Vastaprässi: Tässä on valmennusfilosofiani – tai ainakin osa siitä

Harvoin törmään tällaiseen; tajuan haukanneeni liian suuren palan ja sitten täytyy tehdä muutoksia, kikkailla ja syöksyä kompromisseihin. Niin kävi tämän tekstin osalta. Lupasin pontevana ja itseluottamusta uhkuen, kuinka seuraava julkaisuni sisältäisi jalkapallofilosofiani.

Eihän sellaista pitäisi luvata, koska ideana on blogin pitäminen, ei kallepäätalomaisen opuksen kirjoittaminen. Joten tästä syystä olen päättänyt julkaista nyt vain ensimmäisen osan.

Ensimmäisessä osassa pyrin kartoittamaan alkusanoilla sitä tilannetta, mistä lähden koko vyyhtiä purkamaan. Tämän jälkeen käsittelyssä on tärkeimmät peruspilarit, eli ”kaiken perusta”. Toinen osuus perustuu ”teoreettiseen näkökulmaan”, joka on samaa huttua kuin ensimmäinen osuus, mutta syvennetystä vinkkelistä katsottuna. Molemmissa osuuksissa on jonkin verran samaa ja tekstissä eksytään myös toiston puolelle, mutta kaikki taitaa tietää sanonnan kertaamisesta ja äideistä.

Tämä julkaisu oli kaikkinensa erittäin haastava, joten pyrin loogiseen jaotteluun, toivottavasti onnistuin siinä. Paljon mielenkiintoista asiaa jäi pois, mutta merkkimäärät tulivat vastaan. Nyt kirjoitetusta tekstistä poisjääneet osiot julkaistaan jalkapallofilosofioinnin toisessa osassa. Sitten joskus. Mutta nyt, fanfaarien saattelemana, osa yksi!

Oman jalkapallofilosofian on nojattava johonkin, perustuttava johonkin. Johonkin sellaiseen, jota pystyy ymmärtämään ja jonka puolesta pystyy argumentoimaan. Tämä on tärkeää ymmärtää, vaikka kuinka tekisi mieli luetella suoraan kaikki omat näkemykset ilman sen suurempia tarttumispintoja. Tai voihan omia näkemyksiä luetella ja koota niistä oman pelillisen filosofian, mutta kun niille kokoaa teoreettisen pohjan, on niitä helmpompi jäsennellä ja todentaa toimiviksi tai toimimattomiksi.

Toimivuuteen vaikuttaa luonnollisesti konkretian tasot, mutta mikäli valmennusfilosofialla ei ole teoreettista pohjaa, voi sen perusteleminen olla hyvin haastavaa. Ja mikä tärkeintä, jalkapallofilosofia on jatkuvassa muutoksessa – se mitä tulette lukemaan, on jäsennelty tänään, vuoden päästä se on kasvanut ja jalostunut yhä uudelleen. Jalkapallofilosofia ei voi koskaan olla valmis, koska jos se olisi, loppuisi kehityskin.

Kaiken perusta

Non-lineaarinen pedagogiikka

Non-lineaarinen pedagogiikka on äärimmäisen laaja ala, mutta olen pyrkinyt sisäistämään siitä olennaisimman, joka on oppijakeskeisyys. Non-lineaarisessa oppimisessa pelaajalla on vahva side ympäristönsä kanssa (josta lisää seuraavassa kappaleessa), josta kumpuaa haluttu oppiminen.

Sen sijaan, että ottaisimme yksinkertaisen harjoitteen vailla peliin linkissä olevaa kontekstia, täytyy kyseisen opin mukaan tehdä pelinomainen harjoite, jossa halutulle taidolle luodaan hedelmällinen alusta.

Jokainen pelaaja ei opi samankaltaisesti, vaan jokainen oppija on omanlaisensa. Ideana ei siis ole suorituttaa kaikilla samanlaista teknistä suoritusta – tarkoituksena on keskittyä lopputulemaan esimerkiksi rajoitteita hyväksikäyttäen. Non-lineaarisessa pedagogiikassa ei ole suoraa oppimiskäyrää, vaan se lainehtii, ottaa teräviä nousuja ja laskuja ja on jatkuvassa dynaamisessa kehityksessä. Jotta non-lineaarinen pedagogiikka voisi toteutua täydellä teholla, on oppimisessa oltava läsnä jatkuva informaation saatavuus.

Valmentajan on oltava läsnä harjoitustilanteissa ja niiden suunnittelussa, jotta harjoite tarjoaa mahdollisimman paljon informaatiota, joka taas vuorostaan pakottaa pelaajan ajattelemaan, käsittelemään informaatiota harjoitteen vaatimalla tavalla, pelaamaan siis päällään. Harjoitteessa täytyy olla mukana myös tarjoumia, joita pelaaja kykenee hyödyntämään sitä paremmin, mitä tehokkaammin hän kykenee prosessoimaan informaatiota.

Ekologinen dynamiikka

Itselleni ekologinen dynamiikka on ollut yksi havahduttavimpia teorioita jalkapallossa. Teoriasta kuultuani tuntui kuin moni asia olisi loksahtanut loogisesti paikoilleen. Ekologisen dynamiikan kautta ajattelen, että jalkapallo on peli, mutta ennen kaikkea sellainen peli, jota voidaan pitää systeeminä, kompleksisena sellaisena, eli osien välinen vuorovaikutus ei ole helposti selitettävissä.

Kaikki pelissä tapahtuva on tämän systeemin sisällä.

Systeemitasolla pelin voi jakaa lukuisiin osiin (joukkueet, tuomarit, säännöt, ympäristö jne.). Joukkueosa voidaan jakaa vielä pienempiin osiin, joista yksikkömuotona pidetään organismia. Yksilön teot kumpuavat vuorovaikutuksesta organismin – pelaaja – ja ympäristön välillä. Mikään teko, mikä pelissä tapahtuu, ei ole yksittäinen tapahtuma, siihen vaikuttaa koko systeemin osat ja niiden välinen vuorovaikutus.

Termin ”ympäristö” laitan kahteen kategoriaan. Pelaajatasolla se on yksilöä ympäröivä tila, eli siihen kuuluu kaikki muut osat paitsi pelaaja itse. Laajemmassa kuvassa ajattelen, että ympäristö on yksi osa peliä, johon kuuluu pelialusta, sää, ottelun maantieteellinen sijainti ja niin edelleen. Ympäristön ymmärtämiseen vaikuttaa, mistä skaalasta peliä katsotaan Organismin perusominaisuuksia ovat mm. pelaajan henkiset ominaisuudet (joihin muuten ympäristö hyvin vahvasti vaikuttaa), peruspelaamisen taidot (syöttäminen, kuljettaminen & harhauttaminen, pääpeli, taklaaminen jne.) ja pelitilannetaidot.

Konkreettisesti aiemmin kirjoittama taipuu seuraavaan esimerkkiin: pelaaja X saa pallon – mitkä asiat vaikuttavat hänen seuraavaan syöttöön? Informaatio ja sen prosessointi, tarjoumat, saadun syötön laatu, vastaanottajan peliasento, kentän kunto, ilmasto (sade, tuuli), vastustajan kollektiivinen prässi, vastustajan yksittäisen pelaajan sijoittuminen ja peliteot suhteessa pallolliseen, pallollisen joukkueen sijoittuminen suhteessa pallolliseen, pelin tila ja niin edelleen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Pelissä, eli systeemissä, pelaajien käyttäytyminen saa alkunsa organismin ja ympäristön yhteisvaikutuksesta. Organismit, toimivat niiden havainnoimien informaatioiden ja tarjoumien mukaan. Tarjoumien toteutumista ja toimintaa säätelee ”rajoitteet” ja systeemin osien dynaaminen vuorovaikutus.

Pelin teoreettinen näkökulma

Seuraava luku käsittelee sitä, kuinka näen pelin teoreettisesta näkökulmasta. Koen, että se, miten pelin eri osat kommunikoivat keskenään, miten ne ovat vuorovaikutuksessa keskenään, vaikuttaa systeemin kollektiiviseen toimintaan.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Esimerkiksi sitä, että kun oma joukkue päästää maalin ja sen syy-seuraussuhteita lähdetään purkamaan, on syytä ottaa huomioon kaikki maalia edeltäneet tilanteet: oliko joukkue pallollisena vai pallottomana, riskitasot, kollektiivinen muoto, pelin osatavoitteiden ja -tekijöiden painotus, tilanteenvaihtojen jälkeinen tapahtumaketju, jne.

Tiivistettynä; tapahtumaa edeltää valtava kasa systeemin osien keskiniäistä vuorovaikutusta, josta syntyy lopputulema.

Pääpointtina esiintyy silti ajatus, että joukkueen kannalta toimivassa tilanteessa ja toiminnassa mahdollisimman moni systeemin osa on vuorovaikutuksessa keskenään, vuorovaikutuksen ollessa suhteeltaan positiivista omaa joukkuetta kohtaan, jolloin kollektiivinen vaikutus on edullista ja mahdollisimman suuri.

Pelin skaalat näyttelevät tärkeää roolia siinä, miten jalkapallopelin osasuhteita voidaan mahdollisimman hyvin tulkita. Skaalaamista voi hyödyntää monenlaisessa toiminnassa, esimerkiksi pelin analysoinnissa, että valmentamisessa. Jotkut valmentajat harjoituttavat pelaajillaan pelkästään, hieman kärjistäen, osajoukkueiden kokoisia harjoitteita ja kaasaavat näistä lopullisen kollektiivin.

Periaatteessa kaikki valmentajat – siis ne, jotka eivät pyöritä vain yksittäisiin, kontekstista irroitettuihin taitoihin perustuvia harjoituksia – valmentavat jollain tason osajoukkueharjoituksia. Osajoukkueharjoittelusta oman, erillisen tavansa tekee se, että siinä yksittäisten pelaajien pelipaikat ovat oleellisessa roolissa harjoitteen sisällä. Täten esim. yleinen 3v3 aluepeliharjoitus pallonhallintatavoitteella ei ole osajoukkueharjoittelua, ellei siinä olevat pelaajat ole harjoituksessa pelipaikkakohtaisesti ja ellei harjoite sijoitu tiettyyn pelin tilaan ja vaiheeseen.

 

Skaala: Toiminta:
1.      Peli Pelin dynaamiset vaiheet/tilat
2.      Joukkue Kollektiivinen organisaatio
3.      Osajoukkue Lokaalikoordinaatio
4.      Pelaaja Pelaajan toiminta

 

Kun skaalaamme peliin, skaalaamme systeemiin, kompleksiseen sellaiseen, joka koostuu toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevista osista, niin että lopputulemana on toimiva järjestelmä. Pelin sisällä tapahtuu dynaamisia vaiheita ja tiloja; peli on jatkuvassa muutoksessa.

Joukkueeseen tarkentaessamme löydämme terminmukaisesti joukkueen. 11 pelaajasta koostuvan organisaation, joka mielletään kollektiiviksi, yhtenäiseksi yksiköksi. Tämä on kuitenkin syytä erottaa analysoimiseen liitettävästä puhekielisestä kollektiivi-termistä, jolla yleensä tarkoitetaan toimivaa yhtenäistä joukkuetta – kun joukkue pelaa kollektiivisesti. Se, että joukkue on kollektiivi, ei vielä tarkoita, että se pelaisi kollektiivisesti. Toiminnallisessa mielessä tämä skaalausosio tarkoittaa joukkueena tehtäviä tekoja.

Osajoukkueella tarkoitetaan isompaa ryhmää kuin yksi pelaaja, mutta pienempää kuin kokonaista joukkuetta. Osajoukkue voi olla vaikkapa laituri-laitapakkipari, keskikentän keskustan kaksikko tai neljän pelaajan puolustuslinja. Ne voivat myös olla sekoitus näistä kaikista, kunhan joukkuemääre ei toteudu. Osajoukkueen toiminta on lokaalikoordinaatiota, jolloin toiminta sitoutetaan johonkin tiettyyn lokaatioon, alueeseen. Tässäkin on sijaa lavennuksille; lokaalikoordinaation toiminta voi sijoittua useammalle alueelle samankaltaisesti, kunhan vähintään jokin alue on poissa laskuista, jolloin teemme eron kokonaisen joukkueen toiminta-alueeseen. Esimerkkinä. keskikaistalla tapahtuvat toiminnot.

 

Innoittajat (tähän mennessä):

Jani Sarajärvi Juniorivalmentajat Ry esitys 24.9.2018 ”Ekologinen dynamiikka”

Valmennuskirja (Meri, E., Savolainen J-P. & Piirainen, A.)

Coaching Positional Play – ”Expansive Football” (Casa Basile, P.)

Olen ottanut vapauden tulkita materiaaleja omaan suuntaani, mutta selkeä yhteys löytyy, ja olenkin käyttänyt sitä häikäilemättäni hyväksi.