Tasan kaksi viikkoa sitten vietettiin lasten oikeuksien päivää. Samalla viikolla ranskalainen journalisti Romain Molina kertoi, että pelkästään Ranskassa ja Englannissa ammatikseen jalkapalloa pelaavista pelaajista yli 400 on raiskattu lapsuudessaan tai nuoruudessaan. Osa pelaajista on joutunut hoitamaan saamiaan fyysisiä vammoja vielä aikuisiälläkin. Jos Molinan väitteet pitävät paikkansa, kärsii huippujalkapallo vastaavasta pedofiliakultista, josta katolista kirkkoa on syytetty jo pitkään.
Samassa yhteydessä Molina muun muassa kertoi, että Ligue 1:ssä pelaava seura on sisäisesti peitellyt laajaa pedofiliatapausta, jottei seura joutuisi mediassa huonoon valoon. Uhriksi joutunut ulkomaalaispelaaja lähetettiin vähin äänin takaisin kotimaahansa, jottei tämä pääsisi paljastamaan asiaa paikalliselle medialle.
Jos tarina pitää paikkansa, on kyseinen seura riistänyt nuorelta pelaajalta mahdollisen ammattilaisuran, mutta – ja tämä on paljon, paljon vakavampaa – myös ihmisarvon. Uhriksi joutunut nuori ajettiin väkisin tuplakärsijäksi, joka todennäköisesti kantaa henkisiä arpia lopun ikäänsä. Vain siksi, ettei nuoren ihmisen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistynyt ihminen paljastuisi.
Molinan väitteille ei, ainakaan vielä tässä kohtaa, ole faktuaalista tukea. Ranskalainen on kuitenkin ilmoittanut paljastavansa laajemman, vielä syvemmälle kyseisiin syytöksiin pureutuvan raportin tämän kuun aikana. Tuon raportin myötä saamme todennäköisesti myös tietää, mihin hän pohjaa väitteensä.
Ranskalainen on lisäksi luonut itselleen uskottavan maineen olemalla aiemminkin oikeassa vastaavien syytösten kanssa. Molina on aiemminkin paljastanut jalkapalloon pesiytyneitä pedofiliaskandaaleja, jotka ovat viranomaisten tutkimusten jälkeen osoittautuneet todellisiksi.
Esimerkiksi vuosi sitten silloinen Haitin jalkapalloliiton presidentti Yves Jean-Bart tuomittiin elinikäiseen toimintakieltoon jalkapallon parissa, koska Molinan paljastamat syytökset Haitin jalkapalloon pesiytyneestä hyväksikäyttöringistä osoittautuivat todenmukaisiksi.
Jean-Bartin väitettiin syyllistyneen 34 nuoren naispelaajan seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Neljäntoista uhrin kohdalla Jean-Bart oli itse ollut aktiivinen toimija. Sen lisäksi hän oli joko hyväksynyt tai jopa yllyttänyt alaisiaan toimimaan samoin. Uhrien joukossa oli niin täysi-ikäisiä kuin alaikäisiäkin naisia ja tyttöjä.
Kaikki Jean-Bartin uhrit olivat pelaajia, jotka elivät maan jalkapallokeskuksessa, jonka tarkoituksena on antaa lupaaville pelaajille mahdollisuus keskittyä jalkapalloon ja tähdätä ammattilaiseksi. Samalla keskus on kuitenkin myös yhteiskunnallinen toimija, jonka tiloissa elää ja harjoittelee monia nuoria, joilla ei ole muuta paikka, minne mennä.
Haitin jalkapallokeskus on saanut vuosien varrella Fifan avustuksina useita miljoonia dollareita niin jalkapallokoulutuksen kuin humanitäärisen työn tukemiseen. Silti keskuksessa valmentaneen henkilön mukaan olot keskuksessa olivat hirveät, eikä lapsilla ollut esimerkiksi kunnollisia sänkyjä tai puhdasta juomavettä.
Jean-Bart oli kaikessa salamyhkäisyydessään kehittänyt systeemin, jossa Haitin jalkapalloliiton johtopaikoille nimettiin hänen ystäviään tai muita samanmielisiä henkilöitä, jotka osallistuivat korruptioon ja nuorten hyväksikäyttöön aktiivisesti tai vähintäänkin hyväksyivät sen. Uhrien vaikeneminen varmistettiin lahjonnalla ja kiristyksellä.
Molinan paljastusten jälkeen Fifa aloitti tapauksen tutkinnan yhdessä kansainvälisen pelaajayhdistyksen eli FIFPron kanssa. Tutkimus johti syytösten varmistamiseen ja Jean-Bartin toimintakieltoon asettamiseen.
Fifalla ei ole lain toimeenpanovaltaa, joten se ei voi tuomita rikosoikeudellisia rangaistuksia, mutta se voi – yhtenä maailman laajimmista ja voimakkaimmista järjestöistä – tehdä tämänkaltaisia tutkimuksia, nostaa väärinkäytöksiä julkisuuteen ja täten edesauttaa lain toimeenpanemista. Samalla se auttaa puhdistamaan maailmaa pohjasakasta.
Koska Molinan väitteitä ei ole, ainakaan vielä, pystytty todistamaan todeksi, olisi niille helppo viitata kintaalla ja todeta, että toimittaja liioittelee lukujensa kanssa ja hakee vain näkyvyyttä itselleen. Valitettavasti pelaajien seksuaalinen häirintä ja hyväksikäyttö on jalkapallomaailman julkinen salaisuus; asia, jonka olemassaolosta kaikki jo tietävät.
USA:n naisten pääsarjassa, NWSL:ssä, erotettiin pelkästään menneen syksyn aikana kolme miespuolista päävalmentajaa asemansa väärinkäytön vuoksi. Kaikkien kolmen kohdalla todelliset syyt eivät ole vielä tulleet julkisuuteen, mutta on epäilty, että jokainen kolmikosta on syyllistynyt samoihin rikoksiin kuin viimeisenä erotettu Paul Riley.
Entinen ammattilaispelaaja erotettiin North Carolina Couragen päävalmentajan paikalta, koska hän oli syyllistynyt sekä pelaajien seksuaalisen häirintään että hyväksikäyttöön. Fifa on jo aloittanut tapauksesta virallisen tutkinnan, mutta valitettavasti Rileyn tarina ei ole tarina kiinnijäämisestä ja oikeuden toteutumisesta, vaan rikosten peittelystä ja avunannosta.
USA:n juniorimaajoukkueessakin pelannut Mana Shim teki Rileystä virallisen valituksen jo vuonna 2015, jolloin hän pelasi englantilaisen valmentamassa Portland Thornsin joukkueessa. Viime huhtikuussa keskikenttäpelaaja valitti, yhdessä myös Rileyn alaisuudessa pelanneen Sinead Farrellyn kanssa, valmentajan käytöksestä uudestaan.
Kummallakin kerralla liigan johtoporras ohitti valituksen olankohautuksella ja Riley jatkoi tehtävässään normaalisti. Vasta, kun Farrelly ja Shim nostivat asian julkisesti esille the Athleticin haastattelussa, Riley erotettiin ja NWSL:n johto suostui kommentoimaan tapausta.
Valitettavasti vastaavat tapaukset eivät ole mitenkään harvinaisia naisten jalkapallossa. Rileyn tapauksen tultua julkisuuteen myös esimerkiksi australialaiset ja venezuelalaiset ammattipelaajat ovat jakaneet omia vastaavia kokemuksiaan median kanssa.
Etenkin Yhdysvalloissa pelaajia kehotetaan kuitenkin säännöllisesti pysymään hiljaa, sillä, kuten USA:n maajoukkueen entinen puolustaja Meghan Klingenberg totesi, NWSL:n johto pelkää, että vastaavien tapausten tuleminen julki romuttaisi vielä paikkaansa etsivän sarjan maineen.
On kuitenkin aivan sama, millaiset taloudelliset seuraamukset tai mainehaitat seurat tai liigat joutuvat kärsimään. Ihmisarvojen toteutumisen on oltava aina jokaisen päättäjän prioriteettilistan kärjessä. Vasta sen jälkeen mietitään, miten sarjojen tai seurojen suosiota voidaan kasvattaa.
Jos sarjan johtoporras kokee, että sen kannattaa peitellä pelaajia seksuaalisesti hyväksikäyttävän valmentajan toimia, tai Ligue 1 -seura kokee, että pedofiliaan syyllistyneen henkilön toimia kannattaa salailla, on jalkapallon arvoissa jotain pahasti vialla. Jalkapallon pelaamisen on tarkoitus levittää iloa, ei elämänmittaisia traumoja.
Fifan eettisen komitean tuomioistuimen puheenjohtaja Vassilios Skouris tiivisti asian täydellisesti puhuessaan Jean-Bartin tapauksesta. ”Sitä kipua ja kärsimystä, jonka hän on aiheuttanut lukuisille seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön uhreilleen ei voi edes täysin käsittää, ja se lyö hyvin tumman tahran jalkapallon päälle; lajin, jota niin monet rakastavat”.
Jalkapalloammattilaisuus vaatii toki uhrauksia, mutta ei ihmisarvoista luopumista. Mikään ei ole sen arvoista, että sen eteen tuli kestää tai hyväksyä yhdenkään ihmisen hyväksikäyttöä.
Voi olla, että Molinan numeroissa on ilmaa. Mutta vaikka lukema olisi tuplasti liian suuri – itse asiassa, vaikka se olisi kymmenkertaisesti liian suuri – on todellisuudessa tapauksia silti hälyttävän paljon. Yksikin olisi liikaa.
Valitettavasti jalkapalloon pesiytynyt valta-aseman väärinkäytön kulttuuri ja viimevuosina pinnalle nousseet tapaukset saavat minut uskomaan, että olemme vasta raapaisseet paljastusten osalta pintaa. Nuorten pelaajien seksuaalinen hyväksikäyttö on maailmanlaajuinen, jo pitkään jatkunut, ongelma, johon aletaan nyt vasta herätä.
Jokainen uhriksi joutunut on liikaa, mutta samalla jokainen, joka voidaan pelastaa samalta kohtalolta tulevaisuudessa, on voitto. Siksi asiaan on puututtava myös siellä, missä ongelmaa ei ole vielä todettu.
Mutta mitä me voimme Suomessa tehdä? Ainakin varmistaa, ettei omaan jalkapalloyhteisöömme ole pesiytynyt vastaavanlaista mätäpesäkettä. Tutkimus on toivottavasti turha, mutta ei silti ole syytä, miksei Palloliitto voi laaja-alaisesti tutkia vastaavien ongelmien olemassaoloa suomalaisessa naisten- tai nuorten jalkapallossa.
Jos, ja toivottavasti kun, oma kotipesämme on puhdas, meidän tulee aktiivisesti auttaa puhdistamaan se myös muualla. Ei ole mitään syytä, miksei Suomi voisi kansainvälisissä jalkapallopiireissä toimi aktiivisena lobbaajana sen suhteen, että niin lasten kuin aikuistenkin seksuaalista häirintää yritettäisiin ehkäistä ja kitkeä huomattavasti nykyistä kovemmalla kädellä.
Suomi ei ehkä ole historian menestynein jalkapallomaa tai pelillisten innovaatioiden suunnannäyttäjä, mutta ei ole mitään syytä, miksemme voisi olla ihmisoikeuksien toteutumisen edelläkävijä ja suurin puolestapuhuja. Sillä jalkapallo on rikki ilman ihmisoikeuksia.
Hyvää viikonloppua
Ihmisoikeusliiton ylläpitämä Älä riko urheilua -kampanja on nyt käynnissä. Se on hyvä muistutus meille kaikille siitä, mistä urheilussa on lopulta kysymys: hauskanpidosta, liikunnan riemusta ja kaikkien muiden hyväksymisestä. Jalkapallon tulisi yhdistää meitä, ei erottaa.
Keskustelua voi jatkaa sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajaksi puolestaan voi liittyä, jos haluaa jatkossakin lukea jalkapallomaailman trendeistä, epäkohdista tai ylipäätään jostain, mikä minua sattuu sillä viikolla kiinnostamaan.
Hyvää viikonloppua.
