Jalkapallon EM-kisat ovat, kaikesta kuluvan kauden poikkeuksellisuudesta huolimatta, tarjonneet kenties enemmän draamaa ja jännitettävää kuin koskaan aikaisemmin. Yhtenä tärkeänä tekijänä on ollut toista kertaa käytössä oleva, paljon kritiikkiä saanut, 24 joukkueen turnausformaatti.
Lohkovaiheen päätöskierros oli Uefan lanseeraamalle formaatille parempaa mainosta kuin mikään, mitä liitto olisi itse voinut kehittää. Etenkin alkulohkojen viimeisen päivän kamppailut olivat niin viihdyttäviä, ettei perusteita turnausmuodon muuttamiselle juuri jäänyt.
EM-kisojen nykyinen formaatti, jossa osa lohkokolmosista jatkaa pudotuspeleihin, on kaikessa yksinkertaisuudessaan älytön. Kenties juuri älyttömyydessä piilee kuitenkin sen salaisuus, sillä se on tarjonnut meille viihdyttävimmän lohkovaiheen vuosikymmeniin.
Nykyisen turnausformaatin tärkein piirre on se, ettei merkityksettömiä pelejä pelata turnauksen aikana käytännössä lainkaan. Lohkovaiheen 12 päätöskierroksen ottelusta vain yhdessä – Hollannin ja Pohjois-Makedonian välillä – ottelussa ei ollut minkäänlaista panosta pudotuspelipaikkojen suhteen. Sen lisäksi vain Englannin ja Tšekin kohtaamisessa ei kummallakaan joukkueella ollut pelkoa alkulohkoon jäämisestä.
Kaikissa muissa otteluissa pelattiin sekä pudotuspelipaikan varmistamisesta että alkulohkoon jäämisen välttämisestä. 24 joukkueen turnauksessa pudotuspelipaikan jännittäminen ei rajoitu kuitenkaan vaan joukkueen omiin peleihin, vaan jatkuu yli alkulohkorajojen. Jopa Suomi sai jännittää omaa, joskin hyvin teoreettista, jatkopaikkaansa lohkovaiheen viimeiselle minuutille asti.
Parhaiden lohkokolmosten järjestyksen laskeminen, muiden joukkueiden tulosten ynnäily ja erilaisten skenaarioiden vertaaminen tuovat alkulohkojen päätöskierrokselle aivan oman lisämausteensa, joka rakentaa kisahuumaa ja -jännitystä entistä vahvemmaksi. Toivotuilla ja ei-toivotuilla tuloksilla spekulointi tarjosi myös suomalaisille jännitettävää lohkovaiheen loppuun asti, vaikka pudotuspelipaikka olikin käytännössä joukkueelta jo karannut.
Tämä ei olisi mahdollista, ellei Uefa olisi välttämättä halunnut muodostaa turnausta epätasapainoisella määrällä joukkueita. Asialla on kuitenkin myös toinen puolensa, sillä on kyseenalaista, onko oikein, että joukkueet eivät maailman suurimman lajin arvokisoissa ole riippuvaisia vain omista esityksistään, vaan myös siitä, miten muut maat pelaavat.
Kun Lukas Hradecký ei ehtinyt reagoida ajoissa Thomas Vermaelenin tolppaan pysähtyneen puskun paluupalloon, syntyi perhosvaikutus, joka ulottui paljon Huuhkajien pudotuspelipaikkaa laajemmalle säteelle.
Ilman tuota epäonnekasta maalia Suomi olisi mahdollisesti pystynyt pitämään kiinni nollapelistään ja edennyt jatkoon lohkokakkosena. Tämä olisi puolestaan tiennyt sitä, ettei Tanska olisi koskaan kohdannut Walesia, tai välttämättä edes selviytynyt turnauksen pudotuspeleihin.
Neljännesvälierissä historiallisesti Ranskan kaatanut Sveitsi olisi myös joutunut jännittämään jatkopaikkaansa todennäköisesti lohkovaiheen loppuun asti, sen sijaan, että se pääsi jo maanantai-iltana aloittamaan valmistautumisensa tulevaan pudotuspelikamppailuun.
Suomen tappio tiesi myös sitä, ettei Englannin ja Tšekin välisessä ottelussa ollut enää riskiä alkulohkoon jäämisestä, mikä luonnollisesti muutti koko ottelun luonnetta ja sitä kautta koko E-lohkon dynamiikkaa.
Belgian voiton myötä myös Ruotsi ja Ranska varmistivat pudotuspelipaikkansa jo ennen omia päätöskierroksen otteluitaan, minkä lisäksi Ukrainan jatkohaaveet pysyivät elossa Itävalta-tappiosta huolimatta.
Nyt Suomen tappion myötä pudotuspeleihin päässeet Tanska sekä Ukraina ovat jo kisojen puolivälierissä, minkä lisäksi jatkopaikkansa Suomen tappion myötä varmistanut ja siksi lohkovaiheen päätöskierroksella aneemisesti esiintynyt Tšekki on edennyt turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon.
Joskus asiat ovat vain asioita, eikä liian pitkälle meneviä spekulaatioita kannata tehdä. Joskus taas kerrannaisvaikutuksilla on ihan oikea merkitys, eikä ole väärin sanoa, että yksi Hradeckýn käsien kautta kimmonnut maali vaikutti koko lopputurnauksen dynamiikkaan.
Toisistaan täysin irrallisten otteluiden perhosvaikutus ei ole toki ainoa 24 joukkueen formaatin negatiivinen lieveilmiö. Matkustamisen ja logistiikan kannalta turnausformaatti on todellinen painajainen, kun sunnuntaina oman lohkovaiheensa päättävä joukkue saattaa joutua odottamaan tietoa pääsystään pudotuspeleihin keskiviikkoon asti. Tämän jälkeen joukkueella saattaakin olla seuraava ottelu jo aivan eri puolella Eurooppaa jo perjantaina.
Tämä on toki pitkälti hajautettujen kisojen luoma ilmiö, eikä samanlaisia ongelmia pääse syntymään, kun arvokisat pelataan yhdessä maassa. Haasteita se kunkin joukkueen huoltohenkilökunnalle silti asettaa.
Lisäksi voidaan olla montaa mieltä siitä, onko oikein, että joukkueet eivät ole enää riippuvaisia vain omista otteluistaan. Esimerkiksi Sveitsi, joka hoiti oman roolinsa voittamalla viimeisen alkulohkopelinsä, olisi saattanut siitä huolimatta joutua odottamaan tietoa omasta pudotuspelipaikastaan vielä ylimääräiset kolme päivää.
Tämänkaltainen epävarmuus ja välitila myös keventää sitä draamantuntua sekä niitä voiton ja tappion tunneskaaloja, joista jalkapallo elää ja hengittää. Onko voitto, joka ei välttämättä ratkaise kuitenkaan mitään, lopulta voitto ollenkaan? Onko oikein, että Ukraina, joka tappiolla putosi pois oman lohkonsa kahden parhaan joukosta, saattoi unohtaa tappion nopeasti ja alkaa jännittää sittenkin mahdollista pudotuspelipaikkaa?
Urheilullinen tinkimättömyys on kaikkea muuta kuin koskematon tämänkaltaisessa turnausformaatissa, ja se heikentää väkisinkin sekä voittojen että tappioiden merkityksiä.
On myös jotenkin nurinkurista, että kisoissa pelataan 36 ottelua, jotta kahdeksan maata saadaan eliminoitua jatkopeleistä, joihin selviää 16 joukkuetta. Tilanne ei ole aivan niin paha kuin Copa Américassa – jossa lohkovaiheen päätyttyä vain Bolivia ja Venezuela putosivat turnauksesta – mutta silti vastoin sitä ajatusta, miksi lohkovaihe ylipäätään kuuluu pelata.
Tämä vaikuttaa myös joukkueiden peliesityksiin ja otteluiden viihdyttävyyteen, sillä ajatus kolmannen sijan riittämisestä pudotuspeleihin kannustaa välttämään tappioita, pikemmin kuin jahtaamaan voittoja. Palkinto esimerkiksi kolmesta tasapelistä on liian suuri ja riskit liian pienet, jotta joukkueiden kannattaisi lähteä avaamaan peliään vielä lohkovaiheen aikana.
Lopun kaiken 24 joukkueen turnausformaatissa on siis hyvin vähän järkeä – muuten kuin taloudellisessa mielessä. Uefan suurin motivaatio kisojen laajentamiselle oli, kuten aina, raha. Enemmän joukkueita tarkoittaa enemmän pelejä, mikä tarkoittaa suurempia tuloja.
Samasta syystä EM-kisat tulevat jossain kohtaa väistämättä laajenemaan 32 joukkueen turnaukseksi. Tämä tulee todennäköisesti vaatimaan karsintajärjestelmän täysivaltaista uudistamista, mutta se on tehtävissä suhteellisen helposti. Tulojen kasvattaminen nykyisellä joukkuemäärällä ei sen sijaan ole.
Tämä saattaa kuitenkin olla hyvä asia myös lahjomattomalle kilpailullisuudelle, sillä se tarkoittaa palaamista normaaliin päiväjärjestykseen, jossa kunkin lohkon kaksi parasta jatkaa pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle ilman kommervenkkeja.
Se myös tarkoittaisi, että neljännesvälierät pelattaisiin perinteisemmän kaavan mukaan lohkovoittajien ja lohkokakkosten kohdatessa toisensa. Se tietäisi, todennäköisesti, vähemmän huippujoukkueiden kohtaamisia aikaisilla pudotuspelikierroksilla ja luontevammin muodostuvaa pudotuspelikaaviota.
Toisaalta samalla se tarkoittaisi sitä, että turnauskaavio suosisi nykyistä enemmän niin sanottuja suurmaita, ja turnaus rakentuisi niin, että ennakkosuosikit etenisivät tasaisesti kohti vääjäämätöntä välieräkohtaamista. Se väistämättä tuhoaisi yhden nykymuotoisten EM-kisojen hienoimmista piirteistä.
Urheilun eetokseen kuuluu kiinteänä osana mahdollisuus altavastaajan voitosta ja ryysyistä rikkauksiin -tarinat. Se on suurin syy, miksi Huuhkajien fanit jaksavat jännittää pudotuspelipaikkaa ja miksi Tšekin kaltainen maa ylipäätään osallistuu arvokisoihin.
Sillä eivätkö juuri Tšekin ja Sveitsin kaltaiset yllättäjätarinat ole suurin syy sille, miksi me EM-kisoja katsomme? Jos yllätysten mahdollisuutta ei olisi, voitaisiin ennakkosuosikit vain arpoa suoraan toisiaan vastaan ja käynnistää turnaus puolivälieristä.
Haluamme nähdä yllätyksiä ja mukaansatempaavia altavastaajatarinoita. Kahdet tuoreimmat EM-kisat ovat näyttäneet, että nykyinen formaatti tarjoaa kenties parhaat mahdollisuudet niiden syntymiselle. Ja siksi siitä kannattaa nauttia nyt, ennen kuin turnaus jälleen laajenee.
24 joukkueen turnausmuoto on yksi älyvapaimpia ja järjenvastaisimpia ideoita, joita jalkapallohistoriassa on nähty. Ja juuri sellaisena se on yksi jalkapallohistorian hienoimpia keksintöjä.
Lähteet: NY Times
Hyvää viikonloppua
Niin heinäkuu kuin EM-kisojen viimeinen viikkokin ovat käynnistymässä, mikä tarkoittaa, että iso osa suomalaisista on siirtymässä pitkän talven ja kiihkeän jalkapallokuukauden jälkeen ansaituille kesälomille. Ensi viikon jälkeen myös Sallisen sivukatsomo siirtyy hetkelliselle kesätauolle.
Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että eurooppalainen jalkapallokausi huipentuu tämän viikonlopun puolivälierien ja ensi viikon välierien ja finaalin muodossa. Arvokisajalkapallo on parasta, mitä maa päällään kantaa – ja vielä parempaa silloin, kun Huuhkajat ovat mukana. Nautitaan siis historiallisesta turnauksesta loppuun asti.
Sallisen sivukatsomolle voi lähettää palautetta sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Viikkokirjeen tilaajaksi pääsee puolestaan tästä.
Palaamme vielä ensi viikolla. Siihen asti: pysykää terveinä ja nauttikaa jalkapallosta.
Hyvää viikonloppua.
