Sallisen sivukatsomo – Kuka ansaitsee leipäsi?

Mennyt viikko tulee pysymään Thomas Parteyn ajatuksissa vielä pitkään.

Vielä tiistaina keskikenttäpelaaja oli Ghanan mukana putoamassa pois Afrikan mestaruuskisojen pudotuspeleistä. Lohkoonsa toisena voittajasuosikkina lähtenyt Ghana hävisi viimeisen alkulohko-ottelunsa Fifa-rankingissa 80 sijaa alempana olevalle Komoreille 2–3 ja jäi lohkojumboksi kerättyään kolmesta ottelusta vain yhden pisteen.

Partey itse jätti El Fardou Mohamed Ben Nabouhanen juoksun ottelun neljännellä minuutilla merkkaamatta, minkä seurauksena Komorit siirtyi 0–1 johtoon. Hetkeä myöhemmin Arsenalin pelaaja katseli vierestä, kun veitsi kurkulla pelanneen Ghanan kapteeni André Ayew liukui ottelun alussa päin Komorien maalivahtia Salim Ben Boinaa ja lensi ulos suoralla punaisella.

Parteyn taivas synkkeni entisestään toisella jaksolla. Hän hävisi oman kaksinkamppailunsa puolustusalueella, mikä johti Komorien 0–2 osumaan ja jo varmalta näyttäneeseen tappioon.

Keskikenttäpelaaja kuitenkin johdatti joukkueensa kapteenin nauha kädessään vielä tasoihin ja maalin päähän pudotuspelipaikasta, kunnes yli tunnin mittainen vajaalla pelaaminen kostautui. Väsynyt Partey katseli lähimpänä pelaajana, kun Komorit iski illan kolmannen maalinsa ja paikka neljännesvälierissä liukui kauas ghanalaisten ulottumattomiin.

Tappion käsittelyyn ei kuitenkaan jäänyt juuri aikaa. Jo torstaina Partey oli Arsenalin kokoonpanossa, kun lontoolaiset hävisivät kotonaan Liverpoolilla Liigacupin välierän toisessa osaottelussa.

Ottelun lopussa viikkoonsa turhautunut Partey otti kolmen minuutin sisään kaksi keltaista korttia ja marssi Emirates Stadiumin suihkutiloihin tietäen, että Arsenalin turnaus päättyisi tähän. Kahdesta joukkueesta Liverpool olisi se, joka kohtaisi Chelsean Liigacupin finaalissa helmikuussa Wembleyllä.

Se, että finaali pelataan juuri Lontoossa, on toki nykypäivän jalkapallossa jo tarina itsessään. Euroopan tunnetuimpia sarjoja hallinnoivat liitot kun ovat viimevuosien aikana tehneet lähes kaikkensa sen eteen, että tulevaisuudessa ne niin sanotusti vähäpätöisemmät cup-finaalit pelattaisiin jossain muualla kuin osallistuvien joukkueiden kotimaassa.

Viime viikon sunnuntaina Real Madrid voitti Athletic Bilbaon Supercopa de Españan finaalissa ja juhli kautensa ensimmäistä pokaalia. Kahden espanjalaisen seuran välinen Espanjan Supercupin ottelu pelattiin, luonnollisesti, Saudi-Arabian pääkaupungissa Riyadhissa.

Tilanne oli, varsinkin keskellä pandemiaa, niin erikoinen, että se sai jopa finaaliin edenneen Athletic Bilbaon kokeneen Raúl Garcian kritisoimaan toisessa maanosassa pelattavaa Espanjan Supercupia.

”Siinä ei ole järkeä. Asia on hyvin yksinkertainen: pelaamme turnausta, joka normaalisti pelataan kotimaassamme, eikä ole mitään järkeä pelata sitä muualla” Garcia sanoi kolme päivää ennen kuin hänen joukkueensa voitti Atlético Madridin kilpailun välierässä.

Jos toista kertaa Saudi-Arabiassa pelattu Supercopa de España saa Garcian kiukkusuonen pullottamaan, olisi kiva tietää, mitä hyökkääjä ajattelee Italian vastaavasta turnauksesta. Supercoppa Italiana on toki pelattu pandemia-aikaan jälleen Italiassa, mutta sitä ennen Italian Supercup ehdittiin pelata yhdentoista vuoden aikana kahdeksan kertaa joko Kiinassa, Qatarissa tai Saudi-Arabiassa.

Varmaa myös on, että Supercoppa Italiana tulee tekemään paluun Riyadhiin, sillä vuonna 2018 sovitusta kolmen loppuottelun sopimuksesta vielä yksi on pelaamatta.

Italian Supercup on kaukomailla pelattujen turnausten tietynlainen edelläkävijä, sillä sen voittaja ratkottiin ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella jo vuonna 1993, kun Milan ja Torino kohtasivat Washingtonissa puolityhjällä RFK Memorial Stadiumilla.

Syitä otteluiden pelaamiseen muualla kuin kilpailun kotimaassa ei tietysti tarvitse kaukaa hakea. Saudi-Arabia makaa The Athleticin mukaan 350 miljoonaa euroa Espanjan Jalkapalloliitolle siitä, että Supercopa de España pelataan maassa kymmenen vuoden ajan.

Itse turnauskin on jokseenkin erikoinen. Siinä missä supercupissa perinteisesti kohtaavat edelliskauden liigamestari ja cupvoittaja, ei kumpikaan sunnuntain finaalijoukkueista ollut viime kaudella voittanut sen paremmin La Ligaa kuin Copa del Reytä. Kilpailun laajentamiselle neljään joukkueeseen on tietysti vain yksi syy – enemmän otteluita tietää enemmän rahaa.

Jopa Garcia, jonka palkanmaksu on kiinni espanjalaisseurojen kyvystä tuottaa voittoa, pitää nykyistä mallia vähintäänkin kerettiläisenä.

”Jalkapallo on muuttunut siinä mielessä, ettei kukaan enää ajattele faneja. Ainoa, mikä merkitsee, on rahan tekeminen ja sponsoreiden saaminen, ja alamme unohtaa, mistä jalkapallossa on pohjimmiltaan kysymys. Tunnelma, perheet, jotka nauttivat otteluita yhdessä, otteluiden katsojaystävälliset alkamisajat. Se kaikki on muuttunut sen jälkeen, kun aloitin pelaamisen”, Espanjan maajoukkueessakin esiintynyt pelaaja tilitti.

Garcian, päällisin puolin melko järkeenkäyvässä, logiikassa on tosin yksi puute. Se edellyttää, että seuroilla on faneja vain kotimaassaan.

Etenkin pandemian aikaan otteluiden pelaaminen ja pelaajien lennättäminen ympäri maailmaa – muuten kuin kilpailullisista syistä – on kieltämättä kyseenalaista. Mutta pelkän ahneuden sijasta valtakunnan laajentamiselle on helppo löytää toinenkin syy: ne fanit, jotka tukevat seurojen taloutta etäältä, ilman mahdollisuutta päästä sarjapeleihin paikan päälle.

Euroopan suurimmat jalkapalloseurat ovat yhä enenevissä määrin globaaleja toimijoita. Siinä missä seurojen vaikutuspiiriä on alun perin ollut esimerkiksi oma kyläyhteisö, kaupunginosa tai etninen alue, on Real Madridin ja Barcelonan kaltaisten seurojen toimipiiriä nykyään koko maailma.

Seuroilla on aina vain vauhdikkaammin kasvavia faniryhmiä etenkin Lähi-Idässä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Nämä fanit, jotka ovat kuitenkin olennainen osa seurojen globaalia kannattajakuntaa, eivät välttämättä koskaan pääse aistimaan Santiago Bernabéun tai Camp Noun tunnelmaa. Onko niin väärin, että heille annetaan mahdollisuus nähdä esikuviensa otteita paikan päällä edes kerran vuodessa?

Lisäksi myös rahalla on väliä, sillä se saattaa olla ainoa keino pitää nykymuotoisen jalkapalloyhteiskunnan pyörät pyörimässä. Espanjan jalkapalloliiton presidentti Luis Rubiales on ollut hyvin avoin sen suhteen, että Espanjan jalkapallo tarvitsee niitä rahoja, jotka se Supercopan järjestämisestä saa.

Puolet tuosta summasta jaetaan espanjalaisen jalkapallopyramidin seuroille aina alimpia divisioonia asti. Osa seuroista saattaa olla pystyssä pandemian päätyttyä vain tämän rahanjaon ansiosta.

Toisaalta ansaintamalli on edelleen tukevasti suurempiin seuroihin päin kallellaan. Real Madrid ja Barcelona saavat joka vuosi kaikista joukkueista eniten rahaa, vaikka eivät voittaisikaan kilpailua. Pyramidin yläpäässä rahat jaetaan spesifin brändikertoimen mukaan, joka varmistaa ehtymättömät rahahanat kahdelle suurseuralle.

Samalla juuri suurseurat ovat niitä, jotka eniten hyötyvät globaalin kannattajakunnan palvelemisesta. Supercopa siis vain lisää – vaikka virallinen tarkoitus onkin toinen – eriarvoisuutta Espanjan ammattilaisseurojen välillä.

Suurin ongelma länsimaalaisesta vinkkelistä lienee silti siinä, missä kilpailu järjestetään. Jos joukkueet pelaisivat Yhdysvalloissa, olisi kritiikki varmasti nykyistä vähäisempää. Ja jos Supercopa järjestettäisiin Suomessa pohjoismaalaisten fanien iloksi, olisi se todennäköisesti olematonta.

Eri maiden supercupien luovuttaminen autoritääristen valtioiden urheilupesutarkoituksiin on vain yksi osoitus siitä, missä jalkapallopäättäjien arvot tällä hetkellä menevät. Levy on vanha ja kulunut, mutta se ei tee siitä yhtään sen vähemmän tärkeää.

Loppukädessä ei kuitenkaan ole edes väliä sillä, missä Supercopa de España tai Supercoppa Italiana pelataan. Ylipäätään ylimääräisen kilpailun pelaaminen talvikiireiden keskellä ja pelaajien pakottaminen matkustamaan on vastuutonta urheilujohtamista.

Pelejä on jo liikaa, eivätkä pelaajat tule kestämään nykyistä tahtia ikuisesti. Jossain kohtaa ylitetään raja, jonka jälkeen moni muukin kuin Garcia uskaltaa avata suunsa.

Yksi näistä pelaajista on Toni Kroos, joka on useampaan otteeseen kritisoinut päättäjiä siitä, että nämä ajavat pelaajat liian koville. Saksalaisen mielestä Supercopan tai seurojen MM-kisojen kaltaisia turnauksia ei tarvittaisi ollenkaan.

Kroosin mukaan nämä turnaukset ovat tarkoitettu vain ”imemään kaikki ulos rahallisesta ja imemään kaikki mehut pelaajista”.

Jossain kohtaa jalkapallopäättäjienkin olisi hyvä muistaa, kenen kasvoilla he tuotettaan myyvät.

Hyvää viikonloppua

Toinen kolmesta on käynnissä. Ja millä aloituksella!

Reilun vuoden sisään suomalainen jalkapalloperhe pelaa jopa kolmet aikuisten EM-kisat. Huuhkajat saivat arvokisadebytantti seuraa miesten futsalmaajoukkueesta, joka pelasi torstaina historiansa ensimmäisen EM-kisaottelun. Heinäkuussa on Helmarien vuoro olla tulessa Englannissa järjestettävissä EM-kisoissa.

Suomen futsalmiehet nappasivat arvokisadebyytissään pisteen kaksinkertaiselta Euroopan mestarilta Italialta, ja ovat tiukasti kiinni taistossa pudotuspelipaikasta. Sekä suomalainen jalkapallo että futsal elävät tällä hetkellä hienoa aikaa.  

Mutta siitä ehkä lisää ensi viikolla. Sitä ennen ajatuksia voi vaihtaa sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajaksi voit liittyä tästä.

Hyvää viikonloppua.