Hertha Berlin ja Union Berlin kohtaavat ensimmäistä kertaa Bundesliigassa tulevana lauantaina.
Matkani kohti Union Berliinin kotia Stadion An der Alten Förstereita alkaa Berliinin rautatieasemalta. Hyppään taksiin ja ilmoitan taksikuskille määränpääni stadionin välittömästä läheisyydestä. Seuraa muutaman sekunnin hiljaisuus, jonka jälkeen taksikuski kertoo olevansa Herthan kannattaja ja pyytää minua kohteliaasti poistumaan hänen autostaan.
En ole vielä edes saanut ensikosketustani jalkapalloon Berliinissä, ja alan päästä jyvälle kuinka poikkeuksellinen ottelu on lähestymässä. Toinen taksikuski palvelee perille asti. Olen sopinut tapaamisen Union Berlinin kannattajan Hannesin kanssa. Maksan kyytini taksikuskille ja nousen hieman epäuskoisena kyydistä. Kuvittelin saapuneeni jonkin sortin pubiin, mutta tapaamispaikka osoittautuu juottolan, kahvilan ja huoltamon välimuodoksi. Valitettavasti en päässyt käymään Mäntsälässä 1970-luvulla, mutta voisin kuvitella siellä näyttäneen juuri tältä. On kovin vaikea kuvitella, että vain kilometrin päässä pelattaisiin reilun kahden tunnin päästä yhtä maailman rahakkainta jalkapallosarjaa.
Uskaltaudun sisään ja löydän nopeasti tuntomerkkeihin sopivan henkilön. Hannes ostaa meille olutpullot ja siirrymme ulos keskustelemaan. Edessä on Bundesliigan ottelu Freiburgia vastaan. Unionin neitsytmatka Saksan pääsarjaan on ollut täynnä tunnetta ja kuoppia. Sarja-avauksessa RB Leipzigia vastaan kannattajat koristivat katsomon menehtyneiden Union-kannattajien kuvilla. Näin he saivat olla mukana kokemassa sen mitä niin kovin pitkään odotettiin.
Leipzig oli tuossa ottelussa parempi maalein 0–4, mutta seuraavassa ottelussa Augsburgin vieraana irtosi ensimmäinen tasapeli. Tätä seurasi jalkapalloilevaa maailmaa shokeerannut kotivoitto suuresta ja mahtavasta Borussia Dortmundista. Sitten on ollut kuitenkin vaikeaa ja Unionin tappiosarake on saanut yhden lisäyksen ilta toisensa perään. Nyt haaste on valtava, sillä vierasjoukkue Freiburg on ollut koko alkukauden positiivisimpia yllättäjiä.
”Rehellisesti sanottuna en odota tältä ottelulta juuri mitään. Vielä elokuussa ajattelin, että Freiburg olisi meidän päävastustajiamme, mutta viimeisten viikkojen aikana olemme menneet eri suuntiin. Maaliton tasapeli olisi huippu tästä ottelusta”, Hannes avaa odotusarvoaan illasta.
”Jos totta puhutaan, niin minulla on ainakin hieman vaikeuksia keskittyä tähän kamppailuun. Edessä on tämän jälkeen kaksi niin valtavaa ottelua, että ajatus harhailee jo väkisinkin niihin. Toivottavasti joukkueella ei ole tänään sama”, jatkaa Hannes ja viittaa seuraavaan otteluun Bayern Münchenin vieraana sekä parin viikon päästä häämöttävään derbyyn Herthaa vastaan.
”Ensi viikolla laitamme pystyyn sellaisen show´n, jota Münchenin areenalla ei ole katsomossa ennen nähty”, Hannes odottaa kädet syyhyten Saksan suurimman joukkueen kohtaamista.
Hannes, kuten muutkin Unionin kannattajat, varovat suurten yritysten nimien lausumista. Hän puhuukin siis Münchenin Areenasta eikä saksalaisen rahoituspalveluja tarjoavan Allianzin mukaan nimetystä Allianz Areenasta, joka on Bayern Münchenin kotistadionin virallinen nimi.
Union Berlin henkiikin ilahduttavaa vastavirtaa aina vain kaupallisempaa huippujalkapalloa vastaan. Seuran yhteistyökumppanit valikoidaan perusteellisen selvityksen jälkeen ja valinnoissa pyritään suosimaan paikallisia toimijoita. Tällä kaudella Union Berlinin pelipaidassa komeilee luxemburgilaisen kiinteistönvälitysfirman logo ja monella Unionin kannattajalla pelkästään tämä on ottanut koville.
”Osa kannattajista pitää tätä vaarallisena ennakkoesimerkkinä, kun pääsponsorimme tulee nyt maamme rajojen ulkopuolelta. Itse en ajattele asiaa kovinkaan aktiivisesti, mutta en voi myöskään kieltää, etteikö se tietyllä tapaa huolestuttaisi minua”, Hannes kertoo tuntojaan sponsorivalinnasta.
Kuvaavaa Unionin tarkkuudesta asioihin on myös oma akkreditoitumiseni illan otteluun. Olin alun perin ajattelut tekeväni tämän jutun eräälle täysin toiselle taholle. Kun laitoin akkreditointini Unionille sain hylkäävän päätöksen ja perustelut, että heidän toimittajakapasiteettinsa on rajallinen eivätkä valitettavasti pysty vastaamaan myöntävästi jokaiseen akkreditointipyyntöön.
Viikkoa myöhemmin laitoin saman paperin uudestaan, ja tällä kertaa liitteeksi Byyrin englanninkielisen mediakortin, jossa aukesi jutun menevän kannattajakulttuurin puolesta puhuvalle suomalaismedialle. Sähköpostiini saapui tervetulotoivotus Stadion An der Alten Förstereille alle tunnissa. Tilaa ei ollut, mutta tällaiselle medialle se järjestettiin.
”Peli, jota ei saa hävitä”
Matka Hannesin seurassa jatkuu kohti stadionia. Siirtymä suoritetaan jopa aavemaisen polun kautta. Ilman punaisiin pukeutunutta ihmisvirtaa en edes yksin älyäisi lähteä kävelemään pusikoiden keskeltä määränpäätä kohti. Tyhjäksi jäänyt pullo jää ostoskärryyn, joita on tuotu polun varrelle. Ne eivät ole millään tavalla seuran organisoimia, vaan Union Berlinin kotiottelu on samalla myös monen pullonkerääjän tilipäivä.
Ryteikön keskeltä paljastuu Stadion An der Alten Försterei. Stadion on kannattajien talkoovoimin kunnostama ja Hannes kertoo tästä mielellään. Luennon jälkeen päätän mennä pääaiheeseeni ja mainitsen, että seuraavan kerran täällä on sitten Hertha.
”Olen odottanut sitä hetkeä siitä lähtien, kun juoksin kentälle nousun ratkettua toukokuussa Stuttgartia vastaan”, toteaa Hannes pienen mietinnän jälkeen ja jatkaa heti perään.
”Me pelasimme pääsarjaa Itä-Saksassa ja he (Hertha) pelasivat omaa pääsarjaansa muurin toisella puolella. Heti muurin murruttua pelasimme harjoitusottelun keskenämme ja tuolla ottelulla oli näin jälkikäteen katsottuna kaupunkilaisille lähes yhtä suuri symbolinen arvo kuin mitä muurin murtumisella oli. Sen ottelun näkeminen oli niin monen ihmisen unelma vuosikymmenien ajan”.
”Vaikka muurin murtuminen oli fantastinen asia, niin se oli kuitenkin lähes tappava isku seurallamme. Meillä oli todella suuria vaikeuksia sopeutua yhdistyneisiin sarjoihin ja kävimme todella syvällä. Synkimpinä aikoina ajatus Herthan kohtaamisesta Bundesliigassa ei ollut edes unelmaa vaan pikemminkin satufantasiaa.”
Union ja Hertha ovat iskeneet yhteen 2. Bundesliigassa muutamaan otteeseen ja nämä pelit ovat antaneet esimakua tulevasta. Kuitenkin lauantain kohtaaminen on ensimmäinen joukkueiden välillä yhdistyneen Saksan pääsarjassa.
”Se saa minulla aikaan väreitä, kun sanot sen ääneen. Tuntui, että kaikki puhuivat siitä kohtaamisesta, kun nousu tuli ja näiden kohtaamisten päivämäärät olivat ensimmäinen asia mitä katsoin otteluohjelmasta sen ilmestyessä. Viime viikkoina siitä on puhuttu vähemmän, mutta on aivan selvää, että keskustelu kannattajien kesken sekä rummutus mediassa kiihtyvät heti, kun otteluviikko käynnistyy”.
Kuinka tärkeää Herthan voittaminen sitten on?
”Minulle ja varmasti muillekin se suurin voitto on, että peli ylipäätään pelataan. Mutta varsikin kun ensimmäinen kohtaaminen osuu omalle kotikentällämme, niin janoamme kyllä siitä voittoa enemmän kuin mitään. Sanotaanko näin kliseisesti, että se on peli, jota ei saa missään olosuhteissa hävitä”, Hannes toteaa hymyillen.
Hannes katoaa kohti oman katsomonsa sisäänkäyntiä. Hänellä ja 22 000 muullakin on hetkeä myöhemmin syytä juhlaan. Kotijoukkue on terävänä avauspotkusta lähtien ja Marius Bulterin ensimmäisen minuutin maali siivittää Unionin 2–0-yllätysvoittoon Freiburgista.
”Historia ja politiikka ovat ja tulevat aina olemaan osa Berliinin derbyä”
Mitä sitten Herthan leirissä tuumitaan tulevasta kohtaamisesta?
Seuraavana päivänä Hertha Berlinin kakkosjoukkue kohtaa Furstenwalden, joten suuntaan tunnelmalliseen olympiapuistoon katsomaan ottelun ja toivon saavani vastauksen tähän kysymykseen.
Herääminen aikaisin pitkäksi venyneen lauantai-illan jälkeen palkitaan heti, kun vieraiden Kimmo Hovi aloittaa ottelun maalinteon jo sen ensimmäisellä minuutilla. Peli on kuitenkin täydellistä kotijoukkueen hallintaa ja vajaamiehiseksi puolen tunnin kohdalla ajautunut Furstenwalde tippuu kyydistä. Loppunumerot 4–1 eivät jätä selittelemistä.
Tauolla ajaudun juttelemaan kolmen Herthan kannattajan kanssa ja seuraan heidän kanssaan ottelun loppuun. Herrakolmikosta vanhin eli Wolfgang kertoo olleensa paikan päällä Hanneksenkin mainitsemassa harjoitusottelussa tammikuussa 1990, kun Hertha ja Union kohtasivat vain 79 päivää muurin murtumisen jälkeen.
”Se oli hyvin koskettava päivä. Tätä seurojen jakaantumista muurien eri puolelle käsitellään melko usein juuri Unionin kautta. Pitää kuitenkin muistaa, että muurin itäiselle puolelle jäi todella paljon Herthan kannattajia, jotka eivät olleet nähneet oman joukkueensa peliä vuosikymmeniin. Muurin toisella puolella oli kasvanut toisen polven kannattajia, jotka eivät olleet koskaan nähneet sinisiä ja valkoisia pystyraitoja. Monet itkivät silloin koko pelin katsomossa. Kaikki halukkaat eivät kuitenkaan päässet katsomoon. Rajalla oli tuolloin vielä vartiointia.”, Wolfgang kuvailee selvästikin hyvin liikuttuneena.
“Katselin kotonani televisiosta, kun Union nousi viime keväänä. Kyllä minä silloin juhlin”, Wolfgang jatkaa.
”Jotain rajaa nyt!” vierestä kuitataan pilke silmäkulmassa.
Hertha Berlin on käytännössä kaikilla mittareilla seuroista suurempi. Se pelaa ottelunsa hulppealla, lähes 75 000 henkeä vetävällä Berliinin Olympiastadionilla. Se ehostettiin vuoden 2006 jalkapallon MM-kilpailuihin, joissa se toimi myös loppuottelun päänäyttämönä. Menestyksellään Hertha ei voi kuitenkaan henkseleitä paukutella. Edellisestä Saksan mestaruudesta, kun on jo aikaa 88 vuotta. Berliini on ollut monta kertaa Euroopan suurin pääkaupunki ilman pääsarjajoukkuetta. Nyt niitä on ensi kertaa kaksi.
”Se on hyvin poikkeava derby”, Leo osallistuu keskusteluun.
”Historia ja politiikka ovat ja tulevat aina olemaan osa Berliinin derbyä. Ne tekevät ottelusta ainutlaatuisen. Kannattajien kesken ei ole ehtinyt muodostua myöskään samanlaista vihasuhdetta mitä muissa isoissa kaupungeissa on. Se varmasti johtuu osaltaan siitä, että jokainen kohtaaminen on ollut tähän mennessä tietyllä tapaa uniikki”, Leo lisää.
”Jos he (Union) nyt jotenkin onnistuisivat sarjassa säilymään, niin nämä pelit voisivat arkipäiväistyä ja samalla niiden luonnekin muuttua. Tähän en kyllä oikein jaksa uskoa. Hienoa heille, että nousivat. Näin heidän fanit sekä pelaajat pääsevät maaliskuussa Olympiastadionille kokemaan ison yleisön tunnelman.”
Vaikka varsinaista vihanpitoa ei havaitse, niin keskinäinen naljailu vaikuttaa ainakin olevan voimissaan.
Kysyn, miten he aikovat ottelua marraskuun toisena päivänä seurata.
”Vieraskiintiö on Unionin stadionilla Bundesliigan pienin. Emme ole edes yrittäneet haalia lippua siihen peliin. Varmaankin menemme johonkin pubiin peliä katsomaan. Osa kannattajista saattaa myös kerääntyä stadionin ulkopuolelle tunnelmaa aistimaan ja lauluihin osallistumaan”, Wolfgang valaisee.
Koillisen Regionalligan ottelu päättyy. Miehet kutsuvat seuraksi pelin jälkeen yhdelle oluelle. Kumoamme kolpakot, syömme makkarat ja jaamme sipsipussin.
”Suomestakos sinä sanoit tulevasi? Saisitko jotenkin sen Teemu Pukin tulemaan tänne? Täällä tarvittaisiin maalintekijää, kun Ibisevicin (Vedad) jalka ei oikein enää nouse.”
Suomi kun on kuulemma sen verran pieni paikka, että kaikki tuntevat toisensa, niin lupaan mainita asiasta Teemulle, kun seuraavan kerran näen häntä. Tästä lupauksesta minulle tarjotaan toinen olut.
Union Berlin – Hertha Berlin, lauantaina 2.11. klo 19.30, Viaplay & Viasat
