Belgian jalkapallomaajoukkue on vakiinnuttanut varsin lyhyessä ajassa paikkansa yhtenä maailman parhaista maajoukkueista. Samaan aikaan maan seurajalkapalloilun trendi on ollut pitkälti päinvastainen. Vaikka Club Brüggen otteet Mestarien liigassa ovat olleet hyviä, on maan pääsarja, Jupiler Pro League kulkenut viime vuosina kriisistä toiseen.
Parhaillaan tutkinnassa olevan ottelutulosten manipulointia ja rahanpesua koskevan, niin kutsutun footgate-tapauksen ohella maan suurseuroista Anderlecht ja Standard de Liége ovat läpikäyneet taloussotkuja, joiden vaikutus on heijastunut myös kentän puolelle. Myös katsomokulttuurin lieveilmiöt ovat olleet pinnalla tasaisin väliajoin ja edellinen rasismikohu nousi esiin joulukuisen Club Brüggen ja Anderlechtin välisen ottelun yhteydessä. Stadionien lehtereitä ollaan vasta hiljattain avaamassa uudelleen vieraskannattajille.
Samaan aikaan on havaittavissa myös valoa tunnelin päässä. Belgiassa on käsillä eurofutiskauden kirkkain tuhkimotarina, kun edellisen kerran vuonna 1973 korkeimmalla sarjatasolla esiintynyt nousijajoukkue Royale Union Saint-Gilloise porskuttaa sarjajohdossa 28 pelatun kierroksen jälkeen. Edelliskerran lähes 50 vuotta sitten maan ylimmällä sarjatasolla esiintynyt Union johtaa lähimpänä perässä tulevaa suurseura Club Brüggea yhdeksän pisteen turvin.
Belgian pääsarjassa pelataan 34 ottelun kaksinkertainen sarja. Sen jälkeen neljän kärkijoukkueen keräämät pisteet puolitetaan ja ne ratkaisevat keskenään liigatittelin kohtalon kaksinkertaisena pelattavissa pudotuspeleissä. Näin ollen Unionilla on vielä pitkä matka haaveen toteutumiseen.
Jos niin lopulta käy, liittyy Union harvalukuiseen seuraan. Vastaavat menestystarinat sarjanousijasta liigavoittoon eivät ole arkipäivää eurooppalaisessa jalkapallossa. Edelliskerran tempussa onnistui tiettävästi FC Kaiserslautern kaudella 1997-1998. Suomessa siinä onnistui Valkeakosken Haka 1990-luvun lopulla. Unionin menestys onkin jo tässä kohtaa herättänyt huomiota ympäri maailmaa ja suuret uutislehdet aina Marcasta New York Timesiin ovat ehtineet luoda oman katsauksensa Brysselin esikaupungin ihmeeseen.
Vielä sitäkin enemmän Union on herättänyt kiinnostusta jalkapalloromantikkojen piirissä. Seuran vanhanaikainen stadion, kauan sitten eletyt menestysvuodet sekä vahva paikallinen kannattajayhteisö ovat piirteitä, jotka antavat vastapainoa nykyisessä huippujalkapallossa yhä vahvemmin läsnäolevalle globaalille markkinataloudelle ja sen lieveilmiöille.
Sekä Unionin nykyiseen joukkueeseen että sen historiaan tiivistyy monia jalkapallon hienoimmista puolista, mutta samalla menestys ja tunnettuus kertovat niiden yhä kapenevasta elintilasta huippujalkapalloilun taloudellisten lainalaisuuksien keskellä.
Valoja ja varjoja Charleroin illassa
Ystävänpäivän edellä Union hävisi kotikentällään Sint-Truidenille, jonka riveissä esiintyi muun muassa HJK:sta tuttu Joâo Klauss. Sitä edeltävän tappionsa Union oli kokenut marraskuun lopulla.
Viime lauantaina Union palasi voittokantaan vakuuttavalla 0–3-vierasvoitolla sarjassa seitsemäntenä majailevasta Charleroista. Unionin esitys Euroopan rumimmaksi kaupungiksi kutsutun Charleroin illassa tiivisti 90 minuuttiin joukkueen tähänastisen menestyksen. Samalla se kuitenkin nosti esiin kysymysmerkkejä, joihin saadaan vastauksia kevään kuluessa.
Ottelun suunta määrättiin jo heti alussa, kun englantilaistoppari Christian Brugess ohjasi vieraat johtoon 4. peliminuutilla kulman jälkitilanteesta. Tämän jälkeen Union otti kuskin paikan ja iski toisen maalinsa joukkueelle tyypilliseen tapaan vastahyökkäyksestä ensimmäisen puoliajan lopulla. Viimeisen sinetin otteluun iski espanjalaishyökkääjä Alejandro Millán toisen puoliajan lisäminuuteilla.
Vakuuttavan peliesityksen rinnalle Unionin esitykseen mahtui kuitenkin myös synkempiä sävyjä. Joukkueen avaavan kärkiparin muodostavat Dante Vanzeir ja Deniz Undav hölmöilivät molemmat itsensä pelikieltoon tavoilla, joita on vaikea selittää millään muulla kuin pitkän kauden ja yllättävän menestyksen luomilla paineilla.
Erityisesti ensin mainitun ulosajo vain sekunteja ennen ensimmäisen puoliajan loppua, vankassa 0–2-johdossa oli puhdasta typeryyttä. Vanzeir löi nyrkillä hänessä rangaistusalueen sisällä kiinni roikkunutta Charleroi-puolustaja Valentin Ozornwaforia, joka menetti tajunsa ja joutui tilanteen seurauksena sairaalahoitoon. Union-hyökkääjälle on luvassa pelikieltoa, jonka on pisimmillään spekuloitu olevan jopa kahdeksan ottelun mittainen.
Ulosajo jatkoi Vanzeirin viime kierrosten mollivoittoisia otteita, sillä hävityssä kotiottelussa Sint-Truidenia vastaan hän epäonnistui rangaistuspotkussa aivan ottelun loppuhetkillä. Belgian pääsarjan maalipörssiä johtava Undav puolestaan puhui oman varoitustilinsä täyteen vaihtoon ottamistaan edeltävän tilanteen jälkimainingeissa, eikä ole käytettävissä kotiottelussa Eupenia vastaan.
Vaikka Vanzeirin hölmöily asetti Unionin hankalaan tilanteeseen, joukkue asteli toiselle puoliajalle häkellyttävän kypsällä asenteella. Joukkue kykeni jopa yhden pelaajan alivoimalla hallitsemaan pelitilanteita ja muutamaa tilanteenpoikasta lukuun ottamatta kotijoukkue jäi täysin aseettomaksi. Samalla päävalmentaja Felice Mazzùn tekemät vaihdot eivät lainkaan heikentäneet Unionin otetta pelitapahtumista, vaan joukkue hallitsi kenttätapahtumia mestarin ottein aina.
Joukkuepeli ja juoksuvoima avaintekijöinä
Vaikka Unionin joukkueesta on kohonnut yksittäisiä ratkaisevia pelaajia, kuten ennen viime kautta seuraan ilmaissiirrolla Saksan 3. sarjatason SV Meppenistä saapunut Undav, perustuvat sen hyvät otteet pelikentällä ennen kaikkea joukkuepelille, jota on hiottu pitkään. Mazzù on rakentanut joukkueelle selkeän pelitavan, jonka avaimia ovat kovaan prässiin perustuva kollektiivinen puolustuspeli sekä suoraviivaiset, eteenpäin pyrkivät vastahyökkäykset.
Unionille menestystä tuottanut pelitapa on jalostunut pidemmän tähtäimen projektin kautta. Valtaosa joukkueen pelaajista oli mukana pelaajaringissä jo alemmalla sarjatasolla kaudella 2020–2021 ja monet jopa ennen sitä.
Selkeä järjestelmä ja vakiintunut pelitapa näkyvät myös myös toukokuussa 2020 valmentajaksi palkatun Mazzùn peluutuksessa. Syyskaudella Union käytti huomattavasti kapeampaa pelaajamateriaalia kuin sen kanssa samoista sijoista kamppailevat suurseurat.
Unionin tiiviisti yhteenhitsautunut pelitapa heijastuu Mazzùn peluutukseen myös uusien hankintojen kohdalla. Uusien tulokkaiden paikka avauskokoonpanossa ei ole itsestäänselvyys ja monet uusista tulokkaista ovat saattaneet pidemmän aikaa olla lähinnä vaihtopelaajan roolissa. Tämä on pätenyt myös tammikuussa sisääntulleen ennätyshankinta Cameron Puertasin kohdalla. Seuraan saapumisensa jälkeen hän on ollut mukana viidessä ottelussa, joista hän ei ole avannut yhtäkään. Charleroita vastaan 86. minuutilla sisään tullut Puertas on kerryttänyt toistaiseksi suurimmat minuuttinsa ottelussa Club Brüggea vastaan, jolloin hän pelasi 21 minuuttia lopusta.
Union ei loista tilastojen valossa, vaan aivan kuten Charleroin vieraana, se usein häviää vastustajilleen syöttö- ja pallonhallintatilastoissa. Numerot eivät kuitenkaan kerro kaikkea ja Unionin työskentely pallonmenetysten ja pallonriistojen hetkinä on kurinalaisuudessaan saumatonta. Se on toiminut ja Unionilla on tälläkin hetkellä sekä eniten tehtyjä että vähiten päästettyjä maaleja Belgian liigassa.
Hyvien peliesitysten mukanaan tuoma itseluottamus on myös sivuuttamaton osatekijä joukkueen menestyksessä. Joukkueen pelirohkeus on korkealla tasolla ja ottelun aikana Unionin pelaajat osoittavat ennakkoluulottomuutta pallollisissa ratkaisuissa. Tässä suhteessa joukkueesta ei löydy yksittäistä heikkoa lenkkiä, ja sen peliä katsoessa on vaikea kuvitella, että lähes kaikki pelaajat olisivat vielä viime kaudella pelanneet alemmalla sarjatasolla.
Itseluottamuksen ja selkäytimeen omaksutun pelitavan ohella selkeä piirre Unionin menestyksessä on pelaajien fyysinen valmius toteuttaa pelitapaa. Tätä valmiutta edesauttaa se, että ennen Union-pestiään kuusi vuotta juuri Charleroin peräsimessä toiminut Mazzù tuntee belgialaisen pääsarjajalkapallon lainalaisuudet läpikotaisin.
Eräs Unionin menestyksen avaimista onkin se, että kokonaisuudessaan sen pelaajat juoksevat vastustajiaan enemmän. Puolustava pelitapa selittää tätä osaltaan, mutta joka tapauksessa sitä ei kannata sivuuttaa. Yksittäisenä esimerkkinä Charleroi-ottelussa pelikieltoa kärsinyt tanskalainen keskikentän mottori Casper Nielsen kerrytti talvikauden aikana vyölleen keskiarvolta noin 12 juostua kilometriä ottelua kohden.
Monet asiantuntijat ovat arvelleet Unionin mahdolliseksi kompastuskiveksi juuri fyysisen pelitavan sekä Mazzun suosiman kapean pelaajamateriaalin kauden mittaan viemät verot. Ainakaan vielä notkahdusta ei kuitenkaan ole havaittavissa, vaan tammi-helmikuun vaihteessa Union otti seitsemän pistettä pääkilpailijoitaan Club Brüggea, Anderlechtia ja Royal Antwerpia vastaan käydyistä otteluista. Puertasin ohella pelaajarinkiä laajenettiin lainapelaajilla, jotka Millánin ja japanilaispuolustaja Koki Machidan tavoin ovat kyenneet vastaamaan huutoon.
Kysymys stadionista määrittää seuran tulevaisuutta
Valioliigaseura Brightonin omistaja Tony Bloom hankki Union Saint-Gilloisen osake-enemmistön itselleen vuonna 2018. Toistaiseksi brittiomistus ei kuitenkaan ole heijastunut siirtomarkkinoilla levälleen avattujen kukkaronnyörien muodossa. Siirtomarkkinoita enemmän Bloomin ja hänen liikekumppaninsa, seuran presidentiksi asettuneen Alex Muzion vaikutus on näkynyt kulisseissa. Sijoituksia on ohjattu ennen kaikkea seuran juniorityöhön sekä jokapäiväisten harjoitteluolosuhteiden ja pelaajaskouttauksen kohentamiseen.
Päällepäin näkyvin merkki samoista omistajista on toistaiseksi ollut tammikuun 2022 siirtoikkuna, jolloin seurojen välillä tapahtui pelaajaliikennettä. Englantilaisseura hankki omistukseensa kauden loppuun saakka Belgiassa jatkavan Undavin. Samalla Brysseliin saapui lainalle Brightonin riveistä Puolan lupaavimpiin jalkapalloilijoihin lukeutuva keskikenttäpelaaja Kacper Koslowski. Loukkaantumisista kärsinyt Koslowski ei ole vielä ehtinyt esiintyä Unionin paidassa.
Brittiomistajat eivät kuitenkaan ole rantautuneet Brysseliin harjoittamaan hyväntekeväisyyttä, eikä heidän ainoa tavoitteensa ole urheilullisessa menestyksessä. He etsivät taloudellista katetta sijoituksilleen.
Hankiessaan Unionin omistukseensa Bloomilla ja kumppaneilla oli selkeä käsitys seuran tulevaisuudesta. Union on belgialaisen jalkapallon uinuva jättiläinen, jonka koti sijaitsee 1,2 miljoonan asukkaan Brysselissä. Kaupungissa on pitkään ollut vain yksi kansainvälisesti varteenotettava seura, Anderlecht, joten perusedellytyksiä sen hegemonian haastamiseen on olemassa.
Tämän hetken kuuma peruna Unionin kohdalla onkin kysymys uudesta stadionista, joka on ollut esillä jo pidempään. Seurajohto on tuonut selkeästi esiin laajenemishalunsa, joka ei kuitenkaan onnistu nykyisellä stadionilla. Edes ensi kaudella mahdollisesti eteen tulevat europelit eivät tule kysymykseen nykyisellä Stade Joseph Marienilla, vaan todennäköisin pelipaikka löytyy Leuvenista, noin puolen tunnin matkan päästä Brysselistä.
Kysymys stadionista jakaa Unionin kannattajakuntaa. Toiset suhtautuvat asiaan rationaalisesti ymmärtäen menestyksen ja seuran ammattimaisen toimintakulttuurin edellytykset. Toisille nykyinen kotistadion, vuonna 1926 nykyiseen laajuuteensa valmistunut Stade Joseph Marien, on enemmän kuin pelkkä kotikenttä. Se on entisen suurseuran ja sen 1930-luvun menestysvuosien symboli sekä samalla synonyymi koko seuraa ympäröivälle ilmapiirille.
Vannoutuneimpien kannattajien joukossa voi hyvin kuulla lausuttavan, että he näkisivät seuran mielummin alasarjassa nykyisellä stadionilla, kuin uudella stadionilla sarjakärjessä. Toinen suosittu lausuma kuuluu, ettei Stade Joseph Marienille astella jalkapallon, vaan Unionin tähden.
Syksyllä 1897 perustettu Royale Union Saint-Gilloise pelasi ensimmäiset ottelunsa aukiolla, jossa nykyään sijaitsee yhden Brysselin pääkaupunkiseudun esikaupunkeihin lukeutuvan Saint-Gilles’n uusrenessanssityyliin rakennettu kaupungintalo. Historiansa ensimmäisen vuoden sen pelipaidat olivat mustavalkoiset, jonka jälkeen seura otti Saint-Gilles’n värit, keltaisen ja sinisen. Seura vei mukanaan sekä värit että esikaupungin nimen siirtyessään pelaamaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen läheiseen Forestin esikaupunkiin. Sen suuren julkisen puiston, Parc Dudenin länsireunalle valmistui stadion, joka on kantanut Unionin entisen seurajohtajan Joseph Marienin nimeä vuodesta 1931 alkaen.
Stadionin art deco-tyylinen pääkatsomo on suojeltu, mikä tekee mahdottomaksi nykyisen, noin 8 000 katsojan kapasiteetin kasvattamisen. Brysselin pääkaupunkialueen kaavoitusviranomaiset ovat ehtineet käydä keskusteluja yhdessä seuran kannattajien ydinalueiden Saint-Gillesin ja Forestin edustajien kanssa uuden stadionin sijaintipaikasta.
Tällä hetkellä todennäköisimmältä vaihtoehdolta näyttää se, että arviolta noin 50-70 miljoonaa maksava stadion sijoittuisi muutaman kilometrin päähän seuran nykyisestä kotistadionista. Seurajohdossa on pidetty tärkeänä, että myös uusi stadion sijaitsisi kannattajien lähellä Forestin alueella. Lopulliset päätökset stadionin suhteen antavat edelleen odottaa itseään.
Tarinan viimeinen luku vielä kirjoittamatta
Kysymys Unionin uudesta stadionista tuo samalla hieman melankolisen pohjavireen tarinaan, joka on ehtinyt ilahduttaa jalkapalloromantikkoja ympäri maailman. Unionin menestys hiipui 1950-luvun kuluessa, jolloin kahdeksan perättäistä mestaruutta napannut naapuriseura Anderlecht vakiinnutti paikkansa maan ykkösseurana. Vuonna 1973 Union putosi alemmalle sarjatasolle, jossa se pelasi eri tasoilla aina viime vuoteen saakka. Unionilla on kuitenkin ollut läpi vuosikymmenten korpivaelluksen oma pieni, mutta sitäkin aktiivisempi kannattajajoukkonsa.
Vaikka liput eivät menneet kuumille kiville kuten nyt, on lähimenneisyydessä myös tavallisissa, panoksettomissa otteluissa ollut lehtereillä vähintään muutamia tuhansia katsojia. Stadion-kysymys kuvastaakin nykyiseen huippujalkapalloon raadollisesti kuuluvaa kysymystä siitä, painavatko vaakakupissa enemmän tulokset vai tunnelma. Toisinaan laajeneminen tuntuu vääjäämättömältä kuin luonnonlait.
Jos uudesta stadionista päätetään ja Union muuttaa pois Parc Dudenin reunalta, kääntyy samalla painava sivu belgialaisen jalkapallon historiassa. Stade Joseph Marienin puupenkeillä on ehditty todistaa monia historiallisia hetkiä. Kirkkaimmin stadionin nurmella säkenöi Unionin vuosien 1933–35 joukkue, joka voitti kolme peräkkäistä Belgian mestaruutta. Noina vuosina joukkue pelasi yhteensä 60 peräkkäistä tappiotonta ottelua, joka on edelleen Belgian ennätys. Union 60 lempinimen saaneen joukkueen putken katkaisi lopulta helmikuussa 1935 paikallisvastustaja, rakas vihollinen Daring Club Molenbeek.
Daringin seuraaja RWD Molenbeek onkin mahdollisesti vaikuttamassa siihen, että Unionin romantiikkaa huokuvassa tarinassa ei ole vielä nähty viimeistä käännettä. Se on tällä hetkellä kulkemassa alemmalta sarjatasolta kohti liigakarsintaa ja paikallisottelu vanhojen vihollisten välillä ensi kaudella on yhä mahdollisuuksien rajoissa. Siinä missä Union on monelle enemmän kuin seura ja Stade Joseph Marien enemmän kuin pelkkä stadion, on Unionin ja Molenbeekin paikalliskamppailu enemmän kuin pelkkä ottelu.
Niiden välinen paikalliskilpailu ylsi seurojen menestysvuosina aina teatterin näyttämöille saakka. Vuonna 1938 sai ensi-iltansa näytelmä Bossemans et Coppenolle, joka kertoo ystävyksistä, joista toinen kannattaa Unionia ja toinen Daringia. Näytelmän saavuttama suuri suosio teki siitä tärkeän osan brysseliläistä kansanperinnettä. Myöhemmin se päätyi myös elokuvaksi, jonka erääksi kuvauspaikaksi päätyi asiaankuuluvasti myös seurojen välinen ottelu.
Stade Joseph Marienin ohella tästä kappaleesta brysseliläisen jalkapallohistorian folklorea muistuttaa eräs kuriositeetti Brysselin keskustassa. Vain korttelin päässä asteen tunnetummasta Manneken Pis patsaasta seisoo Bossemans et Coppenolle -näytelmän hahmon, Madame Chapeaun patsas. Paikallisen huumorin symboliksi muodstuneen Madame Chapeaun hahmon jalustassa kerrotaan sen suhteesta Unionin ja Molenbeekin väliseen rehtiin kilpailuhenkeen. Tuo henki siivitti Unionin sen 11. mestaruuteen vuonna 1935, joka samalla on sen viimeisin. Kevät näyttää, mihin se riittää tänä vuonna, ei ainoastaan Unionin, vaan myös Molenbeekin osalta.
Artikkelin kansikuva (stadion): Martijn Mureau
