Pohjanmaan alavien peltojen tuolla puolen sijaitseva Kaskinen on monella tapaa erityistapaus: länsirannikon itsenäinen saari on Suomen pienin kaupunki, merkittävä sahatavara- ja sellusatama sekä kauniine puutaloineen ja merinäköaloineen idyllinen asuin- ja mökkipaikkakunta.
Täällä lintukodossa toimii Kaskö IK, hienon pohjanmaalaisen jalkapalloperheen vesa.
Yli 80-vuotias historia
Pohjanmaasta tuli sotien aikaan se alue, joka ensimmäisenä heilutti etelän suurten eli Helsingin, Turun ja Viipurin norsunluutornia. VPS pelasi vuonna 1930 korkeimman sarjatason A-sarjaa ensimmäisenä “etelän” ulkopuolisena seurana, ja VIFK voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa kaudella 1943-44. 40-luku oli suomalaisessa jalkapallossa vaasalaisten kulta-aikaa.
Kuten muissakin rannikkokaupungeissa Pohjanmaalla jalkapallo tuli aikoinaan englantilaisten merimiesten tuliaisena, mikä edisti kulttuurin luomista muuhun Suomeen nähden. Jalkapallolla on täällä syvä historia, jonka vaikutus näkyy harrastajamäärissä, menestyksessä ja kulttuurin kehityksessä.
Pohjanmaalla on useita iäkkäitä seuroja, joilla on oma värikäs historiansa. Samalla kun Vaasa, Kokkola ja Pietarsaari ovat hallinneet Pohjanmaan jalkapalloa yläsarjajoukkueillaan, Kaskö IK:n kaltaiset joukkueet ovat toimineet annettujen mahdollisuuksien mukaan ottaen irti kaiken siitä, mitä pienellä paikkakunnalla on tarjota.
Kaskisten tapauksessa onnekkaat sattumat, hyvät suhteet ja imago ovat auttaneet sitä pelaamaan menestyksekkäästi Kakkosessa, mikä on runsaan tuhannen asukkaan kaupungille erityislaatuinen suoritus.
Paikallisuus ja tiivis yhteisö ovat “Kikkenin” vahvuuksia. Jalkapallo on aina ollut Kaskisten ykköslaji, eikä pienessä kaupungissa olekaan tilaa moneen lajiin panostamiselle. Laajempi kattaus urheiluseuroja löytyy naapurikaupunki Närpiöstä, mutta yhteistyö toimii molempiin suuntiin.
Vihaa rakasta Närpiötä
Närpiö tunnetaan tomaateistaan, mutta muitakin pyöreitä palloja siellä osataan potkia. Kaskinen on joutunut tyytymään asemaansa isomman kaupungin naapurina. Se sijaitsee omalla saarellaan ikään kuin pussin pohjalla, eikä sillä ole muita naapureita.
Yleisseura Närpes Kraft on ensisijaisesti tunnettu jalkapallosta ja pelannut pitkään Kakkosessa välillä käyden Ykkösessä, välillä Kolmosessa. Edellytykset jalkapalloseuran pyörittämiseen ovat isommat, kun muun muassa väestöpohja ja talous ovat paremmalla tolalla.
Kraftin ja Kikkenin kohtaamiset ovat Pohjanmaan eteläisessä nurkassa kulttuuritapahtumia. Hyvällä säällä katsomot kummassa tahansa kaupungissa pullottavat ja ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Kun molemmat joukkueet pelasivat Kakkosessa, erityisladattuja derbyjä oli useammin, mistä sekä pelaajat että taustahenkilöt nauttivat.
Kaskö IK:n pitkäaikaisen puheenjohtajan, kuuluttajan, kenttämestarin ja muutenkin yleismiehen Stig-Göran Häggblomin mukaan joukkueiden välillä ole kuitenkaan vihaa tai kaunaa vaan tervettä kilpailua.
– Tunnistamme asemamme pienenä joukkueen, emmekä lähde tappelemaan Kraftia vastaan, paitsi kun pelaamme heitä vastaan, Häggblom vakuuttaa.
– Kraftissa tehdään laadukasta työtä, kun resurssit ovat isompia, ja sinne on mennyt monta meidänkin poikaa kehittymään. Vastaavasti Närpiöstä pelaa nytkin muutama pelaaja Kikkenissä.
Kaskö IK:lla ei ole omia junioreita kuin 2007-syntyneiden ikäluokassa.
– Pelaajia ei luonnollisista syistä tule ikäluokkaa kohden hirveästi, kun väki muutenkin vähenee. Ainoa tapa saada lisää pelaajia olisi kaupunginjohtajan pyyntö kaupungin asukkaita lisääntymään, tokaisee “Stisse” Häggblom silmää iskien.
Erikoinen suhde näkyi Kaskö IK:n Regions Cupin ottelussa Nokian Palloseuraa vastaan, jossa kuulutettiin oman pelin lisäksi Kraftin cup-pelin tilanteita.
Kaskislainen huumori ja vieraanvaraisuus
Vesisateessa pelatussa NoPS-ottelussa ei ollut kuin parikymmentä katsojaa, joista osa oli parkkeerannut autonsa Kvarnvikens planin eli Myllylahden kentän katsomorinteeseen ja katsoi ottelua autojensa sisältä.
– Yleensä katsojia on se 50-100. Kun Kraft vierailee, niin määrä on moninkertainen. Derbyihin tullaan kauempaakin maaseudulta katsomaan pelejä, Häggblom arvioi.
[pullquote]Nykyinen stadion sijaitsee Kaskisten saaren pohjoisrannalla. Kenttä on mäen päällä nököttävän myllyn varjeluksessa. Mylly on komea maamerkki, joka on pysynyt varsin hyvässä kunnossa.[/pullquote]
Kaskisissa on osattu tehdä otteluista tapahtumia. Katsomoiden virkaa toimittavat erilliset lehteriboksit, joita on siroteltu Myllylahden rinteeseen. Katsomorakennukset ja asiaankuuluvat makkarakoju, kioski ja kuulutuskoppi on koristeltu mustaan ja punaiseen.
Otteluohjelmat painetaan ja niihin on taiteillut paikallinen sarjakuvapiirtäjä Bollin e’ rund -piirroksiaan vuosikymmeniä.
Ennen kuin kenttä tuli Myllylahteen, pelejä pelattiin vuoteen 1978 Kaskisten torilla. Viimeisessä pelissä Malax IF:ia vastaan pelasi muun muassa Kyösti Bärnlund.
– Eihän se kovin jalkapalloon tarkoitettu kenttä ollut, kertoo Bärnlund, Kikkenin monivuotinen keskuspuolustaja.
Bärnlund muistelee lämmöllä Kikkenin 70-luvun ensimmäisiä huippuvuosia ja derbyjä Kraftia vastaan. Tarinoita eri pelaajista ja otteluista on riittämiin, ja toimittaja voi lähinnä sivusta kuunnella Bärnlundin ja venäläisen seuralegendan Valeri Oleinikin tarinoita, ovathan toverit pelanneet yhdessäkin punapaidassa ja pysyneet Kaskisissa tähän päivään saakka.
– Meillä on löytynyt aina paikallisia, jotka haluavat tukea seuraa. Kaupunginjohtaja, paikalliset yritykset ja talkooväki. Töitä on aina kädet täynnä kuitenkin, eikä seuralla mitään työntekijöitä ole, Stisse kertoo.
Tukijoista ei ollut puutetta 90- ja 2000-luvun taitteessa, mutta nykyään jokainen kivi pitää kääntää, jotta seuran toiminta jatkuisi. Intohimoa ja kiinnostusta jalkapalloa kohtaan pienestä kaupungista kuitenkin löytyy. Kaskisissa eletään tällä hetkellä uutta nousua.
Neuvostoliiton romahdus
Kun KIK pelasi huippuvuosiaan Kakkosessa 1994-2005, Kaskisissa ymmärrettiin ottaa irti kaikki, mitä on saatavissa.
Nousu on mahdollista vain tarpeeksi laadukkailla pelaajilla. Kaskisissa pelaajamateriaali on aina luonnollisista syistä rajattu, eikä ulkopuolisen avun houkuttelu ole helppoa tai edes mielekästä.
90-luvun alussa Neuvostoliitto romahti, ja iso liuta pelaajia karkasi sekasorron keskeltä. Samaan aikaan Kaskö IK:llä oli tuttu pelaaja-agentti, joka esitteli Kikkenille muutaman entisen Neuvostoliiton pelaajan, jotka saatiin houkuttelua saarelle.
Tunnetuin näistä pelaajista lienee Georgi Kondratjev, joka oli tykittänyt maaleja Neuvostoliiton liigassa ja maajoukkueessa ennen tuloaan Kaskisiin.
Kondratjev saapui vuonna 1994 kiertoreitin kautta etsien ensiksi joukkuetta Keski-Euroopasta muun muassa St. Pöltenistä ja Metallurg Molodetshnosta. Kaskö IK:ssa hän viihtyi neljä kautta, iski 79 ottelussa 69 maalia ja palasi sen jälkeen kotiseudulleen Valko-Venäjälle valmentaakseen siellä eri seurajoukkueissa ja maajoukkueessa.
Valeri Oleinik tuli samalla ovenavauksella. Taitava keskikenttäpelaaja löysi Kaskisista paikkansa ja jäi länsirannikolle. Oleinik on Kikkenin historian toiseksi paras maalintekijä, kuuluu yhä KIK:n pelaajistoon ja on pelannut tälläkin kaudella minuutteja, vaikka ikä on lähempänä 50 kuin 40 vuotta.
– Ihmiset ovat Kaskisissa mukavia. Minulla on täällä suomalainen vaimo ja perhe, Oleinik vakuuttaa hieman venäläisittäin murtaen.
Oleinik on mainio esimerkki onnistuneesta kotoutumisesta. Tietenkin Neuvostoliitosta oli 90-luvun alussa kova tunku ulospäin muutenkin, mutta Oleinikille Kaskisista on parissakymmenessä vuodessa tullut koti, eikä hän haikaile muutosta takaisin itärajan taakse, vaikka sukua hän käykin säännöllisesti tapaamassa.
Kaskisten kolmas merkittävä Neuvostoliiton apu on Zenitin runkopelaajiin kuulunut Juri Jeludkov.
Kun Kaskisissa elettiin huippuvuosia, kaupungissa riitti seuran tukijoita. Metsä-Botnia oli parhaimmillaan vakavarainen työllistäjä ja tukija ennen Kaskisten sellutehtaan sulkemista vuonna 2009.
Stissen kiittelee suureen ääneen Ilkka Kallio-Kujalaa, paikallista autokauppiasta, joka muun muassa auttoi venäläispelaajia saamaan uudet autot 90-luvulla. Ehti Kallio-Kujala toimia myös Kaskö IK:n joukkueenjohtajana ja huoltajanakin.
Kaksikielinen, yritteliäs ja ylpeä
Kikkenin liito Kakkosessa päättyi 2005 talousvaikeuksiin, eikä seura halunnut ottaa vastaan paikkaa Kolmosesta, vaan lähti rakentamaan uutta nousuaan alimmalta oksalta eli Vitosesta. Vuonna 2009 yritettiin yhdistelmäjoukkuetta Teuvan Pallon kanssa, mutta kokeilu jäi kahden kauden mittaiseksi.
Uusi aika on saanut punapaidat siirtymään vain paikallisten pelaajien käyttämiseen. Tällä kaudella Kolmosta pelaavan Kikkenin jokainen pelaaja asuu Kaskisissa, Närpiössä tai lähialueilla. Kaskisiin houkuttelee “kaveriporukan” asema. Närpes Kraft on eteenpäin pyrkivä Kakkosen joukkue, jolla on eteläisen Pohjanmaan alueella valta-asema. KIK on tarkoitettu niille, jotka haluavat pelata ja pitää hauskaa.
– Me haluamme, että koko jengi on yhtä kaveriporukkaa, Stisse vakuuttaa.
Muuttunut maailma on muuttanut alueen pelaajatarjontaa. Vaikka kaupungistuminen vähentää Kaskisten ennestään rajallisia mahdollisuuksia hankkia pelaajia, muun muassa 2000-luvun pakolaisaalto Balkanilta on tarjonnut potentiaalisia pelaajia. KIK:ssa balkanilaistaustaisia pelaajia on noin kymmenen.
Kuva – Kaskö IK, 2018
Kun ottaa huomioon kaupungin kaksikielisyyden ja maahanmuuttajien vajavaisen kielitaidon, Kikkeniä voi pitää jopa kolmikielisenä joukkueena. Ottelussa NoPSia vastaan tämä kävi ilmi pelaajien kommunikoinnissa.
– Suomea, ruotsia ja englantia käytetään treeneissä ja peleissä. Kaikki eivät osaa ruotsia, kaikki eivät osaa suomea, mutta englantia kaikki osaavat. Sehän on kätevää, kun on enemmän mahdollisuuksia puhua kentällä, Häggblom veistelee.
Stig-Göran kuuluttaa otteluissa suomeksi ja ruotsiksi.
Herra Kikken
Stisse Häggblomin elämä on punaista täynnä. Kikken ja Liverpool ovat ainoat seurat, joista hän on kiinnostunut. Kotiseuransa kanssa syntyperäisellä kaskislaisella ovat kädet olleet täynnä töitä jo kaksi vuosikymmentä, mutta Liverpoolin pelejä hän katsoo aina kun ehtii.
Kuuluttajan koppi on vuorattu vanhoilla otteluohjelmilla ja Liverpoolin pelaajien julisteilla. Tämä on Stissen toinen koti.
Vaikka keskimääräisen kaskislaisen tapaan Stisse on jalkapallomies henkeen ja vereen, pelejä hän ei ole pelannut.
– Tulin nuorena poikana pallopojaksi. Tulin aluksi huoltajaksi, mutta seuran puheenjohtaja olen ollut nyt jo niin monta vuotta, etten jaksa edes laskea, Häggblom nauraa.
Piskuiselle seuralle on välillä vaikea löytää rahaa toiminnan pyörittämiseen, mutta Stissen johdolla töitä on paiskittu 70-luvulta saakka.
– Onneksi on vapaaehtoisia. Paikalliset yritykset haluavat tukea seuraa ja kaupunginjohtaja on futisnaisia, Stisse hehkuttaa.
Seuraava hehkutuksen kohde on Kikkenin Tjärhovet eli Tervahovi, joka sijaitsee Eskilsön saarella ja on seuran oma virkistysmaja.
Sodan jälkeen Tervahovissa oli uimalaitos ja tanssilava, mutta lavatanssitoiminta päättyi 1950-luvun lopulla. Vuonna 1987 sinne rakennettiin Kikkenin seuratalo, josta se on saanut nauttia tähän päivään saakka.
1970-luvulla bingo oli Suomessa suosittua ja moni seura keräsi sillä varoja. Sen jälkeen Kaskö IK järjesti muun muassa revyitä hyvällä menestyksellä. Sittemmin varainkeruussa on luotettu taiteen sijasta luontaisempaan osaamiseen eli soppatykkiin ja kalakeittoon. Saaren kalasavustamon tuotteista pääsi toimittajakin nauttimaan ottelun jälkeen.
Paratiisin lumoa
Kaskinen on todella pieni mutta ei mikään peräkylä. Omalle saarelle eristäytyneestä pienestä kaupungista löytyy kaikki tarpeellinen pienessä paketissa.
Keli ei ollut vierailupäivänä paras mahdollinen, mutta sateesta huolimatta ei ole vaikea arvioida, missä piilee Kaskisten viehätys. Merellinen maisema, kauniit puutalot ja riittävä palvelutaso ovat houkutelleet kaupunkiin paluumuuttajia, vaikka väestönmuutos on yhä tappion puolella.
Pienuudestaan huolimatta Kaskinen varjelee sitä, mitä sillä on. Kaupungin yhteisöllisyyttä on kiitelty ja rajallisista resursseista huolimatta yrittäjiä ja tekijöitä löytyy. Pieni paketti on tyylikkäästi pakattu.
Aivan kuten Kaskö IK.