Sallisen sivukatsomo: Futisfest on tullut takaisin

Kun jalkapallokautta 2019-2020 jatkettiin pandemian aiheuttaman tauon jäljiltä, puhuivat päättäjät avoimesti jalkapallofestivaalista. Koska niin kansalliset kuin eurosarjatkin tulisi saada päätökseen huomattavasti aiempaa rajatummalla aikataululla, tulisi pelejä olemaan koko ajan, joka puolella. Esimerkiksi La Ligan kunnianhimoisiin suunnitelmiin kuului ottelun pelaaminen jokaisena päivänä kuuden viikon ajan.

Tauotonta jalkapalloviihdettä faneille, jotka olivat joutuneet tulemaan toimeen ilman sitä useamman kuukauden. Sarjajalkapalloilun karnevaali keskellä kesää.

Mutta päättäjät olivat kuitenkin väärässä.

Futisfest on täällä nyt

Valioliigassa on tehty neljällä ensimmäisellä kierroksella yhteensä 144 maalia. Keskiarvo on 3,79 maalia ottelua kohden. Se on historian korkein maalikeskiarvo sitten vuoden 1930. Vertailun vuoksi Valioliigan ennätyskaudella 2018-2019 liigassa tehtiin 2,82 maalia per ottelu. Kuluvan kauden toinen ottelukierros oli liigan historian maalirikkain.

Maaleja on mätetty kuin ostoksia ostoskoriin Stockmannin hulluilla päivillä. Syitä tälle ilotulitukselle on monia.

Joukkueiden lyhyt, jopa lähes olematon, harjoituskausi on johtanut siihen, että monella seuralla puolustuspelin organisointi on korkeintaankin välttävällä tasolla. Organisoitu joukkuepelaaminen vaatii onnistuakseen toistoja ja lukemattomia harjoituksia, muuten pelaajien keskinäiset liikkeet eivät toimi synkronoidusti. Hyökkäyspelissä tällaiset virheet on helpompi olla huomaamatta, mutta puolustuksen vastaavista rankaistaan ankarasti.

Lisäksi pelaajien fyysinen, ja ennen kaikkea henkinen, valmistautuminen tähän kauteen on ollut kaikkea muuta kuin optimaalinen. Lukemattomat huonosti ajoitetut taklaukset ja henkilökohtaiset virheet, joita alkukaudella on nähty, johtuvat siitä, etteivät pelaajat yksinkertaisesti ole mentaalisesti valmiita uuteen kauteen.

Yleensä nähdyn kaltaisia peliesityksiä nähdään harjoituskaudella. Monelle pelaajalle harjoituskausi on kuitenkin nyt.

Lisäksi fanien puuttuminen stadioneilta on omiaan sekoittamaan ankaraan rutiiniin perustuvaa pelaajan normaalitilaa. Tasan puolet tämän kauden Valioliigaotteluista on päättynyt vierasjoukkueen voittoon, kun historiallinen keskiarvo on noin 30 prosenttia.

Vierasjoukkueet pääsevätkin nyt pelaamaan huomattavasti normaalia paineettomammassa tilassa, kun heidän niskaansa ei saada 50 000 ihmisen vihaiset huudot. Vierasjoukkue voi nyt aidosti pelata, ei vain selviytyä. Toisaalta sama toimii toisin päin. Kotijoukkue ei saa ylimääräistä energiapiikkiä täyden stadionin huutomyrskystä.

Yleisön vaikutukselle pelaajien tunnetiloihin on mahdollista johtaa syitä evoluutiosta. Kun tuhannet ihmiset huutavat sinulle vihamielisesti, nostaa se elimistösi kortisolitasoja, mikä aiheuttaa aivoissa pakene tai kuole -reaktion. Tämä väistämättä alentaa kykyä keskittyä itse peliin.

Kun taas sama joukko hurraa sinulle ja tiedät, että sinulla on 50 000 ihmisen tuki takanasi, nostaa se kehon testosteronitasoja ja parantaa siten suorituskykyä.

Lisäksi maalimäärää on nostanut uusi käsivirhesääntö, joka on tuottanut ennätysmäärän rangaistuspotkuja. Käsivirheestä on tuomittu tällä kaudella yhtä monta pilkkua kuin koko kaudella 2017-2018. Tällä hetkellä Valioliiga on menossa kohti 330 pilkun kautta, mikä on enemmän kuin kolmella viime kaudella yhteensä.

Futisfest ei toki rakennu vain maalimääristä. Sen yhtenä olennaisen rakennuspalikkana on otteluiden määrä, joka on nyt suurempi kuin koskaan. Esimerkiksi Tottenham pelasi kauden ensimmäiset yhdeksän otteluaan 22 päivän sisään. Jos joskus jalkapallosta on ollut ylitarjontaa, on se nyt.

Ottelutahti tulee jatkumaan tiiviinä, sillä kansallisten sarjojen kestoa on ensi kesän EM-kisojen vuoksi mahdoton venyttää.

Kaiken tämän takia Valioliiga on nyt kuin yläasteluokka lukuvuoden viimeisellä kouluviikolla; kuriton ja välittämätön, jolle kaikki on vain yhtä suurta leikkiä. Vaikka sen pitäisi keskittyä opetukseen, lentävät paperilennokit ympäri luokkahuonetta.

Ja se on omiaan tarjoamaan faneille yllätyksellisempää jalkapallojuhlaa kuin koskaan aiemmin.

Valitettavasti futisfest ei tule kestämään ikuisesti. Emme tuskin pääse tällä kaudella vuoden 1963 tapaninpäivän kierroksen tasolle, jolloin joukkueet mättivät yhteensä 66 maalia. Kaiken järjen mukaan maalimäärät tulevat normalisoitumaan, kun seurat saavat kesäruosteen irti koneistoistaan. Todennäköisesti – ja valitettavasti – tulemme vielä näkemään kauden ensimmäisen maalittoman tasapelinkin.

Joten painakaamme tötteröhatut päähämme ja lein kaulaamme – nyt on vielä aikaa nauttia keskelle pimenevää syksyä iskeneestä, maalien väriloistoa hehkuvasta karnevaalista.

Yksi gin & tonic, kiitos. Sateenvarjolla.

Paljon melua pienestä

Yksi suuriin maalimääriin Valioliigan avauskierroksilla vaikuttanut tekijä on tälle kaudelle voimaan tullut käsivirhesääntö. Tähän mennessä Valioliigassa on annettu 33 pilkkua 38 ottelussa, joista kuusi oli tullut käsivirheestä.

Jalkapallon säännöistä päättävän elimen, IFAB:n, lanseeraama sääntö on jo kuluvan kauden lyhyen elinkaaren aikana ehtinyt aiheuttaa valtavasti porua.

IFAB on kuitenkin mahdottoman tilanteen edessä. Vuosia fanit karjuivat, managerit vaativat ja omistajat painostivat, jotta otteluiden tuloksiin heidän mielestään liikaa vaikuttavat inhimilliset virheet saataisiin kitkettyä pois.

Vasta teknologian käyttöönoton jälkeen huomasimme, ettei jalkapallon sääntöjä ole luotu sen kanssa yhteensopiviksi.

Jalkapallon säännöt eivät ole mustavalkoisia. Ne on luotu maailmaan, jossa videotarkistuksista ei ollut tietoakaan. Ne ovat yleispäteviä ja tulkinnanvaraisia; jopa epämääräisiä. Nyt IFAB yrittää tehdä parhaansa taivuttaakseen ikivanhat säännöt uuteen aikakauteen sopiviksi.

Tällä linjalla ei ole tulevaisuutta. Meidän tulisi joko hylätä koko videoteknologia tai aloittaa sääntöjen rakentaminen nollasta, niin että ne olisivat yhteensopivat uuden ja uljaan maailman kanssa.

Kukin päättäköön itse, kumpi reitti on parempi. Mutta siihen asti, kunnes toinen näistä toteutuu: nojatkaa taaksepäin ja nauttikaa sähläyksestä.

P.S. Hyviä uutisia kaikille uuteen sääntöön turhautuneille. Englannin jalkapalloliitto on nimittäin jo muuttanut sitä. Lokakuun alusta voimaan tulleiden muutosten myötä tuomarien on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota siihen, mikä on pelaajan käden oletettu asento.

Tuomarien on mm. tulkittava, mikä olisi käden oletettu sijainti ja onko kättä selvästi käytetty tasapainon ylläpitämiseen tai itsensä suojaamiseen. Lisäksi on arvioitava, onko pelaajalla ollut aikaa reagoida pallon lentorataan ja blokkaako käsiosuma selvästi maalia kohti suuntautuneen laukauksen.

Kehon ulkopuolella olevasta kädestä ei sen osuessa palloon välttämättä rankaista, mutta toisaalta siitä myös voidaan rankaista.

Helppoa, eikö?

Tuolileikin tulos

Ei Robin Lodia, ei Nicholas Hämäläistä, ei Marcus Forssia. Osa pelaajista on pois pakon sanelemana, osa Markku Kanervan päätöksellä. Huuhkajien pelaajalista lokakuun alun otteluihin synnytti taas keskustelua, ja etenkin Forssin sulkeminen Pikkuhuuhkajien rinkiin aiheutti parranpärinää. Moni katsoo Brentfordissa maaleja sylkevän Forssin jo todistaneen tasonsa riittäväksi maajoukkueeseen. Kanerva haluaa kuitenkin jokaisen maajoukkuepelaajan käyvän niin kutsutun ”Huuhkajapolun”.

Yksi nimi, josta ei juuri keskusteltu, on Malick Thiaw. Suomalais-senegalilaisesta perheestä kotoisin oleva toppari on noussut pikavauhtia yhdeksi Suomen potentiaalisimmista jalkapalloilijoista.

Viime keväänä Bundesliiga-debyyttinsä tehnyt Thiaw on asunut koko elämänsä Saksassa. Hän on kuitenkin lupautunut Pikkuhuuhkajien käyttöön, kunhan saa itselleen Saksan passin, jonka avulla hän pitää oven Saksan maajoukkueeseen avoinna.

Kesällä Schalkeen ammattilaissopimuksen vuoteen 2024 asti tehneen keskuspuolustajan urakehitys näyttää tällä hetkellä vahvasti ylöspäin. Olisiko Kanervan kumppaneineen aika tehdä yksi selänpesureissu Saksaan, jotta Die Mannschaftin edustaminen jäisi ajatuksen tasolle?

Kohti Kansojen Liigan voittoa

Huuhkajien keskiviikkoinen peliesitys tuskin keräsi uusia ystäviä lajin pariin. On toki mahdollista, että pelaajat olivat keskellä pandemia-aikaa pelattavan, panoksettoman vierasottelun merkityksellisyydestä yhtä mieltä Twitter-kansan kanssa.

Huomenna sen sijaan pelataan jo aidosti merkityksellistä jalkapalloa, kun Huuhkajat iskevät yhteen Bulgarian kanssa Kansojen Liigan ottelussa. Olipa siis henkinen keskusyksikkösi huomenillalla uusitulla Olympiastadionilla tai etäyhteyden päässä näyttöpäätteen äärellä, virittäydytään yhdessä seuraamaan, kun Huuhkajat marssii kohti Kansojen Liigan lohkon voittoa.

Siinä kaikki tältä viikolta. Jos haluat antaa palautetta tai toiveita käsiteltävistä aiheista, ota yhteyttä sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Jos taas haluat tuoreimmat jalkapallomietteet suoraan sähköpostiisi aamukahvin kanssa luettavaksi, lisää itsesi postituslistalle.

Olitte sitten Olympiastadionilla, pubissa tai kotona, muistetaan pitää itsemme ja toisemme terveinä.

Hyvää viikonloppua.