Suljettuja stadioneita ja keskeytettyjä sarjoja – näin koronavirus vaikuttaa jalkapallosarjoihin Euroopassa

Kiinan Wuhanista joulukuussa tavattu ja nopealla tahdilla leviämään lähtenyt koronavirus otti viimeistään viime viikonloppuna kovan otteen eurooppalaiseen urheiluun.

Massiiviset vaikutukset

Jalkapallon ulkopuolelta näkyvimpiä asioita ovat olleet Saksan jääkiekkoliigan pudotuspelien aloittamatta jättäminen ja mestaruus jää näin kaudella 2019–20 kokonaan jakamatta. Legendaariset Holmenkollenin kisat hiihdettiin viime viikonloppuna ilman yleisöä ja esimerkiksi Sveitsissä jääkiekkosarja pyörii tällä hetkellä tyhjille katsomoille.

Sveitsissä pitäisi pelata toukokuussa lajin MM-kilpailut, mutta ne ovat nyt vahvasti uhattuina. Naisten vastaavat kilpailut Kanadassa ehdittiin jo perua. Kotimainen Liiga asetti keskiviikkona suosituksia seuroille, joissa ohjattiin seurojen käyttämään harkintaa mm. asiakastilaisuuksiin osallistumisessa. Lisäksi mediatilaisuuksiin osallistuminen ei ole pakollista ja haastatteluissa kehotettiin suosimaan puhelinhaastatteluja. Myöskään juniorijoukkueet eivät toistaiseksi harjoittele Liiga-joukkueen kanssa samoissa kuivaharjoittelutiloissa.

Meitä suomalaisia tietysti eniten huolestuttaa jalkapallon EM-kilpailut tulevana kesänä. Euroopan jalkapalloliitto UEFA ei ole nähnyt vielä tarpeelliseksi reagoida kisoihin, mutta lukuisia maaotteluita tämän kuun lopulla pelataan suljetuin ovin. Näiden joukkoon mahtuu Suomen ottelut Puolaa vastaan Wroclawissa sekä Ranskan kohtaaminen muutamaa päivää myöhemmin Pariisissa. Alun perin Suomen piti kohdata Ranska Lyonissa, mutta koronavirustilanne on paremmin hallittavissa maan pääkaupungissa.

UEFA:n rahantekokone Mestarien liiga on jatkanut pyörimistään, samoin Eurooppa-liiga. Näissä on kuitenkin nähty yhä enenevissä määrin tyhjiä katsomoita ja ottelusiirtojakin tullaan todennäköisesti näkemään. Esimerkiksi Getafe kieltäytyi matkustamasta Milanoon Interin vieraaksi Eurooppa-liigan ottelua varten ja AS Roma ei puolestaan saanut lasketumislupaa Italian viranomaisilta matkallaan Sevillan vieraaksi.

Valencian ja Atalantan ottelussa oli yksi katsoja. Seuran kuuluisan kannattajan, Vicente Navarron, patsas.

Alkuviikosta espanjalaismedioissa lähti leviämään tieto, että UEFA olisi jo päättänyt lyödä edellä mainitut kilpailut tauolle käynnissä olevan neljännesvälierävaiheen jälkeen. Vahvistusta tälle ei olla vielä saatu.

Tässä koronan tilanne koottuna eurooppalaisissa jalkapallosarjoissa.

Belgia

Sarjat pyörivät koronan suhteen yhä ”häiriöittä”.

Bulgaria

Sarjaottelut pelataan tyhjille katsomoille seuraavan kahden viikon ajan.

Englanti

Englannin jalkapallo ei ollut vielä saanut koronakolhuja, mutta tilanne muuttui radikaalisti keskiviikkona, kun illalle suunniteltu Manchester Cityn ja Arsenalin kohtaaminen jouduttiin perumaan. Osa Arsenalin pelaajista oli ollut kosketuksissa kreikkalaisjoukkue Olympiakosin omistajaan viime torstaina, jolla sittemmin on havaittu koronatartunta. Vaikka tarttumisen riski on äärimmäisen pieni, on osa Arsenalin joukkueesta asetettu varatoimenpiteenä kotikaranteeniin. Tämä ei voi olla vaikuttamatta Arsenalin sekä Valioliigan ohjelmaan myös tulevaisuudessa. FA ei ole vielä tiedottanut jatkotoimenpiteistä.

Espanja

Tiistaina Valencia kohtasi jo Atalantan Mestarien liigassa tyhjällä stadionilla. Sarjat pyörivät, mutta tyhjille tuoleille ensi viikon loppuun asti.

Hollanti

Koronavirus ei ole vielä vaikuttanut hollantilaiseen jalkapalloon millään tavalla.

Italia

Kaikki urheilutapahtumat kielletty maaliskuun loppuun asti.

Itävalta

Torstaina Eurooppa-liigan ottelu LASK-Manchester United pelataan tyhjälle katsomolle. Päätöstä Bundesliigan jatkosta odotetaan hetkenä minä hyvänsä.

Kreikka

Ottelut oli asetettu pelattavaksi tyhjille katsomoille ensi viikon loppuun asti. Tiistaina tilanne kuitenkin mutkistui, kun Olympiakoksen omistaja Evangelos Marinakisin ilmoitti saaneensa koronavirustartunnan. Kreikan jalkapalloliiton sekä terveysviranomaisten reagointia odotetaan.

Kroatia

Ottelut pyörivät, mutta yli tuhannen ihmisen kokoontumiset ovat kielletty. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtaosalla seuroista ovet pysyvät kiinni.

Portugali

Pääsarja Primeira Liga pelataan toistaiseksi ilman katsojia. Päivämäärää katsojakiellon purulle ei ole annettu.

Puola

Puolassa pelataan tulevana viikonloppuna ilman katsojia.

Ranska

Ligue 1 ja Ligue 2 pelataan tyhjille katsomoille näillä näkymin 15.4. asti.

Romania

Kaikki ottelut pelataan tyhjille katsomoille otsikolla ”toistaiseksi”. Liigacupin finaali siirrettiin pelattavaksi 4.4.

Ruotsi

Ruotsissa havaittiin pelkästään tiistaina 60 uutta koronavirustartuntaa. Valtaosa näistä Tukholman alueella. Maan kokonaistartuntamäärä oli tiistai-iltana 325 tartuntaa. Allsvenskanin pitäisi käynnistyä huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna, joten tuohon on aikaa vielä reagoida. Ruotsin cupissa pitäisi kuitenkin pelata viikonloppuna puolivälieriä, joukossa isot massat keräävät Hammarby-IFK Göteborg sekä Malmö-AIK. Ruotsin liitto ei ole tiedottanut toistaiseksi toimenpiteistä.

Päivitys: 14.15. Malmö lopetti lipunmyynnin AIK-otteluun keskiviikkona. Ei tietoa, päästetäänkö otteluun yhtään katsojaa.

Saksa

Suuria kokoontumisia sekä tapahtumia on suositeltu välttämään ja esimerkiksi Bayernin alueella ne ovat toistaiseksi kielletty. Ensi viikon Mestarien liigan ottelu Bayern München-Chelsea pelataankin siis tyhjällä stadionilla ja samoin ensi viikonlopun Bundesliiga-kierros.

Skotlanti

Toimenpiteistä ei ole kerrottu, joten ainakin toistaiseksi kaikki jatkuu kuten aiemminkin. Skotlannissa pitäisi sunnuntaina pelata maan suurin ottelu eli Glasgown paikallinen Rangersin ja Celticin välillä.

Slovakia

Kaikki ensi viikonlopun pelit on siirretty hamaan tulevaisuuteen.

Suomi

Veikkausliigan on määrä käynnistyä 11.4. Ainakaan toistaiseksi mistään varotoimista ei ole ilmoitettu.

Sveitsi

Ottelut peruttu 23.3. asti. Jatkotoimista päätetään lähiaikoina.

Tanska

Sarja pyörii normaalista, mutta katsomot ovat tyhjänä maaliskuun loppuun asti.

Tshekki

Prahassa on jo havaittu koronavirustartuntoja. Jalkapalloon liittyvistä toimenpiteistä ei ole ilmoitettu.

Turkki

Koronavirus ei ole vielä vaikuttanut maan jalkapalloon.

Ukraina

Maassa kielletty yli 200 ihmisen tapahtumat 3.4. asti. Jalkapalloliiga pelataan siis tuohon asti tyhjille katsomoille.

Venäjä

Moskovassa on harkinnan asteella rajoittaa urheilutapahtumat 5000 katsojaan.

Viro

Viime viikolla alkanut Meistrliiga pyörii täysin normaalisti.

Ukrainan tilanne päivitetty kello 14.35.