee puolestaan tästä. Jos itse olet jo tilaaja, vinkkaa asiasta kaverille. Näin luomme yhdessä suomalaista jalkapallokulttuuria.

Palataan asiaan ensi viikolla. Siihen asti: pysykää terveinä.

Hyvää viikonloppua.