Palloliiton Erik von Frenckell toi Säätytalolle maailman jalkapallopäättäjät.
Toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1927 jää Helsingin Rautatieasemalla pois junasta Fifan puheenjohtaja Jules Rimet. Puheenjohtajan perässä seuraa Henri Delaunay, Ranskan jalkapalloliiton puheenjohtaja. Vuosia myöhemmin heidän mukaansa nimettäisiin MM- ja EM-kisojen voittopokaalit, mutta tuohon aikaan vielä olympialaiset olivat jalkapallon tärkeimmät arvokilpailut. Ja nimenomaan arvokilpailuista päättäminen toi miehet Helsinkiin, sillä kesäkuussa järjestettiin Säätytalolla 16. Fifan kongressi.
Fifassa oli tuskastuttu olympialaisten amatöörisääntöihin ja jopa olympialaisista vetäytymistä oli väläytetty. Närää aiheuttivat KOK:n linjaukset siitä, että kukaan ammatikseen urheillut ei voinut saada enää amatööristatustaan takaisin eikä pelaaja voinut saada kompensaatiota menetetystä työajasta. Niinpä helmikuussa 1927 Zürichissä oli kokoontunut Fifan komitea pohtimaan omien MM-kisojen perustamista, ja tuon komitean raportti kuultaisiin Helsingissä.
Mutta miksi Suomi oli saanut järjestettäväkseen näin tärkeän kongressin? Suomi ei missään nimessä ollut suuri vaikuttaja maailmalla jalkapallossa. Vastaus on yksinkertainen: Palloliiton 39-vuotias puheenjohtaja Erik von Frenckell.
Kun Fifa oli kokoontunut ensimmäistä kertaa maailmansodan jälkeen kongressiin vuonna 1923, oli von Frenckell jo lobannut neljä vuotta myöhemmin järjestettävää kongressia Suomeen, juhlittaisiinhan tuolloin Palloliiton 20-vuotistaivalta. Von Frenckell oli supliikki, kielitaitoinen mies, joka osasi vaikuttaa ihmisiin. Hän oli toiminut Palloliiton puheenjohtajana vuodesta 1918, ja onnistunut järjestämään maaottelut Saksaa vastaan vuonna 1921 Pallokentällä ja vuonna 1923 Dresdenissä.
Urheilumuseon erikoistutkija Vesa Tikander arvioi, että von Frenckellillä oli paljon henkilökohtaistakin kunnianhimoa sekä kotimaan kentillä että kansainvälisesti. Tikander jatkaa:
”Kongressin isännöiminen nostaisi hänen asemaansa Fifan kabineteissa ja edistäisi myös hänen poliittisia ja taloudellisia intressejään Suomessa. Se toki edisti myös Suomen jalkapallon näkyvyyttä sekä maailmalla että kotimaassa, jossa palloilut joutuivat elämään yleisurheilun varjossa.”
Kongressi käynnistyy
Kongressi alkoi Säätytalolla 3. kesäkuuta. Tasavallan presidentti Relander oli tapahtuman suojelija, mutta valtiovallan edustajana tilaisuudessa oli paikalla opetusministeri Julius Ailio, joka toivotti vieraat tervetulleeksi avajaispuheessaan. Yhteensä 51 jalkapalloliittojen edustajaa 21 eri maasta osallistui kongressiin.
Maailmanmestaruuskisojen käsittelyyn päästiin kokouksen kolmantena päivänä 5. kesäkuuta. Tuolloin Zürichissä kokoontuneen komitean edustaja Hugo Meisl, joka tunnetaan myös maailmanmaineeseen 20- ja 30-luvun vaihteessa nousseen Itävallan maajoukkueen ”Wunderteamin” päävalmentajana, esitti komitean puoltavan näkemyksen kisojen järjestämisestä vuonna 1930. Hollanti ja Norja ehdottivat, että päätös siirrettäisiin ensi vuoteen sillä Zürichin komitean tuloksiin eivät kaikki olleet ehtineet tutustua.
Seurasi kiivas keskustelu, jonka aikana jotkut Keski-Euroopan maat ilmoittivat, että he ainakin halusivat saada luvan järjestää kansainvälisen turnauksen. Lopulta hyväksyttiin Ranskan kompromissiehdotus, jossa päätös MM-kisoista lykättiin ensi vuoden kokoukseen Amsterdamiin ja Keski-Euroopan maille myönnettiin lupa järjestää kansainvälisiä kilpailuja rajoitetussa määrin. Keski-Euroopan maat pistivät heti toimeen, kun heidän mestaruusturnauksensa alkoi syyskuussa. Sitä pelattiin aina vuoteen 1960, jolloin EM-kisat korvasivat sen.
Helsingissä Fifan varapuheenjohtajien määrä kasvatettiin neljästä seitsemään, ja äänestyksessä juuri von Frenckell sai tuon seitsemännen paikan. Hän sai 11 ääntä, kun Tanskan edustaja jäi nuolemaan näppejään 10:llä äänellä. Ja kesä 1927 tuotti von Frenckellille lisää poliittisia saavutuksia, sillä heinäkuussa hänet valittiin ensimmäistä kertaa eduskuntaan RKP:n riveistä.
Päätös tehdään Amsterdamissa
Kun Fifa kokoontui Amsterdamissa toukokuussa 1928 lähti Suomesta kaksi edustajaa: von Frenckell varapuheenjohtajan roolissa ja Palloliiton edustajana pankkiiri Henning Relander. Palloliiton pöytäkirjoissa ei näy mitään kannanottoa MM-kisojen perustamisen suhteen.
Kuukautta ennen Amsterdamin kokousta Palloliitossa käsiteltiin kuitenkin amatöörikysymystä: ”Monipuolisessa ja valaisevassa alustuksessaan tuli von Frenckell siihen lopputulokseen, ettei amatöörikysymys Suomessa ole vielä niin tärkeä, että siitä voitaisiin tehdä ennakkopäätöksiä.” Kokous päätti jäädä asian suhteen odottavalle kannalle ja seurata sen luonnollista kehitystä.
Kun sitten Amsterdamin kokouksen päätös tehtiin 28.5. 1928 äänesti Suomi MM-kisojen perustamista vastaan. Muita vastaan äänestäjiä olivat Ruotsi, Tanska, Norja ja Viro. Koska kaikki muut maat äänestivät MM-kilpailujen perustamisen puolesta, päätettiin kisat järjestää äänin 23 – 5. Miksi siis Suomi äänesti Fifan enemmistöä vastaan, vaikka juuri oltiin päästy jalkapalloliiton päättäviin elimiin?
Tikander selittää asian amatöörikysymyksen tärkeydellä pohjolassa:
”Pohjoismaat olivat pitkään, 1960-luvulle saakka, amatöörijalkapallon sinnikkäimpiä puolestapuhujia. Tanskassa ja Ruotsissa kysymys oli pitkälti ideologinen: ammattilaisiksi ulkomailla katsottiin ”menetetyiksi”, maajoukkueeseen kelpaamattomaksi.”
Voidaan siis katsoa, että vaikka ammattilaisuus tuli kuvaan mukaan Suomessa vasta kun Aulis Rytkönen siirtyi Toulouseen vuonna 1952 eikä sitä ennen asia ollut ajankohtainen, ideologisesti Suomi pysyi äänestyksessä muiden Pohjoismaiden kannassa, eikä von Frenckellin Fifa-suhteilla ollut siihen vaikutusta.
Amsterdamissa Englannin jalkapalloliitto ilmoitti eroavansa Fifasta, koska se ei sulattanut sitä, että amatööripelaajille maksettaisiin korvausta menetetystä työajasta. Tätä jalkapallon brexitiä kumoamaan Fifa perusti kahden miehen komitean, jonka toinen jäsen oli Erik von Frenckell. Englantilaisten Fifa-panna kesti kuitenkin 18 vuotta, eivätkä he pelanneet MM-kisoissa kuin vasta vuonna 1950.
Uruguaysta kisaisäntä
Vuoden 1929 Fifan kongressissa Barcelonassa MM-isännyydestä kamppailivat Unkari, Hollanti, Ruotsi, Italia ja Uruguay. Valituksi tuli Uruguay, joka viettäisi vuonna 1930 satavuotiasta itsenäisyyden taivaltaan.
Suomalaisia jalkapalloromantikkoja on aina mietityttänyt, mitä jos olisi osallistuttu niihin ensimmäisiin kisoihin, koska niihin ei tarvinnut karsia. Todellisuudessa siihen ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia.
Turunmaa-lehdessä kirjoitettiin tuoreeltaan 22.5.1929: ”Päätös tehnee sen, että ainakaan pohjoiseurooppalaiset eivät voine osallistua kilpailuun suurten kustannusten ja pitkäaikaisen matkan takia.”
Palloliiton hallitus käsitteli kuitenkin MM-kisoja kokouksessaan 30.10.1929, jonka pöytäkirjassa mainitaan: ”Maailmanmestaruuskilpailuihin jalkapalloilussa, jotka järjestetään Montevideossa v.1930, ei päätetty ottaa osaa.” Samassa kokouksessa todettiin myös: ”Hallitus päätti liitolle tilattavaksi Fifan julkaisemaa World Football-lehteä”. Jälleen jalkapalloromantikko ajattelee, että eikö nuo päätökset olisi voineet mennä toisin päin ja lehtitilauskustannukset säästää MM-matkaa varten.
Lopulta MM-turnaus meinasi mennä ohi koko Euroopalta, eikä kaksi kuukautta ennen kisoja mikään maanosan joukkueista ollut mukaan ilmoittautunut. Lopulta neljä maata: Ranska, Romania, Jugoslavia ja Belgia osallistuivat. Paikalle pääsyn vaativuudesta kertoo se, että Ranskan joukkueella meni laivamatkaan Uruguayhin kolme viikkoa.
Mutta mitä jos Ruotsi olisi saanut nuo kisat, olisiko Suomea silloin nähty mukana? ”Suomi olisi melko varmasti lähtenyt mukaan, sikäli kun kisoihin olisi päästy ilman karsintoja”, arvioi Vesa Tikander.
Ja koska kisat myönnettiin vain vuotta ennen, on mahdollista, että mitään karsintoja ei olisi ehditty järjestää, vaikka eurooppalaisia joukkueita olisi ollut mukana enemmänkin. Jalkapalloromantikolle jää siis yksi hatara mutta realistinen kuvaelma Ruotsissa pelattavista MM-kisoista, joissa Suomi pelaa ainakin yhden ottelun ennen kotimatkaa.
Helsingissä jälleen
Suomi isännöi Fifan kongressia seuraavan kerran Helsingin olympialaisten yhteydessä vuonna 1952. Olympialaisia oli Helsinkiin hankkimassa tietenkin Erik von Frenckell, joka toimi kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Helsingin kisojen aikaan von Frenckell oli ollut Palloliiton peräsimessä jo 34 vuotta, ja tuo vuosi olikin hänen viimeisensä tuossa tehtävässä.
60- ja 70-luvuilla von Frenckell yritti vielä saada talviolympialaisia Suomeen siinä kuitenkaan onnistumatta. Hänen aikakautensa jälkeen Suomessa ei kuitenkaan ole nähty liioin olympialaisia eikä Fifan kongressia.
Lähteet:
The Official History of the FIFA World Cup, Carlton Books, 2017
Rakas jalkapallo, toim. Yrjö Lautela ja Göran Wallén, Kustannusyhtiö Teos, 2007
Helsingin Sanomat 4. ja 7.6.1927, ja 31.5.1928
Turunmaa 22.5.1929, Palloliiton pöytäkirjoja
