Radiojuontaja ja pitkän linjan Chelsea-fani Bossapoika valmiina kauteen – ”Seuran yllä leijuvat menestyspaineet ovat tuntuneet tukahduttavilta”

”Ylen Valioliigalauantait 90-luvulla sen tekivät. Mun ikäluokassa on sen takia varmaan aika tyypillistä, että on ihastuttu englantilaiseen jalkapalloon, koska se oli laadukkainta peliä, mitä siihen aikaan oli nähtävillä.”

36-vuotias Otto Ripatti tunnetaan paitsi muusikko Bossapoikana, Radio City Lahden juontajana, myös pitkän linjan Chelsea-fanina. Ripatti on ollut intohimoinen futismies lapsesta asti. Pelin lisäksi häntä kiehtovat ilmiöt sen ympärillä, kuten se, miten jalkapallo saattaa samaan aikaan yhdistää, mutta toisaalta myös erottaa ihmiset toisistaan.

”Mikään ei voita sitä tunnetta, kun pallo kiertää ylänurkkaan puhtaan osuman jälkeen. Toisaalta fudis on myös kulttuuria, antropologiaa ja sosiaalipsykologiaa.”

Rakkaus roihahtaa

Englantilaista jalkapalloa televisiosta seurannut nuori Otto rakastui yhteen joukkueeseen ylitse muiden. Katsellessaan vuonna 1994 ottelua Arsenal – Chelsea, häneen teki suuren vaikutuksen tuolloisen Chelsean joukkueen taisteluilme. Asenteella korvattiin se, mikä taidossa hävittiin. Tuon ottelun aikana nuorelle miehelle alkoi valjeta, mikä merkitys esimerkiksi näillä paikallisotteluilla oli ja kenelle niitä lopulta pelattiin. Vaikka tiukka ottelu lopulta päättyi Ian Wrightin maalilla Arsenalille 1-0, oli rakkaus roihahtanut. Valioliigan pelityyli oli tuolloin alkanut pikku hiljaa ottaa askeleita kohti taitojalkapalloa enenevien ulkomaalaisvahvistusten myötä, mutta Chelsean peli perustui edelleen enimmäkseen kovalle taistelulle ja työnteolle. Keskikenttämies Dennis Wise edusti Ripatille tätä kaikkea, tärkeitä tahtomaaleja, kummallisia ylilyöntejä ja esimerkillä johtamista.

”Tarinan mukaan Wise koulutti nuorta John Terrya perijäkseen jo teinistä asti. Terryn velvollisuuksiin kuului muun muassa WC:n istuimen lämmittäminen ennen kuin kapteeni suvaitsi saapua tarpeilleen.”

Muina kaikkien aikojen suosikkipelaajinaan Chelseasta Ripatti mainitsee taitavan Gianfranco Zolan sekä ranskalaisen alemman keskikentän pelinrakentajan Claude Makélélén.

”Voisin kuvitella, että 2000-luvulla Chelseaan rakastuminen on erilaista, joskin tietysti yhtä arvokasta. Kaikuja siitä alkuperäisestä rosoisuudesta täytyy hakea kauempaa (kuten tietysti koko Valioliigassa), mutta kyllä sitä vieläkin on jäljellä. Se löytyy, kun urheilee 12 kerrosta Upper West Standin ylälehtereille tai vaihtaa juoruja McGettigan’sissa matsin jälkeen.”

”Chelsea on se mun perheeni”

Chelseassa seurana Ripattia viehättää ennen kaikkea yhteisöllisyys. Vaikka seuran nykyisen omistajan oligarkki Roman Abramovitšin miljoonat ovat tähtipelaajineen ja pokaaleineen muuttaneetkin duunarijoukkueen identiteettiä, on tunnelma matseissa edelleen lämmin ja intohimoinen. Kaikki tämä konkretisoituu seuran tunnusbiisin soidessa.

”Se on se kollektiivinen väreily, kun Liquidator lähtee soimaan ennen alkuvihellystä.”

Sininen väri ja sininen paita merkitsee Ripatille paljon. Hän kuvailee kannattajaryhmiä perheiksi, jonka jäsenet pukeutuvat samaan väriin taustoistaan ja lähtökohdistaan riippumatta. Mies muistuttaa, että kannattajat eivät ole sama asia kuin omistajansa. Mediaanikannattaja toivoo pitkäjänteistä työtä, jossa seuran omat kasvatit loistaisivat isoissa rooleissa. Ripatin mukaan useimmat Chelsean kannattajat arvostavat intohimoa menestystä enemmän.

”Chelsea on se mun perheeni ja tämä realisoituu matseissa, Fulham Roadin lähipubeissa ja somessa. Sininen paita kertoo tuntemattomastakin ihmisestä, että tämä on nähnyt samoja asioita ja tuntenut samoja tunteita.”

Ottelupäivä – Karneevaalitunnelmaa ja ravintolailtoja

Jalkapallo on tunnetusti parasta paikan päällä. Ripatti kertoo käyneensä Stamford Bridgellä Lontoossa monia kertoja, ja vähintään kerran vuodessa on päästävä peliä katsomaan. Television välityksellä hän ei ole missannut luultavasti peliäkään vuosikausiin. Hän kertoo myös olevansa seuran jäsen, ja pitävänsä yhteyttä Chelsea-yhteisöön muun muassa sosiaalisen median kautta.

Stamford Bridgellä käydessään hän on ihastellut karnevaalitunnelmaa, joka alkaa jo tunteja ennen alkuvihellystä, kun kadut ovat täynnä ihmisiä. Kannattamisesta Ripatilla on myös vauhdikkaita muistoja.

”Olen elämäni aikana lentänyt tasan kaksi kertaa ravintolasta ulos ja molemmat kerrat liittyvät Chelsean kannattamiseen. Ja ihan pätevästä syystä. On hienoa huomata, että jos ei itse pysty tunnistamaan sosiaalisesti sallittuja pettymyksen tai riemun tunteen ilmaisuun rajoja, niin koulutettu ammatti-ihminen tekee sen mielellään sinun puolestasti.”

Englannista Suomen jalkapallotapahtumiin Ripatti toisi mielellään lisää suunniteltua oheistoimintaa, ehkä vähän sitä karnevaalitunnelmaa. Puitteet ovat toki täällä pienemmät, mutta omaan identiteettiin ja perinteisiin nojaavaa kulttuuria voisi aina olla enemmän, joskin 20 vuodessa asiat ovat menneet paljon eteenpäin. Ripatti toivoisi myös otteluiden säilyvän koko perheen tapahtumina, jotta katsomot tulisivat täyteen.

Hän näkee ajoittaiset levottomuudet Veikkausliiga-katsomoissa marginaalisina, mutta mediahuomioltaan vaikuttavilta, jopa katsojamäärille hallaa tekevinä. Maailmankuulua englantilaista oivaltavaa huumoria hän soisi jalkapalloon väistämättä kuuluvaan vastustajalle huuteluun, rasististen ja alatyylisten huutojen sijaan. Suomen Maajoukkueen Kannattajat eli SMJK saa Ripatilta kehuja kotimaisen kannattajakulttuurin hyvänlaisesta edistämisestä.

Edessä kiinnostavin kausi pitkään aikaan

Chelsean kausi alkoi sunnuntaina 4–0-tappiolla Manchester Unitedilla, ja moni varmasti ajatteleekin Chelsealla olevan edessään todella ankea kausi valmentajavaihdoksen, supertähden poistumisen ja siirtokiellon johdosta.

Pitkään Chelseaa seurannut Ripatti on kaikesta huolimatta innoissaan. Hän näkee Eden Hazardin lähtemisen, siirtokiellon ja Frank Lampardin valmentajaksi valitsemisen kaltaiset tapahtumat mahdollisuutena ottaa askel kohti seuran perinteisempää identiteettiä, johon hän aikanaan ihastui.

”Odotan tulevaa kautta ehkä enemmän kuin mitään kautta kymmeneen vuoteen. Abramovitšin ensimmäisestä kaudesta lähtien seuran yllä leijuvat menestyspaineet ovat välillä tuntuneet jopa vähän tukahduttavilta. Managerina kokematon, mutta seuralegendana sisään tullut Lampard sekä siirtobanni yhdessä saattavat vapauttaa tunnelmaa ja vähentää painetta tulevalle kaudelle.”

Ripatti kertoo päävalmentaja Frank Lampardin ja kakkosvalmentaja Jody Morrisin tuntevan hyvin Chelsean akatemian nuoria pelaajia, ja toivookin että tämän siirtokiellon myötä nämä omat nuoret pelaajat saisivat näytönpaikkoja. Taktisesti Ripatti odottaa tämän kauden Chelseasta aiempaa suoraviivaisempaa ja nopeampaa joukkuetta. Lampardin harjoitusotteluissa käyttämä muodostelma 4-2-3-1 viestisi tästä, ja tämän kaltaisella pelillä saataisiin Ripatin mukaan myös paras irti alemman keskikentän tähdestä N’Golo Kantésta.

Vaikka lupaava Christian Pulisic ei kykenekään korvaamaan Eden Hazardin jättämää aukkoa, uskaltaa Ripatti toivoa Chelsean sijoittuvan ainakin Valioliigassa neljän sakkiin. Nuorista pelaajista mies intoutuu puhumaan vuolaasti.

”Uskon, että Ruben Loftus-Cheek ja Callum Hudson-Odoi tekevät lopullisen läpimurtonsa tällä kaudella Valioliigassa. Ethan Ampadu ei saanut Sarrin aikana käytännössä minkäänlaista mahdollisuutta ja tälle kaudella tie vei Leipzigiin, mutta puolustuspelaajista lähes täydet minuutit viime kaudella Lampardin alaisuudessa pelannut Fikayo Tomori saanee mahdollisuuden. Palaavista lainapelaajista kiinnostavin on kuitenkin uudeksi Lampardiksikin kutsuttu Mason Mount, joka on loistanut jo harjoitusotteluissa. Toivon myös Tammy Abrahamille aitoa mahdollisuutta tällä kaudella, mutta yhden kärjen taktiikalla se voi olla vaikeaa.”

Lopuksi myös Veikkausliigaa aktiivisesti seuraava Otto Ripatti lähettää terveisensä Byyrin lukijoille.

”Käykää matseissa, hyvät ihmiset. Oli sun sydän missä tahansa, anna siitä palanen myös paikalliselle, ja rakennetaan yhdessä Suomesta jalkapalloyhteiskunta!

 

Artikkelikuva – Jarkko Järveläinen



Byyri.com