Valtatie 6 kulkee Loviisasta Kymenlaakson läpi itärajaa viistäen aina Kainuuseen asti. Matkan varrelle mahtuu sekä Kouvolan, Lappeenrannan ja Joensuun kokoisia kaupunkeja että Luumäen, Parikkalan ja Kiteen kaltaisia pienempiä paikkakuntia.
Kuutostie tulee kuluvalla kaudella tutuksi Joensuun Jipon ja Lappeenrannan PEPO:n joukkueille, jotka pelaavat miesten Kakkosen A-lohkossa. Lohkon 12:sta joukkueesta neljä pitää majaansa pääkaupunkiseudulla, ja useampi muu niin ikään eteläisessä Suomessa. Jippo ja PEPO ovat koko kolmannen sarjaportaan itäisimmät joukkueet ja samalla ainoat, jotka ponnistavat Karjalan maakunnista.
Itä-Suomi on suomalaisen jalkapalloilun outolintu, jollain tapaa koskematonta maaperää. Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakunnista ei ole koskaan tullut pääsarjatason jalkapallojoukkuetta. Kainuun tilanne ei ole paljoa mairittelevampi; sen pelastaa Kajaanin Palloilijoiden yksi Mestaruussarjan kausi vuodelta 1953. KaPan ranskalainen visiitti toi seuralle 18 ottelusta neljä voittoa ja 13 pistettä. Keskitytään nyt kuitenkin Suomen puoleiseen Karjalaan.
Yhteistyössä on voimaa
PEPO:n päävalmentajana toimiva Mika Heino on pitkän linjan tekijä Etelä-Karjalan futispiireissä. Hänellä on taustaa muun muassa LauTP:n, Kultsun sekä Rakuunoiden valmennustehtävistä aina 1980-luvulta alkaen. Valmennustehtävien lisäksi hän toimii seurassa toiminnanjohtajan sekä urheilutoimenjohtajan vakansseissa. Heinon mukaan maakunnan jalkapallotoimijat tulevat hyvin toimeen keskenään.
– Yhteistyö on hyvää vauhtia viriämässä alueella. Seurat ovat havahtuneet siihen todellisuuteen, että lasten määrä tulee Etelä-Karjalassa merkittävästi laskemaan. Yhteistyötä tarvitaan, jotta alueen pienimmillä paikkakunnilla jalkapallotoiminta voidaan pitää elinvoimaisena, hän pohtii.
Junioritoiminta on Lappeenrannassa hyvissä kantimissa. PEPO tekee yhteistyötä espanjalaisen Smart Football-akatemian sekä hollantilaisen Fortuna Sittardin kanssa. Tämä näkyy paitsi edustusjoukkuetasolla, myös junioreissa.
– PEPO panostaa vahvasti kilpaurheiluun ja yksilövalmennukseen. Haluamme edelleen että uusia Jesse Jorosia (Simpele), Eve Summasia (Lappeenranta) ja Mikko Kuninkaita (Luumäki) ponnistaa alueelta jatkossakin. Ilahduttavaa on, että pystymme tarjoamaan lapsille ja nuorille sekä kilpaurheiluun tähtäävää futista että mahdollisuutta harrastaa oman kiinnostuksensa mukaan. Eriytyvää kilpa- ja harrastetoimintaa on tarjolla.
– Toistaiseksi junioreiden määrä on ollut melko vakaa. Hyvänä tavoitteena pidän sitä, että saamme tuon vakiintuneen määrän säilymään. Alueellinen yhteistyö on elinvoiman takia erittäin merkittävä tekijä meidän kaikille seuroillemme, Heino linjaa.
Joensuussa tavoitteena on kasvattaa lajin suosiota junioreiden keskuudessa. Meritoitunut liigapelaaja Timo Tahvanainen palasi viime kaudeksi kotikonnuilleen Jipon vahvuuteen. SJK:n riveissä 2015 liigamestaruuden voittanut puolustuspään pelaaja toimii pelaamisen ohella Jipon edustusjoukkueen toiminnanjohtajana.
Takaisin Joensuuhun miehen toi kotiseuturakkaus, perhe sekä mahdollisuus intohimojensa yhdistämiseen. Hän suoritti urheilujohtamisen opinnot jo pelatessaan Jarossa ja SJK:ssa. Tahvanaisen tavoitteena on kehittää seuran toimintaa kokonaisvaltaisesti.
– Mielestäni yhteistyö seurojen välillä toimii hyvin ja suunta on oikea. Haluamme että jalkapallo nähtäisiin enemmänkin yhtenä isona kokonaisuutena eikä pelkästään yksittäisinä pienempinä seuroina. Hyvä esimerkki tästä on kesäkuussa järjestettävä Karjalaiset Futisfestarit -tapahtuma, jota suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä muiden alueen seurojen kanssa.
Tahvanaisen toimenkuva kattaa Jipon edustusjoukkueen toiminnan. Jippo-juniorit toimii erillisenä seurana. Junioritoiminnan tilasta Pohjois-Karjalassa hänellä on hyvä kuva.
– Ymmärtääkseni kesän jalkapallokoulut ovat muutamana viime vuonna olleet aiempaa suositumpia. Uskon, että Rantakylän jalkapallohallin ansiosta futis nähdään myös mielenkiintoisena harrastuksena talvella, mitä se ei ehkä ole ollut täällä niin paljon kaikille aiemmin. Kasvua haetaan ehdottomasti!
Futis tarjoaa urahaaveita ja unohtumattomia kokemuksia
Jalkapallon parissa koko ikänsä viettäneelle peliuran jälkeinen työ urheilun parissa on luontainen jatkumo. Kaksoisrooli Jipon organisaatiossa on ollut Tahvanaiselle mielenkiintoinen, mutta haastava.
– Työtunteja tulee melko paljon viikossa ja hoidettavia asiakokonaisuuksia useita. Sen lisäksi pitäisi vielä jaksaa keskittyä ja panostaa harjoituksiin. Alussa tuplarooli oli haastavampi, mutta nyt olen oppinut hieman paremmin rytmittämään työtä ja jalkapalloa, hän puntaroi.
Tahvanainen työskentelee lisäksi Rantakylän jalkapallohallin toimitusjohtajana. Työ itselle tärkeän seuran eteen on opettanut paljon. Toimenkuva on ollut palkitseva ja Tahvanainen toteaa olevansa kiitollinen saamastaan mahdollisuudesta. Pitkän tähtäimen suunnitelmia tulevaisuutensa osalta hän ei ole tehnyt.
– Elän hetkessä ja suunnittelen keinoja kehittää Jippoa entistä paremmaksi seuraksi. Toisaalta olen myös intohimoinen henkilö, joten en sulje pois muita mahdollisuuksia kunhan haaste on sopiva ja näen että minulla on annettavaa omalla ammattitaidollani. Pelaamista jatkan niin pitkään kun nautin siitä, paikat pysyvät kunnossa ja tuntuu että minulla on vielä annettavaa joukkueelle.
Jalkapallo on ollut merkittävä osa myös Heinon elämää oman pelaajauran jälkeen. Aiemmin mainittujen Etelä-Karjalan seurojen lisäksi hän on ollut mukana myös liigaympyröissä työskenneltyään MyPan fysiikkavalmentajana kausina 2012-15. Pitkä ura jalkapallossa on vienyt myös ulkomaille.
Vaikka työ jalkapallon parissa vaatii paljon aikaa ja energiaa, tarttuu matkan varrelta usein mukaan myös mitä erikoisempia kokemuksia ja tarinoita. Heino jakaa Byyrille yhden tällaisen esimerkin eräältä pelireissulta vuosikymmenten takaa.
– Matkasimme Kultsun kanssa Kaukasukselle kansainväliseen turnaukseen vuonna 1990. Aiempana vuonna Suomea oli samaisessa turnauksessa edustanut HJK.
Eräänä välipäivänä huonekaverin lähdettyä naapurikämppään pelaamaan korttia Heino jäi päiväunille Sonyn Walkmanit korvillaan. Herätessään hän huomasi hotellihuoneen olleen tyhjennetty.
– Menin hotellin respaan selvittämään asiaa. Sieltä kerrottiin, että sain olla tyytyväinen oltuani ylipäänsä hengissä. Paikallisilla ryöstäjillä oli kuulemma tapana toimia pareittain veitsellä uhaten, toisen tyhjentäessä tavaroita, Heino muistelee vuosikymmenten takaista episodia.
Taistelua asemasta muiden lajien puristuksessa
Kuten muuallakin, myös Pohjois- ja Etelä-Karjalassa jalkapallo kamppailee suosiosta monen muun lajin kanssa. Esimerkiksi Joensuu on viime vuosina niittänyt menestystä muutamassakin palloilulajissa. Joensuun Maila on pesäpallon hallitseva Suomen mestari ja kuuluu sarjan ennakkosuosikkeihin myös kuluvalla kaudella. Kataja on koripallokenttien menestysorganisaatio, sillä palkintokaapista löytyvät mestaruudet (2015, 2017) mukaan lukien 12 mitalia 2000-luvulta.
Tahvanainenkin nostaa edellä mainitut joukkueet, JoMan ja Katajan, esiin kaupungin suosituimpina.
– Seuraavaksi tulee jääkiekko ja Jokipojat. Jippo ja jalkapallo tulee sitten kolmannessa kategoriassa, jossa ovat myös lentopallo ja salibandy. Yleisölle ja yhteistyökumppaneille jalkapallo ja Jippo on mielenkiintoa herättävä vaihtoehtolaji tällä hetkellä, mutta ei isojen massojen suosiossa sarjatasostakin johtuen.
Myös Lappeenrannassa on totuttu juhlimaan koripalloparketilla. Catz on naisten koripalloilun kuusinkertainen mestari 2010-luvulta. Kaupungin tunnetuin urheiluseura lienee jääkiekon liigaseura SaiPa. Kun tarjolla on pääsarjaurheilua sekä nykypäivänä miltei mitä tahansa muutakin aktiviteettia, on alempien sarjojen jalkapallopeleillä haastava työ saada ihmisiä lehtereille.
Heino kertoo, että futiksella on silti vakaa jalansija Etelä-Karjalan urheilukartalla.
– Jalkapallon suosio on kasvamassa Lappeenrannassa, sillä yleisömäärät ja yhteistyökumppaneiden kiinnostus ovat kasvussa vuosittain. Harrastajamääriltään jalkapallo on Lappeenrannassa suurin laji kaikkien ikäluokkien osalta. Jääkiekko ja SaiPa kerää vielä toistaiseksi suurimmat yleisömäärät ansaitusti seuran ammattimaisen organisaation ja olosuhteidenkin osalta.
Rima korkealla Kakkosessa
Sekä PEPO että Jippo ovat asettaneet tähtäimensä sarjanousuun. Pullonkaula Kakkosesta ylöspäin on tiukka, joten tavoitteissa on oltava mukana ripaus realismia.
– Kausi on lähtenyt vähän kaksijakoisesti liikkeelle. Siitä huolimatta näen joukkueessamme vahvan potentiaalin ja tavoitteenamme on edetä kohti Ykköstä ottelu kerrallaan. Jokaisesta ottelusta kerätään tiedonjyväset ja peli kehittyy koko ajan, Heino arvioi PEPO:n alkukautta.
Myös JIPPO tähtää Ykköseen, mutta kiirettä ei pidetä. Päivittäisen toiminnan tason on oltava laadukasta mutta päämäärätietoista.
– Seuralla on pitkän aikavälin tavoitteita strategiassa, jossa kirjattiin että seuran tulisi olla vuoteen 2022 mennessä taloudellisesti ja urheilullisesti Ykkösen tason seura. Urheilullisesti olemme lähempänä sitä, taloudellisesti meillä on vielä paljon tekemistä. Tämän kauden tavoite on pelata Kakkosen kärkipäässä. Tietenkin jos nousu Ykköseen tapahtuisi, ei seura ole esteenä vaan nousu otetaan vastaan ja pyritään kehittämään toimintaa suunnitelmaa nopeammalla tahdilla, Tahvanainen summaa.
Toistaiseksi saavuttamaton huippu
Miksi sitten karjalaista seuraa ei ole onnistuttu koskaan nostamaan maan huipulle? Vaikeaan kysymykseen ei varmasti kenelläkään ole täysin oikeaa vastausta. Tahvanainen löytää Pohjois-Karjalan osalta useamman mahdollisen tekijän.
– Jalkapallokulttuuri on tietyltä osin vielä ohutta, olosuhteet ovat tätä talvea ennen olleet huonommat kuin muualla eikä lajin asema ole muutenkaan niin iso kuin monessa Suomen isommassa kaupungissa. Lisäksi talous lienee isoin este, ettei edustusjoukkueiden toiminta ole kehittynyt pääsarjatasolle, hän listaa.
Jippo pelasi vuosia Ykköstä rajallisella budjetilla. Tahvanainen näkee, että nousua seuranneina vuosina saattoi olla etsikkoaika hakea liiganousua. Seura ei kuitenkaan ollut valmis ottamaan seuraavaa askelta taloudellisesti eikä urheilullisesti.
– Sinänsä hyvä, ettei nousua ole lähdetty “ostamaan” nostamalla pelaajabudjettia, sillä huonoja esimerkkejä on Suomesta ja maailmalta useita. Jatkuvuus luo kulttuuria ja yhteisöllisyyttä, joka maksaa itsensä takaisin pitkällä aikavälillä. Unelmana on, että Jippo pelaa vielä joskus Veikkausliigassa, mutta hoidetaan tuo Ykköseen nousu ensin.
PEPO:n Heino toteaa, että menneinä vuosikymmeninä Etelä-Karjalan jalkapallossa on ollut omat kukoistuskautensa, mutta organisaatiot eivät ole kyenneet kokonaisvaltaisesti nousemaan pääsarjan edellyttämälle tasolle.
– Urheilullisesti noina aikoina paikallinen pelaajatuotanto oli erittäin vahvaa ja sopivia täsmähankintojakin löydettiin. Lopulta strateginen seurajohtaminen ei ole ollut riittävän suunnitelmallista ja tavoitteellista. Mentiin aina vähän vuosi kerrallaan, Heino muistelee.
On muistettava, ettei liigafutis ole itseisarvo tai seurojen ainoa tavoiteltava päämäärä.
Jalkapallo on parhaimmillaan monipuolinen liikuntamuoto ja erinomainen yhteisöllinen kokemus. Sama pätee aina pienistä kylistä kaupunkeihin ja nuorimmista junioreista edustustasolle. Kannattajat nauttivat omiensa otteista ja kannustavat samalla innolla ja vapaaehtoiset myyvät lippuja sekä keittävät kahvia tutun joukkueen peleissä sarjatasosta riippumatta.
Artikkelikuva – Patric Huittinen / VMH
