Laita silmät kiinni ja kuvittele jonkin Pohjoismaan keskisuuresta kaupungista tuleva jalkapallon pääsarjaseura. Joukkue jojoilee vuosikausia pääsarjan ja toiseksi korkeimman sarjatason välillä. Aina kun paikka korkeimmalta sarjatasolta lunastetaan, tai se onnistutaan säilyttämään, parhaat pelaajat siirtyvät isomman sopimuksen perässä muualle. Kaupungin ihmiset eivät juurikaan innostu seurasta, ja pieni stadion on peleissä vain puolillaan. Joskus jopa alle, kun syystuuli oikein puhaltaa ja kentälläkään peli ei kulje.
Ja se raha. Sitä ei vaan ole. Velkaa tulee vuosi vuodelta enemmän, verottaja kolkuttelee ovella ja lehdissä kirjoitellaan jo liigalisenssin menettämisellä. Toimiston työntekijä vie vielä kaiken lisäksi fyrkkaa suoraan seuran kassasta. Ainoa toive paremmasta tulevaisuudesta on säilyttää pääsarjapaikka hinnalla millä hyvänsä, hankkimalla lupaavia pelaajia alasarjoista ja toivoa pelaajamyyntejä.
Altavastaajat pohjoisesta
Alustus voisi taustoittaa hyvin vaikkapa Veikkausliiga-joukkuetta. Kauas se ei osu, sillä kyseessä on tämän kauden Ruotsin Allsvenskanin menestysjoukkue, GIF Sundsvall.
Giffarna oli vuosia Ruotsin Allsvenskanin pohjoisin joukkue. Vasta Östersundin nousu alasarjoista siirsi tämän tittelin Jämtlantiin. Suomeen verrattuna Sundsvall ei missään nimessä ole pohjoisessa, sillä se sijaitsee leveyspiiriltään Porin ja Vaasan välissä. Menneinä vuosina pohjoisempia paikkakuntia on Allsvenskanissa esiintynyt, mutta näiden mukana olosta on kulunut aikaa suhteellisen paljon, ja Ruotsin pääsarjapalloilu keskittyykin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta maantieteellisesti Tukholman alapuolelle.
2000-luvulla GIF Sundsvall on tullut tunnetuksi hissijoukkueena.
Se oli monesti Superettaniin liian hyvä, mutta Allsvenskanissa rahkeet eivät riittäneet paria kautta pidempää. Fasiliteettien puolesta Sundsvallissa oltiin kuitenkin aikaansa edellä, sillä seuran kotikenttä Idrottsparken kunnostettiin jo 2000-luvun alussa moderniksi stadioniksi. Giffarna nousi kauden 1999 päätteeksi Allsvenskaniin, joten kaupungin kanssa yhdessä tuumin stadion viriteltiin juhlakuntoon. Alustana oli tuolloin vielä luonnonnurmi, kunnes se vuonna 2004 vaihdettiin tekonurmeen, jotta kenttä pysyisi paremmin ja pidempään pelattavassa kunnossa.
Vahvana kotijoukkueena tunnetulle Sundsvallille tekonurmen asentaminen loi ajatuksen uudesta tyylistä hankkia pelaajia. Seuran valmentajana vuosina 2008-12 toiminut Sören Åkeby hankki tietoisesti tekonurmelle “sopivia” pelaajatyyppejä. Useimmiten pelaajat olivat lyhyitä, kevyitä ja todella vikkeliä. Tyyppiesimerkkeinä voitaneen pitää Islannin maajoukkueessa vasempana pakkina pelannutta Ari Skulasonia tai IFK Mariehamnissa tutuksi tullutta Robbin Selliniä.
Åkebyn luoma pelityyli oli muutenkin hyökkäävä, pallo pidettiin omalla joukkueella ja luotettiin lyhytsyöttöpeliin.
Miehen aikausi joukkueen peräsimessä päättyi kauden 2012 päätteeksi, kun Giffarna putosi jälleen kerran Superettaniin. Päävastuun ottivat Roger Frantzen sekä seuran entinen pelaaja Joel Cedergren.
He jatkoivat Åkebyn luomalla tiellä, peluuttaen viihdyttävää jalkapalloa. Joukkuetta rakennettiin Superettanissa kahden kauden ajan, kunnes nousu vihdoin kauden 2014 päätteeksi tuli. Tällä kertaa menestys perustui vahvojen yksilöiden ympärille: Marcus Danielsson, islantilaiset Jon Gudni Fjöluson sekä Runar Mar Sigurjonsson ja vikkelä kärki Pa Dibba. Materiaalista revittiin irti kaikki mitä saatiin ja vuoden 2016 keväällä joukkue oli yhden kierroksen ajan jopa Allsvenskanin keulilla.
Kesän siirtoikkuna aloitti varsinaisen ruljanssin, joka tyhjensi käytännössä koko avauskokoonpanon. Pisteitä ei tullut enää entiseen tahtiin ja joukkue ajautui putoamistaistoon. Vastuussa olleelle Roger Franzenille näytettiin ovea ja kakkosena toiminut Joel Cedergren sai kuin saikin luotsattua Sundsvallin täpärästi turvallisille vesille.
Sheriffi astuu puikkoihin
Joel “Sheriff” Cedergren on Sundsvallin entinen pelaaja. Ei mikään taitoniekka, vaan keskikentän kovaluinen pallonvoittaja. IFK Moran kasvatti, joka pelasi ison osan urastaan Sundsvallissa, ja on jäänyt sille tielle. Uralle mahtuu vain muutama peli Halmstadissa sekä vuoden seikkailu norjalaisen Sogndalin riveissä.
Cedergren toimi aluksi valmentajana junioripuolella. Elfsborgissa valmentavan Jimmy Thelinin kautta hän tutustui espanjalaiseen Vitor Fradeen, jonka avulla Cedergren löysi itsensä istumasta Espanjassa valmennuskoulutuksessa. Hän oli kuuntelemassa valmennusmetodi Ekkonoon perehtyneen Soccer Services -yrityksen Carles Romagosan luentoja, jotka iskivät Cedergreniin kuin salama.
Ekkono-metodissa on lyhyesti kyse siitä, että pelaajia yritetään jo nuoresta pitäen opettaa ratkaisemaan vastaantulevia pelitilanteita kentällä. Kasvatetaan siis peliälyllisesti fiksuja pelaajia, jotka jo nuorena näkevät eri tilanteiden ratkaisumallit sekä keskitytään siihen, että pelaajat kentällä tekevät yhteistyötä ongelmallisten tilanteiden ratkaisemiseksi.
Joel Cedergrenin kontakti Romagosaan ei jäänyt pelkästään luentojen varaan, vaan valmennusguru oli katsellut Sundsvallin otteluita ja pisti Cedergrenin tiukkaan piinapenkkiin tykittäen erinäisiä avoimia kysymyksia joukkueen pelaamiseen liittyen. Lähtiessään tapaamisesta, Cedergren oli omien sanojensa mukaan “täysin riisuttu aseista, alaston.”
Ennen kauden 2017 alkua Joel Cedergren oli yksin ilman kakkosvalmentajaa. Mukaan valmennukseen astui Soccer Servicen konsulttina toimiva Ferran Sibila. Espanjalainen ei siis ole GIF Sundsvallin palkkalistoilla. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa valmennuskursseilla, jossa Cedergren oli vakuuttunut Sibilan kyvyistä. AIemmin espanjalainen on toiminut Japanin jalkapalloliiton apuna sekä vetänyt valmennuskoulutuksia muun muassa Suomessa ja Yhdysvalloissa.
Joukkue oli taas talven aikana tyhjentynyt ja palapeliä kasattiin alusta asti uudestaan.
Tällä kertaa apuja tuli myös Espanjan suunnalta, sillä joukkueeseen liittyi toppari Carlos Moros Gracia sekä keskikentän keskellä pelaava David Batanero. Aiemmin seura oli hankkinut pelaajia Islannista, mutta maan menestyminen oli nostanut paikallisten pelaajien hintoja, joten talousongelmissa painiva Sundsvall teki päätöksen siirtää katseet hieman eksoottisempaan suuntaan.
Espanjan kakkos- ja kolmostasolla pelaa Sibilan mukaan iso läjä laatupelaajia, jotka eivät ole kotimaassaan kyenneet läpimurtoon ja ovat halukkaita mahdollisuuteen muualla vaikka hieman pienemmällä palkalla. Sundsvallin tapauksessa siirrot eivät menneet ihan nappiin, sillä jo talvella joukkueeseen liittyneet spanskit olivat pelikelpoisia vasta elokuussa siirtoikkunan auettua.
Cedergren ja Sibila peluuttivat jo viime kaudella joukkuetta kolmen alakerralla. Hyökkäyspelin yksi kulmakivi oli wingbackit, ja varsinkin oikealla laidalla polkenut Eric Larsson. Ongelmaksi nousi keskikentän keskusta, jossa pelasivat Luxemburgin maajoukkuemies Lars Krogh Gerson sekä Smalj Suljevic. Vaikka Suljevic esittelikin hyvää syöttötekniikkaansa, ei pelaaminen kuitenkaan vakuuttanut ja tulokset olivat kiven alla. Lisäongelmia aiheutti kaksikon loukkaantumisherkkyys.
Kausi ei sujunut odotusten mukaan ja tilanne kärjistyi kesällä pelatussa vierasottelussa Djurgårdenia vastaan, jossa kannattajat vaativat Joel Cedergrenille potkuja.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja elokuussa joukkue sai kentille lisävahvistusta Gracian ja Bataneron muodossa. Syksyllä pisteitä kertyi sen verran, että viimeisen kierroksen 3-0 vierasvoitto IFK Göteborgia vastaan riitti sarjapaikan säilyttämiseen.
Vaikea lähtökaudet kauteen
Viime talvi oli katastrofaalinen. Talousluvut näyttivät seuran tehneen seitsemän miljoonaa kruunua tappiota ja huoli lisenssistä oli konkreettinen. Viime vuonna kaupaksi ei saatu yhtään pelaajaa, seura epäonnistui pahasti varainhankinnassa eikä ihmisiä saatu houkuteltua katsomoon – budjetoidusta yleisökeskiarvosta jäätiin paljon.
Pelaajapolitiikka oli todella varovaista, sillä tulijoita oli lähinnä Allsvenskanista pudonneista joukkueista sekä Espanjasta. Remmiin liittyivät espanjalaiset Juanjo Ciercoles sekä Samuel De Los Reyes. Keskikentän keskellä viihtyvän Ciercolesin aiemmalta uralta esiin nousi miehen korttiherkkyys, kun taas vasempana pakkina pelannutta “Samua” hehkutettiin kaikista kovimpana spanskina, mutta miehen kanssa onnistuttiin tekemään sopimus vain kesään saakka.
Kaikesta huolimatta Sundsvallin tilanne vaikutti todella epätoivoiselta ja seuran tilannetta verrattiin Halmstadiin Pep Clotetin aikana.
Silloin Malmössa kakkosvalmentajana mainetta niittänyt Clotet hankki Halmstadiin viisi espanjalaista pelaajaa, mutta kausi päättyi katastrofiin ja Clotetin potkuihin. Samaa kohtaloa odotettiin Sundsvallille tänä vuonna, ja kauden avaustilaisuudessa Giffarna oli melkein kaikkien toimittajien ja asiantuntijoiden papereissa viimeisellä sijalla.
Usko seurassa oli kuitenkin vahva, olihan Ruotsin cupin lohkovaihe sujunut hyvin. Joukkueen hyökkääjän, Linus Halleniuksen, haastattelu, jossa mies totesi Ciercolesin ja Bataneron olevan “Allsvenskanin parhaimmat keskikenttäpelaajat, enkä vaihtaisi heitä kehenkään muuhun”, aiheutti lähinnä itkunsekaista naurua. Kovaa tekstiä hyökkääjältä, joka on parhaassa iässä, mutta on itsekin saanut epäonnistujan leiman päälleen.
Norlannin Barcelona hiljensi epäilijät
Kauden avauksesta on nyt kulunut kuusi kuukautta aikaa. Vuosi sitten kohistiin Östersundista ja nyt puhaltaa taas pohjoisesta. Nyt puhutaan Giffarnasta.
Joukkue on jo aikoja sitten varmistanut sarjapaikkansa. Se on tehnyt uuden piste-ennätyksensä ja on jopa vielä iskuetäisyydellä mitalisijoihin. Linus Hallenius on Allsvenskanin paras ruotsalainen maalintekijä ja maalipörssin kakkonen Häckenin Paulinhon jälkeen.
Oikealla pelaava wingback, tuntematon Jonathan Tamimi, on syöttötilaston kärkipäässä kuudella syötöllään. Miten tähän on tultu?
Miten konkurssikypsä, jämäpelaajista ja tuntemattomista espanjalaisista koottu nippu voi olla koko sarjan parasta futista pelaava joukkue? Tällä hetkellä ruotsalainen jalkapalloperhe ylistää Sundsvallin tapaa pelata futista, ja sosiaalisessa mediassa liikkuu läjäpäin videoklippejä, joissa sinipaitainen “Pohjoisen Barcelona” pitää ensin muutaman minuutin palloa silmiä hivelevän syöttöpelin ansiosta ja tekee sitten maalin.
Cedergren ja Sibila ovat luoneet rohkean pelityylin, jota ei voisi kuvitella tehtävän jos joukkue on tuomittu sarjan viimeiseksi. Sen pallonhallinta on välillä häkellyttävän kaunista. Joukkue pelaa itsensä paineen alta todella rauhallisesti, ja välillä Sundsvallia katsoessa muistot hiipivät 1990-luvulle ja Ajaxin peleihin.
Min 60 we score the first goal. The team has ambition and is pressing directly. 3’ later and after more than 50 passes @GIFSundsvall scores the second goal. These players can play fantastic football!! @Ekkono_Method pic.twitter.com/iIqykX1dIO
— Ferran Sibila Pont (@FerranSibila) September 4, 2018
Palloa pitäessään pelaajilla ei ole kiire mihinkään, ja pelinrakentelussa etsitään rauhassa tiloja lähinnä taitavien David Bataneron ja Juanjo Ciercolesin avulla. Varsinkin Bataneron vasemman jalan syöttövalikoima on hämmentävän laadukas, ja kun miehen pelisilmä on huippuluokkaa, tuloksena on Allsvenskanin parhaan pelaajan titteli tukholmalaisen Twelve-sivuston listauksessa.
Ciercoles on kaksikosta niin sanottu palloja voittava osapuoli, mutta myös Juanjolta pelinrakentaminen onnistuu. Viime kierroksen Kalmar-ottelun (2-0) molemmat maalit olivat Ciercolesin käsialaa.
Kärjessä pelaava kapteeni Linus Hallenius on kuin tehty pelityyliin. 185-senttinen seuran oma kasvatti osaa target-pelaamisen ja on taitava, mutta ennen kaikkea asenteeltaan todella työteliäs. Miehen pallotonta pelaamista on ilo katsoa, eikä kaveria uskoisi samaksi ylimieliseksi raakileeksi, joka muinoin lähti Hammarbyn riveihin.
Halleniuksen repivää työntekoa ylhäällä täydentää todella taitava Maic Sema, joka hankittiin keväällä paikkaamaan Chidi Omjen loukkaantumista. Seman hankinta on noussut vielä isompaan arvoon, kun kevään menestyspelaaja Romain Gall myytiin Malmöön. Kenttäryhmityksen täydentää kolmen miehen alakerta, jossa tällä hetkellä Carlos Gracia ja Pol Moreno dominoivat nuoren Eric Björkanderin loistaessa miltei liberon roolissa.
Bataneron, Ciercolesin ja Halleniuksen tärkeydestä kielii pari viikkoa sitten seuralta tullut ilmoitus pelaajaringin pienentämisestä, jotta tähtipelaajat saadaan pidettyä remmissä mukana.
Panostaminen oikeisiin asioihin
Sundsvallissa ei olla jääty surkuttelemaan huonoa taloustilannetta, menetettyjä runkopelaajia tai oikeastaan mitään muutakaan. Siellä on legendaarisin sanoin keskitytty vain ja ainoastaan omaan tekemiseen. Valmennus on tasolla, jossa keskinkertaista pelaajista saadaan revittyä täysi potentiaali irti. Vahvistuksia ei ole lähdetty hakemaan talouden ehdoilla ja vain pelaajien nimiä tuijotellen.
Tätä kuvastaa hyvin Jonathan Tamimin tämän kauden läpimurto; keskiverrosta laitapakista on valmennettu sarjan pelottavimpia aseita oikean laidan wingbackin roolissa. Myös maalilla on tapahtunut sukupolvenvaihdos, kun nuori William Eskelinen on ottanut suvereenisti ykkösvahdin paikan haltuun. Tätä tosin nopeutti Tommy Naurinin lopettamiseen johtanut loukkaantuminen, mutta pitää muistaa, että Eskelinen debytoi viime kauden 3-0-vierasvoitossa IFK Göteborgia vastaan. Ottelussa, joka Sundsvallin piti voittaa.
Tämä myös todistaa sen, että valmentajalla, pelityylillä ja seuran ilmapiirillä on todella suuri merkitys. On haettava lisää tietoa, opittava, oltava valmiita tekemään rohkeita muutoksia ja välillä myös menemään päin mäntyä valintojen seurauksena. Ei muutos Sundsvallissakaan yhdessä yössä tapahtunut, mutta vankkumaton usko omaan juttuun on tuonut menestyksen.
Tätä toivoisi myös Veikkausliiga-seuroilta.
Suomalaisseuroissa pitäisi hakea enemmän ja rohkeammin ulkopuolista oppia, eikä aina turvauduttava riskittömään ratkaisuun. Suomesta paras esimerkki lienee Ekenäs IF, joka haki valmennukseen tuntemattoman espanjalaisen Gabri Garcia Xarartin, jonka johdolla pienen budjetin joukkue taisteli liiganoususta kalkkiviivoille asti.
En väitä, että PS Kemiä olisi pelastanut välttämättä mikään, mutta kuinka moni uskoo että GIF Sundsvall olisi näillä sijoituksilla, mikäli David Hannah olisi ollut joukkueen puikoissa? Sen ainakin tiedän, että tuskin Kemilläkään kovin paljon huonommin olisi mennyt, jos siellä olisi keskitytty jalkapallon pelaamiseen.