Viime viikon sunnuntai-iltana Mauro Icardi oli Milanon sinimustan puolen sankari. Argentiinalainen huipensi hienon alkukautensa hattutemppuun pilkulta Milanon derbyn, Derby della Madonninan, viime hetkillä. Icardin myötä voitto päätyi lukemin 3-2 Nerazzurrille.
Stadio Giuseppe Meazza tai San Siro, pelipaidan väreistä riippuen, oli viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty. Samalla sunnuntain derbystä tuli eniten yksittäisestä ottelusta lipputuloja tuonut kamppailu Serie A:n historiassa. Ottelun yllä leijui jo päiviä ennen aloitusvihellystä sitä samaa taikaa ja sähköä kuin silloin joskus. Vaikka Inter Milan vei kamppailussa pidemmän korren, derbyn suurin voittaja oli milanolainen jalkapallo, joka tekee nyt uutta tulemistaan.
On ehkä kova väittämä, että kaupunki, johon Mestarien liigan pytty on päätynyt kolme kertaa tällä vuosituhannella, olisi jalkapallollisesti jotenkin alamaissa. Milanossa on kuitenkin viime vuosina ollut käynnissä lähes poikkeuksellinen ajanjakso, kun jopa europelit ovat karttaneet tarunhohtoista San Siron stadionia.
Giuseppe Meazza, Marco van Basten, Roberto Baggio, Jürgen Klinsmann, Ronaldo, Paolo Maldini, Fabio Cannavaro, Javier Zanetti, Christian Vieri, Zlatan Ibrahimovic, Kaka, Ronaldinho. Siinä muutama nopeasti mieleen tuleva oman aikansa supertähti, joka on jossain vaiheessa uraansa kantanut milanolaisseuran paitaa. Paikalliset ovat tottuneet siihen, että milanolaisjätit Internazionale sekä AC Milan ovat seurat, joihin maailman parhaat pelaajat haluavat ja päätyvät.
Viime vuosina trendi on ollut toinen. Joukkueissa on pelannut joko suuremmille areenoille tähtääviä nuoria pelaajia tai nimekkäämpiä miehiä uransa ehtoopuolella. Absoluuttiselle huippupelaajalle uransa parhaina ikävuosina milanolaisjoukkueet eivät ole olleet tällä vuosikymmenellä enää vaihtoehto.
Tulos on ollut sen mukaista. Inter voitti Jose Mourinhon johdolla Mestarien liigan keväällä 2010, mutta sen jälkeen Milanoon tullut vain yksi Serie A:n voitto, yksi Italian Cup, seurajoukkueiden maailmanmestaruus ja kaksi Italian Super Cupin voittoa.
Menestyksekäs menneisyys
Kuten mainitsin, kyse on poikkeuksellisesta ajanjaksosta. Jotta tämän ymmärtää kunnolla, on katsottava historiaa.
1960-luku oli Milanon jalkapallon kulta-aikaa. Milanosta oli tullut Italian taloudellinen keskus ja kaupungista kasvanut samalla maailman jalkapallon pääkaupunki. Italian mestaruus meni Interille neljästi ja Milanille kahdesti.
Internazionalen tuolloinen nousu henkilöityi pitkälti öljymiljardööri Angelo Morattiin, joka tuli joukkueen omistajaksi. Hän käytti rahaa viisaasti satsaten olosuhteisiin, taustoihin ja valmennukseen. Kun vielä palkatkin olivat kunnossa, oli Inter haluttu paikka pelaajille ja tuloskin sen mukaista.
1970-luvulla pokaalisade kaupungissa rauhoittui hieman, mutta menestystä riitti yhä. Internazionale sai juhlia Serie A:n voittoa kahdesti ja Italian Cupin voittoa kertaalleen. Milan puolestaan nosti Italian Cup-kannun samalla vuosikymmenellä peräti kolmesti ja saavutti myös yhden maansa mestaruuden sekä yhden Euroopan Cup-voittajien Cupin voiton.
Pian alkoi kuitenkin punamustan puolen kriisi, kun joukkue ajautui talousvaikeuksiin ja ryvettyi erilaisissa skandaaleissa. 1980-luku alkoi Rossonerin osalta Serie B:ssa. Jos Morattin saapuminen Interin taustoille oli käänteentekevää milanolaiselle jalkapallolle, niin vähintään yhtä suuressa roolissa oli Silvio Berlusconin tuleminen Milanin omistajaksi vuonna 1986. Hän osti käytännössä konkurssikypsän seuran ja teki siitä yhden Euroopan suurimmista.
1990-luku oli AC Milanin; se voitti viidesti Serie A:n ja hemmotteli kannattajiaan nykymuotoisen Mestarien liigan voitolla vuonna 1994. Kun samana keväänä Inter voitti UEFA Cupin, oli Milano jälleen kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen maailman jalkapallon pääkaupunki. Uuden vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen puolestaan käänsi voimasuhteet, ja Internazionale juhli scudettoa sensaatiomaisesti viitenä vuonna peräkkäin.
Alamäen alkutekijät
Miten tähän tilanteeseen sitten päädyttiin?
Syitä on varmasti monia. Interin vahva ajanjakso huipentui Mestarien liigan voittoon Madridin illassa toukokuussa 2010. Tuon jälkeen joukkue hajosi, ja uudistus sekä nuorennusleikkaus eivät ole menneet toivotulla tavalla. Tuntui jopa siltä, että odottamattoman suuri menestys ja kaiken mahdollisen voittaminen veivät ikään kuin ilmat pihalle koko organisaatiosta. Valmentajien määrä kertoo tietynlaisesta suunnattomuudesta paljon. Nykyinen käskyttäjä, kesällä AS Romasta tullut Luciano Spalletti, on järjestyksessään yhdestoista päävalmentaja sen jälkeen, kun Jose Mourinho erosi kesällä 2010 tehtävästään.
AC Milan puolestaan ryvettyi pahasti vuoden 2006 Calciopoli-skandaalissa. Vaikka UCL-voitto tuli heti tämän jälkeen, moni asia ei ole ollut sen jälkeen enää entisensä. Sen taakse ei voi kuitenkaan liikaa piiloutua, sillä samasta syystä sukeltanut Juventus dominoi tällä hetkellä Italian jalkapalloa. Joidenkin milanistojen mielestä omistaja Silvio Berlusconin keskittyminen omaan poliittiseen uraan aloitti aikanaan Rossonerin alamäen.
Yksi yhdistävä tekijä molempien laskusuhdanteelle voi olla myös itse San Siron stadion. Italialaisessa mentaliteetissa ei juuri tunneta sellaista asiaa kuin peruskorjaus: kunnostetaan vasta, kun on aivan pakko. Moni stadion on jäänyt pitkälti ilman kunnollista hoitoa kesän 1990 MM-kisojen jälkeen. Milanon stadion ei ole samanlaisessa loistossa kuin moni muu saman mittaluokan eurooppalainen futispyhättö.
Huonontuneet olosuhteet ja katsomoväkivaltaisuudet ovat myös osasyitä siihen, että katsojamäärät ovat olleet jo pidemmän aikaa Serie A:ssa yleisesti laskussa. Tämä on luonnollisesti näkynyt pienempinä lipputuloina. Samalla Saksan Bundesliiga on ohittanut Serie A:n UEFA:n rankingissa ja ottanut arvokkaan neljännen Mestarien liigan paikan italialaisilta. Serie A on myös tippunut kelkasta TV-sopimusten arvossa.. Asiat ovat usein monen tekijän summa.
Kohti parempaa huomista
Missä mennään nyt? Onko näköpiirissä viitteitä aurinkoisemmasta huomisesta?
Kyllä on.
Sinimustan Internazionalen pääomistajana toimii nykyisellään Suning Holding Group, joka on kiinalaisen Zhang Jingdongin omistama sijoitusyhtiö. Jingdongin omaisuuden arvoksi on arvioitu yli neljä miljardia dollaria. Nykyiseen joukkueeseen on myös saatu riittävä määrä laatua Serie A:ssa pärjäämiseen, ja jos seurajohto antaa työrauhan Luciano Spallettille, voi oikeasti hyviä asioita tapahtua. Etuna kilpailijoihin Internazionale saa keskittyä tällä kaudella ainoastaan kotimaan peleihin, aivan kuten esimerkiksi Chelsea Valioliigassa viime kaudella.
Nerazzurri onkin aloittanut kautensa erinomaisesti ja on sarjassa toisena kahdeksan pelatun ottelun jälkeen. Jos ja kun näillä otteilla aukeaa paikka ensi kauden Mestarien liigaan, Milanosta tulee jälleen houkutteleva kaupunki myös huippupelaajille, ja Spalletti älykkäänä valmentajana osannee poimia juuri itselleen sopivat maailmanluokan pelaajat puuttuvien palasten paikalle. Scudetto jo tällä kaudella ei ole täyttä utopiaa, ja kaikki edellytykset hienolle ensi kaudellekin ovat olemassa.
Punamustassa AC Milanissa puhaltavat myös uudet tuulet. Silvio Berlusconi myi keväällä osuutensa joukkueesta hurjalla 740 miljoonan euron summalla. Uusi omistaja on Rossoneri Sport Investment Lux. Myös sen taustalla on kiinalainen raha. Uusi motivoitunut rahoittaja ja paluun tekevät europelit takaavat seuralle hyvät lähtökohdat lähteä rakentamaan uutta nousua.
Positiivisia merkkejä Milanin tulevasta vetovoimasta saatiin jo kesällä, kun seuran suurin kultakimpale, maalivahti Gianluigi Donnarumma solmi jatkosopimuksen. Lisäksi Milan onnistui kaappaamaan tärkeän palasen ehkä koko maailman parhaasta puolustuksesta. Leonardo Bonuccin siirtoa Juventuksesta Milanoon juhlittiin kaduilla asti, ja mies itse sai sankarin vastaanoton Milanin ultrilta jo lentokentällä. Edellisestä maailmanluokan huipun siirtymisestä oli jo vierähtänyt aikaa.
Kaikki viittaa siihen, että kaupungin toinen puoli alkaa kohta menestyä, ja jos historia toistaa itseään, alkaa pian myös kakkoseksi jäänyt kiristämään omaa ruuviaan. Tämän jälkeen ei olisi lainkaan mahdoton ajatus, että jälleen ensi vuosikymmenellä Milano olisi hetken aikaa jalkapalloilevan maailman pääkaupunki.
Aivan niin kuin sillä on ollut tapana 30 vuoden välein olla.
